Mitä tehdä kun miehen uusi kohtelee omiaan ja meidän lapsia eriarvoisesti?
Olemme eronneet mieheni kanssa ja meillä molemmilla on uudet kumppanit, miehellä toinen eromme jälkeen. Erossa lapset jäivät isälleen, koska se oli lasten paras.
Nyt kuitenkin jo yksi lapsista on muuttanut luokseni mm. siksi, että mieheni uusi naisystävä kohtelee lapsiamme kaltoin. Hänen omilla lapsillaan on eri oikeuksia kun meidän lapsilla. Olen yrittänyt tästä ex-miehelleni puhua, mutta se tuntuu menevän kuuroille korville ja sama jatkuu. Tuntuu pahalta lasteni puolesta, mutta ei sekään mitään ratkaisisi, että lapset muuttaisivat minun luokse, koska sama jatkuisi kuitenkin aina kun ovat isällään.
Eikä kyse ole siitä, että haluaisin mustamaalata miehen uutta, hienoa, että hän on löytänyt onnen, harmi vaan, ettei tämä nainen osaa kohdella lapsia tasapuolisesti. Tässä mielessä ns. pidin enemmän miehen edellisestä naisesta, koska hän kohteli kaikkia lapsia tasapuolisesti.
Minun nykyisellä miehelläni on kolme lasta edellisestä liitostaan ja he asuvat meillä, mutta silti mieheni kohtelee kaikkia samalla tavoin ja kaikkia koskee samat säännöt eikä toisilla ole eri vapauksia ym.
Kommentit (23)
ole niin tärkeä kuin oma. Näin se vain menee. Näin ajattelee suurin osa äitipuolista. Ei vain uskalla tunnustaa sitä ääneen.
Käykääpä ero.fi palstalla niin siellä asiasta keskustellaan enemmän ja ei siellä kyllä kukaan tykkää vieraan naisen lapsista.
mutta se ei ole ÄITI. Joka on lapselle tärkein ja kaikki , silloin kun se on pieni, se lapsi. Perhe on myös kokonaisuus, mutta lapsi joka on päivät päiväkodissa, isä hakee sen hoidosta ja tekee kaiken muunkin, onkin lähinnä kotiapulainen, ei todellakaan mikään ÄITI, mitä sen lapsen kehitykselle on elintärkeää. Jos äiti jättää yksvuotiaan töissäkäyvälle isälleen, ni siihen loppu sen lapsen lapsuus, eikä varmaan kauaa tartte odotella ongelmia taholta jos toiselta. Lapsi tarvitsee yhden ihmissuhteen joka on vakaa, ja muuttumaton, tässä tapauksessa sitä tuskin on.