Hei te muut keikka/pätkätyöläiset! Ahdistaako mennä usein uuteen paikkaan?

ja minusta ihan luonnollinen reaktio. Se alun tsemppaus vie vähintään yhtä paljon energiaa kuin itse työ, ja on ihan mahdotonta tietää työyhteisön dynamiikkaa ym. muita tärkeitä asioita ennen kuin riittävästi aikaa on kulunut. Jokainen työyhteisö on lisäksi erilainen; niissä joissa ihmisillä pääsääntöisesti on pitemmät työsuhteet, odotetaan sijaisen ja uuden pätkätyöläisen pitävän ensin itsestään matalaa profiilia, ja niissä joissa kaikki on vaan kääntymässä, oletetaan että uusi on heti kuin kala vedessä ja pitää ihan itse huolen siitä että tulee nähdyksi ja kuulluksi. Usein tulee tehtyä virheitä jo ihan siksi, ettei heti tajua millaiseen työyhteisöön on tupsahtanut. Ja sitten on tietenkin kaikki se muu hiljainen tieto, kuten että kopiokoneella ei voi ottaa enempää kuin parikymmentä kopiota kerrallaan tai se tukkeutuu ym. ja viimeistään atk-puoli on aina jumissa ekat päivät.



Mä ainakin alan tulla jo tympääntyneeksi tähän touhuun. Vaikea motivoitua enää kun ei se hyvin tehty työkään ikinä takaa kuin uuden pätkän jossain muualla. Lisäksi mä olen törmännyt sellaiseen ihan uskomattomaan asenteeseen, että pätkätyöläinen profiloituu ikuiseksi sijaiseksi ja projektityöntekijäksi. Ihan kuin niitä vakipaikkoja ois noin vain tarjolla ja pätkäläinen ei vaan ota niitä koska haluaa olla heittopussina koko työuransa ajan.

Toisaalta olen jo niin monessa paikassa ollut, että en enää jännitä niin kamalasti. Mutta kyllä se stressi on koko keholle. Lisäksi tuntuu siltä että olen sellainen ylimääräinen.

Olenkin nyt alkanut vähentää keikkailua koska en hyötynyt siitä palkallisesti - saan päivärahaa säännöllisemmin kuin pieniä palkkoja silloin tällöin. Perheellisenä ei yksinkertaisesti ole mahdollista odotella tuloja toista kuukautta.

keikkatyöläiseksi niin on sopeuduttava usein vaihtuviin tilanteisiin. Tiedän, kun olen aikaisemmin ollut ja se sopi minulle silloin kun tein opiskelujen ohella ekstran töitä.

Just tollasta asennetta mä en ymmärrä. Ensinnäkin, on aivan täydellisen eri asia tehdä keikkaa opiskelijana kuin oman alan ammattilaisena. Opiskelijana sun vertaisryhmä on ne toisen opiskelijat, ja sä olet heidän kanssaan tasavertainen. Ammattilaisena se vertaisryhmä on siellä työpaikalla, ja sä olet siellä aina marginaalissa. Jo se on kuluttavaa eikä tosiaankaan asenteesta kiinni.



Ja toisekseen; on eri asia tehdä töitä että saa jotain kivaa ekstraa itselleen, kuin tehdä töitä että voi elättää perheensä. Se paine on aika lailla eri. Ei tosiaankaan voi kieltäytyä ja jäädä odottelemaan jotain hauskempaa ja mielenkiintoisempaa, koska ne velvollisuudet leivän tuomiseksi pöytään on aivan eri luokkaa.

keikkatyöläiseksi niin on sopeuduttava usein vaihtuviin tilanteisiin. Tiedän, kun olen aikaisemmin ollut ja se sopi minulle silloin kun tein opiskelujen ohella ekstran töitä.

keikkatyötä vain koska muita vaihtoehtoja ei ole. Ei siihen ryhdytä, siihen joudutaan.

Iso osa pätkätyöläisistä ottaisi heti vastaa vakituisen työn, mutta pätkätyökierteestä on kovin vaikea päästä irti vaikka olisi kuinka hyvä työssään.

Minua ärsyttää olla aina 'vain määräaikainen', jota työnantaja voi pompottaa mielensä mukaan miten tahtoo :(

Kyllähän se oikea asenne opiskeluaikana oli helppo löytää, mutta vaikea sitä on säilyttää kun pysyy ikuisesti pätkätöissä ja käytännössä on aina vaan samassa asemassa niiden harjoittelijoiden kanssa.