allergia-asiaa, tietoa kaipaisin
Minulla on poika, kohta 5 kk, ja allergia-asiat ovat mietityttäneet minua jo pitemmän aikaa. Meidän elämä on ollut alusta asti vaihtelevaa. Päivisin vauva on tyytyväinen ja ns. helppo vauva. Yöt ovat olleet alusta asti vaikeita, pahimmillaan heräilee tunnin välein. Nyt on kylläkin mennyt 4 yötä paremmin. Vauvalla on atooppinen iho, jonka olen kuitenkin päivittäisten ilta ja aamu-rasvausten avulla saanut suht hyvään kuntoon. Nyt vauva on viikon ajan kakkinut n. 5-7 kertaa päivässä. Välillä kakka on normaalin näköistä, välillä vihreää ja limaista. Haju on kuitenkin aina melkoinen. Kaikki merkit ilmeisesti viittaavat maito-allergiaan?? Ihmetyttää vain tuo oireiden vuoristoratamaisuus, ja se että päivisin pojalla ei ole "oireita". Vauva saa edelleen rintamaitoa, satunnaisesti on saanut korviketta. Lisäksi päivisin syö yhden kasvisaterian ja iltaisin puuron. Olen yrittänyt salapoliisin lailla selvittää, mikä noita oireita aiheuttaa, tuloksetta toistaiseksi:( Miten tuo maitoallergia todetaan vauvalla? Kuinka kalliita ne apteekin korvikkeet on, jos niihin joudutaan? Ja myöntääköhän kela maitoallergisille hoitotukea? Kiitos etukäteen, jos joku vaivautuu vastaamaan:)
Kommentit (4)
Marikan kuvaus kuulostaa allergia oireilta. Lapsesi on niin pieni vielä ettei lastenosasto suostu tekemään allergia testejä. Vasta-aineet voidaan ottaa verestä,mutta ne voi näyttää nollaa vaikka lapsi olisi vaarallisen allerginen. Alle vuoden vanhoille voidaan määrätä myös priktestit mutta ne eivät ole luotettavia näin pienellä eikä mielestäni myöskään järkeviä siitä syystä.
Turvallisinta on vaatia lähete lastenosastolle jossa tehdään maitoaltistus valvotuissa olosuhteissa. Tämänlaista ei saa mennä koskaan tekemään yksin kotona ilman lääkärin lupaa koska reaktio voi olla vaarallisen voimakas. Käytännössä altistus tehdään niin että lapsen kasvoille laitetaan maitoa ja katsotaan reaktiot. jos ei tule reaktiota 30 min niin annetaan suuhun ruiskulla pieni määrä ja seurataan tunti ja sitten uusi annos jos ei tule reaktioita. Tätä yleensä jatketaan 1 kerralla puoleen dl asti. Jos ei todeta reaktioita altistusta voi jatkaa 7 päivää kotona rauhallisin mielin. Jokainen päivä kirjataan erikseen seurantataulukkoon. Suolistoperäiset oireet voivat tulla joko heti tai maksimissaan 7 päivää altistumisesta. Kun imetät vielä niin kannattaa jättää 1 aine kerrallaan pois ja jatkaa 3 viikkoa ilman koska suolistoperäiset oireet tulevat jälkijunassa. Jos ruoka-aineen pois jättämisen aina ei oireet parane voi ruoka-aineen listätä takaisin ja ottaa seuraan pois. Oletko varma ettei ole kyseessä vilja-allergia. Tämä on tosi yleistä lapsilla. Sanoit lapsesi syövän puuroa illalla,tuleeko kakka yölläkin ? oireet voisivat viitata myös viimeksi syötyyn puuroon.
Tuista:kelan tukia on todella vaikea nykyään saada ja pitää juuri oikein osata hakea että edes tukea harkitaan kelalla.Tuki on nimeltään vammaistuki nykyään ja sitä saa haettua lääkärin kirjoittamalla lausunnolla. Tuki on yleensä lapsilla määräaikainen ja ilmoitusvelvoillisuus on vanhemilla tilanteen muuttuessa. Yleensä tuki myönnetään 1v kerrallaan ja summa on tapauskohtainen. Meillä on tuki 84e ruoka-aine allergoihin ja astmaan erityiskelakorvaus 75% astmalääkkeistä.
Meillä on onneksi lapsen 4v allergioissa,atopiassa, anaflyksiassa ja astmassa paremmalla puolella. Olen saanut paljon apua Allergia- ja Astmayhdistyksen allergisten ja astmaattisten lasten vanhempien keskusteluryhmästä. Voin suositella muillekin.
tiedot osin vanhentuneita. Altistuksessa maitoa ei enää nykyään laiteta iholle, vaan annetaan pelkästään suun kautta ensin 1ml ja siitä annosta nostetaan 15/30min välein, niin että lopulta olisi 2dl mennyt, jos ei tästä oireita, jateketaan kotona. Prickit yli 4kk vauvoille, jos iho-oireita. Sitä ennen verikoe mahdollinen.
No, kyllähän tuo parin laaja-alaisesti allergisen kokemuksella kuulostaa kovasti, kovasti allergialta:( Atooppinen iho ja vihreä kakka sekä levottomat yöt ovat kyllä todella vahva merkki allergioista.
Meillä oli juuri noin, eli päivät menivät mukavasti hyväntuulisen lapsen kanssa, mutta yöt olivat vatsavaivojen takia erittäin rikkonaiset. Jätä ensin omasta ruokavaliosta kaikki maitotuotteet (siis kaikki! ja suosittelen jättämään samalla kananmunankin pois) pois 1-2 viikoksi ja seuraa, helpottavatko oireet. JOs helpottavat, voit olla melko varma, että maitoallergia on kyseessä. Jos ei helpota, syyllinen voi olla joku muu kuin maito (tai kananmuna), tai sitten maidon LISÄKSI joku muukin. Apteekin korvikkeisiin saa lääkärin tekemän altistuksen jälkeen erityiskorvaavuuden, joten vuositasolla eroa ei juuri tule tavalliseen korvikkeeseen (vuositasolla katto on vajaa 700 euroa ja sen jälkeen kaikki maksaa Kela). Hoitotukea ei myönnetä pelkän maitoallergian vuoksi, mutta jos lisäksi löytyy esim. vehnäallergia tai puhkeaa astma, niin sitten tukea saa.
Hoitotukea ei myönnetä pelkän maitoallergian vuoksi, mutta jos lisäksi löytyy esim. vehnäallergia tai puhkeaa astma, niin sitten tukea saa.
[/quote]
Olisin kiinnostunut minkä niminen tuki on kyseessä? Ja paljonkohan se mahtaa olla? Meillä juuri todettu maitoallergia (altistuksessa) sekä vehnä(verikokeessa)... myös muutama muu ruoka-aine allergia...