isät jotka olette olleet synnytyksessä, miten vaikutti?
mietin tässä että uskallanko päästää mieheni mukaan synnytykseen. hän itse kyllä haluaisi tulla. mutta minua epäilyttää...
jos olette olleet mukana, miltä tuntui nähdä kun vaimo " pungersi" lasta maailmaan? oliko näky järkytys?
entä olitteko vain pääpuolella, vai onko joku ollut katsomassa kätilön kanssa aivan tapahtumapaikalla? miltä tämä näky vaikutti?
apua.... minusta vain tuntuu etten " kehtaa" päästää miestä paikalle!!!
Kommentit (11)
Olen ollut mukana kahdessa synnytyksessä. Molemmat olivat keisarinleikkauksia, ja hyvin meni. Ekassa pääsin leikkaussaliin kun äitille oli annettu puudutus, ja tokalla kerralla pääsin heti alusta. Eli näin kun annettiin puudutusta, ja kun istuin sillain että olin äidin pään vieressä. Leikkauksen jälkeen vauva vietiin lääkärille, ja sen jälkeen mua haettiin. Kai se vähän riippuu ihmisistä heikottaako vai ei. Minulle oli ainakin tärkeää olla mukana myös synnytyksessä.
siis ei ainakaan mulla ollu mitään ongelmia kummankaan suhteen.. kyllä näin tilanteen alapäässäkin vaikka se yläpään hoito se mun tehtävä olikin ja kätilö hoiti alapään
Tietenkin joillekkin voi tehä heikkoo se veren näkeminen ym.. sottastahan touhua tuo on
mut ei mulle mitään traumoja jäänu eikä mitään muuttanu esim seksin kuin minkään muun suhteen, sama nainen se mulle oli kuin sitä ennenkin vaikka sitä vahvuutta minkä siinä tilanteessa naisessa näki ei voi kuin kunnioittaa
En osaa sanoa tapahtumasta mitään negatiivista. Olin mukana meidän molemmissa tapahtumissa, sekä yläpäässä, että alapäässä. Kätilöt hoitavat hommansa hienosti, eikä siinä oikein osais mitenkään auttaakaan, ennenkuin vaavi sitten on syntynyt.
Sotkua siinä on, mutta ei kai kikaan kuvittelekaan, että se olis kovin kliinistä. Nainen on kovilla sekä fysisesti, että henkisesti. Miehen pitää olla kyllä tukena silloin, muuten vauva on äidin projekti ja isä jää ulkopuoliseksi kuin lintulauta.
Jännittää tuo tapahtuma tottakai, mutta ei se millään tavalla kamalaa ole. Päinvastoin!
rohkeasti yhdessä reissuun ja yhdessä kotiin. Se on paras alku pienen taaperon kanssa ja yhdistää puolisoita takuulla.
Jos isä jää ulkopuoliseksi siitä syystä, ettei ole mukana synnytyksessä, niin on huonosti asiat. Mun mies oli mukana ainoastaan esikoisen synnytyksessä (lapsia kolme), eikä muut lapset ole olleet sen enempää minun projektejani kuin esikoinenkaan.
Minä en miestä mukaan synnytykseen halua, en tukea kaipaa, enkä halua yleisöä sille tapahtumalle. Miehelläkään ei mikään hinku mukaan ollut, joten eiköhän jokainen tavallaan. Isyyden mitta ei ole se, onko hän ollut mukana lapsen synnytyksessä vai ei.
.... sillä lopussa kiitos seisoo.
Meillä sama tilanne. Sektiovauva ja minä ihmettelen kun ei miestä kiinnosta. Meni sitten yli kolme kuukautta (luit oikein!) kunnes jotakin tapahtui. Siinä aikana puhuttiin asiasta, mutta kun ei toista kiinnostanut niin ei sitten mitään tapahtunutkaan. Ja *pam* yhtenä iltana asia muuttui. Ja on ollut sen jälkeen ihan normaalia - no joo, täytyy myöntää että JOPA PAREMPAA!!!
Odota rauhassa, tilanne tulee muuttumaan melko varmasti. Tietenkin kaikki parisuhteet ovat omanlaisiaan.
Myöhemmin olen mieheltä tivannut että missä vika. Ja uskon hänen selitykseensä että ei missään, mutta KUN EI VAIN KIINNOSTANUT NIIN SIINÄ PISTE!!!!
... että aikoinaan kävin varmaan siinä parin kuukauden seksittömän ajan jälkeen täällä palstalla kirjoittamassa ja kummastelemassa asiaa. Sellainen ei todellakaan kuulu tapoihini, mutta kun olin jo niin ihmeissäni ja toisaalta loukkantunutkin ja hädissäni...
Niiin, ihmiset suurimmalta osalta antoivat sympatiaa, MUTTA muistan kuinka joku kirjoitti että jossakin ihmeessä on vika ettei mies kolmeen kuukauteen halua seksiä. Näin omasta kokemuksesta voin sanoa, että näinkin voi käydä, ja silti missään ei ole vikaa.
Vauva muuttaa maailmankuvaa - monella tavalla.
Hyvää jatkoa, nauti vauva-ajasta (se on lyhyt) ja hyviä hetkiä SITTEN JOSKUS!
... vaikka äsken laitoinkin viestejä väärään ketjuun.
Nyt luin tämän ketjun kysymyksen, ja voin sanoa, että omalle miehelleni sektiossa mukana olo oli tärkeää (näin jälkeenpäin ajatellen). Ja näin varmasti on myös alatiesynnytyksissä olleille miehille.
olin mukana synnytyksessä ja olin milloin missäkin paikalla... näin ja kurkin kun vauva tuli maailmaan. eikä ollut ollenkaan kamala näky, eikä heikottanut tai mitään, jännitti vaan ihan sikana. olin koko ajan puolisoni tukena. mentiin aamulla lapsivesien mentyä ja vähän ennen keskiyötä alkoi vasta tapahtua. synnytys kesti 6 tuntia ja itse ponnistus vaihe vain 6 minuuttia (ensimmäinen lapsemme). puolisoni ei saanut kuin ilokaasua ja sen pudendaalipuudutuksen. en tiedä onko yksilöllistä mutta puolisoni ei halunnut että hieron häntä (niin kuin jossain opuksissa ja lehtijutuissa on lukenut), vaan hänestä oli parempi että olin vaan siinä henkisenä tukena ja pitelin kädestä kiinni ja puhelin hänelle. meillä oli myös perhehuone siellä, missä sain olla yötäpäivää, mikä oli tosikiva juttu. ei jäänyt mitään negatiivista mieleen, paitsi yksi vanha kätilö, mikä tuli yhtä äkkiä ja tyrkkäsi nyrkillä puolisoni mahaa kovakouraisesti (paineli kohtua) :(.
että semmosta. nyt pikkupoika on jo yli kuukauden ikäinen ja kasvaa kovasti.
olen ollut nyt 3 kertaa , siellä pääpuolella ja voin sanoa että ehkä heikointa heikottaa mutta olihan se kiva saada vauva heti sykkyyn:)
mä ainakin suosittelen ukon mukaan raahaamistaheidimaria:
Mitään negatiivista en osaa tapahtumista sanoa. Tottakai meno on aika rajua, mutta ei se jättänyt mitään traumoja tms. Isän rooli on lähinnä äidin henkisenä tukena, joten kätilön tielle ei pidä mennä.