29v viiden lapsen äiti haaveilee kätilön ammatista, mahdotontako?

yhä enenevässä määrin joukossa alkaa olla +40v naisia, jotka kyllästyneet uraansa tai entiseen työhönsä ja vaihtaneet hoitoalalle, vaikkei se rahallisesti olekaan kilpailukykyinen ala. Töitä riittää kuitenkin aina ja joillekin se on kuitenkin sellaista mitä on aina sisimmässään halunnutkin tehdä. Tsemppiä unelmiesi toteutumiseen. Eläkeikä on sinun vanhentuessasi kuitenkin 70-72v, joten ehkä työn sisällöllä on merkitystä tulevina vuosina.

ei varmaan kukaan liki seitsemänkymppinen tule missään vaiheessa kätilönä työskentelemään.

että onnistuu se myöhemminkin

ihana kätilöopiskelija. Aivan ihana. En olisi väittänyt kovin paljoa yli kolmekymppiseksi, mutta hänellä oli itsellään 5 lasta. Jo sillä auktoriteetillä minusta hänestä oli kova apu. Tiesi hyviä konsteja auttaa minua ja hänellä oli minulle aikaa... Ihana Mirka.

Työelämässä pitäisi tulevaisuudessa jaksaa reilusti yli kuusikymppiseksi. Laske siitä.



Tottakai lähdet opiskelemaan.

27-vuotiaana kahden lapsen äitinä. Mulla oli tietysti vaan kaksi lasta, mutta ihan hyvin mun mielestä lasten kanssa pystyy opiskelemaan. Enemmän sitä luppoaikaa opiskelijalle jää kuin työelämässä. Harjoittelut on tietysti sellaisia, joissa on pakko olla tietty tuntimäärä.



Ei mun ainakaan tarvinnut yötä myöten päntätä. Tunneilla kun kuunteli ja vähän ajatteli itsekin, niin hyvin meni. Ei se opiskelu nyt niin vaativaa ole. Rennosti vaan ja turha stressaaminen pois.

Tuhraantuu vaan aikaa. Et hyödy siitä niin paljon kätilöopintoja ajatellen, että se kannattais. Haet suoraan ammattikorkeakouluun ja kätilölinjalle! Tai sit haet lääkikseen :)

Kätilönä olisi isona hyötynä tuo, että sinulla on itsellä 5 raskautta ja synnytystä takana!

Tsemppiä.

Etkä tietenkään ole liian vanha. Pikemminkin iän mukana tuoma kokemus on hyödyksi opiskelussa ja tulevassa ammatissasi mikä se sitten onkaan.

meillä ei olisi kun yksi lapsi, esikoinen oli ns. puolivahinko, jonka jälkeen selvisi, että lapset on tehtävä heti tai ne jäävät tuohon yhteen. On se sit tosiaan niin kauheaa, jos tällä kertaa laitan nuorimmat kunnalliseen hoitoon, nyt jo koululaiset ovat olleet vanhemmillani hoidossa kun olemme olleet töissä. Nyt omat vanhempani alkaa olla sen verran iäkkäitä, etteivät enää jaksa. En ole tietääkseni missään sanonut hylkääväni lapsiani, tämän johtopäätöksen teit ihan itse. Tai en tiedä onko sinusta hylkäämistä, että tulisivat olemaan hoidossa luultavasti niin, että aamulla menevät 8-9aikaan ja heidät haetaan pois 13-15aikaan. Tuohon oppisopimuskoulutukseen ym. vielä. Että eniten minua ehkä kiinnostais kätilön työ, toisaalta lääkärinkin ammatti, mutta ei välttämättä kyllä niin paljon kun tuo kätilön työ. Vuorotyötähän se olis, mutta niin on tämä nykyinenkin työni. ap

en olettanut sinun olevan yh, vaan vastasin, että JOS on yh tai mies ei osallistu lastenhoitoon, niin voi olla rankkaa se opiskelu. Se vain korpeaa, että ensin tehdään liuta lapsia ja sitten oletetaan, että joku muu hoitaa ne. Ja itse voi elää ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa lapseton. Elämä on valintoja. Ja itseään saa sivistää ja kouluttaa niin paljon kuin sielu sietää. Mutta ne olemassa olevat lapsetkin joutuu valitettavasti ottamaan huomioon.

ap, voisitko lukea hieman huolellisemmin. Missä kohtaa mainitsin sanan "hylätä"? Sinä kirjoitit sen!

Ehkä se oli se kuuluisa Freudilainen lipsahdus ;)

ja auttaa kodin kanssa. Minulla on 4 lasta. Olin 34v kun aloitin luokanopettajaopinnot ja odotin silloin neljättä. Valmistuin vajaassa 4:ssä vuodessa yliopistosta 38 vuotiaana. Nyt saan tehdä rakastamaani työtä ja aikaa on nyt paljon enemmän lasten kanssa kuin olisi jos olisin normi 8-16 työssä.



29v ei tosiaan ole liian vanha ja jos on tarpeeksi motivaatiota ja perhe tukena, kaikesta selviää :)

normaalista työssäkäyvästä jonka lapset ovat hoidossa? Vain se on erona, että ap opiskelee, toiset käy töissä. Mikä tässä sinua niin korpeaa. Tuolla logiikalla sinun pitäis vastustaa myös töissä olevien lasten hoidossa oloa.

Mistä teitä idiootteja tulee?

en olettanut sinun olevan yh, vaan vastasin, että JOS on yh tai mies ei osallistu lastenhoitoon, niin voi olla rankkaa se opiskelu.

Se vain korpeaa, että ensin tehdään liuta lapsia ja sitten oletetaan, että joku muu hoitaa ne. Ja itse voi elää ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa lapseton.

Elämä on valintoja. Ja itseään saa sivistää ja kouluttaa niin paljon kuin sielu sietää. Mutta ne olemassa olevat lapsetkin joutuu valitettavasti ottamaan huomioon.

Oletko jotenkin katkera? En nyt ihan ymmärtänyt, että miten ap poikkeaanormaalista työssäkäyvästä jonka lapset ovat hoidossa? Vain se on erona, että ap opiskelee, toiset käy töissä. Mikä tässä sinua niin korpeaa. Tuolla logiikalla sinun pitäis vastustaa myös töissä olevien lasten hoidossa oloa.

Mistä teitä idiootteja tulee?

en olettanut sinun olevan yh, vaan vastasin, että JOS on yh tai mies ei osallistu lastenhoitoon, niin voi olla rankkaa se opiskelu.

Se vain korpeaa, että ensin tehdään liuta lapsia ja sitten oletetaan, että joku muu hoitaa ne. Ja itse voi elää ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa lapseton.

Elämä on valintoja. Ja itseään saa sivistää ja kouluttaa niin paljon kuin sielu sietää. Mutta ne olemassa olevat lapsetkin joutuu valitettavasti ottamaan huomioon.

Opiskellessa mulla ainakin oli paljon enemmän aikaa olla lasten kanssa kuin nyt työelämässä ollessani. Lapsilla oli paljon vapaapäiviä päiväkodista ja usein hain heidät jo puoliltapäivin kotiin. Ilman muuta ap opiskelemaan, jos siltä tuntuu. Lapset ei ainakaan ole este.

olet sitä mieltä, että ap ns. hylkää lapsensa kun laittaa hoitoon. Eivätkä edes tule olemaan pitkiä aikoja hoidossa, pidempään on työssäkäyvien lapset. Poikkeuksia toki noissakin.

En ole ap, mutta kommenttejasi kyllä ihmettelen.

Se vain korpeaa, että ensin tehdään liuta lapsia ja sitten oletetaan, että joku muu hoitaa ne. Ja itse voi elää ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa lapseton.

Elämä on valintoja. Ja itseään saa sivistää ja kouluttaa niin paljon kuin sielu sietää. Mutta ne olemassa olevat lapsetkin joutuu valitettavasti ottamaan huomioon.

että jos opiskelet kätilöksi niin saat samalla sairaanhoitajan tutkinnon ja täten sinulla on vielä enemmän mahdollisuuksia työllistyä erilaiseen toimiympäristöön.. ja vaikka normi opiskeluaika on 4,5v niin voit suorittaa tutkinnon 5,5vuodessa niin ettei tarvitse hakea lisäaikaa opintoihin..



t. se äitiyslomalla oleva kätilöopiskelija



p.s. kerron tämän siksi jos et tätä vielä tiedä että jos tuntuukin rankalta jossain vaiheessa niin voit suorittaa välillä hieman vähemmän pisteitä ja jatkossa sinun ei tarvitse tehdä tuplatyötä jollain lukukaudella, jos siis haluat normivalmistumisaikaa pitkittää..

opinnäytetöineen jne. vaatii kyllä myös lukemista ja opiskelua, sekä aika paljon itsenäistä otetta.

Minä haaveilen terveydenhoitajan työstä neuvolassa, mutta haaveeksi jää :(

Lähihoitaja olen, mutta th koulu kestäisi sen 3 vuotta (vai 3½?), ja se on taas aivan mahdoton ajatus, ei vaan ole nyt varaa lähteä noin pitkäksi ajaksi kouluun. 3 lasta on, ja ikää tuli juuri täyteen 30v. Ehtisihän tässä vielä, mutta..

Toisaalta, olen kaikkea muuta kuin koulu ihminen, ja lukeminen ja opiskelu ahdistaa ajatuksena, olen niin henkeen ja vereen käytännön ihminen, että siksi kai koulut jäikin muinoin noin vähiin.

En varmaan edes pääsisi mihinkään kouluun, koska kouluarvosanat ei ole parhaimmista päästä. Toisaalta, "neuvolantätin" työ on sinällään sellaista, jossa hyvin moni asia on niin tuttua, ja helppoa. Vauvat, lapset ja koko raskausmaailma on hyvin lähellä sydäntäni, ja moni on sanonut, että sopisin "neuvolantätiksi" erittäin hyvin.

Mutta kun, se terkkarin tutkinto on niin paljon muutakin.

No, tämä haave on muutenkin pois suljettu, koska en pysty terveydellisistä syistä toimimaan noissa ammateissa, en lähihoitajanakaan, esim. sairaalassa.

No, pohdin tässä, että mitä elämälläni tekisin...Jotain tekisi mieli opiskella, mutta mitä? Lasten parissa ehdottomasti kuitenkin.

Tosiaan se tässä eniten mietityttää, että miten sitä jaksaa kun on jo lapsia. Helpointa se ois ollut opiskella ensin ja tehdä lapset sitten, mutta elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan.

Ei se lasten olemassaolo mitään haittaa, ehkä jopa päin vastoin! Tiedät, että kätilön opinnot on just sitä, mitä työelämältäsi nyt haluat. Tiedät, että opiskella pitää, jos kätilön työtä haluaa päästä tekemään. Tiedät, että opiskeleminen vaatii aikaa. Osaat priorisoida opiskelun ja perhe-elämän, et haahuile turhia opiskelijabileissä tai -järjestöissä. Nuoremmat opiskelijat tuntuvat usein olevan hukassa tekemistensä kanssa, sinä sen sijaan ymmärrät panostaa olennaiseen.

Terveisin arvaa teinkö graduni lapsiperheellisenä ;)

Minäkin opiskelin lähihoitajaksi 3 pienen lapsen yksinhuoltajana enkä saanut apuja sitten niin mistään. Ainoastaan olivat päiväkodissa ja vanhin koulussa, silloin ekalla luokalla.

Opiskelu tuntui lähinnä lomalta =D työkin oli mieluista, hankalaa oli vain aikainen aamuvuoro (7.00) kun työpaikka oli 2 bussimatkan päässä ja välissä piti lapsetkin viedä enkä omistanut autoa. Bussilla jouduin lapsetkin viemään tarhaan, kiitos Tampereen kaupungin kun pk-paikan voi saada ihan mistä vaan eli lähimpiin ei saatu paikkaa. Hyvä että edes joku tarjottiin.





Eli eikun opiskelemaan. ;))

Kyllä onnistuu varsinkin jos mies on tukena. Tunneilla kannattaa kuunnella tarkkaavaisesti ja ottaa kaikki hyöty irti niin ei jää niin paljoa kotiin päntättäväksi. Harjoitteluja on PALJON ja varautua kannattaa siihen, että lähes kaikki harjoittelutkin tehdään kolmivuorotyönä, palkatta tietysti. Itse olen opiskellut kahden lapsen kanssa ja hyvin meni vaikka ajoittain rankkaa olikin. Sulla on osa lapsista jo "isoja", jotka pärjäävät itsekseenkin jonkin aikaa. Samaan aikaan kanssani on opiskellut useita perheellisiä, yhdellä luokkakaverilla taisi olla kuusi lasta. Ikäskaala on ollut laaja, vanhimmat yli nelikymppisiä. Suosittelisin sulle suoraan kätilöksi hakeutumista tai ainakin yrittämistä, ethän sä mitään menetä jos yrität. Samaan "hintaan" saa myös sairaanhoitajan koulutuksen. Tsemppiä! :)

Jos jo 29 vuotias epäilee olevansa liian vanha opiskelemaan, niin miten ihmeessä jaksat töitä tehdä vielä n. 30 vuotta??

Tässä oma esimerkkini opiskelusta perheellisenä: Aloitin 90-luvun alussa yliopisto-opinnot n(humanistisen alan), eivät sujuneet ollenkaan! Tapasin mieheni ensimmäisenä opiskelusyksynä ja kas - olinkin 20-vuotiaana raskaana! Lapsia tulikin sitten yhteensä 4, olin kotona 6 vuotta. Tuli aika miettiä opintoja uusiksi.



Lähdin opiskelemaan erityisopettajaksi lasten ollessa 2, 3, 5 ja 7. Opiskelupaikka ei ollut ihan lähellä, vaan 300km päässä. Alkuvaiheessa oli tietenkin haastavaa, sillä opiskelu vaati läsnäoloa, myöhemmin saatoin hieman taktikoida eli suorittaa pakollisia opintoja avoimen yliopiston kautta monimuoto-opintoina yms. Lisäksi opiskelu oli muutenkin aika joustavaa, oli esseitä yms. Silti olin tietenkin myös opiskelupaikkakunnallani. Homma onnistui, sillä mieheni tekee ns virka-aikaa ja työaika on joustava, koulu ja tarha olivat lähellä.



Harjoitteluja tein kotipaikkakunnallani ja graduvaiheessa olin tietenkin kotona. Organisointikyky kehittyi hurjasti. Valmistuin ja sain heti vakituisen viran, opinnot aloittaessani olin muuten 28-vuotias eli samaa ikää kuin ap.



Nyt opiskelen muuten sosiaalityötä, lapset jo suht isoja. En ymmärrä tätä yhtä kommentoijaa, joka valittaa vaikka mistä? Kyllä opiskelu onnistuu! Mikäli et pääse vielä nyt opiskelemaan, mene sitten lähihoitajakoulutukseen, niin pääset alkuun.



Kaikkea hyvää sinulle ja ONNEA!

Olen 30-vuotias neljän lapsen äiti ja opiskelen lähihoitajaksi. Aiempi koulutus on ylioppilas. Luokallamme vanhimmat ovat 53-vuotiaita ja silti opiskelevat vielä itselleen uutta ammattia. Itse haaveilen jatkavani vielä sairaanhoitajaksi jossain vaiheessa.