neuvoja kaivataan?! Miten selvitään kahden villin pojan jatkuvasta tappelusta keskenään?

lapset muiden kasvatettaviksi. Kun ei näe niitä, ei ole ongelmia.

Itse ei tarvitse sitten tehdä mitään.

Meillä on RAUHALLISET tyttö ja poika ja osaa nekin tapella joskus verisestikin.

PS: Pidä nyt ihmeessä ne molemmat isommat lapset hoidossa,kun kolmas syntyy.Älä tee virhettä että ottaisit vain toisen kotiin. Tai molemmat...

jos lapsesi ovat sinulle vain poikia niin ei ihme, että oireilevat. Et nähtävästi hyväksy lapsiasi ja rakasta heitä sellaisina kuin he ovat.

Parempi tosiaan laittaakin hoitoon pois VAIN POJAT tieltä. Toivottavasti saat sen kolmannenkin VAIN POJAN hoitoon äkkiä, että sinun ei tarvitse rasittua normaalipoikien leikeistä ja paineista.

ja tyttöjä ei ole tulossa koskaan :(

ap

Meillä 9v ja 7v pojat tappelee tai pikemminkin 9v käy jatkuvasti 7v kimppuun, jos ei mene asiat leikeissä niinkuin hän haluaa. Mitään älyä ei vieläkään ole sen suhteen, että toiselle voi käydä tosi huonosti. Asiasta on puhuttu sen tuhat kertaa. Rankaistukset ei auta, niin hetkessä tulistuva tuo vanhempi poika on.

Aina annnetaan ohjeeksi, että antaa poikien selvitellä välinsä. Entäs jos nuorempi pelkää toisissaan, kun vanhempi raivostuu. Pakko siihen on väliin mennä tai on pakko lähteä lääkäriin joka tappelun jälkeen. Ihme, että on vielä hengissä tuo nuorempi poika.



Meillä kuitenkin selvästi asiaan auttaa jos ulkoillaan paljon ja keksitään sitä ohjattua tekemistä. Sisällä pojat tulevat hulluiksi ja riehunta ja tappelu alkaa. Myös se auttaa kummasti jos ovat erikseen päivät. Arkipäivät sujuu selvästi paremiin kuin viikonloput. Toinen asiaa helpottava asia on useasti ruokaa pieninä annoksina ettei nälkä yllätä.



Käsitinkö oikein, että tuo 4v on erityislapsi, kuten meidän 9v?

iältään 12,6,3¨ja kieltämättä tappelevat keskenään ja huutavat,mutta lopettavat kun huomaavat että nyt äitille riitti=)teet pojille säännöt selväksi,ei perhe elämä voi pyöriä vain tappelevia poikia paimentaen.

Vanhempi ei haluaisi tapella ollenkaan, mutta nuorempi hyökkää aina päälle ja vanhempi lapsi pelkää. On itse rauhallisuus.

Aika tutulta kuulostaa monien kommentit omista pojistaan. Teillä asian tekee tietenkin erilaiseksi se, että vanhemmalla pojallasi on tarkkaavaisuushäiriö. Kuulostaa hyvältä ajatukselta, että isompi pk:ssa kun kolmas syntyy ja 2v jää kotiin. 2v ei kuitenkaan vielä tarvitse isossa ryhmässä olemista.



Oletko lukenut Jari Sinkkosen kirjoja? Hän kirjoittaa aika hyvin pojista ja heidän kasvattamisestaan, ongelmista jne. Minulle ainakin niistä oli apua, kun vanhemmat pojat olivat pienempiä.

Se, että te ette pysty tekemään mitään muuta kuin toimia lasten erotuomarina, ei ole normaalia! Meillä 3 alle kouluikäistä poikaa ja voit uskoa, että meno on kova aamusta iltaan. Säännöt pitää olla ja niitä täytyy noudattaa. Ja vaikka lapset tappelevat ja riehuvat, pystyn silti laittamaan ruokaa ja hoitamaan kotitöitä eikä elämä ole mitään painajaista.



Itse suosittelisin kyllä ihan perheneuvolaa tms. sillä teillä on nyt asiat niin pielessä, että niitä ei omin avun todennäköisesti pystytä enää ratkaisemaan.

Meilläkin kolme poikaa, 3, 9 ja 11v. Isommat ovat tapelleet aina tosi rajusti. Tappelevat edelleenkin tosi rajusti, tosin nykyisin harvemmin (ehkä vain kerran päivässä ;). Arpiakin on jäänit rajuista otteista. Pienimmälläkin on jo arpi isompien kanssa painimisesta kun pää kohsahti pöydänkulmaan, tosin se oli vahinko. Mutta ihan tahallaan tönimistä ja lyömistä jopa sohvalta pudottasta yms on ollut pienestä pitäen. Isommilla on onneksi tullut jo järkeäkin, että tietää ettei toista voi tönäistä sohvalta tms. mutta pienin jatkaa perinteitä.



Omat neuvot ovat että tiukka ote kaikkiin voimalajeihin. Isommat kun aikoinaan tappeli niin täytyy myöntää, usein olin niin poikki etten jaksanut poikia jäähyttää kuin pahimmista jutuista. Nyt kun pienin on alkanut riehumaan niin olen ottanut tiukan linjan. Mitään missä voi sattua ei saa tehdä vaan jäähy tulee. Mies taas lepsuilee ja saa sen kokea myös nahoissaan. Kuopus saattaa kävellä ja hyppiä isänsä päällä jos hän makoilee sohvalla/sängyssä, ihan satuttamismielessä, kun mies ei juuri reagoi ennen kuin sattuu ja sitten suuttuu. Minun yli ei kävellä, sattui tai ei. Kivointa on ollut huomata että usein minulta riittää pelkkä tiukka katse niin lapsi tajuaa lopettaa. Miehen katseet taas ei auta mitään kun mies ei ole johdonmukainen toimissaan vaan hän "opettaa" tahtomattaan että saa yrittää satuttaa mutta vasta kun sattuu se on paha.



Sinuna yrittäisin myös ottaa mukaan myös tunteet, älä ole vihainen vaan surullinen ja pettynyt. Lapsi menee siitä hämilleen. Vihaisuuden lapset kokevat usein huomioksi, mutta ajattelevat että kyse on kuitenkin siitä lapsesta johon sattuu ja hänen takiaan saavat rangaistuksen joka saa heidät entistä huonompiin väleihin. He kokevat ettei kyse olisi hänestä itsestään vaan joutui jäähylle veljen takia.



SURU ja PETTYMYS saa lapset hämilleen kun käsittävät että tunteet kohdistuvatkin nyt häneen. Että äiti on pettynyt häneen, hänen itsensä takia ja äiti on surullinen hänen tekonsa takia, eikä kyse olekaan nyt veljestä. Eivät lapset halua tuottaa äidille pettymystä. Selitä myös miltä sinusta tuntuu kun näe lapsesi lyövän. Älä puhu veljestä vaan yleisellä tasolla kenen tahansa lyömisestä niin että lapsi lyöminen tekee äidin surulliseksi eikä se ketä lyö. Meillä otettiin suru ja pettymyksen näyttäminen käyttöön vasta vähän aikaa sitten kun sattumalta huomasin sen tehokkaaksi. Tuntuu tehoavan yllättävän hyvin.

Meillä 3 ja 5 -vuotiaat pojat ja kovia ovat kyllä keskenään tappelemaan,aika rajuakin on jo touhu vaikka pieniä ovatkin.



Meillä on ehkä vähän tilannetta rauhoittanut se, että olemme sopineet, että toisen kanssa saa kyllä painia ja " tapella", mutta toista ei saa satuttaa. Nyt pojat ovat siirtyneet painin kaltaiseen "tappeluun", eli ähkivät maassa ja yrittävät vääntää toisiaan.

On sovittu, ettei toista saa satuttaa ja vanhempikin poika osaa lopettaa väännön kun pienempi huutaa "tietyllä tavalla".



Tätä on joskus vaikea kestää kun hermot on kireellä, mutta jotenkin luvan kanssa tappelu/paini on rauhoittanut tilannetta, eikä nuoremman tarvitse koko ajan haastaa eikä itsekään tarvi olla koko ajan kieltämässä.





Minusta on hyvä, että pojat ovat aktiivisia ja liikkuvaisia, siksi olemme kannustaneet tähän painiin. Tahallisesta satuttamisesta joutuu jäähylle, piemempi istuukin lähes päivittäin ainakin kerran jäähyllä.



Samoin olen ajatellut, että osa riidoista täytyy pystyä selvittämään keskenään. Meillä pienempi ei millään meinannut tajuta, että toisen kädestä ei oteta lelua. Tälläin vanhemmalle pojalle annettiin lupa ottaa lelu takaisin väkisin ja kun nuorempi tuli kantelemaan, sanottiin vaan, että sinä otit sen ensin toisen kädestä ilman lupaa ja toruttiin ettei niin saa tewhdä. Eipä mennyt kauaan kun nuorempi lopetti nämä kädestä repimiset kun ymmärsi miltä se tuntuu.



Meillä on muuten rauhoittanut tilannetta se, että pojat ovat nyt enemmän kotona. Mieheni siirtyi vuorotyöhön, aikaisemmin olimme molemmat päivätyössä.

Mies kertoi, että pari päivää meni koko päivän tapellessa, mutta nyt muutama viikko myöhemmin, pojat leikkivät paljon paremmin ja sopuisammin keskenään. Jotenkin he hitsautuivat todella lyhyessä ajassa yhteen. MEillä nuorempi puhuu jo täydellisesti joten sen vuoksi yhteiset leikit sujuu.

Mutta nuorempana poika oli alituiseen siskonsa kimpussa ja tappeluhan siitä aina tuli, kun siskokaan ei halunnut alakynteen jäädä.



Olin pitkiä aikoja lasten kanssa kahden, kun mies on joskus viikkoja työmatkoilla ja keinoksi kehitin päivärytmin, joka sisälsi paljon ulkoilua, ettei lapsille jäänyt juuri aikaa tapella.



Nyt kun nuorempikin lapsi osaa pelata pelejä, ja leikkiä mielikuvitusleikkejä, niin yhteiselo on paljon helpompaa. Silti lähes päivittäin sisko sanoo, että miksi synnytit tuon kamalan pikkuveljen!

Lisäisin vielä, että auta poikia leikin alkuun, että oppivat myös leikkimään yhdessä. Ja muista kehua aina kun leikki sujuu ilman tappeluita!

Ja ethän laita kaikkea isomman syyksi, meillä ainakin pienempi useammin aloittaa kiusanteon ja myös alkaa huutamaan jos ei saa tahtoaan läpi.



3 äiti (0-5v)

Sinuna laittaisin muksut johonkin painimaan ihan seuraan.

Alkaa olemaan jo aika iso, vakava omgelma jos tollaset 10- vuotiaat on väkivaltasia.



Miksi ihmetellään kun 13- vuotias poika hukuttaa ojaan tytön, jos asenne on tollanen? Ei lapselle voi hyssyttää että äitiä itkettää. Se on perhena loppu nyt -iso teini!



Ton ikäsellä pojalla alkaa olemaan voimia aika hurja määrä. Pitää alkaa oppimaan hillintää ja taitoja selvittää tilanteita ilman nyrkkiä.

Ei ole ihan hatusta vedettyä nuorten vanhempien ymmärtämättömyys omista voimista ja vauvan haavoittuvuudesta!



Mutta mitä nyt ap.n ongelmaan tulee niin kannattaa neuvolasta kysyä mitä he voivat auttaa, jos vaikka perhetyöntekijää niin saatte lapsille ulkoiluttajan ja pääset tekemään siivoamisia?



Löytyisikö jostain joku vertaisryhmä josta saat tohon esikoisen häiriöön käytännön apuja? Tai sanooko netti jotain?



Meillä on 5- ja 6- vuotiaat pojat jotka nauttii välillä kurmuuttaa toisiaan, mutta leikki on leikkiä. Kun tapellaan niin se loppuu, ei saa olla väkivaltanen toiselle. Ei saa lyödä, eikä ottaa iskuja vastaan! Ellei olla kehässä.



Meillä on 2 kerroksinen ok- talo, makkarit ylhäällä ja nykysin lähetellään pahantekijä huoneeseen miettimään hetkeksi. Ei tartte nurkassa nöyryyttää niinkuin 2-3- vuotiasta kun ei huoneeseen voinut vielä laittaa.



Teillä vanhemman lapsen voi jo lähettää toiseen huoneeseen.

Joskus jos meillä lapset koheltaa niin pelkkä erotus sohvanpäihin riittää. Sitten tarttee miettiä jotai mielekästä tekemistä. Ne käyttäytyy noin, kun niillä on aikaa eikä tekemistä.



Päiviin kunnon rytmit, joita noudatatte.

Opettele kuuntelemaan mitkä riidat on normaaleja, kaikkeen ei tartte puuttua.

Anna huomioo kaikesta hyvästä, kehu ja kiitä.

Ota mukaan kotihommiin!! Lapset voi auttaa tiskeissä, katata pöytää, repiä salaattia, monia juttuja -ja sinä vahdit ja kehut.



Minusta teidän isoin homma on miettiä miten perheenne saisi tukea, miten esikoinen saisi apua, mitä pelejä ja juttuja hänelle voi antaa että saa reeniäkin ja positiivisia kokemuksia.

Kuvittele lapsen kantilta mitä arki on hänelle, lisää kaikkea hyvää!!

Saisiko mummoja, kummeja valjastettua myös apuun? Pyytäkää.



Minä voisin tehdä niin että vaikka kerran viikossa, esim. joka torstai teette niin että sinä otat tällä viikolla nuoremman ja isä esikoisen ja menette erikseen tekemään jotain. Näin lapsi on vanhemman kanssa, ei tartte tapella huomiosta vaan saa koko ajan vanhemman kanssa olla.

Ja ensi viikolla teette vaihdon!

Saattaa olla mieltä avartavaa olla joskus VAAN YHDEN kanssa ja nähdä miten se lapsi ei olekaan ihan kamala, vaan osaa käyttäytyä ja miten sen kanssa on hauskaa.

Lapsetkin on yksilöitä, se tuppaa unohtumaan siinä "kiireessä" kun lapset on kaikki yhdessä kasassa paimennettavana.

Samoin koittakaa löytää joku asia joka lähentäisi teitä perheenä, lähdette vaikka ulos yhdessä.



Mutta ottakaa selvää miten sitä esikoista tukea. En osaa sanoa onko tarha oikea ratkaisu, mutta saisiko lapsi jonkun tukiryhmän tai ohjaajan?

Se on sun ja miehesi paikka selvittää.

Mutta oma esikoinen on tarharyhmässä jossa panostetaan puheenkehitykseen, käydään puheterapiassa joskus hakemassa neuvoja. Näillä avuilla päästää lapsen helpommalla eskariin, kuin että ei oltaisi kyselty apuja.

** Älkää laittako lasta tarhaan -vaan siksi että "ongelma" siirtyy kotoa päiväksi tai puolikkaaksi.