Kaverin lapsiviha ja äitiyden halveksunta loukkaa.

ja moni äiti puhuu vain lapsistaan. Eli sikäli ystäväsi on oikeassa.

Mulla oli samanlainen kaveri ennen lapsen syntymää. Viehättävä, karismaattinen ihminen mutta niin itsekeskeinen että huhhuh - ja tosiaan inhosi lapsia. Kaverini kommentteja:

-katot sitten ettet ihan levahda raskausaikana

- susta ei taida sit olla töihin menijäksi ekaan kolmeen vuoteen,oot vähän sen tyyppinen

- herranjumala, kauanko se nyt voi kestää puskea yks ipana pihalle? Ei kai toi oo normaalia? (mun synnytys kesti vähän kauemmin)



Ollaan tosi vähän tekemisissä nykyään, koska mä en voi päästää häntä kotiini, lapseni kotiin, koska hän on lapselle niin tyly. Sydäntä särkee kun taapero yrittää ottaa kontaktia ja hymyillä, ja kaveri katsoo vaan ilmeettömänä takaisin. Muutenkin ole äitiyden myötä löytänyt paljon uusia kavereita, lämpimiä ja empaattisia, ja nyt tuntuu etten jaksaisi kaverini itsekeskeisyyttä muutenkaan.

että kaverisi puhuu muista pahaa, mutta samalla piilokehuu sinua. Eli toteaa että muut äidit ovat lihoneet tai puhuvat vain lapsistaan, mutta jättää sanomatta, että sinä et kuulu näihin joukkoihin.



Tosin tuo viimeinen esimerkki ei sitten kuitenkaan oikein istu tähän teoriaan.

kaverisi on kateellinen

Sanoisit vaikka vähän "naureskellen" että aijjaa, kaikki sun tuntemasi äidit ja lapset ovat sitäjatätä ikävää, mitenköhän tähän pitäisi näin äitinä suhtautaua?



Todennäköisesti saat vastaukseksi jotain "en mä sinua tarkoita, sinähän olet tällainen, mä tarkoitan niitä jotka ovat tuollaisia" -tyyppistä. Saat rauhan mieleesi sen asian osalta.

kaverisi on kateellinen

tarvitse tykätäkkään, mutta asiallisesti voi käyttäytyä. Mielestäni ei myöskään ole kohteliasta arvostella jatkuvasti toisen elämäntyyliä liittyi se sitten vaikka lasten hankintaan, maalla/kaupungissa asumiseen, tai ammatinvalintaan.



ap

että kaverilla tuskin on järin lämpimät välit omiin vanhempiinsa tai äitiinsä. Eiköhän tuo kerro karua kieltään siitä, miten kaveri on tullut lapsena äitinsä taholta kohdelluksi, kuinka häntä on arvostettu ja miten hän on saanut olla lapsi. Myös siitä, miten hänen äitiään on äitinä kohdeltu ja miten hänen äitinsä on itse suhtautunut äitiyteen. En usko sekuntiakaan, että kukaan on syntyessään lapsenvihaaja. Jotkut eivät ehkä koe mitään maatamullistavaa rakkautta lapsia kohtaan yleisesti, mutta jos joku vihaa lapsia ja halveksii äitejä, se kertoo henkilön omasta historiasta.

On jälkeenpäin tunnustanut poteneensa jonkinlaista kriisiä kun ystävänsä saivat lapsia ja hän ei halunnut. Ymmärsi sitten ettei halunnut lapsia silloisen avomiehensä kanssa, erosi, löysi uuden miehen ja on nyt tuore kaksostyttöjen äiti.



Näinkin voi käydä.

on vaan outoa ja epänormaalia, ettei ihminen osaa alkeellisia sosiaalisia tapoja lasten kanssa, joihin kuuluu katsekontakti ja ystävällinen hymy. Muuta tuskin kukaan vaatii. Kohdellaanhan aikuisiakin ihmisiä asiallisesti vaikka just siitä ihmisestä ei erityisesti tykkäiskään. Aivan kuin tää ihminen jotenkin ei viitsis vaivautua olemaan ystävällinen niille, joita vahvempi on ja jotka ei pysty puolustaan itseään. Mua ainakin vähän kylmäs kun näin miten inhoten hän katseli pientä vauvaani (tietenkään ei ollut onnitellut mua tommosen sinappikoneen pykäämisestä, sehän on selvä) mut hän on AINOA tuntemani ihminen, joka suhtautuu täysin avuttomaan ja viattomaan ihmiseen tuolla tavalla. Ja mulla on sentään aika lailla vapaaehtoisesti lapsettomia ystäviä, ja niitäkin jotka lapsista ei niin välitä.



Ehkä joillakin vaan puuttuu joku palikka päästä.

-3-

Ehkä kuitenkin kadehtii sinua.



On tahditonta arvostella toisen elämäntyyliä ja valintoja. Ethän sinäkään puhu lapsettomista itsekeskeisinä ja kypsymättomiä (vaikka olis ehkä aihetta...) Itse vähentäisin tapaamisia.

nimittäin arvostelevat toisten elämäntyyliä ja ratkaisuja. Ei siitä pidä hermostua jos joku on erimieltä. Sehan on juuri sitä mielipiteiden vaihtoa.



Meinulla on lapsia, mutta tavallaan ymmärrän ystävääsi joidenkin mammojen jutut vaan ovat niin yksipuolisia. En minäkään jaksa aina lapsista keskustella vaikka itse äiti olenkin.

varsinkaan lapseni huonoon kohteluun, olis kyllä aika nopeasti entinen "ystävä"

Ap, kysyppä siltä mitä kadehdittavaa hänen elämässään sitten muka on?

Yksi kaverini oli samantyylinen ennen kuin sai itse lapsia. Oman lapsen saamisen jälkeen on muuttunut..



Joskus kaveri puhui siitä, että ahdistaa kun muut saavat lapsia, itse ei ollenkaan haluaisi, mutta muut olettavat että niitä pitäisi tehdä.



Ratkaisin silloin tilanteen niin, etten kauheasti tuonut julki äitiyttäni ja tapasimme aika paljon ilman lastani. Jälkeenpäin ajateltuna annoin aika paljonkin tilaa kaverilleni ja hyväksyin mukisemmatta, että hän ei minun lapsestani tai äitiydestäni välitä. Mutta ehkä asia oli hänelle silloin hankala, joten "annoin anteeksi" ettei hän tiennyt miten suhtautua.



Vaikka lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että ystävät voivat jakaa ilot ja surut, sekä arvostavat toisiaan huolimatta siitä millaiset elämäntilanteet heillä on. Muiden ystävieni kanssa ei ollut samankaltaista ongelmaa, vaikka olin kaveriporukan ensimmäinen joka lapsen sai.

vähän ikävää, jos täytyy teeskennellä ettei suurinpiirtein lasta ole olekaan, vain siksi ettei ystävä osaa olla iloinen toisen puolesta edes pientä hetkeä. Edes paria minuuttia. Varsinkin, jos kuitenkin itse kuuntelee toisen elämän tärkeitä asioita riippumatta siitä, onko nyt niin hirveän kiinnostunut niistä juuri sillä hetkellä.

Itselläni kieltämättä viileni välit kaveriin sen jälkeen, kun hän sai lapsen. Kun tajusin vasta sitten kuinka paljon annoin periksi silloin kuin itse olin juuri saanut lapsen ja tullut äidiksi.

15

nimittäin arvostelevat toisten elämäntyyliä ja ratkaisuja. Ei siitä pidä hermostua jos joku on erimieltä. Sehan on juuri sitä mielipiteiden vaihtoa.

Ei tulisi mieleenkään arvostella loukkaavasti tutuille saatika ystävilleni tärkeitä asioita tuohon sävyyn. Ihan sama, kuin arvostelisi tämän lapsettoman kaverin ammattia, tärkeää harrastusta tai perhettä. Yhtä kypsää ja asiallista.

Minä en jaksa olla ihmisten kanssa, jotka käyttäytyvät ikävästi minua kohtaan. Enkä voi oikein ymmärtää, miksi ihmiset valittavat, että ystävä tai kaveri sitä tai tätä. Jos joku on ilkeä, inhottava tai kurja, niin hänen kanssaan ei ole pakko viettää aikaa, eikös niin?

Olen huomannut itsessäni näitä piirteitä viime aikoina ja syynkin tiedän.Haluaisin itse lapsia,mutta ilmeisesti jää vain haaveeksi ja sitä kautta olen omaa ahdistustani lievittääksini alkanut halveksia lapsia ja raskaana olevia naisia.Minua ärsyttää ihan suunnattomasti,kun aina puheet siirtyvät lapsiin ja raskaana olevat naiset ylpeilevät raskaudellaan.En enää mene mielellään edes kylään jossa on pieniä lapsia ja raskaana olevia naisia,koska tunnen jääväni ulkopuoliseksi.Lapsettomuus on minulle liian arka paikka,että tarvitsisin siitä jatkuvaa muistuttelua.

Tietenkään kaikkien ei tarvitse tykätä hurjasti lapsista tai haluta niitä itse, mutta täytyy olla aika traumatisoitunut ja tunnevammainen, jos VIHAA lapsia! Eiväthän lapset ole mikään erillinen eläinlaji, ainoastaan nuoria ihmisentaimia. Jokainen meistä on joskus ollut lapsi...



Ja kuten moni tässä jo on sanonutkin, ei ystävän valintoja tai elämää sovi mollata. On sitten kyse tosiaan ammatista, harrastuksista, perhemuodosta tai lapsista.



Jos jollain ei ole tuota vertaa käytöstapoja, itse lemppaisin moisen itsekeskeisen kakaran.



Tulee ihan mieleen Roald Dahlin kirja Kuka pelkää noitia?