Rehellisesti: Kuinka monta Liberon laukkua otit synnäriltä?
Kommentit (17)
Kuopuksen kohdalla sen laatikon sai hakea lindexiltä ja neuvolasta toivat pampersin laatikon kotikäynnillä.
Esikoiselle otin yhden laukun ja toiselle yhden. Mitä sitä monella samanlaisella tekee?
Miten olisi edes mahdollista useampi? Paitsi eri kerroilla.
onko noi laukut jotain uusia juttuja?
ei siinä nyt niiiin ihmeellinen sisältö ollut, että useampaa olisin tarvinnut. Kivoja juttuja kuitenkin, en sillä narise.
Miten olisi edes mahdollista useampi? Paitsi eri kerroilla.
Kahdessa eri sairaalassa olen synnyttänyt ja molemmissa laukut olivat vapaasti haettavissa varastosta. Eli periaatteessa niitä olisi voinut ottaa vaikka kymmenen.
-94 ei saanut, -00 ja -02 olen saanut.
Syksyllä taas.
Lapsia 2. Ei se sisältö niin hyvä ole että olisi tarvetta useammalle.
-94 ei saanut, -00 ja -02 olen saanut. Syksyllä taas.
Tietääkseni saa vieläkin. Ja pampers on tehnyt myös lahjapakkauksen. Sekin saatiin, mutta en siitä tiedä onko miten kauan.
otin, tosin antoivat sekä liberon että pampersin :)
Ja niitä laatikoita oli siellä huoneen hyllyllä, ja sai vapaasti ottaa. Mutta ei se sisältö nyt niin ihmeellinen ollut, että olisin useampia samanlaisia ottanut :))
eri kerralla saatiin libero pakkaus
ja kolmannella pampers joka tuotiin kotiin.
ei meillä niitä itse saanut hakea. Eikä mikään ihme tän ketjun perusteella...
Katsoin säälivästi laukkuja hamstraavia mammoja, kun kuljin laukkuhyllyn ohi sairaalan käytävällä kestovaippaan puetun vastasyntyneeni kanssa.
mitään laukkua ei kuulunut eikä näkynyt.. kellään.. tämä siis 9 viikkoa sitten naistenklinikalla... esikoisen ja toisen kohdalla sain yhden laukun kummassakin. sain sentään villasukat vauvalle...
lappu postista, millä saa hakea lindexiltä paketin. Ihan kiva paketti.
05 oli vielä ne laukut kokkolassa kun edelliskerran synnytin. Ne oli laitettu valmiiksi niihin vauvojen sänkyihin. Ei saanu siis itse ottaa. Mutta jos ois halunnut olla oikein röyhkeä, niistä sängyistä olisi voinut otta useamman. Mutta empä kehannu.
Mitä sitä monella samanlaisella kuvakirjalla, esitepinolla tai pienellä laukulla olisi tehnyt?
Katsoin säälivästi laukkuja hamstraavia mammoja, kun kuljin laukkuhyllyn ohi sairaalan käytävällä kestovaippaan puetun vastasyntyneeni kanssa.
ei voi kun nauraa :D :D :D
Näen sut sieluni silmin mulkoilemassa muita mammoja. Sulla on kestovaippaan puettu esikoinen hampusta valmistetussa kantioliinassa, itselläsi batiikkivärjätty tunika, rastatukka ja juot porkkanamehua kierrätyspullosta. Ja olet niiiiiin paljon parempi kuin osaston kaikki muut mammat yhteensä :D
Voi sua *säälii*
Neljä lastakin on tosin.