Onko mieheni nyt sairastunut henkisesti?
Miehen lähisukulaisella on skitsofrenia.
Meillä on ollut rankkoja aikoja viime vuosina: miehen raskas avioero, meille syntyi kaksi lasta pienellä ikäerolla, miehen entisen vaimon viha ja vaino meitä kohtaan. Lisäksi mies jäi syksyllä työttömäksi. On yrittänyt tehdä nyt opintojaan jotka jäivät 10 vuotta sitten kesken. Ei siis mitään aivan kamalaa, mutta raskasta on ollut. Meillä on ollut myös paljon riitoja. Mies on ollut minua kohtaan jotenkin häilyväinen jo pitkään. Riitatilanteissa saattaa olla todella henkisesti julma. Muuten on ihana, älykäs mies ja rakastava isä.
Tänään tunnusti, ettei pysty tekemään opintojaan ja ei tule saamaan tenttejä läpi. Pari päivää sitten hän kertoi minulle paniikissa epäilevänsä, että joku vainoaa häntä (seuraa metrossa, sabotoi autoamme, käy rikkomassa kotonamme tavaroitamme ym. älytöntä). Tästä puhuimme ja hän ehkä jotenkin rauhoittui, vaikka jäi silti miettimään, että mitä hänen pitäisi tehdä asian suhteen.
Tänään hän sitten sanoi, että hänelle oli edellisenä iltana tullut outo ajatus, josta hän ei pääse eroon: että lapsemme eivät ole hänen. Kysyin epäileekö hän minun pettäneen. Vastasi ei. Sanoi, että se on vain tunne ja voimistuu koko ajan. Ettei pysty oikein edes katsomaan lapsia. Oikeasti hän tietää, ettei voi olla mitään mahdolisuutta, että lapset eivät ole hänen.
Puhe alkoi kuulostaa minusta todella pelottavalta. Hän tarrautui minuun kuin pieni lapsi, halusi puhua, muttei sanut juuri mitään puhuttua. Mieheni lähti sitten kaverinsa luokse pyynnöstäni, sillä tilanne alkoi tuntua minusta uhkaavalta.
Antaisitteko miehen tulla kotiin vai olisitteko yhtä peloissanne kuin minä? Tuntui aivan järkyttävältä! Voinko luottaa lapsia (1v ja 2,5v) hänen huomaansa? Jos hänellä on puhjennut skitsofrenia (mitä nyt pelkään), voiko hän olla lapsille vaarallinen ajatellessaan, etteivät ole hänen?
Voiko tuo tauti yleensäkään puhjeta 36-vuotiaalla miehellä? Vai olisiko vain stressin aiheuttamaa hetkellistä vainoharhaisuutta? Tiedän, että ei tähän kukaan pysty vastaamaan, mutta jos joku jotenkin pystyisi minua auttamaan... Mitä teen? Mies lääkäriin tietenkin, jos vain suostuu menemään, mutta mitä minä teen???? Uskallanko ottaa miestä kotiini enää?
Kiitos jos joku edes luki tämän.
Kommentit (24)
lähtisikö miehesi lääkäriin kanssasi?
Mistä kaupungista olette, olisko sinun mahdollisuus soittaa päivystävälle psykiatriselle sairaanhoitajalle? tai terveysneuvontaan 10023 muistaakseni oli se numero. Soita alan ammattilaiselle ja kysy neuvoa miten edetä ettei turvallisuutenne altistu enempää.
(09) 10023 terveysneuvonta – vastaa aina
Terveysneuvonta palveluun (09) 10023 voi soittaa aina kun tarvitset tietoa terveyspalveluista tai sairauksien hoito-ohjeita. (09) 10023 vastaa joka päivä 24 h, ammattitaidolla ja luottamuksellisesti. Puhelun hinta on operaattorin perimä maksu + paikallispuhelun hinta. Puhelusta ei peritä erillistä palvelumaksua. Terveyspalvelun hoitajat ovat kokeneita sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia ja palvelua annetaan myös ruotsiksi ja englanniksi.
Hyvä puoli on, että mies itsekin tiedostaa, ettei ole ihan kaikki kunnossa. En uskaltaisi jättää lapsia yksin miehelle, mutta ehkä uskaltaisin kuitenkin varmaan olla kotona, miehen ja lasten kanssa. Tosin aamulla heti kyllä saisi hakeutua hoitoon.
Ehkä voisit soittaa päivystykseen, ja kysyä josko voisit puhua jonkun kanssa tilanteesta, ja siitä, miltä asiantuntijan mielestä tuollaiset puheet vaikuttaa, onko syytä pelkoon, jne.
Ikävä kyllä kuulostaa, että ongelmat kuitenkin on vakavampaa luokkaa.
Koita saada mies lääkäriin. Siinä on ainoa neuvo. Mahdollisimman pian, heti. Älä häntä kodin ulkopuolelle sulje, koska koti on hänenkin siinä missä teidän muiden, mutta toki sinun kannattaa nyt huolehtia lapsista, koska hän ei ilmeisesti siihen juuri nyt pysty. Kyseessä ei ole (vielä) skitsofrenia, koska siihen tarvitaan puolen vuoden ajan psykoottisuutta, mutta psykoottiselta tuo kuulostaa. Heti vaan lääkäriin ja lääkkeillä se yleensä saadaan oireettomaksi. Voi olla, että olisi paikallaan olla sairaalassa jonkin aikaa, koska oikean lääkeyhdistelmän/-annoksen haku kestää aikansa. Vaikka hänellä olisi psykoosi, niin hän on edelleen se sama mies, johon rakastuit joskus. Sairaus on vaan verhona välissä, joka jonain päivänä vetäytyy sivuun ja oikea ihminen palaa jälleen.
mutta siellähän vastaa ihan tavallinen sairaanhoitaja... miten voi tietää mitään tällaisesta? Kun olisikin jokin mielenterveyspuhelin (kriisipuhelin kyllä on, mutta en tiedä onko tämä nyt ihan kriisitilanne) Mutta, taidanpa kuitenkin soittaa terveysneuvontaan.
Ap
Espoon sosiaali- ja kriisipäivystys päivystää vuorokauden ympäri numerossa (09) 8164 2439.
Itse soitin vaikka en ollutkaan Espoolainen, he neuvoivat minne soittaa.
Valtakunnallinen mielenterveyspuhelin 0203 445 566
SOS - keskus 09 – 413 50 510
SOS – auto 040 – 503 21 99 (auttaa akuuteissa tapauksissa, kun paikalle tarvitaan keskusteluapua)
mahdollisimman pian. Voit soittaa tänäänkin sinne päivystykseen tai heti huomenna, mutta älä jää pitkäksi aikaa pohtimaan tilannetta. Kuulostaa skitsofrenilata mutta vaikea sanoa varmaksi, vakavaan masennukseenkin voi kuulua harha-aistimuksia ja -ajatuksia. Hyvä että miehesi avautui sulle ajatuksistaan ja tuntemuksistaan, ja hän varmaan itsekin haluaa apua. Itse en jättäsi lapsia tällä hetkellä hänen kanssaan yksin koska ei tiedä miten hän tuossa tilassa reagoi. Yritä pysyä silti rauhallisena, vaikka tiedän että se on hirmu vaikeaa. Huoli painaa, mutta siihen helpottaa nopea avun hakeminen.
älä missään nimessä jätä lapsia nyt yksin isänsä kanssa!
joitakin hyviä apua tarjoavia tai oikeaan osoitteeseen ohjaavien tahojen yhteystietoja.
Voimia sinulle ap ja toivon sydämestäni, että saatte miehen asiat hyvälle mallille.
Älä tosiaan aja miestä pois, nyt apua lääkäristä heti. Kuulostaa tosi huolestuttavalta tilanteelta, ei missään nimessä normaalia. Pelkään itse vastaavaa, meillä suvussa skitsofreniaa ja olen sairastanut mielenterveyden ongelmia pidemmän aikaa. Joskus tuo "sekoamisen" pelko on tosi kamalaa; pelko siitä ettei enää erota todellisuutta ja harha-aistimuksia. Miehesi tarvitsee nyt apua, ehkä sairaalahoitoa. Älä jätä lapsia hänen kanssaan keskenään, mies viimeistään aamulla lääkäriin. Päivystykseen voitte varmaankin mennä myös, akuutit mielenterveyden häiriöt kuuluvat sinne.
voit tilata ambulanssinkin. Siten varmistat miehesi hoitoon pääsyn.
että voit ehdottomasti soittaa juuri siihen numeroon mihin sinusta tuntuu hyvältä soittaa. Eli sinun ei tarvitse miettiä mikä on riittävän omituista käytöstä... Voit hyvin soittaa juuri tuohon mielenterveysseuran puhelimeen tai vaikka hätänumeroon. Kyllä sieltä sitten sanotaan osataanko auttaa. Jos tilanne ei just nyt illalla ole päällä, odota aamuun ja yritä houkutella miehesi lääkäriin. Jos ei onnistu, ota itse yhteyttä.
Mistä arvelet, että entinen vaimo vainoaa? Entä jos sekin on vain miehesi kuvitelmaa?
olevan ihmisen kanssa saman katon alla.
entä jos seuraava kuvitelma/harha iskee mieheesi, että lapsenne ovatkin paholaisen/saatanasta, ja ne pitää tappaa???? JA SE TAPPAA.
vie nyt lapset pois,turvaan,jos itse aiot olla kotona miehesi kanssa,kunnes saat sen hoitoon.
voit tilata ambulanssinkin. Siten varmistat miehesi hoitoon pääsyn.
Varsinkaan jos "potilas" ei halua.
"en uskaltaisi olla tuollaisessa tilassa olevan ihmisen kanssa saman katon alla."
Just. Onko vähän hysteerista?! Sulla ei voisi olla psykoosia sairastavaa perheenjäsentä, ystävää, työkaveria jne. Mistä tiedät, ettet ole aina silloin tällöin "tuollaisessa tilassa" olevan ihmisen kanssa saman katon alla sitä tietämättäsi? Tuskin tiedät kaikkea ympärilläsi olevista ihmisistä.
ehkä pikkasen eri asia. Mutta en minäkään ottaisi tietoista riskiä. Kauas lapsista vaan.
kannattas hakea apua mahdollisimman pian.