Puhelimen takavariointi lapselta kurinpitotoimenpiteenä?
Olen ostanut lapselle puhelimen lahjaksi. TArkoitus on, että lapsi voi olla sen välityksellä yhteydessä kavereihinsa ja minuun eli lapsen äitiin. Lapsi asuu vuoroviikoin isänsä uusperheessä. Maksan lapsen puhelinlaskut ja lapsi voi soittaa puhelimella myös isälleen jne.
Onko oikein, että isä ja äitipuoli vievät lapselta kännykän, jos tämä ei käyttäydy heidän mielestään kunnolla? Itse olisin siis sitä mieltä, että lapsen kaverisuhteita ei saa pilata tuolla konstilla ja isän perhe voisi keksiä jonkin paremman kurinpitotoimenpiteen. Olenko mielestänne väärässä? Kyselen siis ihan uteliaisuuttani...
Kommentit (51)
saa tasan silloin päättää rangaistustoimenpiteet. Sinä et niihin puutu, mikäli eivät ole lapselle aidosti vahingollisia. Herranen aika, ensimmäinen sääntö eronneille vanhemmille on, että toisen luona pelataan toisen säännöillä ja sille toiselle se ei kuulu, jos lapsi ei ole vaarassa!!!
Olen 24v, että taitaa aikalailla 10 vuotta olla niistä ajoista kun isäni minua rankaisi.. Sikäli kuin se tähän alkuperäiseen asiaan mitenkään liittyy.
11
onko oikein pilata lapsen kaverisuhteet? Eikö tosiaan ole muita keinoja? ap, yhä ihmeissään "ammattikasvattajan" kurinpitotoimista...
kuinka ihmeessä ne kaverisuhteet pilaalle menisi. Jos tuosta menee pilaalle niin ei ole lapsella hääppösiä kavereita!
miten ap itse rankaisitsit lastasi? eikö ole hyvä jos joku lastasi kasvattaa jos et itse ole tapoja hänelle onnistunut opettamaan.
pois, koska puhelin on hommattu turvallisuuden takia.
Lapsi koulun jälkeen yksin kotona ja ei ole mitään keinoa soittaa itselleen apua jos jotain tapahtuu.
Vaarallinen koulumatka, miksi puhelin oikeastaan hommattiin.
Mahdollisuus saada aikuinen kiinni jos jotain tapahtuu.
Kyllä aikuisella pitää olla muut keinot kasvattaa lasta kuin viedä se väline, mikä on turvallisuuden takia hankittu.
Ja hyvin on saatu lapset kuriin muillakin toimenpiteillä. Lapset on 15- ja 8-vuotiaat.
No kyllä se puhelimen takavarikoiminen on ihan hyvä keino koska minä takavarikoin lapseltani puhelimen, ja kummasti lapsi paransi tapansa.
vedetään piuhat irti konsolista tai modeemista. Puhelin ei ole näille pojille niin tärkeä, että sen takavarikoimisesta olisi mitään vastaavaa hyötyä. Pienemmiltä evätään huonosta käytöksestä lempiohjelma tai pistetään lempilelu käyttökieltoon. Jokaisella lapsella on se tietty juttu, jonka käyttökielto toimii.
Meillä lapsella puhelin siksi että me vanhemmat saamme kiinni ja että lapsi saa soitettua muutoksista sekä ongelmatilanteissa ilmoitettua meille. Lapsella on ADHD ja ajantaju aivan kateissa. Samoin saa itsensä usein kiipeliin, juuttuu koloihin jne.
Rangaistus pitäisi koskea "huvittelua". Esim. telkan katselu, pelaaminen jne.
Olen muutenkin hieman rangaistus vastainen. Uskon keskusteluun ja vanhempien ja lasten hyviin väleihin. Joku aresti myös aivan idioottimainen rangaistus ainakin pidempi kestoisena tai jos tarkoittaa eristämistä muusta perheestä.
Todella inhottavaa AP ettet saa lastasi kiinni, hän sinua ja et edes tiedä rangaistusta.
lapsen isän ja hänen puolisonsa kiusantekoa sinulle.
Sinun pitää saada yhteys lapseesi suoraan hänen puhelimeensa isäviikolla.
Tämä on ap ihan lastensuojelullinen asia. Keksiköön paremmat rangaistukset.
Kaikenlaisia rangaistuksia on käytetty, mutta ei puhelimen takavarikointia. Pidän itse siitä ,että lapsi on tavoittettavissa.
mutta tässä tapauksessa näyttää siltä, että jo parin päivän jälkeen muutkin kuin äiti ovat ihmeissään, kun lasta ei tavoita puhelimitse. Tässä on todennäköisesti taas ideana vaikeuttaa lapsen äidin ja lapsen välistä yhteydenpitoa, eikä mitään muuta. Kiusa se on pienikin kiusa. :( ap
Mutta kaikkein tehokkaimmat rangaistukset ovat juuri sellaisia, joista kärsii joku muukin, kuin väärintekijä. Lapsi joutuu miettimään, että omalla käytöksellään vaikuttaa muidenkin elämään.
Sinua näyttää myös nyppivät pahasti, että nimenomaan ammattikasvattaja kasvattaa lastasi - saanko arvata, isän nykyinen puoliso on tämä ammattikasvattaja?
Puhelimen ottaminen jäähylle muutamaksi päiväksi on erittäin hyvä rangaistuskeino. Siitä ei ole lapselle kohtuutonta haittaa, mutta se on tärkeä lapselle ja siksi tehokas keino. Jos puhelimattomuus sotkee lapsen ja sinun elämäsi jo muutamassa päivässä niin ehkä eniten kannattaisi olla huolissaan siitä, että lapsi on noin riippuvainen puhelimesta..
Ja miten ihmeessä sinun ja lapsen yhteydenpitoa vaikeutetaan? Onko siis isä kieltänyt yhteydenpidon? Jos lapsen puhelin on jäähyllä niin voit soittaa isän puhelimeen ja pyytää lasta puhelimeen, ei ole kovin vaikeaa.
Pidän myös aika outona kummitädin käytöstä - hän siis yrittää saada lasta kiinni kerta toisensa jälkeen ja huolestuu, vasta sitten ottaa vanhempiin yhteyttä. Helpompi olisi varmasti laittaa vanhemmille viestiä jos lapsi ei vastaa ja huolestua vasta sitten jos vanhempikaan ei tiedä lapsesta.
Siis saa käyttöönsä puhelimen, jossa ei ole muita ominaisuuksia kuin soittomahdollisuus ja tekstiviestit.
On toiminut hyvin ennaltaehkäisynä. Ei ole tarvinnut juurikaan ottaa käyttöön.
Lapsi 9v.
kai teillä on isän kanssa joku käsitys siitä mitä on lapsen "kunnollinen käyttäytyminen"? Olettehan lapsen äiti ja isä, kasvattajat.
Jos lapsen kaverisuhteet menevät pilalle (max. viikonmittaisella?) kännykän takavarikoinnilla, niin sosiaalisissa suhteissa on häikkää. Eivätkö kaverit näe toisiaan naamakkain ollenkaan, vaan kännykkä on heille ainoa yhteydenpidon muoto? Kauheaa, jos niin on!
Jos isänkään kautta ei saa lapseen yhteyttä, niin tuo on silkkaa ilkeyttä ja hyökkäys äitiä kohtaan.
Itse en ottaisi puhelinta pois. Voihan siihen laittaa vaikka soitoneston muihin kuin vanhempien numeroihin, jos haluaa. Tietokone- peli - ja muut samanlaiset kiellot ovat hyviä vaihtoehtoja.
puhelimen poisotto on sinällään ihan ok rangaistus, MUTTA vain silloin, jos äiti saa lapseen yhteyden isän kautta. Jos ex-puolisosi ei vastaa soittoihisi eikä viesteihin, eikä anna lapselle puhelintaan, ei hän silloin saa viedä lapsen puhelinta!
ehkä muutaman päivän irtiotto silloin tällöin tekee ihan hyvää.
lapsen olen kasvattanut aikuiseksi ja kymmenen vuoden aikana satoja yläkoululaisia.
Koskaan ei ole minun aikuisena tarvinnut alentua jakelemaan rangaistuksia.
Olen säilyttänyt kunnioitukseni ja arvostukseni itseni ja ennen kaikkea näiden lasten ja nuorten silmissä.
sitä käyttäessä rikkoo jotain sääntöä. Esim. tekstailee kavereille nukkumaanmenoajan jälkeen sängyssä, ostaa puhelimella jotain, tekee isoa laskua tms.
Tietokoneen poisotto tai pelikielto on ihan paikallaan muistakin syistä, mutta kännykän poisotto muista syistä on hullua ja vaikeuttaa ap:nkin kohdalla liikaa elämää.
niin ei tarvitse puhelinta takavarikoida. Saisit olla tyytyväinen kun joku haluaa asettaa rajoja ja kasvattaa lastasi.
mutta oikeesti siitä kasvaa vaan katkeruutta, ja kostonhalua, varsinkin kun niitä rangaistuksia tehtaillaan mielivaltaisesti, on jo raskasta kun pitää asua kahdessa eri paikassa, kukaan aikuinen tuskin alistuisi moiseen, lapsella ei ole mitään mahdollisuuta valita.