Lue keskustelun säännöt.
No erota vai ei?
25.08.2015 |
7-vuoden kriisi, kaksi pientä lasta. Mies on koko suhteen ajan ollut reissutöissä eli paikalla vain viikonloppuisin. Luonteeltamme olemme erilaisia, minä puhelias, tunteellinen,idealisti pikapäättäjä ja mies kaiken tuon vastakohta, mutta kuitenkin isänä ihan hyvä, kahden keskistä puhuttavaa meillä ei ole ollut vuosiin, rakastan sinua on viimeksi hänen osaltaan kuultu viisi vuotta sitten ja muitakaan kehuja ei ole hellinnyt, pientä kritiikkiä jatkuvasti (nykyisin tosin syyllistyn tähän myös itse). Olen miettynyt eroa jo kauan (n.3v), mutta käytännössä lasten kannalta se olisi hankalaa koska mies asuu/on töissä todella kaukana. Terapiaa olen ehdottanut vuosia. Kaiken lisäksi nyt on käynyt sitten ilmi (ja myönnetty), että mies on minua pettänyt peräti kahdesti lastemme synnyttyä, ei halua erota, mutta ei osaa myöskään selittää miksi on pettänyt, luultavasti haluaa pysyä avioliitossa lasten vuoksi myöskin. Yhteiselomme on sinänsä rauhaisaa, emme riitele, saatamme viihtyä sylikkäin sohvan nurkassa (kun minä kainaloon tungen), seksikin on minua tyydyttävää (ja en ´pihtaa´, ei siis ainakaan se ajanut pettämään.). Toisin sanoen voisin kuvitella että pinnallisesti voisin tässä suhteessa lasten vuoksi olla (ja pinnallisesti antaa anteeksi), mutta syvällä sisimmässäni toivon että saisin henkisesti tyydyttävän ja MINUAKIN rakastavan miehen ja parisuhteen.
Kommentit (2)
Saisinko sano tilannettanne kriisiksi? Siltä se minusta kuulostaa. Minusta kriisissä ei kannata erota, vaan käyttää se ushteen hyväksi.
Saattaako olla niin, kuten hyvin usein lasten synnyttyä käy, että miehesi (ja ehkä sinäkin) olette joutuneet kokemaan ikään kuin uudestaan sellaisia tunteita, joita lapsena tunsitte, muta joiden kanssa jäitte liian yksin? Tyypillisesti näitä ovat yksinjääminen, torjutuksi tuleminen, tarpeiden sivuutus, liian suureen vastuun kantaminen, vaille lohdutusta jääminen...
Kuulostaa, että kumpikin teistä on- omalla tavallaan- jäänyt yksin suhteessanne. Mies on konkreettisesti paljon pois, sinä lapsille läsnä, mutta henkisesti yksin, vailla kumppania. Tässä ehkä ymmärrettekin toisianne, eikä se minusta ole yhtään pinnallista vaan pikemmnkin erittäin syvällistä.
Minusta kuulostaa, että sinulla on kyky olla suhteessa ja katsoa asioita myös lapsetenne ja loppuelämänne kannalta. Tämä ei ole itsestää selvää, joten ole ylpeä itsestäsi!
Minäkin suosittelen pariterapiaa. Usein hmiset pelkäävät sitä, etenkin jos ovat tottumattomia tai haluttomia puhumaan asioistaan, tai koska pelkäävät että heitä syytetään. Terapiassa ei etsitä syyllisiä, eikä siellä tarvitse puhua muulla kuin itselle sopivala tavalla. Jos miehesi ei kerta kaikkiaan halua, voit mennä yksinkin pohtimaan asioita parisuhteenne kannalta. Mnusta suhteessanne on paljon hyvää, jota ei pidän halveksua tämän vaikean vaiheen - ehkä kriisitilanteen- myrskynsilmässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erossa on omat kipuilunsa, mutta tuskin parin vuoden päästä enää katuisit, vaan olisit tyytyväinen. Eli jos voimia riittää, niin eroa. Tulette kuitenkin eroamaan, ennemmin tai myöhemmin.