Miksi kissat tuoksuvat niin hyviltä - etenkin aamuisin?
Kommentit (59)
Minä puolestani tykkään haistella kissan häntää. onhan se hassua mutta hauskaa. kaverinikin tykkää tehdä samoin. onneksi en ole ainoa jotka haistelevat kissaa mistä päin tahansa. toki kissamme ei todellakaan pidä siitä mitä teen koska se aina haluaa pois kun nuuhkin. sit se joskus kerran sihahti kunnolla kun haistelin niin se sihisi kunnolla kun nostin sen leikkituvan katolle. hampaat oikein näkyivät. se ei tykännyt. naukuilee ja pyristelee aina kun tekee niin. kerran hännässä haisi ihanalta puuvillalta, kuin pennulta. Puuvillan tuoksu on aivan sairaan ihana tuoksu. se haisee miedolle vauvalle.
nyttemmin jo paremmille metsästysmaille siirtynyt, nukkui silloin tällöin heinäladossamme. Ah sitä kuivan heinän ja kissan tuoksun yhdistelmää!! :))))
Meillä iso, maailman untuvaisin puoli-maincoone kolli ja pikkuruinen töyhtökorvainen tyttökissa. Upotan naamani sen pitkäkarvaisen kollin vatsauntuviin ja nuuhkin, se tuoksuu niin kodikkaalta! Pikkukissaa haistelen korvanjuuresta. Molempia tassuista kun nukkuvat.
Olen nauttinut oman tyttökissani ihanasta tuoksusta jo 19 ja puoli vuotta. Viikko sitten tuoksu katosi yllättäen. Kissan voinnissa ei tapahtunut mitään muutosta, mutta heikkohan se jo tuossa iässä joka tapauksessa on. Kaipaan sen tuoksua, mutta se ei haise eikä tuoksu yhtään millekään enää.
On se vaan ihanaa ja kotoista. Lapsikin on oppinut rakastamaan kissoja ja nuuhkii niiden turkkia ja pussailee :)
tuoksu millekään.Ne peseytyvät varmaan 10 kertaa päivässä, ovat hyvinvoivia ja kiiltävänkarvaisia. Ihania
Ihan totta! (Ja nostan keskustelun). Kissani turkki tuoksuu aivan ihanalta. Ei siinä mitään tiettyä hajua tai vivahdetta ole, oikeastaan ihan neutraali tuoksu, jota ei voi kuvata muuksi kuin oman kissan tuoksuksi. Pehmoiseksi, turvalliseksi ja lämpimäksi rakkauden tuoksuksi :) Erityisesti untavakarvat korvan takana ja päälaki ja kaula. Omaa kisua on niin ihana rapsutella, suukotella ja nuuhkia! Tuon tuoksun kun saisi pulloon ja muistaisi ikuisesti... Koirat muuten sitä vastoin haisevat ainakin oman kokemukseni mukaan aina jotenkin ummehtuneelle villalle. Yök.
meidän kissa haisee ihan mäntysuovalle kun pesee itseään, liekö kielessä omat pesuaineet ;) muutenkin kyllä tuoksuu hyvälle, paitsi hengitys haisee kissanruualle joskus...
mutta meidän kissa haisee paremmalle kun meidän vauva. Siis juuri tuo ominaistuoksu.
MUTTA
minä käyn imppaamassa meidän koirulia, kun se nukkuu kopassaan.
Ah aivan ihana tuoksu, oisko myskinen?
Olen yrittänyt paikantaa tuoksun lähdettä, mutta aistikapasiteettini ei riitä varmaan vastaukseen.
Korvan juuresta ainakin ehkä myös anturoista?
nukkuessaan, pelkään vaan että se rupeaa ajan mittaan haisemaan sellaiselta tunkkaiselta uroskoiralta. Se nukkuu mun sängyn jalkopäässä lattialla, ja pitää joskus yöllä nousta vähän nuuskaisemaan. Ennen sen peti oli eri paikassa ja pystyin haistaa sen koko ajan.
tykkää tosi paljon kaikesta silittämisestä, paijaamisesta, halaamisesta, nuuhkimisesta ja sylissäolosta.
Nuuhkin kaikki muutkin lemmikkimme, kai ne on jo tottuneet siihen.
Kisssoista ei ole lähempää kokemusta (tykkään kyllä kissoistakin, mutta en ole päässyt yhdenkään kanssa erityisen läheisiin tekemisiin), mutta uskon kun sanotte :)
Meillä on ihana, iso (hyvin koulutettu ja kiltti) koira joka tuoksuu korvien takaa ihan vauvalta. Tämä neiti tykkää hellyydestä, ja päivittäin nuuhkitaan ja halitaan toisiamme. Useimmiten on vielä lapset siinä kasassa mukana :)
Se on varmaan jotain "tassuhikeä" :)
On noi kissat vaan ihania!
Ja kuvitellut olevani ihan pimeä! Ihanaa, on muitakin!
En ole vaan koskaan aktiivisesti sitä ajatellut, ja hyvälle tuoksuu.
Ja pehmeintä maailmassa on kissan tassut varpaiden päältä.
meidän kissa ei tykkää ollenkaan kun sitä nuuskuttelee. jos nuuskuttaa häntää, se alkaa naukua ja potkii ja haluaa pois