Lue keskustelun säännöt.
valehteliko kukaan lapsena oudosti?
12.03.2010 |
Minä valehtelin ja puhelin joskus 9-vuotiaana mielikuvituspoikaystävästä bestikselle ihan tosissani. Johonkin aikaan vaan lopetin. En muista että olenko kertonut, että kaikki oli valhetta. Ehkä hän sen tajusi, tai ehkä olen saattanut kertoa. Mutta tuntu jo silloin "väärältä". Mietin vaan että onkohan tuollainen satuilu yleistä (vai olenko ollut liian vanha siihen). Syy -> minulla ei ollut "poikakaveria", tunsin itseni huonoksi ja epäkiinnostavaksi (ja niin varmaan olinkin), bestiksellä oli "poikakaveri" ja oltiin poikien kanssa, mutta kukaan ei kiinnostunut minusta. Olin outo ja olen kyllä vieläkin :) Nykyisin sentään kaunis ja seksikäs, että siinä mielessä jees juttu. Vielä kun sais itsetuntoa ja luottamusta lisää. Valehdella ei sentään olemattomista henkilöistä ei enää tartte :)
Kommentit (8)
Sepitin kaiken maailman uskottavan tuntuisia tarinoita, ja kun olin kiltti tyttö ja hyvä oppilas jne., niin varmaan kaikki vielä uskoivat mua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä jotain valehtelin ehkä eka-toka -luokalla. En kyllä muista kuin tämän yhden, että meillä oli merileijona ammeessa ja aina kun kaveri tuli kylään, se oli lainattu/vuokrattu sirkukseen :)
Valehtelu kyllä loppui ihan itsekseen enkä edes muista että olisi ollut muita valheita. Taisi olla enemmänkin toiveesta kyse.
Pahimmillaan se taisi olla 7-8 vuotiaana. Valehtelin mm. 7 vuotiaana yhdelle tytölle, että minulla on pikkuveli, vaikka olin ainut lapsi. Haluisin niin kovasti, että minullakin olisi veli tai sisko.
Äidilleni valehtelin myös asioita välttyäkseni rankaistuksilta.
Olen myöhemmin oppinut rehelliseksi. Valehtelu aiheutti huonoa omatuntoa ja turhaa huolta.
Jotenkin se liittyi huomion hakemiseen ja oman pahan oloni purkamiseen. Lapsena valehtelin mm. omistavani kaikenlaisia eläimiä ja että kesäisin perheemme lomaili rättisitikalla, se tuntui idylliseltä ja sympaattiselta ajatukselta.
Teininä valehtelin lähinnä parhaalle ystävälleni, joka oli itseäni pari vuotta nuorempi. Keksin hurjia juttuja poikaystävistä, raskausepäilyistä tai huumekokeiluista sekä liioittelin kotona kokemaani väkivaltaa.
Valehteli loppui suurin piirtein niihin aikoihin, kun muutin pois lapsuudenkodista ja pääsin elämään omillani. Uusien ystävien myötä ja opiskelupiireissä huomasin, että minusta oltiin kiinnostuneita ilman tyhmiä valheitakin.
Valehtelin hirveän paljon alakoulun ensimmäiset luokat. Yritin kai hakea hyväksyntää, tulin aika erilaisesta perheestä ja yritin sulautua muiden joukkoon. Huonon itsetunnon omaava lapsi, liian vähän huomiota kotona ja en ollut esim. koulukypsä. Kaikki meni päin sitä ittiä koko alakoulun ajan... Hirveet traumat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellisuus vastannut toiveitani.
Jotenkin se liittyi huomion hakemiseen ja oman pahan oloni purkamiseen. Lapsena valehtelin mm. omistavani kaikenlaisia eläimiä ja että kesäisin perheemme lomaili rättisitikalla, se tuntui idylliseltä ja sympaattiselta ajatukselta. Teininä valehtelin lähinnä parhaalle ystävälleni, joka oli itseäni pari vuotta nuorempi. Keksin hurjia juttuja poikaystävistä, raskausepäilyistä tai huumekokeiluista sekä liioittelin kotona kokemaani väkivaltaa. Valehteli loppui suurin piirtein niihin aikoihin, kun muutin pois lapsuudenkodista ja pääsin elämään omillani. Uusien ystävien myötä ja opiskelupiireissä huomasin, että minusta oltiin kiinnostuneita ilman tyhmiä valheitakin.
ap