lastenpsykiatri Janna Rantala

Kiitos kysymyksestä- ja myös edelliselle kommentoijalle 2/2: olen ihan samaa mieltä

Jos miehesi ei halua lähteä muutoksen tielle , pohtimaan käytöksensä syitä ja ottamaan vastuuta sinua vaivaavasta asiasta, voit tietysti itse pohtia ilmiötä. Miksi olet - ainakin aluksi- valinnut tälläisen kumppanin? Onko hänessä jotain tuttua ta tai jotain ihan erilaista kuin lapsuuden aikaisissa suhteissasi? Millainen oli vanhempiesi tai muiden läheistesi parisuhde ja muistuttaako jokin tässä sinua siitä? Miten aiemmissa suhteissasi erimielisyyksiä on käsitelty?

Huh  mikä tilanne. Ei ihme että olet mitta täysi miestäsi ja varmaan koko tilannettanne. 

Parastahan olisi, jos parisuhteissa asiat hoituisivat sopimalla ja sopimuksista kiinnipitämällä, mutta aika harvoin näin käy. Kuvaamasi tilanteenne on edennyt tosi pitkälle ja teillä on olult monenlaista surua ja vastoinkäymistä, joka olisi todennköisesti koetellut mitä tahansa parisuhdetta. Päällimämiseksi jää silti asetelmanne, jossa sinä kannat vastuuta kaikesta ja mies tuskin mistään. Tämän täytyy varmaankin muuttua, jotta päset toipumaan romahduksestasi.

Jos miehesi ei millään suostu muuttumaan, on sinun aina mahdollista muuttaa omaa toimintatapaasi. Se on vaikeata, ehkä epäreiluakin, mutta kannattaa parisuhteen ja lasten tulevaisuuden hyväksi. Kun lakkasit kantamasta päävastuuta, miehesi kykeni siihen. Ehkä voisit tehdä siitä pidempi kestoisen asteleman. Kun miehesi istuu ruudun ääreen, mene sinäkin oikaisemaan sohvalle. Kun hän ottaa nokoset, änge kylkeen pötkälleen, lapset vielä toiseen kainaloon. 

Tuntuuko mahdottomalta? Voi olla, että yhtä mahdotonta on miehesi ruveta oma-aloitteisesti touhuilemaan ja järjestelemään. Siksi suosittelen teille pariterapiaa, jotta voisitte yhdessä hyödyntää tätä tuskaisaa tilannetta, sen sijaan että sinä käyt yksin hoidossa (taas kantaen vastuun yksin tilanteesta, joka on teidän yhteinen). Saisikohan mt-toimistosta sen kaltaista tukea? Voisit ainakin ottaa asian esiin seuraavalla käynnilläsi.  Toivotan voimia matkaan - teille kaikille!

Kys: 25/115

Mitä tehdä, kun suhde on muuten todella hyvä ja onnellinen, mutta ulkopuolinen ihminen (tässä tapauksessa miehen äiti, anoppini) pilaa suhdetta keksimällä juoruja ja valheita ja sabotoimalla muuten suhdetta? Olisi typerää erota kolmannen osapuolen takia, vaikka se onkin käynyt mielessä monta kertaa.

Vast:

Kun en itse ole vielä anoppi-iässä, en ehkä ymmärrä miten tuskaisaa on, kun poika siirtyy lopullisesti mieheksi. Nyt tekee mieli vain sanoa:

Voi anoppi anoppi... Eikö hän nyt käsitä, että äidin on pakko lopulta päästää lapsestaan irti! Mikä ihme hänet saa tällä tavalla teitä kadehtimaan? Vai onko hänen vaikea kestää ulkopuolisuutta? Pelkääkö hän yksinäisyyttä tms?

Kolmiodraamat perheen sisällä ovat tuiki tavallisia, muta aika raastavaia. Mitä miehesi tuumaa tilanteesta? Voi olla todella vaikeaa liittoutua kanssasi äitiä vastaan, koska äiti on kuitenkin aina äiti. Vai onko niin päin, että yhteinen vihoillinen (anoppi) yhdistääkin sinua ja miestäsi? 

Kyllähän sitä toivoisi tulevansa hyväksytyksi kumppaninsa sukuun, eikö? Millaisiakohan kokemuksia anopillasi on aikanaan ollut tästä? Hyväksyttiinkö häntä? Tai esiteltiinkö edes suvulle? Onhan se paljon vaadittu, mutta ehkä voisitte yrittää jutella tästä hänen kanssaan. Ehkä hänellä ei ole mkiään sinua vastaan, vaan hän käy läpi omia vanhoja tuskiaan, teidän suhteenne varjolla.

Upea tilanne: olette molemmat kovia mököttämään ja ainkain sinä haluaisit muuttaa asiaa. Tästä on oikeasti hyvä lähetä työstämään!

Suhteissa on usen hankalaa, jos vain toinen mäköttää. Sehän on vallankäytön väline, jolla toinen saadaan anelemaan anteeksiantoa ja ottamaan lopulta kaikki syyt erimielisyydestä niskoilleen. Nyt kun mökötätte molemmat, on suhteenne tältä osin tasa-arvoinen: molemmat käyttävät samalla tavalla valtaa.

Muutoksen toivekin kuulostaa hyvältä. Mykkäkoulu voi olla tosi raskasta. Vaikka periaatteessa ollaan ikään kuin ei toista huomaisikaan, vie tämä välttely kaiken huomionne ja energianne. Mykkäkoulu on tavallaan voimakkaampaa kommunikkoimista kuin asian puhuminen ja huutaminenkaan. Usein mököttäjä joutuu ihan pyörittämään päässään vihamielisiä, syyttäviä ajatuksia, jotta kestäsi sen voimalla tilanteen raskauden.

Jos todella haluat muuttaa tlanteen, ota se puheeksi ketään syyttämättä. Yritä ikään kuin liittoutua kumppanisi kanssa samalle puolelle, mököttämistä vastaan.  Miettikää  miltä oikein suojaudutte tälläisen mököttämisen taakse. Mille tai kenelle oikeastaan olette viahisia? Kovat mököttäjät ovat usein raivona ihan vain siitä, että toinen ajattelee ja tuntee eritavalla kuin minä, etä hän on minusta erillinen ihminen... Silloin auttaisi, jos pystysisi itse rauhoittumaan, laskemaan aseensa ja kiinnostumaan vilpittömästi kumppanin tyhmistäkin mielipiteistä. 

Saisinko sano tilannettanne kriisiksi? Siltä se minusta kuulostaa. Minusta kriisissä ei kannata erota, vaan käyttää se ushteen hyväksi.

Saattaako olla niin, kuten hyvin usein lasten synnyttyä käy, että miehesi (ja ehkä sinäkin) olette joutuneet kokemaan ikään kuin uudestaan sellaisia tunteita, joita lapsena tunsitte, muta joiden kanssa jäitte liian yksin? Tyypillisesti näitä ovat yksinjääminen, torjutuksi tuleminen, tarpeiden sivuutus, liian suureen vastuun kantaminen, vaille lohdutusta jääminen...

Kuulostaa, että kumpikin teistä on- omalla tavallaan- jäänyt yksin suhteessanne. Mies on konkreettisesti paljon pois, sinä lapsille läsnä, mutta henkisesti yksin, vailla kumppania. Tässä ehkä ymmärrettekin toisianne, eikä se minusta ole yhtään pinnallista vaan pikemmnkin erittäin syvällistä.

Minusta kuulostaa, että sinulla on kyky olla suhteessa ja katsoa asioita myös lapsetenne ja loppuelämänne kannalta. Tämä ei ole itsestää selvää, joten ole ylpeä itsestäsi! 

Minäkin suosittelen pariterapiaa. Usein hmiset pelkäävät sitä, etenkin jos ovat tottumattomia tai haluttomia puhumaan asioistaan, tai koska pelkäävät että heitä syytetään. Terapiassa ei etsitä syyllisiä, eikä siellä tarvitse puhua muulla kuin itselle sopivala tavalla. Jos miehesi ei kerta kaikkiaan halua, voit mennä yksinkin pohtimaan asioita parisuhteenne kannalta. Mnusta suhteessanne on paljon hyvää, jota ei pidän halveksua tämän vaikean vaiheen - ehkä kriisitilanteen- myrskynsilmässä.