Pakkomielteiset lapset

Itselläni oireet olivat vahvoja lukemisessa, ja myös kotitehtävissä. Vaikka tehtäväkirjan aukkotehtävä oli melko helppo, joiduin pyyhkimään tekstit useita kertoja ja kirjoittamaan ne uudelleen, jotta ne tulivat kunnolla rituaalien mukaisesti. Jos vaikka ajattelin väärää asiaa, kun kirjoitin sanan, tai katsoin väärällä tavalla kirjoitusta, joiduin pyyhkimään sen pois. Lukemisessa aukeaman viimeiset sanat piti lukea oikealla tavalla, muuten aukeaman taaksejättäminen ei ollut sallittua.



Huom. toimet ovat hyvin harkittuja: lapsi on kehittänyt mielessä tiukkoja sääntöjä. Jos toimia ei saa suorittaa oikein, tulee "rike" ja menettää mielenrauhan. Moni ehkä luulee, että lapsi haluaa hermostuksissaan tehdä jotain rituaalia, jotta "käsillä olisi tekemistä". Mutta se ei ole näin. Lisäksi "pakko-oire" kuulostaa vammaisten/vanhusten "pakko-liikkeiltä", mistä ei ole kyse. Lapsella on pahoja syyllisyystuntoja ja pelkoja rituaalien suhteen. Ne eivät lopu helposti "keskustelemalla" tai vakuuttelemalla. Lapsi voi keksiä vaikka sängyssä nukkumaanmennessään yhtäkkisen säännön, että hänen täytyy käydä vielä kerran katsomassa keittiön kelloa, muuten hän ei nuku koko yönä (keksitty esimerkki). Jos joku estää tämän, tulee suuri ahdistus yöksi ja pelko siitä, että "en nuku koko yönä"-uhka käy toteen. Tällaiset itnsensäkärsittämissäännöt ovat raskaita ja ahdistavia.



Löysin netistä hyvän listan toimista, sisältää myös kirjoitusten pyyhkimisen ja uudelleenkirjoitamisen:



•grooming rituals, including hand washing, showering, and teeth brushing

•repeating rituals, including going in and out of doorways, needing to move through spaces in a special way, or rereading, erasing, and rewriting

•checking rituals to make sure that an appliance is off or a door is locked, and repeatedly checking homework

•rituals to undo contact with a "contaminated" person or object

•touching rituals

•rituals to prevent harming self or others

•ordering or arranging objects

•counting rituals

•hoarding and collecting things

•cleaning rituals related to the house or other items





http://kidshealth.org/parent/emotions/behavior/OCD.html

koskettelu on kans erikoista: tiettyihin kohtiin tai esineisiin pitää kosketella tietty määrä ja oikeaan kohtaan.

ehdotat että vanhemmat toimisivat, jos huomaavat lapsen tekevän tällaista? Katsotaan vaan että ehkä se aikuisena lopettaa, kun ei saa puuttua ettei vaan ahdistu? Johan se koko tilanne on ahdistava, ja ahdistus kasvaa sitä mukaa kun lapsi keksii lisää sääntöjä elämäänsä rajoittamaan ja tilanne jatkuu vuosia. En tiedä kuka tässä ketjussa on esittänyt että puututaan kieltämällä tai pelkästään pintapuolisesti keskustelemalla, nimenomaan muutama on sanonut että ei niin, ahdistusta täytyy lievittää, täytyy selvittää se perimmäinen syy, hoitaa keskustelemalla ja käyttäytymisterapialla. Minä näen tässä valtavan kasvun ja itsetuntemuksen kasvamisen ihmisellä, jos asia hoidetaan kunnolla ja hän itse oppii analysoimaan ajatuksiaan. Voi siinä olla myös paikka vanhempien ja lapsen suhteen parantumiselle. Pakkomielteisestä käytöksestä toipuminen voi minun nähdäkseni johtaa parempaan itsetuntemukseen, kuin jos ei olisi ikinä oppinut tuntemuksiaan tarkkailemaan ja hoitamaan itseään.

Minä ainakin muistan, miten lapsena milloin mikäkin tilanne, sanominen, teko, virhe, ajatus on nolo, häpeällinen tai ihan kamalan järkyttävä, ja kukaan ei saa ikinä saada tietää, esitän niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, kiellän viimeiseen asti ja jättäydyn yksin kantamaan sen häpeän loppuikäni ajaksi. Aikuisen pitää ymmärtää sekä lapsen pelko ja välttää nöyryyttäminen, että se että siitä kynnyksestä täytyy päästä yli ja asia hoitaa. Lapsi oppii, että ei tarvitse pelätä ja peitellä, ja ikävienkin asioiden käsitteleminen on mahdollista. Eli vaikka lapsella ei ole perspektiiviä nähdä tilannetta laajemmin, aikuisellä täytyy se perspektiivi olla ja kyky nähdä mikä on pitkällä tähtäimellä parasta.

oli lapsena pakkoajatuksia, ei varsinaisesti toimintoja. Joskus 10- v olin pari viikkoa varma, että olen murhannut jonkun 3-4 vuotiaana, mikä oli aika ahdistavaa. Myöhemmin vahdin lapsia, ja mun piti lopettaa se, koska pelkäsin, että vahingoitan niitä lapsia jos vaikka katson niitä väärin tai jotain muuta. Rupesin siis pysyttelemään lapsista aina pari metriä kauempana.

Siis en tarkoittanut, että mikään vessasta sänkyyn juoksu tai taikauskoinen "loitsiminen" (tyyliin älätuleälätule...mikä vaan, vaikka paha kakku tai joku hirviö pimeästä, ja luulee että jos lopettaa niin se tulee samantien) olisi sama asia kuin vuosikausia jatkunut monialainen ahdistus. MUTTA minusta ne molemmat liittyy siihen, että lapsi ei ymmärrä maailmanjärjestyksen voimia, kuten sanoit. Ei ymmärrä mikä on elävää ja mikä elotonta, missä on syy-seuraus-suhteita ja missä ei. Samalla tavalla minä en ymmärtänyt tai ennemminkin tiennyt varmaksi, että sängyn alta ei voi tulla mitään, mikä nappaisi minua varpaasta. Enimmäkseen toki arvelin, että ei siellä ole mitään, mutta koska en ollut varma, oli parempi pitää varpaat peiton alla. Ihan turha "varmuuden vuoksi" teko, mitätön toki, mutta yhtä kaikki varpaiden jättäminen peiton ulkopuolelle oli ahdistavaa ja mukavampaa nukahtaminen olisi ollut, jos ei olisi tällaisestakaan tarvinnut huolehtia. Ja tokikaan tälle ei ollut mitään syytä eikä kimmoketta, vaan koko pelko oli omaa mielikuvituksen tuotetta, ehkä kumpusi jostain muun elämän turvattomuuden tunteesta. Kuitenkin kun muistelen, miten vangitsevia nämäkin pienet ja ohimenevät jutut lapsen mielelle olivat, ei ole vaikea uskoa miten joku toinen voi jäädä vuosikausiksi rutiineihin vangiksi, ja miten hän oppii näkemään yhä uusia tilanteita, joissa voi erilaisia taikauskoisia ajatuksia tai toimia toteuttaa. Niitähän tehdään siksi että ne on jollain tavalla palkitsevia, ainakin lyhyellä aikavälillä. Jos onnistuu mielestään hyvin jossain rutiinissa, ja mitään pahaa ei hetkeen tapahdu, se on palkitsevaa ja rauhoittavaa, mutta vahvistaa ennestään sitä että näin täytyy toimia.



Toki aikuisillakin on epäloogisia ajatuksia, mutta jos ei ymmärrä maailmasta ja fysiikan laiesta jne mitään, ei ole edellytyksiä myöskään tajuta järjellä että ei tässä ole mitään järkeä, ei ole mitään muuta syy-seuraus-suhdetta jonka noudattamista pakkotoimintojen toteuttaminen auttaa, kuin se että oma psyyke tulkitsee sen ahdistusta väliaikaisesti helpottavaksi. Onnettomuuksille löytyy syy jostain ihan muualta kuin yhden lapsen ajatuksista tai turvarutiineista.



Muuten, et kai luule enää, että se ns. paha puoli on joku ulkopuolinen tai erillinen osa, samaa mielikuvituksen tuotetta sen keksimät säännöt ja rajoitukset on. Ymmärrän, että lapselle se näihin pakko-oireisiin puuttuminen on kamala asia ja se täytyy varmasti tehdä varovaisesti, mutta minusta se on ehdottomasti kahdesta pahasta pienempi. Jo se että lapsella ei ole enää raskas salaisuus omilla harteilla, auttaa. Ihan sama mikä se taakka on, vaikka se olisi hyväksikäyttö josta ei uskalla kertoa kellekään, ja sen paljastuminen olisi pahinta mitä lapsi voi kuvitella ja hän sitä vastustaisi viimeiseen asti, silti lapselle on parempi että asia tulee esille. Kipeitä asioita täytyy käydä läpi, jos niitä ei käydä, psyyke kehittää kaikenlaisia suojautumiskeinoja, juuri jotain pakko-oireita tai muuta.



Totta kai lapsi vastustaa, ja voi pahimmillaan käpertyä pahemmin niihin pakkoajatuksiin ja kokea suurempaa ahdistusta jos ei saa toimia toteuttaa. Eli sen sijaan että ennen olisi selvinnyt jostain tilanteesta lyhyellä liikesarjalla, jota nyt ei saa suorittaa, pelko kasvaa ja joutuu ajatuksissaan kompensoimaan moninkertaisesti tämän "rikkomuksen". Mutta tästä syystä juuri minusta ei riitä että puututaan vähän sinne päin, vaan koko se ajatusrakennelma pitää avata ja ennen kaikkea selvittää se perimmäinen syy mistä tämä kaikki on lähtenyt. Onko joku luonteenpiirre, alttius tällaiselle, onko vaan herkkä ja vilkas mielikuvitus, onko joku traumaattinen tapahtuma. Se syyhän ei välttämättä ole se, mitä ihminen itse kuvittelee, vaan aikaisemmin on voinut tapahtua jo jotain, mikä on laukaissut ketjun. Pahinta mitä aikuinen voisi tehdä, olisi se että alkaa itsekin epäilemään, voiko tässä lapsen pakkoajatuksessa olla jotain perää.

Täällä joku "viisas" sanoi, että ei ole lähtökohtaisesti mitään asiaa, mistä lapsen kanssa ei voisi puhua. joopa joo. olet kyllä aika sinisilmäinen ja kuulostaa siltä kuin et olisi itse elänyt lapsuutta. sehän on täynnä salaisuuksia ja noloja asioita.



Ihmettelen suuresti vanhempia, jotka tällaisen aran epäkohdan havaitessaan ovat heti puuttumassa asiaan muka keskustelemalla. Uskon, että lapsi kyllä voisi sanoa lopettavansa rituaalit, mutta se koskisi vain näkyviä alueita kodissa. Omissa oloissa toimet kuitenkin jatkuisivat, koska mielen kiusaaja vaatii tätä, se voi olla kuvaannollisesti paholainen tai sitten jumala.



Todennäköisesti se on pitkä prosessi päästä eroon rituaaleista, koska lapsi on joutunut niiden orjaksi.

Pointti onkin se, että lapsen näkökulmasta joo voi olla jotain asioita, joista hän ei "pysty" puhumaan. Mutta aikuisen tehtävä on osoittaa, ettei tällaisia asioita tarvitse olla. Eli jos vuorovaikutus on kunnossa, ei lapsi salaile tekemisiään. (Kuin ehkä satunnaisesti, kun on ottanut karkkia salaa jne. mutta nämä eivät ole pakkotoimintoihin verrattavia salaamisia.)



Tässä ketjussa osa on kuvannut käsittääkseni ihan normaaleja leikkejä, ei kaikki pakkotoiminnoilta kuulostavat ole pakkotoimintoja. Esim. jos lapsi haluaa hypähdellä tiettyjen ruutujen päälle ja tiettyihin ei saa astua -> ei se automaattisesti ole pakkotoiminto. Tai jos lapsi haluaa varmistaa, ettei ole mörköjä sängyun alla jne. Mutta jos lapsi ELÄÄ noinen toimintojen maailmassa, on syytä huolestua. Tällöin kaikki lapsen leikkiminen liittyy noihin rutiineihin.

ja jonkin verran aikuisena. BNe tulevat edelleen esiin, kun hermostun. Lapsena symmetria ja toisto lievittivät ahdistusta. Kaikkea kummallista oli, mutta yleensä ne vähentyvät iän myötä. Uskon, että johtuvat aivojen mm.serotoniinin liian vähäisestä määrästä ja ovat näin ollen perinnöllisiä. Tunnistan yhdessä lapsessani samoja oireita ja olen ottanut aktiivisen roolin niiden lopettamisessa. Nyt ovat loppuneetkin. Minusta tuntuu, että jos kukaan ei oireisiin puutu, ne vaan pahenevat, kun lapsi ei saa ymmärrystä niihin ja toistojen teko helpottaa ahdistusta. Kukaan muu ei ole niitä lapsellani tunnistanut, mutta kyllä koira koiran tuntee =)

ja niihin on puututtu ja saatu hänelle apua.



Mielestäni niihin piti puuttua sillä lapsi oli tosi ahdistunut ja etenkin stressaavissa tilanteissa pakko-oireet voimistuivat ja joskus olivat kokonaan poissa.



Lapsi on saanut ja saa edelleen terapiaa josta on ollut apua.

Ehkä moni vanhempi tässäkin ketjussa toisaalta pelkää sitä, että kyseessä on tavallaan mielisairaus, niin omassa perheessä sellaista ei saa olla. Jos lapsella on pakko-oireita, niin vanhempi saattaa vihaisena panna niille lopun sanomalla pahoin. Näin hän yrittää kitkeä "hulluutta" perheestä väärällä tavalla. Ehkä pakko-oireiden näkyminen ylpeille vanhemmille on myös kova pala, ja se halutaan ehkä kätkeä leikeiksi tai muuksi lasten käyttäytymiseksi. Tässäkin ketjussa joidenkin reaktiot hämmästyttävät, esim. "eikö ap:lle saada apua; tajuat kai, että ei esineiden paikat ole kytköksissä pahoihin tapahtumiin". Vaikka kuinka selkeästi yrittää esimerkein kuvata asiaa ja sanoa, että se oli lapsuudessa, niin jotkut "pelokkaat äidit" alkavat tuomita kirjoittajaa syylliseksi. Siitä paljastuu "ei meidän perheessä ainakaan" -tyyli, jolla halutaan peittää mahdollinen ongelmien ilmaantuminen omiin lapsiin.

Oletko saanut siis apua näihin asioihin?



Haluatko kertoa mikä oli tuo traumaattinen kokemus. Olen ymmärtänyt, että tällaisten toimintojen takana on aina jokin trauma tms. Olisi mielenkiintoista tietää millainen se voi olal.

Onko sulla nykyään mitään pakkoajatuksia?

En saanut apua lapsena. Nyt olen jo aikuinen. Apua ei olisi voinutkaan saada, koska "vaiva" eli toimet olivat niin salaisia. Siitä puhuminen olisi ollut noloa, eli oli mahdotonta ajatellakaan, että joku auttaisi asiassa. En edes miettinyt apua, koska olin mielen "pahan puolen" vanki. Jos joku olisi ottanut asian puheeksi, se olisi pahentanut pelkoja sen suhteen, että jotain pahaa tapahtuu. Siinä mielessä oli yllättynyt dokumentin lapsista, että heideän ongelmansa oli muidenkin tiedossa.



Eli pelot olivat täysin minun ja mielen pahan puolen välinen asia: siihen väliin ei olisi mikään voinut tulla estämään pelkoja.



Traumaattinen kokemus oli melko vähäpätöinen, mutta liittyy kehon toimintoihin ja erääseen toimintoon, jonka "refleksin" koin menettäneeni veljeni "säikäyttäessä" minut toimen aikaa. Olen huomannut, että olisin muidenkin toimesta kokenut todennäköisesti saman, eli syynä voi olla, että herkkänä lapsena aloin miettiä tuota toimintoa, kun minua häirittiin, ja aloin sääliä itseäni. Toiminto ei ole kehon tärkeimpiä toimintoja ja tavallaan ilman sitä pärjää.

Sitä voidaan hoitaa. :)

Traumaattinen kokemus oli melko vähäpätöinen, mutta liittyy kehon toimintoihin ja erääseen toimintoon, jonka "refleksin" koin menettäneeni veljeni "säikäyttäessä" minut toimen aikaa. Olen huomannut, että olisin muidenkin toimesta kokenut todennäköisesti saman, eli syynä voi olla, että herkkänä lapsena aloin miettiä tuota toimintoa, kun minua häirittiin, ja aloin sääliä itseäni. Toiminto ei ole kehon tärkeimpiä toimintoja ja tavallaan ilman sitä pärjää.

Siis mitä sä tarkoitat?? En mä tajua, kerro selkeämmin.

keksi muuta syytä kuin muuttomme aiheuttaman stressin?



Tai edellisen elämän aiheuttaman oirehdinnan...

Sanottakoon, että koin menettäneeni erään vähäpätöisen toiminnon refleksimäisyyden, minkä takia aloin säälitellä itseäni.



Joo, pakko-oireisuus on tunnettua. Mutta kun kyseessä on lapsi, joka on vielä vahvemmin mielikuvituksellisten pelkojen vanki, tilanne on todella hankala. Koska myös toimien pljastuminen muille olisi ollut ehkä suurin synti sen suhteen, että jotain pahaa tapahtuu.



Tiedän kyllä aikuisiän rituaalit, mutta ne liittyy enemmän todellisiin uhkakuviin, eli esim. katson lähtiessä viisi kertaa kaappiin, että tulitikut ovat kunnolla hyllyllä, etteivät ne tipahda poissaollessani ja sytytä tulipaloa, mikä olisi minun syyni ja 100 kerrostalon asukasta kuolee.

miten se toiminto liittyi uskonnollisuuteen? Minäkin pihalla tästä, vaikka jonkin verran oireita tunnenkin.

Tiedän kyllä aikuisiän rituaalit, mutta ne liittyy enemmän todellisiin uhkakuviin, eli esim. katson lähtiessä viisi kertaa kaappiin, että tulitikut ovat kunnolla hyllyllä, etteivät ne tipahda poissaollessani ja sytytä tulipaloa, mikä olisi minun syyni ja 100 kerrostalon asukasta kuolee.

Vai oliko tuo vaan esimerkki??