Miten 30-vuotias ja 40-vuotias ovat pääsääntöisesti erilaisia?

30-vuotiaana tuntui, että elämä on edessä ja kaikki on vielä mahdollista. Nyt 40-vuotiaana tuntuu, että elämä on jollain tasolla "eletty". Tuntuu, että ei ole enää mahdollista lähteä kokonaan uusille poluille. Osaksi tämä onkin totta, perheen ja lapsien takia, sekä työelämän ikärasismin takia.



Osaksi tämä on ehkä myös kuviteltua, mulla on selvästi neljänkympin kriisi.

ehkä nelikymppisenä alkaa tuntea itsensä vanhaksi, tajuaa entistä paremmin miten nopeasti aika menee...

kolmikymppisenä tajunnut, etten sittenkään ole niin kaikkivoiva kuin parikympisenä kuvittelin.



nyt nelikymppisenä on kuljettu jo niin monen myllyn ja vaikeuden läpi, että tiedän kyllä vastakin pystyväni lähes mihin tahansa. Paitsi kuolemasta en tietenkään selviä.

mutta minusta tuntui 3-kymppisenä, että elämää on edessä vielä hirveän pitkästi, eikä vanhuutta miettinyt pätkääkään. Lapset oli pieniä ja tohotettiin päivästä toiseen. Koko elämä keskittyi perheeseen.



Nyt 4-kymppisenä tiedostaa, että todennäköisesti ainakin puolet elämästä on eletty. Ja että täytyy tosissaan alkaa panostamaan liikuntaan ja itsensä hoitamiseen. Toisaalta, ei tämä ulkonäön asteittanen rupsahdus olekaan niin kamalaa. Tilalle olen saanut vahvan itsetunnon ja tunnen itseni paljon eroottisemmaksi kuin 10 v sitten. Lasten ollessa pieniä, seksi oli kutakuinkin tärkeyslistan hännillä, nyt se keikkuu palkintosijoilla. Työ on tärkeämpää, samoin ystävät ja itsenäisyys. Ja ihanaa, kun lapset ovat kaikki jo koululaisia.

Tänä vuonna 40 täyttyy ja kaikki ei enää ole samallalailla mahdollista kuin nuorempana. Lapset ovat vielä pitkään pieniä ja he ovat minulle iso rajoittava tekijä. Rakastan lapsiani enkä siis koe hitä mitenkään rasitteena.

Toisaalta ymmärrän itsenäni paremmin ja hyväksyn muiden "erilaisuuden" (maailmankatsomus, arvot, lastenkasvatusttavat) entistä paremmin. En ole niin sinisilmäinen kuin ennen.

Myös kehon ja naaman vanheneminen on alkanut ihan erilailla.

30-vuotiaana tuntui, että elämä on edessä ja kaikki on vielä mahdollista. Nyt 40-vuotiaana tuntuu, että elämä on jollain tasolla "eletty". Tuntuu, että ei ole enää mahdollista lähteä kokonaan uusille poluille. Osaksi tämä onkin totta, perheen ja lapsien takia, sekä työelämän ikärasismin takia. Osaksi tämä on ehkä myös kuviteltua, mulla on selvästi neljänkympin kriisi.

30-vuotiaana en huomannut vielä mitään ulkonäön rappeutumisen merkkejä ja enemmän tuntui olevan mahdollisuuksia mihin vain.



Nyt melkein 40-vuotiaana olen vieläkin tyytyväinen ulkonäkööni, mutta olen huomannut selviä ikääntymiseen liittyviä merkkejä. Olen positiivinen luonteeltani ja vaikka pienet lapset onkin, aion opiskella uuden ammatin itselleni ja haaveilen kirjan kirjoittamisesta. Iloisuus ja positiivisuus ärsyttävät selvästi monia ihmisiä, mutta myös avaavat ovia ja kutsuvat luokseen.

Kolmekymppisenä elämä oli vielä edessä ja kaikki mahdollista. Nyt tajun, ettei kaikki olkaan enää mahdollisia. Elämän rajallisuus on konkreettisempaa.



Vuosi vuodelta ymmärrys on lisääntynyt. En ole enää niin ehdoton, vaan paljon joustavampi.



20 v ja 40 v ovat aivan erilaisia. Tuo 30 v on jotain siitä välistä.

Vuosi vuodelta ymmärrys on lisääntynyt. En ole enää niin ehdoton, vaan paljon joustavampi.

Tämä pitää paikkansa myös minun kohdallani. Olen paljon suvaitsevampi ja "viisaampi". Toisaalta kuitenkin myös itsekkäämpi: olen oppinut sanomaan "ei" työelämässä. Vielä kolmikymppisenä otin kaiken vastaan mukisematta, nyt uskallan ajatella myös itseäni.

Tuo on totta myös minulla. Uskallan pitää puoleni nykyään ihan toisella tavalla. Myös puhelinmyyjille :-).

Vuosi vuodelta ymmärrys on lisääntynyt. En ole enää niin ehdoton, vaan paljon joustavampi.

Tämä pitää paikkansa myös minun kohdallani. Olen paljon suvaitsevampi ja "viisaampi". Toisaalta kuitenkin myös itsekkäämpi: olen oppinut sanomaan "ei" työelämässä. Vielä kolmikymppisenä otin kaiken vastaan mukisematta, nyt uskallan ajatella myös itseäni.

Kaikenlaisesta ylikiltteydestä olen päässyt eroon, välillä taidan olla enemmänkin "kiukkuinen ämmä" -tyyppiä.. toivottavasti ei liikaa kuitenkaan :)

joka näyttää säälittävältä kun yrittää matkia itseään nuorempia. Nuorethan yrittää vaikuttaa ikäistään vanhemmalta, mutta 40 v:llä tämä on kääntynyt päinvastaiseksi. 40-vuotiaat kuuntelee heviä ja ostaa motskarin, miehillä on mahaa ja kalju loistaa, mutta nuorekkaita koetetaan olla. Naiset alkavat kadehtia ja puhua paskaa nuoremmistaan, joille eivät enää pärjää ulkonäöllisesti.



Ei enää olla selvillä viimeisimmistä muotijutuista ja parasta ennen-päiväys on muutenkin ohitettu. Esitetään nuorisolle tietävää, vaikka oikeasti ei olisi hajua mistään. Ne joilla on lapset teinejä, vakituiset työpaikat vuosien takaa ja lainat maksettu, alkavat homehtua pystyyn. Elämä on käytännössä ohi.



30-vuotiaalla on vielä vähän toivoa.

silmänräpäyksessä jo kohta nelikymppinen.

Tiedän että provoilet ja se tehoaa minuun, joten toivon että tapat itsesi vitun idiootti.

joka näyttää säälittävältä kun yrittää matkia itseään nuorempia. Nuorethan yrittää vaikuttaa ikäistään vanhemmalta, mutta 40 v:llä tämä on kääntynyt päinvastaiseksi. 40-vuotiaat kuuntelee heviä ja ostaa motskarin, miehillä on mahaa ja kalju loistaa, mutta nuorekkaita koetetaan olla. Naiset alkavat kadehtia ja puhua paskaa nuoremmistaan, joille eivät enää pärjää ulkonäöllisesti.

Ei enää olla selvillä viimeisimmistä muotijutuista ja parasta ennen-päiväys on muutenkin ohitettu. Esitetään nuorisolle tietävää, vaikka oikeasti ei olisi hajua mistään. Ne joilla on lapset teinejä, vakituiset työpaikat vuosien takaa ja lainat maksettu, alkavat homehtua pystyyn. Elämä on käytännössä ohi.

30-vuotiaalla on vielä vähän toivoa.

nuoremi ihminen osoittaa. Me nelikymppiset emme enää uskalla arvostella vanhempia. Koska tiedmme, että ei mene kuin yksi hujaus - koska aika menee vauhdilla - ja olemme itse samassa tilanteessa. Tämä on juuri sitä ymmärrystä, jonka saavuttaa nelikymppisenä. Ja sitä suivaitsevaisuutta, mitä ei nuoremilla ole.



Olipa siis kirjoittajalla siis oiva esimerkki!

haluaa vain vittuilla. Ja inhottvasti se loukkaakin, kun itse lähentelen tuota ikää.



Onneksi elämä on demokraattinen ja meistä jokainen vanhenee joka ikinen päivä, ei kukaan säily 18-vuotiaana ikuisesti. Ainoa vaihtoehto on joko vanheta tai tappaa itsensä, jota suosittelen numero 12:lle.

t: nro 12

haluaa vain vittuilla. Ja inhottvasti se loukkaakin, kun itse lähentelen tuota ikää.

Onneksi elämä on demokraattinen ja meistä jokainen vanhenee joka ikinen päivä, ei kukaan säily 18-vuotiaana ikuisesti. Ainoa vaihtoehto on joko vanheta tai tappaa itsensä, jota suosittelen numero 12:lle.

Ja nelikymppiset osoittivat "suvaitsevaisuuttaan". Vai eikö se menekään alaspäin?

idioottimainen yksilö kuten sinä.

Varmaan joskus itsekin ajattelin noin, eipä siinä mitään.



Mutta en tunnista itseäni tuosta kuvauksesta kyllä, paitsi että ulkomuoto tietysti rapistuu, sitä ei voi estää. Tykkään kyllä hevimusasta edelleen, enkä ole vielä keksinyt miksi pitäisi yht'äkkiä alkaa diggailla jotain Mattia ja Teppoa :)

ja älykkäille ihmisille, olivat he 18- tai 100-vuotiaita. Idiootti 12 ei tarvitse kenenkään suvitsevaisuutta noilla mielipiteillään.

Ja nelikymppiset osoittivat "suvaitsevaisuuttaan". Vai eikö se menekään alaspäin?

ja ajattelee olevansa kuolematon. Hän myös kiinnittää huomiota aivan eri asioihin kuin yli nelikymppinen. Jotka näin nelikymppisenä tuntuvat naurettavilta tietysti. 30v ei osaa asettaa vielä itseään sukupolvien jatkumoon ja on armoton itselleen ja muille. 40v suvaitsee paljon, on itseironinen ja tietää, toisin kuin kolmekymppinen, että elämässä jokainen tekee virheitä ja ne ovat vain virheitä, eivät sen enempää.