Pääseekö sairaseläkkeelle jos oma lapsi kuolee?

Mutta sillä perusteella sitä ei voi antaa. Täytyy olla joku muu syy ja kaikki lääkärit eivät hyväksy sellaista syytä jota ei oikeasti ole. Masennus tietenkin riittää syyksi, mutta ei pelkästää lapsen kuolema.

Tosi rankkaa ollut sinulla 17. Voimia tosiaan tarvitsee.



Ja sinä joka olet sitä mieltä etträ jäisit ehottomasti pois työelämästä, ruokit omaa jaksamistasi. Ei se sitä lasta tuo takaisin. Omani eli puoli vuotta. Ja aikoinaan olin ihan varma etten selviäisi keskenmenostakaan tms. Mutta hengissä ollaan, ja lapseni kuolemasta tosiaan on vasta 3kk. Kyllä ihminen on yllättävän vahvaa tekoa. Ja mitä siitä selviämiseen ja toipumiseen tulee niin ihan joka päivä sitä lastaan kuljettaa mukanaan. Tämän asian voivat oikeastikin ymmärtää vain ne jotka ovat saman kokeneet. Ystäväni joka on menettänyt lapsensa 20 vuotta sitten sanoi, että ihan joka päivä lapsi on mielessä..siinä mielessä siitä ei toivu koskaan. Mutta elämä jatkuu.



Kyllä miehenikin olis varmaan saanut sen saikun jos olisi oikeasti ollut niin maissa ettei olis töihin pystyny. Mutta meistä jokainen käsittelee surun eri tavalla..toisilla se kriisin käsittely kestää pitempään kuin toisilla. Itse en koe toisia lapsia nähdessäni että miksi nuila on ja mulla ei, koska ne lapset eivät ole minun lapsia. Ne eivät ole tehneet mulle mitään pahaa.

Ei ne ihan hepposin perustein sairaseläkettä antaisi. Koska kyllä masentuneetkin pyritään saamaan takaisn työelämään.



Paljon voimia teille muille lapsensa menettäneille ja toivon todella että sitä ei tarvisi edes pahimman vihamieheni koskaan kokea.

se on terapiaa, että sinne töihin menee.



Toivottavasti sinulla on muitakin ihmisiä, jonka vuoksi elät! Lapset ovat meillä vanhemmilla vain lainassa, muista se, kun kasvavat ja alkavat ottaa sinusta irtiottoa.

enää kykenisi mihinkään jos jommalle kummalle jotakin sattuisi.

Periaatteessa edes sairaslomaa ei tuon syyn takia voi antaa

josta pitäisi saada sairauslomaa.

Ainakaan mä en koskaan kykenisi enää ns. yhteiskunnan jäseneksi palaamaan jos mun lapsi kuolisi tapaturmaisesti tai sairauteen.

Loppuelämäni olisin sairaslomalla.

'pääsi' sairaseläkeelle lapsensa kuoleman jälkeen.

Hän oli poliisi ja joutui kaapimaan lapsensa tiestä :( Tästä sekosi niin pahasti ettei koskaan toipunut työkuntoiseksi.

Suurimman osan ajasti oli avohoidossa ja häiriköi naapureita ja välillä oli pitkiäkin jaksosa sairaalahoidossa.

Periaatteessa edes sairaslomaa ei tuon syyn takia voi antaa

Eli ihan tuoreella kokemuksella, mieheni ei saanut saikkua muuta ko sen mitä työnantaja pysty antamaan. Työ on terapiaa ja eihän me olla sairaita.

Mutta en kyllä edes ajatellut itsekään että mitään sairaseläkettä hakisin..Miksi haksin? Elämän on jatkuttava. Tytön hautajaisten jälkeen palasin takaisin kouluun ja normaaliin arkeen. Eli siis tämän vuoden tammikuussa. Ei se ikävää ja surua mihinkään vie, mutta helpottaa omaa elämää.

jäikö rekan alle? osuiko isä sattumalta paikalle? minkä ikäinen lapsi? jäi ahdistamaan tämä juttu.

lomaa kuin otimme.



On se niin rankkaa. Olen päiväkodissa työssä ja aina kun näen lapsia ajattelen kuinka minullakin oli jne. Itkuinen hoitaja ei ole hyväksi lapsille, vaikka muuten työn hyvin hoitaisi, itku saattaa tulla aivan yhtäkkiä eikä pysty hillitsemään itseään itkulta ja surulta.



Oli parempi saada olla poissa työpaikalta alkuun. Varauduin siihen että kun palaan taas töihin, kaikki muistuttaa lapseni kuolemasta ja hänen poismenostaan. Työkaverit ja muu henkiklökunta antaa halauksen tavatessamme vaikka käytävällä, ottaa osaa suruumme ja itkettää, itkee se työkaverikin ainakin vesissä silmin..



Meille lääkäri sanoi heti ettei tarvitse mennä työhön, kysyi tarvitsemmeko mahdollisesti lääkkeellistä apua.



Vain he jotka oman lapsen kuoleman kokevat, voivat täällä kertoa siitä miltä se tuntui, miten siitä edes selviää...ja selviää, mutta se vie aikansa.



Naapurin rouva oli pph ja kun äitinsä kuoli, hän sai suoraan terveyskeskuslääkäriltä kaksi viikkoa sairaslomaa. Hoitaja koki myös ettei voinut olla itkemättä kun muisti äitinsä...

Aika outo ajatus, että loppuiäksi pitäisi päästä pois työelämästä, jos tulee tuollainen iso kriisi. Onko sitten parempi istua ja murehtia kotona... Eri asia, jos mielenterveys on kokonaan mennyt ja sen takia on työkyvytön.

mutta 2 viikkoa sairaslomaa on liioittelua. Eihän naapuri sairas ollut. Toki työnantaja olisi voinut antaa vaikka kuukauden palkatonta vapaata. Ei kenenkään työ ole sellainen, että siellä voi koko ajan itkeskellä, mutta ei se ole peruste sairaslomalle.



Sama juttu oman lapsen kuolemassa, vaikka varmaan monen lääkärin tekisi mieli kirjoittaa pitkäkin palkallinen loma, niin ei työnantajan tartte edes sitä hyväksyä. Tietenkin, jos menetys on niin rankka, ettäajautuu psykoosiin ja sitä kautta hoitoon, on tilanne aivan eri. Mutta ei siitäkään työkyvyttömyyseläkkeelle pääse. Synkkiä asioitapa te täällä pohditte jo etukäteen. Sääliksi käy tuossa ap: n tapauksessa muut lapset.

kukaan ei sitä pysty etukäteen tietämään, kaunako kenenkäkin kohdallla. en voisi kuvitellakaan olevani lastenhoitaja parin viikon jälkeen muille lapsille, jos omani olisin menettänyt. vielä vähemmän haluaisin perustella suruani lääkäreille tai muille ihmisille.

molemmat olivat neljä kuukautta sairaslomalla kun veljeni kuoli junan alle käveltyään. Syvä suru aiheutti perheessämme masennusta ja alkoholismia. Mielestäni on ihan perusteltua saada sairaslomaa, jos suru aiheuttaa mielenterveysongelmia.

Lapsemme olivat 2v, 6v ja 8v kuollessaan. Eivät kuolleet samaan aikaan. Jokaisen jälkeen olin sairaslomalla 10-14kk ja sen jälkeen palasin työelämään. Raskasta oli jokaisella kerralla, mutta elossa olevien lasten takia oli pakko jaksaa jatkaa elämää enkä missään vaiheessa ajatellut, että jäisin sairaseläkkeelle.

Lapsemme olivat 2v, 6v ja 8v kuollessaan. Eivät kuolleet samaan aikaan. Jokaisen jälkeen olin sairaslomalla 10-14kk ja sen jälkeen palasin työelämään. Raskasta oli jokaisella kerralla, mutta elossa olevien lasten takia oli pakko jaksaa jatkaa elämää enkä missään vaiheessa ajatellut, että jäisin sairaseläkkeelle.

Sulla olluyt kyllä kauhea paikka. Hienoa, että olet selviytynyt ja pystynyt jatkamaan elämääsi.

vielä elossa olevat lapset ovat pian täysi-ikäisiä. Tuskin koskaan unohdan lapsiamme eikä niin kuulukaan käydä, mutta elämä jatkuu. Meillä oli "huono" tuuri ja kahdella lapsista oli perinnöllinen sairaus (tästä emme tienneet ennen kun se todettiin) jonka takia heidän elämänsä jäi lyhyeksi ja yksi lapsemme kuoli tapaturmaisesti.

17

Lapsemme olivat 2v, 6v ja 8v kuollessaan. Eivät kuolleet samaan aikaan. Jokaisen jälkeen olin sairaslomalla 10-14kk ja sen jälkeen palasin työelämään. Raskasta oli jokaisella kerralla, mutta elossa olevien lasten takia oli pakko jaksaa jatkaa elämää enkä missään vaiheessa ajatellut, että jäisin sairaseläkkeelle.

17,et oo tosissas!? Just mietin,että suurin osa näist kuolemistapauksista on jotai keskenmenoja.. Sulla olluyt kyllä kauhea paikka. Hienoa, että olet selviytynyt ja pystynyt jatkamaan elämääsi.

selviäisi järissään oman lapsen kuolemasta mutta ihminen on kuitenkin yllättävän vahva. Mun kohdalla sairausloman (6kk) jälkeen työhön paluu oli helpotus ja tavallaan parasta terapiaa.

Totta, että useimmat ajattelevat etteivät selviäisi järissään oman lapsen kuolemasta mutta ihminen on kuitenkin yllättävän vahva. Mun kohdalla sairausloman (6kk) jälkeen työhön paluu oli helpotus ja tavallaan parasta terapiaa.