Miksi toisille äideille lapsen päivähoidon aloitus on vaikeaa ja toisille ei?

mutta kyllä: jos vanhemmat pitävät pientä vuoden ikäistä taaperoa turhaan hoidossa, että saavat olla ilman lasta, niin ei se nyt kauhean hyvää kerro siitä, miten paljon vanhemmat lapsestaan välittävät.



Eri juttu se, onko vanhemman pakko mennä töihin ja sen takia viedä pieni lapsi hoitoon. Muttei voi enää olla kenellekään vanhemmalle UUTINEN se, että pienelle lapselle kotihoito olisi parasta. Normaalit vanhemmat valitsevat siksi sen aina, kun se on mahdollista, eivätkä aseta omaa mukavuuttaan sen edelle.

Joillekin huoli lapsesta on suurempi kuin toisilla. Ylipäätään ihmisten myötäelämisen kyky ja toisista välittäminen on eritasoista.



Ihmisten erilaista suhtautumista lapsiin ja elämään ylipäätään näkee jo siitä, miten lasten turvallisuuteen suhtaudutaan, kiinnostaako lapsen kehitys, lapsentahtisuus missään vaiheessa vai lähdetäänkö peräti baariin jättäen lapset kotiin nukkumaan.

Monille äideille on suoranainen helpotus, kun saavat lapsen pois käsistään työpäivän pituiseksi ajaksi joka päivä.

Joillekin huoli lapsesta on suurempi kuin toisilla. Ylipäätään ihmisten myötäelämisen kyky ja toisista välittäminen on eritasoista. Ihmisten erilaista suhtautumista lapsiin ja elämään ylipäätään näkee jo siitä, miten lasten turvallisuuteen suhtaudutaan, kiinnostaako lapsen kehitys, lapsentahtisuus missään vaiheessa vai lähdetäänkö peräti baariin jättäen lapset kotiin nukkumaan. Monille äideille on suoranainen helpotus, kun saavat lapsen pois käsistään työpäivän pituiseksi ajaksi joka päivä.

Edellisestä ja muista vastaavista tulee mieleen, että montako lasta teillä on, minkä verran on ikää?

Kuulun varmaankin tuohon sinun luokittelemiin VÄLINPITÄMÄTTÖMIIN VANHEMPIIN koska en hössötä lapsen ympärillä koko ajan enkä hoe joka välissä sanoja "kulta" "rakas" "äiti rakastaa sinua " jne jne. enkä raasta lasta kesken leikkien halattavaksi.

Nuorimmaisella lapsellani on ns. iso reviirialue. Hän on aina ollut sellainen, että menee "pitkälle" minusta. Esim. perhekerhoissa ja puistossa hän on siellä alueella leikkimässä, ei minun vieressäni enkä minä kulje lapsesta kiinni pitäen.

En ilmeisesti rakasta enkä ole empatiakykyinen, vai?

Olisiko kyse yksinkertaisesti siitä, että kun näitä lapsia on enemmänkin jo maailmaan saatettu, osaa ottaa rennommin, antaa lapselle tilaa, ei hössötä jokaisesta kaatumissta tai kiipeämisestä. Jos putoaa, niin mitä sitten. Jos sattui, puhalletaan ja halataan.

Jos on menossa älyttömään ja vaaralliseen paikkaan, sitten puututuaan, mutta se mikä sinulle on kauhistus on minulle ihan normaalia lapsen leikkimistä, tutkimista ja omien osaamisensa kokeilua.

2,5 vuotias kiipeilee aika korkeissa kiipeilytelineissä koska on taitava. 6 v kiipeää vielä korkeammalle, esim. puuhun.

Entä sitten?

Kumpikin menee leikkipuiston pusikoissa, en näe heitä mutta kuulen ja tiedän että missä ovat.

He leikkivät ja likaantuvat leikeissään. Entä sitten.

Ja olen kuitenkin tarkka lasteni turvallisuudesta, rakastan lapsiani ihan siinä kuin sinäkin omiasi, mutta en juokse kädet levällään koko ajan lapsen perässä ja ympärillä hössöttämässä ja varoittelemassa jokaisesta juurakosta ja kivestä maassa, annan heidän leikkiä. Joskus liukumäessä peffa jysähtää lujemmin maahan, lapsi itse toteaa haluaako jatkaa, haittasiko tai sattuiko se. Myös tuo pienempi.

Siellä, missä on todellinen vaara ja missä oikeasti voi vahingoittua, siihen puutun. En jokaiseen leikin risahdukseen.

Mutta olen sinua huomattavasti vanhempi ja minulla on neljä lasta. Lisäksi olen hoitoalan koulutuksen saanut ja alalla töissä ollut. Perspektiiviä ja kokemusta on enemmän. Ja itsekin lapsena aika tavalla rymynnyt.

Joillekin huoli lapsesta on suurempi kuin toisilla. Ylipäätään ihmisten myötäelämisen kyky ja toisista välittäminen on eritasoista. Ihmisten erilaista suhtautumista lapsiin ja elämään ylipäätään näkee jo siitä, miten lasten turvallisuuteen suhtaudutaan, kiinnostaako lapsen kehitys, lapsentahtisuus missään vaiheessa vai lähdetäänkö peräti baariin jättäen lapset kotiin nukkumaan. Monille äideille on suoranainen helpotus, kun saavat lapsen pois käsistään työpäivän pituiseksi ajaksi joka päivä.

Oletko huomannut millaisissa turvaistuimissa vanhemmat lapsiaan kuljettavat tai onko istuinta ollenkaan? Näin juuri tälläisen taatusti lastaan "minua enemmän" rakastavan nuoren äidin, joka istui auton etupenkillä "pelkääjän paikalla" VAUVA KANTOREPUSSA !!

Minä en ymmärrä miksi tällaiset ihmiset lapsia hankkivatkaan! Jos noin vähän välittävät lapsensa hengestään, eikö ole sama nakata sillalta alas koko penska, tai antaa adoptioon sitten?!

On mielettömän vaarallista istua autossa lapsi sylissään ja vieläpä etupenkillä, onnettomuudessa turvatyyny tappaa lapsen ja jos turvatyynyä ei ole, lapsi jää aikuisen puserrukseen, se on giljotiini, oli poliisi sanonut eräälle nuorelle äidille aikoinaan.

Vaikka minun muksuni saavat kaatuilla ja kiipeillä, heillä on hiuppuluokan turvaistuimet ja kypärät kun fillarilla menevät.

Eihän 13 kirjoittanut, ettei joku rakastaisi lapsiaan vaan siitä, että huoli lapsesta on suurempi kuin toisilla. Minulle tämä oli tervetullut tieto. Tieto, jonka itsekin ennestään tietää, mutta omalla kohdalla sitä ei ole oikein hahmottanut. Nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, olen muutenkin melkoinen huolenkantaja. Ei tässä varmasti ole kyse siitä, monenko lapsen äiti on, vaan enemmänkin omasta temperamentista ja luonteesta.



t: en muista nroa, saamaton ja neuvoton :)

tai kuljettaako satunnaisesti joskus ilman turvaistuinta autossa? No hohhoi.



Ollaan kaikki 1970-luvulla syntyneet "sillalta heiteltyjä", kun autoissa ei takapenkillä ollut edes turvavöitä, saati sitten turvaistuimia.



Niin ja tuskin se nuori äiti jatkuvasti ja pitkiä matkoja tuolla lailla vauvaansa autossa kuljettaa.

Se että äiti ylihuolehtii lapsestaan siksi että on kontrollifriikki ei automaattisesti tarkoita sitä että hän rakastaisi ja huolehtisi lapsestaan jotenkin todella loistavasti.



Kontrollifriikki nyt vaan ei kykene luottamaaan mummoihin, päiväkodin aikuisiin, opettajiin .... Koska ei ylipäänsä elämässään luota siihen että asioilla on tapana järjestyä.



Ja kyllä yleensä kontrollifriikin lapset ovat äärimmäisen ujoja ja arkona, sos vuorovaikutusta pelkääviä koska äiti on antanut mallin että kannattaa olla varuillaan...



Ja kokemusta on sekä omassa lähipiirissä että työn kautta

Ensimmäisen lapsen päivähoidon aloitus oli helppoa ja ihanaa. Lapsi viihtyi alusta asti, ja itsestä oli mukavaa kun ehti päivän aikana vähän jo tulla ikävä kun ei ollut koko ajan naama kiinni lapsessa.



Toisen lapsen kohdalla tilanne oli erilainen, koska lapsi oli erilainen. Oli kamalaa mennä töihin jätettyään itkevän lapsen taakseen (yhden sellaisen, toinen edelleen nautti päivähoidosta), syyllisyys söi koko työpäivän ajan, ja kotiin tultua oli sellainen olo ettei ole mitään saumaa saada hetkeäkään omaa aikaa mihinkään harrastuksiin tai edes kirjan lukemiseen, kun on niin paljon aikaa velkaa lapsilleen.

Tuo helposti sopeutuva lapsi on aina ollut melko helppo jättää muiden käsiin, sillä lapsi sulautuu joukkoon.



Toinen noista taas on sellainen peruspelokas, joka tarraa äidin punttiin, vaatii pitkän sopeutumisajan ja arastelee vieraita ihmisiä, myös vieraita lapsia. Ei sellaista nakata uuteen ryhmään ihan tuosta vain, vaan kyllä sellaisesta lapsesta on suurempi huoli kuin tuosta toisesta reippaasta menijästä.

Toiset vääntävät itkua viedessään lapsen päivähoitoon ja pohtivat iltakaudet, oliko nyt oikea ikä lapsen kannalta ja miten pärjää päivät. Toiset taas tuumivat ykskantaan, että eiköhän se pärjää, on hyvät hoitajat ja kaverit jne.

Kaikille se vaikeata on.Tulee vaan ilmi eri tavoin, aivan kuten on myös kaikille taaperoille vaikeata päivähoidon aloitus. Kaikki taaperot ovat täysin äideistään riippuvaisia, eivät ole "sosiaalisia" kuten monet äidit toivovat tuskassaan jonka pyrkivät kieltämään.Olisi se kumma jos taaperoa ei ahdistaisi kaiken turvan ja tuenlähde katoaa kun vielä ei mitään itse osaa.Myös taaperot tuovat ahdistustaan ja tuskaansa esille eri tavoin.Kun äiti piilottaa oman tuskansa ei hän myöskään taaperon tuskaa näe, eikä pysty sen kanssa auttamaan

Yksösen äidille todella raskasta, koska hän joutuu tekemään kaiken raskaimman ja vaikeimman kautta.

kaksosten ja yksösten äiti ihmeissään

kuin että toiset mammat kuulemma itkeä tillittää kolmantena päivänä synnytyksestä "kun maito nousee rintoihin". Ja toiset ei taas itke, kun se maidonnousu nyt vaan kuuluu siihen elämäntilanteeseen.

Jotkut vain ovat kiintyneitä lapsiinsa eri tavalla kuin toiset

Joillekin huoli lapsesta on suurempi kuin toisilla. Ylipäätään ihmisten myötäelämisen kyky ja toisista välittäminen on eritasoista. Ihmisten erilaista suhtautumista lapsiin ja elämään ylipäätään näkee jo siitä, miten lasten turvallisuuteen suhtaudutaan, kiinnostaako lapsen kehitys, lapsentahtisuus missään vaiheessa vai lähdetäänkö peräti baariin jättäen lapset kotiin nukkumaan. Monille äideille on suoranainen helpotus, kun saavat lapsen pois käsistään työpäivän pituiseksi ajaksi joka päivä.

Hoitoon vieminen. Siis, että joku toinen ihminen hoitaa lasta oman työpäiväni ajan. Ei hitto. Se ei kuvaa kiintymystäni lapseeni. Se ei liity myötäelämiskykyyni ja toisista välittämiseen. Se ei kerro mitään siitä, miten lapsentahtisesti meillä eletään. Ei liity turvallisuuteen, kehitykseen, baarissa käyntiin, eikä mihinkään, mistä lainaus oli.

Lapsi on hoidossa, koska aikuiset käy töissä. Aluksi se oli ehkä vaikeampaa itselle. Kuitenkin pitää tunnustaa, etten ole maailman ainut ihminen, joka osaa kasvattaa lastani. Sen tunnustaminen on ehkä se vaikein juttu lapsen hoidon aloittamisessa. Tekee vaikeaa päästää irti lapsesta, joka ainoasta päätöksesta joka lasta koskee...

Mutta kyllä se siitä ja mitään tämän kummallisempaa ja elämää suurempaa tähän ei liity.

Minulla on sen verran läheinen side lapsiini, että lapseni kertoisivat tai huomaisin itse, jos jotain olisi huonosti. Hoidin lapsiani kotona kunnes nuorimmainen täytti 3v. ja päivähoidon aloittaminen jännitti totta kai. Huomattuani, että he sopeutuivat nopeasti ja alkoivat viihtyä hyvin, lakkasin huolehtimasta.



Kaikilla meillä ei ole hyvätuloisia miehiä ja meilläkin oli paljon huolta rahasta ollessani kotona minimaalisella kotihoidontuella. Nyt itsetuntoni on parempi, kun voin osallistua perheen elatukseen. Vanhempien stressi toimeentulosta heijastuu sekin lapsiin.

kaksosten ja yksösten äiti ihmeissään

monikkojen äideillä on helpompaa. Vrt. toinen keskustlu, joku tilitti kyllästymistään kaksosten äitiin.

Tosi asia kyllä on, että helpompi on laittaa kaksi lasta kouluu, päiväkotiin jne. Heillä on siellä toinen toisensa tukenaan.

Myös kaksosten ja yksösen äiti

Joillekin huoli lapsesta on suurempi kuin toisilla. Ylipäätään ihmisten myötäelämisen kyky ja toisista välittäminen on eritasoista.

Ihmisten erilaista suhtautumista lapsiin ja elämään ylipäätään näkee jo siitä, miten lasten turvallisuuteen suhtaudutaan, kiinnostaako lapsen kehitys, lapsentahtisuus missään vaiheessa vai lähdetäänkö peräti baariin jättäen lapset kotiin nukkumaan.

Monille äideille on suoranainen helpotus, kun saavat lapsen pois käsistään työpäivän pituiseksi ajaksi joka päivä.

Minulla on kolme lasta, joiden kanssa olin kotona yhteenä kuusi vuotta. Heitä hoidettiin hyvin lapsentahtisesti, nukutettiin perhepedissä, imetettiin pitkään. Lapset ovat olleet yöhoidossa pari kertaa elämänsä aikana, ja minä muuten en ole käynyt baarissa seitsemään vuoteen. Silti laitoin lapset hyvillä mielin hoitoon.

Ja kyllä, olen usein ihan huokaissut helpotuksesta kun olen jättänyt lapset päiväkotiin. Se on helppoa, sillä tiedän lasten viihtyvän siellä erinomaisesti, vaikka nuorinkin oli vain 1v10kk aloittaessaan hoidon. Asiaa helpotti huomattavasti kuopuksen avoin luonne ja vilkkaus. Ja minusta on ihanaa huomata etteivät lapset olekaan 100% riippuvaisia minusta, vaan voin jakaa kasvatusvastuun ammattilaisten kanssa.

Äidinkin on hyvä oppia jossain vaiheessa päästämään lapsestaan irti, luottamaan siihen että lapsi kyllä pärjää toistenkin aikuisten kanssa. Lapseensa takertuva äiti on vain haitaksi lapsen kehitykselle.

riippuu siitä miten lapsi viihtyy. jos lapsi itkee kaiket päivät ja hoitaja mielestä lapsen hoidosta ei tule mitään niin eipä sitä vanhempana voi hyvin mielin lasta hoitoon jättää. Kaikille lapsille päivähoito ei sovellu.

myös lasten hoitoon vieminen ja aikaisin töihin ehtiminen on monelle kynnyskysymys...siis toisille se käy jo työstä. Lähipiirissäni on myös niitä joiden mummot ja suku hoitaa ---vanhemmat käyvät töissä,ja mummot hoitaa tai sitten äja mummot hoitaa, kun on niin "rankkaa".

Itse selviydymme ilman hoitoapuakin, kun on pakko...se minkä minä olen jo tehnyt, nämä lähipiirini perheet miettivät miten asia onnistuisi mummojen avulla:D

[i Ja minusta on ihanaa huomata etteivät lapset olekaan 100% riippuvaisia minusta, vaan voin jakaa kasvatusvastuun ammattilaisten kanssa. Äidinkin on hyvä oppia jossain vaiheessa päästämään lapsestaan irti, luottamaan siihen että lapsi kyllä pärjää toistenkin aikuisten kanssa. Lapseensa takertuva äiti on vain haitaksi lapsen kehitykselle.

[/quote]