Käsittelikö äitisi sinua koskaan lapsena tarpeettoman kovakouraisesti?

olkapää meni sijoiltaan ja jouduin sairaalaan. katui kyllä tekoaan niin että oksenteli kauhusta.



meillä sai remmiä tuhmuuksista ja tukistettiin jos oli tarvetta, mutta minä kuopuksena en koskaan kokenut näitä, muut neljä kylläkin.

Niskavilloista ottaminen ei tehnyt mitään.



Kun olin teini niin mun ja äidin välit tulehtui ihan täysin. Silloin ei enää jaellut mitään luunappeja mutta se muuttui henkiseksi alistamiseksi.

Vähättelyä, "ei susta tule mitään, ton näköinen" jne. Se tuntui pahalta ja siitä on jäänyt ikävät muistot.

ja niin että tukkoja jäi heillä käsiin. Tämä oli meidän perheessämme ns. normi, minua on tukistettu ja uhkailtu vielä hyvin vanhanakin. Tätä tapahtui usein. Myös henkistä väkivaltaa oli paljon: mitätöintiä ("olet tyhmä, ruma, idiootti, läski"). No, läski en ollut, painoin alle 50 kg. Verrattuna syömishäiriötä sairastavaan siskooni tietysti olin "läski". En ole oikeastaan missään tekemissä vanhempieni kanssa enää. Ja kyllä, olen tavallaan katkera ja vihainen yhä kaikista kokemistani vääryyksistä. Tai en katkera, mutta en halua vanhempiani nähdä, ovat yhä sitä mieltä että mitään eivät ole väärin tehneet.

nipisti ja antoi luunappeja. Kerran sain selkääni. Muistan hyvin, että tein jotain väärin ja sen takia tuli, eikä tullut traumoja.

Tukisti nostaen ilmaan. Eipä tuntunut miltään... Tai no, ärsytti välillä kun sai ihan syyttä tukkapöllyä!!!

Tilanteet oli aina sellaisia että olin tahallaan vänkännyt ja vänkännyt ja halunnut suututtaa niin pahasti kuin mahdollista. Tiedän että äiti teki väärin (heittäydyin mielessäni marttyyriksi aina sellaisen jälkeen) mutta toisaalta kyllä minäkin osasin olla TODELLA ilkeä. En kanna kaunaa, äiti on hyvä ihminen ja yritti parhaansa mutat eihän kukaan ole täydellinen.

joskus varhaislapsuudessa uhkasi nippaamisella, mutta en muista että olisi sitä koskaan toteuttanut.

Kaks kertaa olen kyllä saanut iskältä risua ja muistan edelleen miksi... (Sinänsä ihan "syystä")

Ei jäänyt mitään traumoja, mutta itse en harrasta moista.

vyöremmiä käytti ja niskavilloista nosti...

ei varmaan mitenkään erityisen kovaa, mutta siitä jäi ikuiset henkiset arvet. Lisäksi tukkapöllyä ja "nippaamista". Jotenkin pahalta tuntuu vieläkin. En itse halua että lapseni kokevat mitään vastaavaa.

Eikä se oikein miltään tuntunut, vähän nipisti ei mua sentään roikotettu hiuksista. Ei sitä usein sattunut, joskus vain ja ei ole mitään pahaa sanottavaa mun äidistä.

raivokohtauksia, niin äiti tukki suuni kädellään ja raahasi komeroon etteivät naapurit kuulisi huutoa. En saanut ollenkaan hengitettyä koko sillä komeroonraahausmatkalla. Komeroon lukituksi tuleminen ei sen sijaan ollut kamalaa. Rupesin muutenkin harrastamaan sitä että menin vaatekomeroon itkemään murheitani.



Näitä siis tapahtui aika usein. Samalla muistaakseni revittiin myös hiuksista. Kerran myös muistan saaneeni risua äidiltä.

Kun uhmasin jossain asiassa, enkä totellut ennenkuin selkää sain. Ei siitä edes mitään jälkiä jäänyt. Oli vaan sellaista osoitusta, että on toisissaan. Mitään traumoja tästä ei jäänyt.



Vieläkin tekee pahaa, kun muistelen kuinka äitini veti väkisin minulta aina hampaan heti pois, kun se alkoi vähänkin heilua. Siis etuhampaat, sitten olinkin jo niin iso ettei minua voinut väkisin sylissä pitää. Se sattui oikeasti aivan älyttömästi. Hyväähän hän vaan ajatteli ettei uusi hammas vaan kerkeä kasvaa väärään kohtaan.

Mieluummin olisin ottanut muutaman kerran vaikka kunnon selkäsaunan kuin sitä jatkuvaa arvostelua ja alistamista. En usko, että selkäsaunan takia olisin sairastunut niin pahoihin syömishäiriöihin, mitä tuon ihan laillisen henkisen väkivallan takia.

tukistamiset ja vyöllä lyömiset ja litsarit otin vastaan, mutta huutaminen se oli kauheinta

äiti antoi monta mahdollisuutta muuttaa käytöstäni, mutta en sitä tehnyt.

joskun 4-9v remmistä niin etten istunut viikkoon. rc oli ihan verillä. Joskus äiti uhasi hakata pesäpallomailalla, mutten kuollaksenikaan muista tapahtuiko se, olin 12-13v? Isä joskus olessani 14 otti tukasta kiinni ja löin täysiä nyrkillä hänen nenänsä murteille. Sen jälkeen loppui fyysinen väkivalta. Viileet välit on vanhempiin ja olen katkera! En muista paljon mitään lapsuudesta.

On revitty hiuksista, on potkittu vaikka makaan lattialla, on hakattu hengarilla jne.

Pahinta kuitenkin henkinen mitätöiminen.

En muista kuinka kovaa sattui, mutta kyllä sitä pakoon juostiin, ettei saisi sitä tukkapöllyä.



Kerran olen myös ollut ulkona jäähyllä.



Pääasiassa riitti uhkailu rangaistuksesta ja käytökseni muuttui. Toivottavasti meilläkin olisi näin, lapsi vasta 3v ja muutama jäähy takana (ei toimi, lapsi pelästyy ja itkee sitten hätäitkua) sekä otettu leluja pois käytöstä. Usein riittää uhkaus näistä ja lapsi jo pyytää anteeksi/lopettaa ei toivotun tekemisen tai käyttäytymisen.