Mitä teen? Äitini komentaa lapsiani eikä usko, vaikka sanon hänelle asiasta.

Äitini tulee meille ja antaa lapsille luvan kaikkeen mitä me vanhempina olemme kieltäneet. Meillä esim. syödään ruoka ruokapöydän ääressä eikä haahuilla lautasen kanssa olohuoneeseen, äitini mielestä tämä on ok ja antaa lapsille luvan mennä muualle syömään.

Äitini ei myöskään ymmärrä, että meillä on lapsilla karkkipäivä lauantaina, vaan kantaa joka päivä vähintään yhdet suklaapatukat lapsille ja antaa ne ns. salaa, kun itse emme ole sillä sekunnilla paikalla. Suklaapatukat saa tietysti syödä sohvalla, kun me vanhemmat olemme yhdessä päättäneet että myös herkut nautitaan keittiön pöydän ääressä.

Jokainen asia mitä lapsillemme yritämme opettaa, tulee kumotuksi äitini johdosta. En tiedä mitä tehdä, mummu on kuitenkin lapsille rakas, mutta joskus kyllä kyrsii niin paljon...!

Kerran se sai kauheen kohtauksen kun lapsi ei halunnut syödä isolla lusikalla. Lopputulos oli se että ei antanut sille ruokaa ollenkaan?

Myöskään tunteita ei saanut näyttää avoimesti. Esim. jos oli ollut kiva päivä, niin illalla ei saanut itkeä!? Jos itki niin otti korvasta kiinni ja muistutti miten kiva päivä on ollut, ei siis mitään syytä itkeä.



Ihan hullu!

Itse kokeilisin esim. tätä: kun äitisi esim. kieltää lapsia rakentamasta majaa, sano suoraan lapsille, päättäväisesti ja selkeästi, että "saatte rakentaa" ja mene vaikka auttamaan rakentamisessa, ja jätä äitisi täysin huomiotta. Oleellista on, että osoitat lapsille itsevarmalla käytöksellä ja puheella, että mummin kiellosta ei tarvitse välittää. Sama kaikkiin suoriin kieltoihin.

Tuo huomauttelu on vaikeampi homma ("istu suorassa" jne.). Yrittäisin ehkä vielä kerran puhua äidilleni ilman lasten läsnäoloa, että nykyään tuollaisen jatkuvan kieltämisen ajatellaan vahingoittavan itsetunnon kehitystä, etkä siksi halua lastesi kuulevan sellaista, varsinkin kun se on turhaa. Ja sitten jos se alkaa esim. ruokapöydässä niin ehkä voisit pyytää äitiäsi poistumaan toiseen huoneeseen, vaikka jonkun tekosyyn varjolla (siis niin, että äitisi tajuaa mistä on kysymys, mutta lapset eivät). Esim. "menisitkö äiti tarkistamaan, onko pyykkikone valmis".

En minäkään haluaisi lasteni kuulevan tuollaista.

Positiivista tuossa on, että kyse on äidistäsi eikä anopista.

esim. sanomalla, että eihän tuolla asialla nyt ole väliä tai että kyllä meillä saa tehdä näin. Äiti saattaa silloin vetää sanojaan takaisin, mutta jatkaa taas ensi kerralla.

Kovin ilkeästi en viitsisi lasten kuullen sanoa, koska en halua opettaa heillä sellaista tapaa ratkoa ristiriitoja.

ap

On niin kismittävää, kun tunkee joka väliin osoittamaan, kuinka HÄN täällä määrää. Jos lapsi vaikka kaatuu ja alkaa itkeä, anoppi suunnilleen työntää minut syrjään ja alkaa hössöttää lapselle. Ei anna minun olla äiti omille lapsilleni :(

Sitten tajusin, että mitä väliä, vaikka mummo lellisi lapsia. Siitä vain. Meillä mummo asuu niin kaukana, että ei käy joka päivä, mutta nähdään vähintään kuukausittain ja aina enemmän kuin päivä kerrallaan.



Aluksi nipotin just kaikesta suklaasta ja makeasta ja syömisestä ja sellaisesta. Sitten päätin, että ok. Mummo-päivinä eletään mummosäännöillä, kyllä lapset sen tajuaa. Ja niin muuten tajuavatkin. Hauskuus lisääntyy vielä siinä, että toisen mummon säännöt on tietenkin ihan erilaiset, joten lapset luovivat kolmen mummon väliä.



Meillä on ollut vain ihan muutama sääntö, josta ei lipsuta.

1. lapset eivät katso televisiosta uutisia eivätkä muita aikuisten ohjelmia (Kauniit ja rohkeat sekä Salatut elämät ovat aikuisten ohjelmia).

2. Ruokaa ei saa tuputtaa. Lapsi tietää, milloin on täynnä.

3. Ei samaa lusikkaa/lasia/jäätelöä/tikkaria omaan ja lapsen suuhun niin kauan kuin lapsi on alle nelivuotias, jos saataisiin vaikka pysymään hammaspeikko pois lapsen suusta.

4. turvallisuudesta ei jousteta, istuimet käytössä, pyöräilykypärät käytössä.



Niin ja tietty lasta hoidetaan selvinpäin, mutta se nyt onkaikille itsestäänselvyys.

MInustakin heillä ollessaan saa komentaa, mutta meillä ja minun läsnäollessani en ymmärrä, miksi pitää KOKO ajan ohjeistaa. Se on varmasti joku ihme tapa, että ei pysty vain olemaan rauhassa missään tilanteessa, vaan kaikkeen on koko ajan puututtava.

Välillä ihan tuntuu, ettei äiti osaa vain olla ja elää lasten kanssa. Koko ajan tosiaan pitää ohjeistaa, ja kuten sanoit, jo ENNEN kuin mitään edes tapahtuu. Ihan kuin äiti haluaisi koko ajan varmistaa, että lapset varmasti pysyvät ojennuksessa eikä vain satu mitään katastrofaalista, kuten että voinokare tippuisi veitsestä pöytäliinalle.

Olen miettinyt, lisääntyykö tämä piirre äidissä vielä entisestään iän myötä. Ja laajeneeko kontrolloinnin tarve meihin aikuisiinkin? Tällä hetkellä äiti ei meitä komenna, mutta hänellä on kova tarve tietää kaikesta kaikki. Lisäksi hänellä on sellainen ärsyttävä pelastajasyndrooma. Jos jollakin meistä on parisuhteessaan edes pieniä ristiriitoja, niin äiti hyökkää (kuvannollisesti) heti paikalle puolustamaan omaa lastaan pahaa puolisoa vastaan.

Tiedän ettei äiti siedä veljeni vaimoa, ja minunkin miestäni hän "kyttää". Jokin aika sitten olimme äidillä kylässä ja mieheni hoiti vauvaamme. Luotan 100% mieheeni vauvan hoitajana, mutta näköjään äitini ei luota, koska hän vahti miestä koko ajan ja varmisteli, että vauvalla on kaikki hyvin. Aargh...

Ei kai tässä auta kuin ottaa TAAS asia puheeksi ja pitää lasteni (ja mieheni??) puolia noissa tilanteissa.

ap

Luulisi sulkevan suunsa, kun hänet kyseenalaistetaan lasten edessä. Toteat vain äidillesi että kun häneen ei muu tehoa, niin on pakko tehdä noin.

esim. sanomalla, että eihän tuolla asialla nyt ole väliä tai että kyllä meillä saa tehdä näin. Äiti saattaa silloin vetää sanojaan takaisin, mutta jatkaa taas ensi kerralla.



Kovin ilkeästi en viitsisi lasten kuullen sanoa, koska en halua opettaa heillä sellaista tapaa ratkoa ristiriitoja.



ap

Eli aina kun äitisi sanoo jotain tyhmää, sano isoon ääneen että "ORANSSI PONI POMPPII MÄELLÄ" tms. täysin asiaankuulumatonta. Sano äidillesi, että päästät vastaavia sammakoita suustasi joka kerta, kun hän rikkoo sääntöjänne. :) Tuo on huumoripitoinen ja hauska tapa stopata tilanne, ennen kuin ketään alkaa vituttaa. Äitisikin ymmärtää paremmin, että millaisissa tilanteissa suusta lipsahtaa jotain tarpeetonta.

että kun me yritimme pitää järjestystä, pitää kiinni kotimme säännöistä jne. sisareni tunki aina väliin. Siis aina. Pahimmillaan supatteli lapsille korviin "kapinointivinkkejä", että "äiti on nyt ihan tyhmä, kun tuollaista komentaa jne."



Huvittavinta oli kun tein läksyjä esikoisen kanssa, siskoni työntyi siihenkin väliin vastailemaan. "Paljonko on 2 plus 2". Neljä! hihkui tämä viisikymppinen. Samaten sekaantui kaikkiin keskusteluihin minun ja lasten kesken.



Ei siihen auttanut mikään muu kuin porttikielto.

puolustat heitä, eivätkä peilaa tuollaista tilannetta mihinkään muuhun. Keskustele asiasta myös lastesi kanssa sievistelemättä, selvitä että mummilla on ongelma tämän asian kanssa ja äidin täytyy välillä sanoa mummille kovastikin, (niinkuin varmaan myös lapsille toisinaan!) jotta ymmärtäisi ja lopettaisi väärän käytöksen.

Meillä oli anopin kanssa samanlaista, täm jopa uhkaili lapsia tukkapöllyllä! Tuosta tuli iso riita, mutta lopulta anoppi ymmärsi eron vanhemman ja isovanhemman auktoriteetissa ja kasvatusvastuussa. Toinen ongelma oli että anoppi vaati aina haleja ja suukkoja lapsilta, ja toinen heistä on edelleen hyvin tarkka omasta tilastaan, ja vaivaantuu kovasti "pakotetusta" läheisyydestä. Asiasta jouduttiin sanomaan MONTA KERTAA, mutta vasta se auttoi kun sanoin noissa tilanteissa lapselle itselleen että hänen ei tarvitse halata tai suukottaa ketään jos ei itse halua.

Aina sanomassa, koentelemassa ja valittamassa ihan joka asiasta. Minäkin yritin sanoa, että anna nyt jotain tehdä ja meillä saa tehdä ym. No nyt tilanne on se, että äitiä itseä harmittaa huonot välit lastenlapsiin. Siis meillä pojat ovat syntyneet nuoruuden vuosina ja nyt ovat jo 18 ja 16 vuotiaat ja edelleen vaikka mummu onkin oppinut hillitsimään kielensä niin mummun tullessa kylään pojat lähtevät joko kotoa tai menevät yläkertaan huoneisiinsa ja mutisevat ettei sitä saa**nan valittajaa jaksa kukaan. Vaikka siis mummo ei ole vuosiin enää pojille valittanutkaan. Mutta niin syvään se lapsiin jäi etten millään juttelulla saa poikien käsitystä muutettua. Toki puhuttelevat kohteliaasti kun puhutellaan, mutta eivät esim spontaanisti käy koskaan mummolassa vaikka asuvatkin vajaan kilsan päässä.



Nyt meillä on ns uusi sarja 6 ja 4 vuotiaat ja heidän kanssaan äitini on ollut ok. On hillinnyt kielenkannat vaikka joskus huomaankin, että tiukkaa tekee. Toki minäkin olen sanonut, että asiasta pitää huomauttaa esim. tapella ei saa, ei vetää kaikkia leluja ympäriinsä yms. Mutta tuo pikkuasioista, just jostain ruokailuista sun muusta pukemisen hitaudesta johtuvan jatkuva napina pitää loppua. Sanoin äidille suoraan, kun silloin poikien ollessa 10 ja 12 ihmetteli että kun eivät enää käy. Niin sanoin, että pojat pelkää, että aina tulee sitä yhtä ja samaa jatkuvaa valitusta eikä he enää jaksa kuunnella. Nyt äitini on kovasti yrittänyt olla osana näiden nuorempien elämää, että ei kävisi samanlailla.

Sanot ensin (kun äitisi on tapansa mukaan motkottanut lapsillesi), että äiti, miltä sinusta tuntuisi, jos minä koko ajan natkuttaisin sinulle jostakin? Minäpä taidan alkaa sellaisen juuri nyt.



Ja sitten alat.



"Äiti, ei saa istua tuolla lailla, istu ryhdikkäämmin!"

"Äiti, pidä kunnolla kiinni siitä kahvimukista!"

"Äiti, ei saa keskeyttä Nico-Petterin puhetta, odota vuoroasi!"

"äiti, katso minuun, kun puhut minulle!"

"Äiti, ei saa arvostella ihmisiä selän takana"

"äiti, älä jankuta samaa"

Just kuin mun elämästä, minä vain olin se lapsi joka en halunnut mummulle sitä valitusta kuulemaan. mun mummo lisäksi nipisteli ja antoi jopa tukkapöllyä. Eipä ole sitten lapsuusvuosien useinkaan nähty, joskus häissä tai muissa juhlissa. Silloinkin nopeasti vain tervehdin ja se siitä.

Hei,



Kuin olisin itse kirjoittanut!



Mitä isommaksi lapset kasvaa (nyt vielä leikki-ikäisiä), niin sitä enemmän alkaa tulla tota komentelua ja naputtamista.

Ihan kaikesta ja jo ennen kuin mitään tapahtuu.

Se on todella rasittavaa.



Nyt olen vasta tajunnut, kuinka rasittavaa itselläni välillä lapsena oli, kun vanhemmat puuttuivat käytökseeni koko ajan.



Mutta en tiedä, miten toimia asiassa isovanhempien, eli minun vanhempieni kanssa nyt.

Kun tiedän, että loukkaantuisivat kovasti jos sanoisin.

MInustakin heillä ollessaan saa komentaa, mutta meillä ja minun läsnäollessani en ymmärrä, miksi pitää KOKO ajan ohjeistaa.

Se on varmasti joku ihme tapa, että ei pysty vain olemaan rauhassa missään tilanteessa, vaan kaikkeen on koko ajan puututtava.

Moi, minun äitini yrittää kovasti rikkoa meidän avioliittoa, on poistanut minut heidän perinnöstä, yrittää nyt häätää meitä meidän kodista koska ovat takaajana asuntolainalle, ja väittää että minä olen riippuvainen heistä, että en pärjää jos katkaisen välit kokonaan. Kesäkuun alusta asti ollut että poikani ei mene enää mummolaan. Nyt komentelee että minun täytyy soittaa heille videopuhelua kolmena päivänä viikossa, että sopu säilyisi, vaimoni on sitä mieltä että tämä pitää loppua ja menee kohta poliisille tämän asian tiimoilta. Äitini määräilyä on jatkunut liian pitkään, viisi vuotta olen ollut ihanan naiseni kanssa ja nyt vasta olen saanut silmäni avattua ja näen mitä äitini tekee minun suhteilleni. Olen 45 v savolainen mies, vaimoni on Kuubalainen.

Auttakee hyvät ihmiset, meiltä loppuu keinot.

Aloita perheesi kanssa oma elämä. Takaajilla ei ole oikeutta asuntoon, vain velallisella. Ala kettumaiseksi. Ilmoita, että mikäli tämä touhu ei lopu, jätätte lainan maksamatta.

Sanot että jos käytös ei muutu, ette tapaa.

Eiköhän ne lapset ole aikuisia, kun aloitus on 11vuotta vanha.

Taavi Kosonen kirjoitti:

Moi, minun äitini yrittää kovasti rikkoa meidän avioliittoa, on poistanut minut heidän perinnöstä, yrittää nyt häätää meitä meidän kodista koska ovat takaajana asuntolainalle, ja väittää että minä olen riippuvainen heistä, että en pärjää jos katkaisen välit kokonaan. Kesäkuun alusta asti ollut että poikani ei mene enää mummolaan. Nyt komentelee että minun täytyy soittaa heille videopuhelua kolmena päivänä viikossa, että sopu säilyisi, vaimoni on sitä mieltä että tämä pitää loppua ja menee kohta poliisille tämän asian tiimoilta. Äitini määräilyä on jatkunut liian pitkään, viisi vuotta olen ollut ihanan naiseni kanssa ja nyt vasta olen saanut silmäni avattua ja näen mitä äitini tekee minun suhteilleni. Olen 45 v savolainen mies, vaimoni on Kuubalainen.

Auttakee hyvät ihmiset, meiltä loppuu keinot.

Savossa täysin normaalia toimintaa. Yleensä kyllä anoppi hoitaa nuo hommat. Omalla kohdallani oli kyllä vaan oma siskoni päsmärinä ja koitti saada äitini mukaan mutta ei saanut.

t. Toinen savolainen mies ja savolainen vaimo