Tyttö uutinen yllätti, eikä kauhean positiivisesti

Joo minullakin samanlaisia kokemuksia; olen ollut "hyvä jätkä" ja mulla paljon miespuolisia kavereita, ja minunkin äitini on marttyyri! Joku tuossa äitisuhteessa sen varmaan tekee...

Kun tulin raskaaksi, alitajuisesti toivoin poikaa ja yhtäkkiä mulle tuli just tuntemuksia että jos on tyttö niin miten osaan olla, että tuleeko sen kanssa enemmän riitaa isompana ja kun nuo naisten jutut ei ole oikein mua varten. Koin hirveästi syyllisyyttä näistä ajatuksista, koska olin hyvin kauan toivonut tulevani raskaaksi. Ja kummallista miten kaikki ihmiset olettaa että nainen toivoisi automaattisesti tyttöä, että saisi pukea niitä prinsessavaatteita! Jotenkin sivulauseessa se tuli ilmi, että tyttö olisi muka toivotumpi. Sain ihanan pojan. Äitiys on muuttanut minua, ja nyt olen alkanut huomata että jos saamme toisen lapsen, tytön ajatteleminen ei enää tunnu vaikealta. Oma naiseus on varmasti vahvistunut sen verran. Ajattelisin, että jos saa molempia, se on todellinen rikkaus!

provo! tai sitten olet mieleltäsi sairas.

selvitit sukupuolen jo ultrassa, niin sinulla on aikaa työstää ajatuksiasi, pelkojasi ja pettymyksen tunteita. Onhan sinulla kokemusta vain pojista, joten uudenlainen tilanne varmaan jännittää.



Tytölläsi on kuitenkin oma elämä, sinun ei tarvitse elää hänen elämäänsä eikä hänen kauttaan, joten oma keskeneräisyytesi ei haittaa. Sinun tehtäväsi on tarjota rakkautta ja rajoja, tyttösi elää omaa elämäänsä. Usko pois, on suuri rikkaus seurata vierestä tyttären naiseksi kasvamista. Rakkaus lapseen tulee varmasti, itse olen joka kerta raskausaikana pelännyt, että en voi rakastaa uutta tulokasta kuten edellisiä. Aivan turhaan, vauva on valloittanut sydämeni välittömästi, eikä rakkauden tunteella ole sukupuolen kanssa mitään tekemistä.

appiukko joskus sanoi kuinka tytöt on kalliita kaikkine meikkeineen jne. Siihen mun veljeni tytön ja pojan isä nauroi, että tytöt on ainakin puolta halvempia. Sen mopon ja muiden poikavermeiden rinnalla kun ne tyttöjen harrastukset on ihan murto-osa.

minä luottaisin sihen, että se tyttö opettaa äitinsä tytön äidiksi ja huolehtii siitä, että leikit ja muut ovat sellaiset kuin hän haluaa. Ja kaveripiiri muodostuu sitten aikanaaa ja sieltä löytyy sitä tyttöseuraa, jos hän sitä kaipaa.



Tytöissäkin on niin monta erilaista persoonaa, että turha sitä on pelätä etukäteen. Minullakin kahdesta pojasta toinen on mitään pelkäämätön rämäpää, toinen on äidin syliin kaipaava herkkis, joka myös pussaa ja rakastaa kovasti.

Mä olen kokenut vähän vastaavaa, paitsi että itse en osannut kuvitella itseäni poikien äitinä, ja kaksi ekaa lastani olivatkin tyttöjä. Kolmas oli sitten poika, ja kyllähän siinä kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita oli mutta nyt kohta yhdeksän vuoden jälkeen voin sanoa että olen tosi kiitollinen ja onnellinen pojistani (hän sai vielä veljenkin). Onpahan se poikien maailma tullut tutuksi.



Jokainen lapsi on kuitenkin ennenkaikkea oma persoonansa, oma rakastettava yksilönsä, ei pelkkä sukupuoli.



Noista käytännön jutuista sanoisin että oman huoneen tarvii ehkä joskus isompana, teini-ikää lähestyessä, ei aiemmin. Ja että älä turhaan mieti noita leikkijuttuja ym., vaan anna mennä omalla painollaan. Anna tyttäresi olla sellainen kuin on, pieni prinsessa tai raisumpi tapaus, kummatkin on yhtä hyviä! Tyttö kyllä tosiaan tietää sitten itse mitä haluaa leikkiä.

Ei ne tytöt ja pojat loppujen lopuksi niin hirveän erilaisia ole. Tietty on niin että jotkut piirteet on yleisempiä tytöillä ja jotkut pojilla, mutta harva kumminkaan on sellainen tosi ääripään tyttö/poika.



Meillä on tyttö joka jonkun verran leikkiin nukeilla ja hoitaa niitä vauvoina, mutta enemmän leikeissä on muumit ja muumitalo, legot ja muovieläimet, piirtää, pelaa ja askartelee. Tykkää keijuasusta ja hameista ja rakastaa pyöräilyä, puissa kiipeilyä ja pallon potkimista.



Ja mitä vaatteisiin tulee, niin ainakin meidän tytöllä on paljon esim. tummansinistä ja tummanruskeaa (etenkin ulkovaatteissa) joten ei tartte kaikkia vaatteitakaan uusia :)



Ja kasvatuksesta, eiköhän se teillä ihan hyvi suju kunhan mitään ei sallita pojat on poikia/tytöt on tyttöjä takia tai päinvastoin.

mutta meillä kaksi poikaa, olen poikia myös toivonut. nyt kolmannen kohdalla oli ajatus, että olisihan se vaihtelu kivaa ;) Ja ultrassa tytöltä näyttikin. Nyt on hieman tottuttelemista ajatukseen, että kahden pojan jälkeen alkaa rinsessa kausi :) Eiköhän tästä selvitä!

Ja lapsi kyllä vaistoo sen, varsinkin ensimmäisinä vuosina kun sitä kiintymystä oikein kasvatetaan.



Mulla on 2 veljeä ja olen aina kokenut olevani jotenkin "hylkiö" heihin verrattuna. Ei, ei mua kohdeltu kaltoin, oli ruokaa ja vaatteita, mutta sellaista samaa tiettyä kohtelua en saanut. Äidin suosikki oli mun nuorempi veli ja isän taas vanhempi, mä seilasin siinä välissä.



Kaikenlisäksi multa odotteiin paljon enemmän kuin pojilta. Niin kotitöiden kuin opiskelujen suhteen. Mun piti aina olla se ns. kunnollinen, kun taas pojat sai kasvaa paljon vapaammin.



Mun ja äidin välit läheni oikeastaan vasta sitten kun itse sain esikoisen, isä oli jo kuollut silloin.

Kysyt: "Voiko äiti rakastaa tyttöään samoin kuin poikiaan?"



Eikö näytäkin typerältä kysymykseltä nyt kun luet sen? Jos olet sellaisesta kulttuurista kotoisin, jossa tyttölapsi koetaan taakaksi ja häpeäksi, vastaus on että ei voi. Muissa kulttuureissa kysymys on naurettava.



Kysyt myös "jääkö tyttö ilman leikkikaveria kahden veljen perheessä?"



Miksi ihmeessä jäisi? Vai oletko opettanut poikasi leikkimään vain niillä monsteriörkeillä ja tytön aiot opettaa hoivaamaan nukkeja?



Seuraava kysymyksesi, "Miten osaan olla hänelle naisen malli?" on jo vaikeampi. En tiedä millainen ihminen olet, ja millainen naisen kuuluu mielestäsi olla. Mitä jos antaisit asian olla ja antaisit tytön kasvaa ihmiseksi - juuri sellaiseksi kuin hän itse haluaa. Parasta mitä voit hänelle antaa on hyvän itsetunnon omaavan ihmisen malli.



Tyttöä ei tarvitse eristää omaan vaaleanpunaiseen huoneeseen pojista. Tyttö voi käyttää isoveljien vanhoja vaatteita ja leikkiä heidän vanhoilla leluillaan.



Joko tämä kysymys on aprillipila tai tunnet sisimmässäsi transsukupuolisia tuntemuksia tai olet muuten vaan todella epävarma sukupuoli-identiteetistäsi tai todella sekaisin "uuden tilanteen" (uusi lapsi tulossa) edessä.



Mitä jos relaisit ja vaikka avartaisit maailmankuvaasi hiukan.

on mulla. Tyttö on niiiin ihana! On ne pojatkin, mutta jos saisin päättää lapsiluvun ja muut, niin tytön vielä ottaisin, mutta mieluummin ei poikaa. Eli lapsiluku jää tähän. Dorka mikä dorka olen, tiedän. Ehkä se vaikuttaa, että nuorin on niin mahdoton huutokurkku, itkee paljon ja on poika, tyttö taas aina hyvällä tuulella ja kaikki käy...

ap on aikaa tottua ajatukseen tytöstä :) Mulla kävi niin päin, että olin nuoresta saakka kuvitellut, että esikoiseni olisi tyttö... kuvittelin, mitä kaikkia tyttöjen juttuja yhdessä puuhaisimme jne. Mutta esikoista odottaessani lapsivesitutkimus paljastikin tulokkaan pojaksi. Silloin mulla oli kieltämättä jonkin aikaa ihan hölmistynyt olo, että "ai jaa, okei, kai tämä pitää sitten vain hyväksyä". Jonkin aikaa meni niin, että koko raskaus ei innostanut. Mutta mieli muuttui pikkuhiljaa! Loppuraskaudessa poika tuntui jo tosi hyvältä meidän esikoiseksi ja olin tyytyväinen, että olimme halunneet tietää vauva sukupuolen, se totutteluaika oli tarpeen.



Nyt meilläkin on kaksi poikaa (kakkosesta toivottiinkin poikaa kaveriksi esikolle) ja toiveissa on nyt kolmas... nyt toivoisin pikkuisen enemmän tyttöä... mutta en ole huolissani vaikka jossain vaiheessa tulisi sukupuolen suhteen pettymyksen tunteita, koska tiedän, että ne voivat korjaantua ja todennäköisimmin korjaantuvatkin! Tsemppiä sulle! Uskon tosiaankin, että sullakin aika auttaa ja lopulta se tyttö omana persoonanaan tuntuu ainoalta oikealta teidän kolmoseksi :)

Sulla taitaa hormoonit vähän hyrrätä ylikierroksilla. Jutussasi ei ole yhtään järkevää kysymystä. Toivottavasti et julkisesti päästä tommosia sammakoita suustasi, tai sinua pidettäisiin hiukan yksinkertaisena..

Kasaa ittes nainen!

olet ap jo kuin oma äitisi...

No siellähän se marttyyri "äiti" jo on kuten mutsis,"minä minä minä", ja "pettynyt pettynyt pettynyt", et oot säki ihme marmattaja.

Tuntui että jo tytön imettäminenkin on vastoin luonnonlakeja. Olin aina haaveillut kolmesta pitkästä komeasta pojasta.

Mutta nyt kun tyttö on jo 7v, älykäs kuin mikä ja aivan ihana kaveri äidilleen, niin en vaihtaisi mihinkään.

Ootan neljättä ja toivoimme tyttöä, 2+2 olisi ollut kiva, mutta tulossa onkin se kolmas poika. Minua se niinkään ei harmita, kunhan on terve, mutta mies vähän pettyi.

Anopillakin oli vaan kaksi poikaa, niin kovasti sinnekkin sitä tyttöä silloin toivottiin. Ja onkin mummon oma prinsessa.

Mulla on yksi lapsi, tyttö. Olin nuoresta saakka aina kuvitellut, että esikoiseni on poika, ja tyttöuutinen ultrassa oli hienoinen pettymys. Vauvan syntymän jälkeenkin se välillä vielä ailahti, oikeastaan koko ensimmäisen vuoden ajan välillä. Sitten jokin muuttui. Samaan aikaan kuin aloin sopeutua ajatukseen äidiksi tulosta (kyllä, tähän meni VUOSI), rakastuin pieneen tyttäreeni aivan täysin! Jännällä tavalla olen myös itse naisena nyt paljon itseluottavampi kuin aiemmin ja musta on niin ihanaa yhdessä tyttäreni kanssa tehdä kaikkia tyttöjuttuja jne. Ja nyt olen onnellinen, että tuli tyttö eikä poika. Kakkosen kohdalla (masussa) on aivan sama kumpi tulee, molemmissa on puolensa. Jos tulee toinen tyttö, siinä olisi ihanista siskoksista seuraa toisilleen. Jos taas poika, saisin kokea senkin sitten. Lapsilukumme jää todennäköisesti kahteen.

Paitsi että meillä oli kuusi poikaa ja seitsemäs oli tyttö. Emme kyllä tienneet sukupuolta raskausaikana, mutta kun tyttö syntyi niin oli ajatukset samankaltaisia. Ihan yhtä rakas on tytöstä tullut kun pojistakin.

Paitsi että meillä oli kuusi poikaa ja seitsemäs oli tyttö. Emme kyllä tienneet sukupuolta raskausaikana, mutta kun tyttö syntyi niin oli ajatukset samankaltaisia. Ihan yhtä rakas on tytöstä tullut kun pojistakin.

vaikka sitä olis aikaisemmin halunnutkin. 7 veljestä olis ollut kova juttu!

Mulla on yksi tyttö ja toinen tulossa, pojaksi varmistunut jo aikaa sitten. Kaikki ovat niin innoissaan, että hienoa, kun nyt on sitten yksi molempia ja ties mitä, mutta mulla on edelleen hiukan ongelmia hyväksyä ajatus.



Tietenkin lapset ovat samanarvoisia eikä sukupuolta voi eikä tarvitse saada valita, mutta jotenkin tämä edelleen aiheuttaa sopeutumisvaikeuksia. Jotenkin en millään edelleenkään ymmärrä itseäni pojan äidiksi, mutta eiköhän luonto hoida asian syntymän jälkeen viimeistään. Olen joillekin varovaisesti kertonut ajatuksistani ja saanut joiltakin ällistynyttä palautetta, joiltakin yllättäen samanlaisia ajatuksia, eli ei se sukupuolen oleminen eri kuin odotti ole niin helppo asia muillekaan. Mielellään vain ollaan kovin tekopyhiä ja hoetaan sitä, kuinka vain terveys on tärkeää ja ei välttämättä sekään.



En minäkään ajatellut tästä tulevalle lapselleni puhua, ja varmaan ylikompensoin tilannetta, kun tiedän, mitkä omat ajatukseni ovat aikoinaan olleet. Onneksi esikoinen on ihan innoissaan pikkuveljestä, samoin mies. Ja minäkin saan pääni kuntoon kyllä, mutta en voi mitään sille, että olin ihan varma, että tämä on tyttö enkä tahdo millään saaa ajatuksiani kääntymään siitä.

Ja kun odotin kolmatta, sain tietää odottavani tyttöä ja olin onneni kukkuloilla. Miten Jumala soikaan terveen tytön meille.