Lue keskustelun säännöt.
Onko riitely geeneissä vai opittu
01.03.2010 |
Onko hajottavasta riitelystä mahdollista oppia eroon? Meillä vanhemmat riitelivät aina kovaäänisesti, samoin sisarukset, minä mukaan lukien. Tavaroita hajosi ja sanat solvasivat. Aikuisena minusta on tullut paljon rauhallisempi ja välttelen riitatilanteita viimeiseen asti. Mieheni on myös hyvin rauhallinen, eikä hänen kotonaan ole ääntä korotettu, vanhemmat ovat olleet lempeitä ja lapset kunnioittaneet vanhempiaan. Mietin, olenko päässyt raivokohtauksista lopullisesti eroon, vai piilevätkö ne jossain syvällä piilossa. Sitten kun meillä on omia lapsia, tuleeko minusta huutava hirviö? Entä lapsista, voiko niillä olla raivoisat geenit vaikka vanhemmat pysyisivät viilipyttyinä? Ajatus riitelystä ahdistaa.
Kommentit (3)
Ei voi olla yhteensattumaa, että kulttuureissa joissa huudetaan ja raivotaan avoimesti on vähemmän mielenterveysongelmia kuin peittelykulttuureissa.
P.S. Huutaessa ei ole pakko solvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en minä huuda, eikä minulla ole mielenterveysongelmia. eiköhän se syy ole siinä, joutuuko tunteet patoamaan vai ei. Kyllä ne tunteet voi muutenkin ilmaista kuin huutamalla.
jos riitelee niin, että sanat solvaa ja tavaroita hajoaa - sehän on TAPA. Tavat opitaan.
Mutta temperamentti on geeneistä kiinni. Toiset hiiltyy nopeammin ja hermostuvat herkemmin. Mutta TAPA, millä tähän ärsyyntymiseen ragoidaan, on opittavissa.
Valitettavasti, todennäköisesti sinusta tulee huutava hirviö, kun sinulla on omia lapsia. Ei sen takia, että teidän suvun äidit huutavat, vaan sen takia, että olet OPPINUT, että äidit huutavat. Mutta - kuten kaikkea voi oppia, voit oppia olemaan huutamatta.
Sinun lapsestasi voi tulla varsinainen kiukkukasa, joka lyö suutuksissaan. Mutta se, miten sinä vanhempana hänen kiukkuaan käsittelet, niin lapsesi ei todennäköisesti enää sitten kouluikäisenä huuda. Mutta jos sinä huudat hänelle ihan pienenäkin takaisin, niin ei se lapsikaan siitä huutamisesta pääse irti.