Miehen kunnioittamisesta

"perinteiseksi" naiseksi, mutta vastaanpa kuitenkin.



Itse haluaisin miehen joka on luonteeltaan vahvempi kuin minä itse. Yh ja sinkku siis olen. Lapsen isän kanssa suhde kaatui juurikin siihen että hänellä ei ollut tarpeeksi auktoriteettia pitämään minua "kurissa". ;) Eli siis itse olen voimakas tahtoinen ja jos huomaan että joku antaa minulle periksi kaikessa, alan käyttämään tilannetta hyväkseni. Aluksi se oli tiedostamatonta, mutta entisenkin kanssa tein sitä ihan tarkoituksella. Eli toisinsanoen haluan miehen joka on mies ja sanoo jos ei halua että lähden vaikka ostoksille, siis vaateostoksille. No tietysti myönnän että mielestäni mies on se perheenpää, eikä nainen.



Olisin itseasiassa todella tyytyväinen jos "pääsisin" kotiäidiksi maalle. Ja nyt tarkoitan ihan sellaista paikkaa missä olisi eläimiä ja iso omakotitalo, maata jota viljellä ja pihaa jolla juosta. Hoitaisin kotia, lapsia ja eläimiä ja tekisin miehelleni ruoan valmiiksi kun hän tulee töistä. En muuten ole mikään kaupunkilaistyttö alunperin, vaan Pohjois-Savon umpikorvesta kotoisin. =)



Kyllä minuakin ärsyttää kuunnella joidenkin valitusta miehistään. Nykyajan tasa-arvo hakuisuus on osiltaan mennyt liian pitkälle.

Ps. olen itse eroperheestä, enkä muista edes aikoja milloin isä oli kotona, joten tämä ei ole mitään lapsuuteni romantisointia.

ei tekemälläkään saisi kaltaistanne, mutta puhtaasti siitä syystä, että olen laiska mitä tulee kodin siivoamiseen, ruoanlaittoon tai muuhun perinteisesti naisen työksi lukeutuvaan.



Meillä ei kuitenkaan eletä missään orjallisessa 50/50 tasa-arvossa. Vaan meillä on nämä roolit juuri päin vastoin kuin teillä. Keittiö on täysin miehen vastuualuetta, samoin pyykkienlaitto ja siivous. Siivouksen olemme kyllä ulkoistaneet osaksi, eli meillä käy siivooja kerran viikossa. Mutta sellaisesta yleisestä siisteydestä vastaa mies enimmäkseen.



Minä olen sitten se, joka maksaa laskuja eniten ja tuon eniten rahaa tähän talouteen. Asumme myös omistamassani kiinteistössä tällä hetkellä.



Olen huomannut, että tälläinenkin valtavirrasta poikkeava järjestely aiheuttaa usein kyselyjä ja muutenkin ihmettelyä.

Ei kai siitä olekaan kyse, että pitäisi pitäytyä vanhoissa rooleissa. Vai? En minäkään miehen pudonneita nappeja ompele ja minä itse haen takkapuut sisään. Eikö kunnioittamisessa ole kyse siitä, että antaa toisen olla sellainen kuin hän on eikä vaadi mahdottomia?

tai muutenkaan juurikaan tätä asiaa pohtinut, lähinnä pitänyt itsestäänselvänä että talous ja kaikki omaisuus on yhteistä yms.



Meilläkin vain mieheni on ansiotyössä, mutta oletan kyllä että hänen sieltä saamansa palkka on yhteistä rahaa. Varsinkin koska minä mahdollistan hänen pitkät työaikansa, kun hän pikkuhiljaa työnsä sivussa laittaa omaa yritystä pyörimään. Jos hän joutuisi ottaa yhtälaisen vastuun kotitöistä ja lapsesta, niin ei hän pystyisi tähän mitä nyt tekee.



Minä olen sentään lykännyt omia urahaaveitani toistaiseksi, ja hoidan kodin ja teen vain puolipäivää, niin kauan kunnes miehen yritys pyörii ja saan alkaa tekemään siihen liittyviä töitä kotoa käsin.



En mitenkään ymmärrä noita avioehtoasioita enkä omia rahoja perheessä, en vaikka kumpikin ansaitsisi tasan saman verran ja maksaisi puolet kaikesta, sillä sellainen ei kuulu parisuhteeseen eikä varsinkaan avioliittoon.



En tiedä liittyykö tämäkään tähän mutta tasa-arvoasioihin se ehkä liittyy: Olen aivan ihmeissäni sellaisista ilmaan heitetyistä suunnitelmista että perhevapaat jaettaisiin 6kk äidille, 6kk isälle, ja sen jälkeen 6kk saa päättää kumpi pitää, tai muulla vastaavalla tavalla, jossa isän olis pakko pitää vapaansa kun vauva on pieni. Mielestäni tässä tasa-arvoasiassa ollaan osittain menossa jo liian pitkälle kun aletaan jakaa perhevapaita miettie sitä että miten se olisi TYÖNANTAJILLE oikeudenmukaisinta! Vauvan ollessa pieni on selvää että äiti on kotona jos siihen, kuten useimmiten, on jopa biologiset syyt= IMETYS! En sano etteikö isä saisi kotiin jäädä jos se perheelle on hyvä vaihtoehto, eli äiti ei mm imetä enää, mutta ei sellaista voi jokin valtiovalta päättää!



Me kun olemme kuitenkin naisia ja miehiä, ja siis erilaisia ja näin tulemme aina olemaan. Tasa-arvo käsitetään nykyään monesti ihan väärin.

Olen fundamentalistikristitty äiti onnellisesta avioliitosta. Mieheni ei ole sohvaperuna enkä itsekään sellaiseksi tunnustaudu ;). Pysyn mieluummin tuntemattomana, mutta palstalla voin vaihtaa ajatuksia.

2:



Ihan samaa mieltä, että toki ne roolit elävät. Meilläkin mies pyykkää (vaikkakin minä välillä poden huonoa omaatuntoa siitä). Hän tykkää siitä ja minä en, joten miksei voisi niinkin tehdä. Ja toki olisi naisen aliarvointia jos sanoisi ettei osaa polttopuita kantaa. :)



Muilta osin mennäänkin pitkälti perinteisillä linjoilla. Ja itse arvostan sitä, että roolit ovat olemassa, ei se ole niin tarkkaa mitä mihinkin rooliin sisältyy. Tykkään siitä että minulla on mies eikä joku "nössö tohvelisankari".



Mutta kyllä, olennaista on juuri se että arvostaa toisen tekemisiä eikä vaadi mahdottomia.



4:



Kuulostaa ihanalta tuo kuvailemasi kuvio. Itse myös haaveilen maatalonemännän roolista, ja rakas mieheni myös haluaa sen minulle suoda (varmaan siksi, että arvostan ja olen kiitollinen siitä että hän välittää haaveistani).



Itse haaveilen sellaisesta kuviosta, jossa laitan ruokaa, kasvatan kasvimaata ja pidän muutamaa kotitarve-eläintä. Eiköhän niistä ole lapsillekin iloa. Jotka siis ajattelin kasvattaa itse, enkä palkatun apuvoiman turvin.



7:



Täysin samaa mieltä kaikesta. :)



Mielestäni on sinulta todella kunnioitettavaa, että välität miehestäsi riittävästi että tuet tuollaista ratkaisua ja hoidat "selustan" niin että hän pääsee keskittymään uraansa. Toivottavasti miehesi osaa olla kiitollinen siitä mitä hänelle teet.