G: Montako seksikumppania ja ikäsi?
Kommentit (89)
Olen tämän ketjun vanhimpia, 46 v. Kumppaneita 7. Pidin itseäni jo ihan horona tästä syystä! Olisin siis voinut hurjastella huomattavasti enemmän ja olisin ollut ihan normaali. Tän siitä saa, kun on uskisten kasvattama!
Ei sen puoleen, kokemusta karttui sen verran että erotti hyvän huonosta. Ja hyvä on kai hyvä, vaikka kokemusta olis enemmänkin.
No, meitä on moneen junaan tietty.
se on aina kahden kauppaa, molemmat ottavat ja antavat. Ja kerron sinulle vielä salaisuuden: Se on ihanaa. Seksi. Se tuntuu hyvältä ja jokaisen kanssa erilaiselta!
(ja huom, minusta itsensä "jakaminen" kelle tahansa on yhtä typerää niin miehiltä kuin naisiltakin)
pitäisi olla kymmeniä eri partnereita, mutta muutama eri olisi hyvä. Se antaa erilaisia kokemuksia ja myös itsetuntoa, että tietää miten itse toimii. Ja tarkotan tällä sitä, että tietää mistä itse tykkää jne.
Naisena voin sanoa, että miehetkin ovat niin totaalisen erilaisia, fysiikaltaan sekä toimintatavoiltaan.
te, joilla on ollut kymmeniä kumppaneita. Eniten odotan vastauksia yli 35-vuotiailta, ei siis ihan parikymmpisiltä: 1. Mitä hyötyä on kumppanien lukumäärästä ollut? (ei oteta huomioon hetken tarpeen tyydytystä) 2. Mitä haittaa siitä on ollut? 3. Heijastuuko se mihinkään tänä päivänä?
1. Eipä juuri mitään hyötyä - ehkä elämänkokemusta ja oppia seksin saralla...
2. Mutta ei haittaakaan
3. Ei heijastu lukuisat kymmenet kumppanit mitenkään tähän päivään - ehkä olen aika säpsäkkä sängyssä. Eipä muuta.
N. 31 - 35, en ole tarkkaa kirjaa pitänyt. Viimeisimmät 8 kk tosin ihan ilman mieskosketusta.
23vuotta ja reilusti yli 100 "kumppania". Nämä on tullut ikävuosina 15-20. jep jep. Sitä se viinan kanssa läträäminen teettää.
Nyt 2vuoden aikana on ollut 4 ja viimeisen vuoden aikana 0. Hiukkasen hiljentynyt tuo tahti. Ihan hyvä vain. No eipä ole enää kiinnostustakaan koko aktiin..
säälittävää, jos on ollut vaan yhden kanssa. Seksuaalisuus on kuitenkin niin suuri osa ihmistä ja ennen kaikkea hauskaa. Mä kyllä veikkaan, että se tarve olla muidenkin kanssa tulee joskus. Ja on myös näköjään täysin ymmärrettävää kuinka paljon naisilla onkaan ongelmia oman vartalonsa hyväksymisessä, kun sen arvo on vaan siinä, ettei ole ollut kuin yhden kanssa.
Minulla on kumppaneita ollut sellasiet 30 about ja kadun että olin niin monen kanssa, mitään ihmeellistä siinä ei ollut. Jäi vain tilalle katumus, varisnkin kun löysin sitten myöhemmin Sen Oikean jota en kuvitellut edes olevan olemassa, vain hänen kanssaan seksi on ollut täydellistä, koska mukana on rakkautta.
Tarvetta ei ole ollut muualle mennä, edes suukon vertaa.
Tarvetta ei ole ollut muualle mennä, edes suukon vertaa.
Kyseessä ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa poikaystäväni.
Ikää 28 ja yksi ainoa kumppani on kertynyt. Yhdessä ollaan oltu viimeiset kymmenen vuotta.
kumppaneita on 16, joista 15 tuli 5kk sisällä n. 1,5v sitten.