Lue keskustelun säännöt.
Emotionaalinen yksinäisyys - mikä siihen auttaisi? :(
17.01.2009 |
Minulla on sosiaalisia kontakteja ja seuraa, sukulaisia on, lapsikin. En ole mitenkään totaalisen yksin vaan ihan riittävästi on tuttuja ihmisiä.
Mutta koen olevani tosi pahasti YKSIN, niin että tänäänkin sitä itkin. Löysin sille lähinnä soveltuvan terminkin: emotionaalinen yksinäisyys. Kaikki kontaktit ja tekemiset toisten ihmisten kanssa ovat vain jotakin ulkokohtaista minulle. Tarvitsen yhteyttä syvemmällä tasolla, enkä löydä sitä. :( :( Kokeeko kukaan muu tällaista tunnetta?
Olen syvästi tunteellinen ihminen, ja tämä hajottaa minut. Mielialalääkitys ei tähän auttanut, ainakaan se lääke jota käytin. Välitän ihmisistä liikaa, mutta en saa oikein mitään takaisin. Ketään ei tunnu kiinnostavan syvempi kohtaaminen toisen ihmisen kanssa, ainoastaan pintatason seurustelu.
On parempiakin päiviä ja viikkoja ja aikoja. Mutta miten helpottaisin oloani? Terapiaan? Pitäisikö yrittää purkaa tätä oloa johonkin luovaan toimintaan, kirjoittamiseen esimerkiksi?
Kommentit (22)
Teidän tunteenne ovat tässä ajassa tosi normaaleja. Kaikki tämä "kosmologinen yksinäisyys" johtuu liian nopeasta kulttuurisesta evoluutiosta, emme ole vielä sopeutuneet nykyisenkaltaisiin yhteiskunnallisiin järjestelmiin. Alitajuntamme haluaisi yhä elää heimoissa, hankkia päätyökseen ravintoa ja taistella petoja ja luonnonilmiöitä vastaan sekä tietysti jatkaa sukua. Tämä kehitys tekee meidät sairaiksi. Joku fiksu saa selittää paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksinäisyyttä. Sillä ei ole juuri tekemistä sen kanssa onko kotona tai lähistöllä muita ihmisiä. Se on pelottava tunne, musertava, epätoivoinen. Sellainen tunne että pelkää ettei...jaksa, ei suoriudu elämästään.
On käynyt mielessä onko tämä tuollainen "rajatila"-ihmisen kokema tyhjyyden tunne. Vai kenties jotain ihan muuta.