Lue keskustelun säännöt.
Itsensä vahingoittajat, viiltelijät
22.03.2010 |
Tsempatkaa mua. On taas tullut viilleltyä. Sain itseni pidettyä jonkin aikaa kurissa, kun ajattelin, että jälkiä jää ja niitä on sitten noloa selitellä, mutta nyt oon ruvennut tekemään pitkien viiltojen sijaan sellaisia pienempiä haavoja ryppääseen, ja mä ainakin ajattelen, että se ei näytä niin selkeästi viiltelyjäljeltä.
Päätän aina, että nyt lopetan, mutta sitten taas sorrun, kun oikein ahdistaa. Mulla ei ole mitään megaisoja tai huomiotaherättäviä arpia, mutta kun niitä on ruvennut tulemaan jatkuvasti lisää.
Kommentit (28)
eihän viiltely ole se pääongelma vaan oire jostain. Mulla on muutama mt- diagnoosi ja "harrastan" viiltelyä, aiemmin niin paljon että jouduin suljetulle, nykyisin enää hyvin harvoin. Yleensä viiltelen vain pinnallisesti, joten mulla ei ole kuin pari pysyvää arpea. Voisithan sä korvata viiltelyn vaikka hakkaamalla tyynyjä, mutta jokin sua silti ahdistaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, avaudu täällä
ja onhan se joskus auttanutkin. Siinä tilanteessa, kun puukkoon tartun, ei vaan useinkaan oo sanoja, se on sellainen äärimmäinen olotila. Tulee sellainen olo, että oon täysin umpikujassa, tästä ei ole mitään pääsyä pois. Se viiltäminen tavallaan katkaisee sen tilanteen, ja kyllä siitä oikeasti tulee jotain endorfiineja, koska sen jälkeen tulee hetken kuluttua sellainen rauhallinen olo. Ja se taitaa olla se syy, miksi on niin vaikeaa olla tekemättä sitä: tietää, että tämän jälkeen helpottaa.
eihän viiltely ole se pääongelma vaan oire jostain. Mulla on muutama mt- diagnoosi ja "harrastan" viiltelyä, aiemmin niin paljon että jouduin suljetulle, nykyisin enää hyvin harvoin. Yleensä viiltelen vain pinnallisesti, joten mulla ei ole kuin pari pysyvää arpea. Voisithan sä korvata viiltelyn vaikka hakkaamalla tyynyjä, mutta jokin sua silti ahdistaisi.
Pitäis hoitaa asiat kuntoon, mutta tuntuu, ettei oo energiaa siihen. Mulla on takana yks terapia teini-iässä ja yks aikuisiällä, lääkkeitäkin oon syönyt yhden kahden vuoden jakson. Mä oon nyt ehkä keksinyt, mistä mun ongelmat vois johtua, MUTTA KUN EN JAKSA HAKEA APUA. Musta noilla nuppitohtoreilla ramppaaminen on vaan niin epämiellyttävää.
En saa tällä hetkellä itsestäni irti mitään.
Mistä luulet että ongelmasi voivat johtua?
ei ole koskaan yksiselitteistä, suoraviivaista vastausta, mutta mä luulen, että mulla on masennuksen taustalla - siis koulukiusaamisen ja sensellaisen - lisäksi tarkkaavaisuushäiriö: mulla on puutteita elämänhallinnassa, ja se masentaa. Mun on vaikeaa saada vietyä asioita loppuun, ja vaikeaa on myös aloittaa. Kun asiat jää roikkumaan, ne alkavat ahdistaa.
Mulla takana yli 10vuoden masennus ja itsetuho helvetti ja tehtävää on varmasti vieläkin.. Pari "kännisen päähänpisto itsemurhayritystä" psykiatrisella osastolla ollut kerran, tikattavana herraties kuinka monta kertaa, pahin oli 130tikkiä yhteen käteen... mä päätin kanssa monesti että nyt loppuu ja meni loppuajasta noin parivuotta hyvin enkä tehnyt mitään, kunnes romahti. Helppoa ei tule olemaan, mutta itselläni lääkkeet ja psykoterapia (traumoihin erikoistunut) ovat auttaneet ihanan perheen lisäksi, suosittelisin siis täydestä sydämmestäni ottamaan yhteyttä ammattilaisiin, ja ainakin kokeilemaan miltä tuntuu. Nimim. voin paremmin kun koskaan, ilman lääkkeitä... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
piiskaisi sinua? Vai saatko kiksit siitä, että itse teet?
Tää on joku nykyaikanen ongelma. Pullamössöllä menee kovaa päänsisällä niin viillän itseäni?
Joskus joku perustellut tota silläkin että "tunnen" edes jotain, että on elossa.
Eli onko nykyajan ihmisellä vaan liikaa aikaa analysoida tyhjää elämäänsä ja tehdä siihen jotain "tunnetta".
Eikö ole lähellä kuolemaa, sairautta, menetystä kun tarttee tollasta tehdä?
Mene harrastamaan vaikka kalliokiipeilyä, tollanen viiltely mistään ole kotosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on joku nykyaikanen ongelma. Pullamössöllä menee kovaa päänsisällä niin viillän itseäni?
Joskus joku perustellut tota silläkin että "tunnen" edes jotain, että on elossa.
Eli onko nykyajan ihmisellä vaan liikaa aikaa analysoida tyhjää elämäänsä ja tehdä siihen jotain "tunnetta".
Eikö ole lähellä kuolemaa, sairautta, menetystä kun tarttee tollasta tehdä?Mene harrastamaan vaikka kalliokiipeilyä, tollanen viiltely mistään ole kotosin.
Itse olen päässyt viiltelystä eroon, vaikka vaikeaa se oli. Faktahan on, että kun ihminen satuttaa itseään, elimistöön vapautuu dopamiinia ja endorfiinejä, jotka on mielihyvähormoneja. Itseään satuttamalla saa siis nopeasti paremman olon. Ahdistus lievittyy muutamassa minuutissa: fyysinen kipu on pieni hinta siitä.
Tämän takia viiltelyyn jää todella helposti koukkuun. Itsellenikin tulee vielä toisinaan hirveä halu viiltää, jos ahdistaa pahasti, mutta toistaiseksi olen pysynyt saksista erossa.
Mutta ap, hae apua, viiltely on oire ja oireilun syy on paras hoitaa ensi tilassa, ettei olosi enää ainakaan pahene.
Joskus joku perustellut tota silläkin että "tunnen" edes jotain, että on elossa. Eli onko nykyajan ihmisellä vaan liikaa aikaa analysoida tyhjää elämäänsä ja tehdä siihen jotain "tunnetta".
Olen parantunut tällaisesta mitä tässä kerrotaan (no viiltelyä yritin pari kertaa eikä kolahtant, mutta muuten elämä oli yhtä helvettiä melkein 40 vuotta). Tämä olotila missä nyt olen (lääkkeettä) on taivas verrattuna entiseen. Sellainen joka ei ole tätä kokenut, ei voi sitä ymmärtää millään eikä tervettä toisaalta voi siitä moittia. En minäkään osannut kuvitella miten erilaista elämä terveenä (tai huomattavasti terveempänä) on.
Edelleenkin elämässä on ihan samanlaisia vaikeuksia kuin ennen, mutta paradoksaalista kyllä, selviän nyt kaikesta 100% paremmin, koska pystyn tuntemaan eri tilanteisiin liittyvät tunteet. Ennen en pystynyt tuntemaan juuri mitään, ja tietoisuudelta piilossa mylläävien tunteiden hallitsematon energia teki jokapäiväisestä elämästä selviämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teini-ikäinen tyttäreni viilteli itseään viime kesänä ja syksynä.
Käy terapiassa. Onneksi viiltelyyn ei ole palannut.
On äitinä vaikea käsittää miksi ihmeessä toimi noin.
Hänen tapauksessa loppu tuli viiltelylle kun se tuli minun sekä terapeutin tietoon. Terapiassa on sitä purkanut samoin kotona on keskusteltu asiasta.
Tyttö on lahjakas, täydellisyyteen pyrkivä ja nyt on tietoisesti laskettu suorittamistasoa ja korostettu sitä ettei kenenkään ei edes hänen tarvitse olla täydellinen.
Meillä ollaan hyvillään siitä kun kokeista ei enää tule automaattisesti kymppejä.
Tää on joku nykyaikanen ongelma. Pullamössöllä menee kovaa päänsisällä niin viillän itseäni? Joskus joku perustellut tota silläkin että "tunnen" edes jotain, että on elossa. Eli onko nykyajan ihmisellä vaan liikaa aikaa analysoida tyhjää elämäänsä ja tehdä siihen jotain "tunnetta". Eikö ole lähellä kuolemaa, sairautta, menetystä kun tarttee tollasta tehdä? Mene harrastamaan vaikka kalliokiipeilyä, tollanen viiltely mistään ole kotosin.
Äläpä urpo puhu asiasta kun et tiedä siitä mitään. Tiedän kokemuksesta että sinunlaisesi ihmiset saavat ahdistuneet vain ahdistumaan enemmän. Eli Pää kiinni kun et ymmärrä.
Ap:lle
Kokeilepa sellaista että aina kun tekee mieli viillellä niin otat paksupäisen mustan tussin ja teet sillä pitkän jäljen käteen tai jalkaan tai mihin nyt ikinä viilteletkin. Katsele sitä aikasi ja mieti mille se arpi siinä näyttäisi.
Aikaahan siinä menee että saa sen viiltelyn lopetettua, mutta tiedän kokemuksesta että vaikka kuinka yrittäisi "viiltää vain vähän" niin joku päivä se lipsahtaa syvemmälle. Mulla on ympäri kehoa noin 700 arpea, joita joudun nyt kantamaan lopun elämääni.
No itse olen ollut viiltelemättä nyt 3vuotta ja oikeastaan nyt alkaa helpottamaan enemmän. Siihenkin jää koukkuun, eikä totutusta tavasta pääse millään eroon jos ei tosissaan yritä. Sellaiset ihmiset eivät voi ymmärtää jotka eivät ole sitä ikinä tehneet.
Itse löysin lävistykset ja tatuoinnit viiltelyn tilalle ja nyt sitten olen koukussa tatuointeihin. =) Kalliiksihan tuo tulee, mutta mieluummin noita värillisiä arpia kannan, niitä kun ei tarvitse selitellä kenellekään. Aloin myös harrastamaan nyrkkeilyä jolla sain purettua agressiivisuuden ja muut patoutumat mielestäni. Ilman lääkkeitä siis myös elän, vaikka lekurit niitä on yrittäneet minulle monta kertaa tyrkyttää.
Tsemppiä yritykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän mää sanoin etten tajua!
Sekö sitten estää keskustelun?
Miksi sinulla on 700 viiltoa?
Minun mielipide (joka ei ole koskaan itseään veitsellä muuta kuin vahingossa viiltänyt) että tälläset on juurikin nykyajan ketkutusta!
Ei ennen vaan viillelty, ennen oli kuolemaa ja muuta ympärillä ettei tollaseen ollu paljoa varaa jossain torpassa heinätöiden jälkeen iltapuhteilla??
Nykyään lapsien/nuorten vanhemmat maksaa ja ollaan niin isoa ja hienoa. Tunteita pitää hakea viiltämisestä.
Kyllä minä väitän että maailmanmeno on tehnyt tän että ihmisellä on paha olla. Kun sitä istuu yksin huoneessaan, pelaa tietokoneella ja on niin yksin maailmassaan.
Unohdin jo numeroni jolla kirjotin, 12 kai. Joka ei koita ahdistaa. Miksi asioista ei voisi puhua?
Miksi asioista ei voisi puhua?
kun tullaan keskusteluun henkselit paukkuen ja mesotaan asioista joista ei ole mitään tietoa eikä kokemusta. Ja pahimmilla haukkujilla usein epäilyttää että onko edes kapasiteettia ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää kuuluu kategoriaan syömishäiriöt jne., eli kuinka sekaisin täytyy ihmisen mieli olla että keksii sellaisia asioita kuten esim. itsensä viiltelyn?
Itsekin olen sitä mieltä, että monet ns. nykyajan ongelmat johtuvat turhautumisesta. Siitä kun ei ole mitään todellista sisältöä tai ongelmaa elämässä. On yksikertaisesti LIIKAA AIKAA AJATELLA ITSEÄÄN JA OMIA ONGELMIAAN!
Liikunnassa ja urheilussakin vapautuu endorfiinejä ja se on lisäksi terveellisempää kuin itsensä vahingoittaminen. Kokeilkaa!
"Normaali" tapa käsitellä tunteita on sellainen, että ihminen menee tilanteeseen, hänellä viriää siinä jokin tunne - positiviinen tai negativiinen -, hän tulee tunteesta tietoiseksi ja kokee sen, tarpeen tullen toimii sen perustella ja näin tunne on tehnyt tehtävänsä.
Ihmisellä jolla on pahoja tunne-elämän ongelmia ei koskaan päästä viriämisestä eteenpäin. Pyyken puolustusmekanismit estävät tunteiden tulon tietoisuuteen. Tällainen systeemi on voinut syntyä vaikka siten, että oma vanhempi on ollut liian masentunut tai rasittunut ottaakseen vastaan lapsen kiukuttelua tms. Tällöin lapsi on opppinut tukahduttamaan tunteensa ollakseen rasittamatta vanhempaansa, ja jos tilannetta jatkuu pitkään, prosessista tulee automaattinen ja lapselta katoaa yhteys omaan tunne-elämäänsä.
Tunne-energia ei kuitenkaan katoa mihinkään sillä että tunne tukahdutetaan. Tietoisuudelta piilossa oleva tunne tulee näkyviin masennuksena ja ahdistuksena. Itselläni oli se tilanne, ettei juuri mitään tunnetta päässyt tietoisuuteen, ja maailma on kuin suuri miinakenttä. Minne tahansa menin, mitä tahansa tein, seurauksena saattoi olla hirvittävän paha olo, olipa kyse hyvistä tai ikävistä kokemuksista. Edes ilo ei saanut päästä tietoisuuteen, niin turta olin. Jouduin opettelemaan ihan alusta asti ilonkin a) tunnistamisen b) sietämisen ahdistumatta.
Liikunnassa ja urheilussakin vapautuu endorfiinejä ja se on lisäksi terveellisempää kuin itsensä vahingoittaminen. Kokeilkaa!
Olin jossain vaiheessa jopa töissä jossa liikuttiin tuntikausia päivässä. Liikunnasta olen oppinut nauttimaan nyt kun olen tervehtymässä. Aikaisemmin kun menin lenkille jouduin tosissani tsemppaamaan koska lenkillä en oikeasti päässyt pakoon pahaa oloani. Lenkistä saatava hyvä olo jyräytyi totaalisesti sen aiheuttaman ahdistuksen alle. Nyt kun voin paremmin, pystyn nauttimaan liikunnasta. Ihan pahimpia masennusaikoja lukuunottamatta olen olen silti harrastanut säännöllistä liikuntaa aina.
Niinhän mää sanoin etten tajua! Sekö sitten estää keskustelun? Miksi sinulla on 700 viiltoa? Minun mielipide (joka ei ole koskaan itseään veitsellä muuta kuin vahingossa viiltänyt) että tälläset on juurikin nykyajan ketkutusta! Ei ennen vaan viillelty, ennen oli kuolemaa ja muuta ympärillä ettei tollaseen ollu paljoa varaa jossain torpassa heinätöiden jälkeen iltapuhteilla?? Nykyään lapsien/nuorten vanhemmat maksaa ja ollaan niin isoa ja hienoa. Tunteita pitää hakea viiltämisestä. Kyllä minä väitän että maailmanmeno on tehnyt tän että ihmisellä on paha olla. Kun sitä istuu yksin huoneessaan, pelaa tietokoneella ja on niin yksin maailmassaan. Unohdin jo numeroni jolla kirjotin, 12 kai. Joka ei koita ahdistaa. Miksi asioista ei voisi puhua?
Niin ei ennenvanhaan sellaista tehty. Silloin otettiin henki iteltään kokonaan pois kun paineet kasvoi liian suuriksi. tai vastaavasti tapettiin joku. Tai mentiin vain tappelemaan.
Jos sulla on tollanen asenne että Te pullamössöt niin tottakai silloin noustaan takajaloilleen. Jos sinulla on ystävä jolla on ongelmia vaikka pelaamisen (peliongelma) kanssa niin menetkö sinä sanomaan "minä en kyllä ymmärrä tuollaista toimintaa.. Kyllä silloin ei ollut.. Kun minun mielestä tuollainen on vain...." blaa v***u blaa. Luuletko että noin hyökkäävä asenne saa hyvän keskustelun aikaiseksi?! Ja kyllä. Olen tällä hetkellä kiihtynyt ja hermostunut ja kyllä teksti on tarkoituksella hyökkäävää. Sinunlaisesi "ei ennen ollut"-ihmiset saa minun vereni kiehumaan. Mitä sulla on ikää? 50+??
Jos sulla on jokin ongelma minkä takia stressaat ja ahdistut niin luuletko että sinun mieltäsi parantaisi ihminen joka tulee sössöttämään että "ei silloin ollut sellaista ja tuo on vain teidän pullamössöjen ongelma".
noin 700 arpea (ei siis viiltoa) joista osa on tatuointeja ja osa polttomerkkejä. Siis itsetehtyjä tatuointeja ja polttotatuointeja.
Ja ihan vain tiedoksi, ei meillä vanhemmat todellakaan maksanut kaikkea. Tein pennusta lähtien töitä joka ikisen markan ja euron eteen että sain itse ostaa sen mitä halusin. Meillä ei todellakaan ollut rahaa jaettavaksi asti, enkä ole ollut mikään tv/tietokonelapsi. Et voi todellakaan yleistää noin. Ja mistä tiedät että onko sitä viiltelyä ollut ennen? Jospa se vain on näitä asioita joista ei ole puhuttu aiemmin?
Keskustella saa ja pitää, mutta neit/rouva/herra/mikä ikinä oletkaan, voisi tarkastaa kirjoiuksensa ennenkuin alkaa näinkin arkaa aihetta kommentoimaan.
Oletko ikinä kuullut sanaa empatia?
mutta tunteet eivät tuosta noin vaan "viriä".
Jokainen tunne tulee omasta ajatuksesta. Tunnetta ei ole ilman ajatusta. Ajatustavan muutoksella saadaan paraneminen aikaan.
mutta tunteet eivät tuosta noin vaan "viriä". Jokainen tunne tulee omasta ajatuksesta. Tunnetta ei ole ilman ajatusta. Ajatustavan muutoksella saadaan paraneminen aikaan.
Tässä on esim. hyvä artikkeli aiheesta:
http://kognitiivinenpsykoterapia.fi/verkkolehti/2004/ktMasennus.pdf
Paraneminen edellyttää ajatustapojen muutosta, joo, mutta muutos ei synny tunnevammaisella ajattelun vaan tunteen kautta. Etsitään psyykestä kipeät kohdat ja traumat, kohdataan niihin liittyvät tunteet ja prosessissa ajattelu muuttuu ihan itsestään, ilman mitään "muuttamista".
Oon aika sulkeutunut ihminen siinä mielessä, etten mielelläni puhu omista ongelmistani muille (ja paljolti tää mun ahdistus johtuukin siitä, että emme voi miehen kanssa puhua ongelmistamme - minä olisin kyllä siihen valmis, mutta en jaksa sitä yksinpuhelua). Tästä viiltelystä olen puhunut vain yhden ystäväni kanssa aikoinaan, koska hänkin teki sitä. Tää on vaan niin nolo juttu, etten kehtaa sitä juuri ottaa puheeksi kenenkään kanssa - mähän siis oon kohta 30, koulutettu, sivistynyt ja muutenkin järkevän ihmisen maineessa.
Tää on vaan niin typerää. Muuten, meidän koira on ollut usein paikalla, kun vahingoitan itseäni, ja se selvästi ahdistaa sitä. En ajatellut, että koira ymmärtäisi asiasta mitään, mutta jotenkin se tajuaa tilanteen.