Lue keskustelun säännöt.
miehen 40v kriisi
26.02.2010 |
Onko muilla noin nelikymppisillä miehillä? Miten puolisot koette? Mieheni on täyttänyt 40 vuotta ja suree menetettyä nuoruuttaan, eikä osaa miettiä elämää eteenpäin ei näe mitään myönteisessä valossa. Meillä pieniä lapsia ja siksi isän masennus surettaa. Pystyy käymään töissä.
Kommentit (41)
Täytän piakkoin 40 ja voihan se olla kriisi mikä siellä mörköilee. Omalla kohdalla kaipaan enemmän omaa aikaa, rauhassa oloa ja omia juttuja. Tiedä sitten kokeeko naiset nämä uhkana parisuhteelle kun vanhoista asoista ja tavoista pidetään kiinni kynsin ja hampain. Lapset usein tässä vaiheessa alkava olemaan omatoimisempia ja eivät enää vaadi niin paljoa.
Itseä ei muut kiinnosta eikä kapakoissa ramppaaminen nappaa. Mutta luonto on lähellä sydäntä ja sinne veri vetää. Vaimolle on kova paikka kun haluan toteuttaa tämän itsekseni. Ja luonnollisesti ei auta vaikka yrittää selittää toiselle kuinka kokee sen tärkeänä asiana itselleen jne. jne. Kaveriporukassa vaikkapa mökille lähtö olisi ihan ok, mutta ootas vaan jos haluaa itsekseen mennä, niin sitä ollaan perheen hylkääjä ja omituinen.
Ihmiset muuttuvat elämän aikan useaan otteeseen ja ikä on yksi kriisin aiheuttajista. Reaktiot ovat monimuotoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelin 24-vuotiaana tuollaisen 40-kriiseilijän kanssa. Seksihalumme eivät oikein kohdanneet (lue: elin karmeassa puutteessa koko tuon suhteen ajan) ja se taisi pahentaa tuon ukkelin kriisiä entisestään. Nykyisellään yrittää epätoivoisesti uskotella itselleen olevansa kauhea panomies panemalla kaikkea mikä liikkuu.
Tämän viestin myötä lähetän lämpimät terveiset nelikymppisille, perheen jättämistä pohtiville miehille: älkää lähtekö, joudutte ojasta allikkoon.
N26, joka suosii nykyään itseään nuorempia petikumppaneita ;)
Ei ole ainakaan vielä (43) osoittanut. Johtuu varmaan osaltaan siitä, että on koko aikuisikänsä tehnyt juuri niitä asioita kuin on halunnutkin ja aikoo tehdä vastakin.
Kun naimisissa ollaan, mietin vaan onko muilla samanlaisia. Olen itse miestäni nuorempi, mutta enpä aio silti miestäni vaihtaa.
Onko kaikilla muilla 20vuotiaat miehet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voisi olla mukava, mutta nuorin lapsi alle 1-vuotias.
Nykyään täytyy todeta, että kyllä mitä ilmeisemmin miehillä todellakin ON 40 kriisi!! Niin hullulta kun se järjellä tuntuukin...ainakin näin itse kaikistä "ikäkriiseistä" huomaamatta selvinneenä:)
Meilä mies muuttui täysin 40 täytettyään!! Nyt on 43 v ja olemme eläneet nyt 3 vuotta avioliittomme vaikeimpia aikoja, jopa erosta on puhuttu (avioliittoa takana jo reilut 20 vuotta)...ja tuo kaikki ilmeisesti VAIN siksi, että mies on ihan sekaisin tunteineen!! Tässä on nyt ollut kaikkea mahdollista, enkä jaksa alkaa kaikkea edes erittelemään, mutta vieläkin on tilanne se, että ero voi olla tulossa:/ ja nimenomaan miehen halusta, ei minun, vaikka minä tässä olen se "petetty" osapuoli ja sejoka on joutnut erittäin tiukille suurperheen kanssa miehen "oikkujen" tähden:(
No, mutta nyt siis ymmärrän ainakin että tuo 40 kriisi on oikeasti olemassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen todella miettinyt kuvittelenko miehen oireet. Mietin miten hän käyttäytyy työpaikalla luultavasti kuten ennenkin. Kaikki ongelmat on kotona. Olen kuulema pilannut hänen elämänsäkin, mutta ei voi mitään, että välillä itselläkin hermot menee. Tässä ei ole mitään ulkopuolisia suhteita kyseessä vain miehen nuoruuden kaipuu jolloin hän oli vapaa tekemään mitä tahtoi vaikka tuskin silloinkaan teki. Ehkäpä nyt sitä suree..
Eli minä vielä jatkan. Pienten lasten isä fyysisestikin väsynyt, mutta tuo henkinen väsymys läheisille vielä rankempaa kestää. Olen sanonut, että sinun on mietittävä mitä tahdot elämältä tahdotko meidät (siis minut ja lapset) vai vapauden. Ei osaa siihen mitään sanoa. En ole eroamassa ja haluan, että avioliittomme voisi olla onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin minä olen kuulemma pilannut mieheni elämän ja aina on tehty niinkuin minä olen halunnut ja mies ei ole koskaan saanut "ääntään kuuluviin"...no minun mielestäni meillä taas on ollut niin ettei mies ole edes koskaan halunnut päättää/ottaa vastuuta päätöksistä, vaan on mielummin vain ollut ja hänelle on riittänyt se, että minä pyöritän perheen ja hän käy töissä...
No näin ei sitten nyt yhtäkkiä olekaan! Kaiken olen minä päättänyt ja VÄÄRIN tietysti:( Kumma vain etä tähän asti kaikki on ollut ihan oikeasti todella hyvin ja mieskin on aina sanonut että on tyytyväinen elämäänsä jne...Enää en edes tunne koko miestä!
Erota en minkään halua, mutta enhän voi miestä väkisin pakottaa jäämäänkään kun kerran tuo uusi vapaus niin kovasti houkuttaa, joten saa nähdä miten tässä käy?
t.#6
En voi tietysti ennustaa, josko sellainen hänelle vielä tulee. Hänen elämänsä ei kyllä ole mitään raskasta pikkulapsielämää, koska jälkikasvumme on jo kouluiässä, ja hänen elämässään on tilaa myös omille mielenkiinnon kohteille.
Ovatko teidän kriisiytyneet miehenne aiemmin eläneet elämäänsä onnellisina ja, öh, täyspäisinä? Ajattelen vain sitä, että ainoa pahempi (väitetty) neljänkympin kriisi jonka minä tiedän tuli "miehelle" (lue: kusipäälle), joka on ollut koko elämänsä kävelevä ongelmakimppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehille todellakin tulee pahoja ikäkriisejä tuossa 40-50 vuoden paikkeilla. Monesti ne alkaa juuri sillä vaimon syyllistämisellä siitä, että itsellä on paha olo ja jäänyt muka se elämä elämättä. Jos moottoripyörä, urheiluauto tai golf ei auta, niin ne vaihtaa naista nuorempaan tai ainakin ramppaa vieraissa.
Ihan normikamaa, chatit ja seksipalstat on täynnä noita nuoruuttaan etsiviä miesparkoja joita vaimot ei ymmärrä.
Oikeasti noi on aika pahoja aikoja monille. Voi mennä avioliitot ja parisuhteet siinä tunnemylläkässä. Mies on ihan sekaisin itsensä kanssa ja luulee että kaikki paranee uudella suhteella. Voihan näin osalle käydäkin, mutta vain pieni murto-osa niistä uusista suhteista kestää.
Ja sen kriisin jälkeen mies on sitten ihan yksin ja katkera kun vaimo jätti:)
Sano sille että get real, entäs sit ku oot 60! Kun on perhe, on kiellettyä velloa vaan oman navan ympärillä. Keskittyköön tärkeämpiin asioihin tai menköön terapiaan jos ei oo sujut itsensä kanssa. Perheessä on ihan riittämiin elämän tarkoitusta tossa iässä. Toki itseäänkin täytyy päästä toteuttamaan, mutta se ei saa olla perheeltä pois. Valinnat on tehty ja niitten takana täytyy seistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vau! I <3 av!
Lähdin googlettamaan 40 kriisiä, kuvittelin etsiväni jotain tiedetietoa, mutta niin vaan avlta löytyi vastaus meidän perheen viime aikaisiin ongelmiin.
Mies syyttää ja syyllistää mua kaikesta. Mä olen pilannut hänen elämänsä! Mä imen hänestä ilon. Hänellä ei ole varaa ostaa itselleen mitään, kun mä käytän kaikki rahat itseeni ja lapsiin.
Tuo aina nii perusrauhallinen ja järkevä mies on alkanut suuttumaan kaikesta. Huutaa , syyttelee, haukkuu..
Meillä on 20 vuotta takana, että olen yleensä lukenut tuota miestä jo kuin avointa kirjaa, nyt oon ihan hukassa. Kuka tuo jatkuvasti rähjäävä mies on? Meillä on siten kolme teiniä talossa. Lasten kanssa pärjään, koska heidän kiukkunsa on ymmärrettävissä. Miten mä voisin ymmärtää miestäni paremmin. Aina ennen hän oli avoin ja halusi keskustella kaikesta. Nykyään ei voi keskustella mistään, ei kannata koska mä olen hankala... Voin sanoa, että olen ollutkin hankala. Aikana ennen lapsia olin tuommoinen kiukutteleva kakara ja syyttelin miestäni.. Olen kasvanut paljon!
Mies ei todellakaan voi enää kaivella 15 vuotta vanhoja juttuja ja syyllistää nyt mua. Ssilloin asiat puhuttiin ja anteeksipyysin ja anteeksi sain.
Nyt tätä miehen kiukkua on kestänyt vuoden ja muutaman kuukauden vaan pahentunut. Ennen riideltiin noin kerran vuodessa ja nyt joulun jälkeen joka viikko. Tai hän riitelee.
Miehellä on oma aikaa vievä harrastus ollut pitkään ja saa mun puolesta omaa lisääkin omaa aikaa, itekseen. Mutta ei se auta niihin hetkiin kun on kotona. Jos ei rähise mulle, niin lapsille.
Mä olen jopa av tyyliin toivonut sitä toista naiata, menis sille rähisemään. Joo, seksielämäkin on vähln niin ja näin, satunnaisia pikapanoja hyvän hetken jälkeen. Yksi plussa asia tänä kiukkuaikana on tapahtunut, käydään kaksin lenkillä! Ja ne ovat aina olleet mukavia hetkiä.
Jotenkin tämä vanha ketju valoi uskoa, aurinkoisempaa luvassa. Sittenhän onkin jo mun menopaussin aika.
Tuli koettua neljänkympin kriisi. Elämä oli liian helppoa. Työtä ja toimeentuloa ja täysi velattomuus. Aloitin sivusuhteen muutama kk ennen vuosipäivää. Se kesti pari vuotta. Toinenkin osapuoli oli naimisissa tahollaan. Suhde tietenkin paljastui ja elämä muuttui täysin. Selvisimme kriisistä ja nyt elämä on mallillaan. Tuo kriisi ja uusi parisuhde muuttivat minut täysin ja josta olemme vaimoni kanssa onnellisia. Elämä on ihanaa
Meillä miehestä on tullut ihan ihmeellinen. Syyllistää, marttyyrin viittaa kantaa ja vinoilee muka "vitseinä" kaikennäköistä. Kovasti alkanut kiinnittää huomiota ulkonäköön, välillä pitää itseään jumalasta seuraavana. Puhuu mitä sattuu ja suuttuu kun jää sekavista soperruksistaan kiinni.
On aina oikeassa ja vaan kun ei ole niin niistä väärässäolemisista ei saa puhua tai suuttuu.
Olen ollut myötämielinen ja se lämmin ihminen suhteessamme mutta nyt alkaa jönssi palaa pikkuhiljaa.
En ymmärrä mitä mies haluaa? Jotenkin niin että hän saa tehdä mitä haluaa mutta minun pitää vaan tiskata, siivota ja viedä roskista niin ja olla hiljaa ja olla vaivaamatta hänen elämäänsä millään tavalla.
Mieheni on 43-vuotias ja täällä ihan sama juttu. On ollut jo jonkun vuoden kriisi menossa. Hiljattain mies menetti isänsä, ja tämä ei tietenkään ole parantanut asioiden tilaa, päinvastoin. Minä olen kuulemma pilannut hänen elämänsä. Meillä myös lapsia. Olen aika kärsivällinen ja pitkäpinnainen puoliso, mutta on tämä minullekin ollut hyvin rankkaa. Hän on työhönsäkin aivan kyllästynyt, ja odottaa eläkkeellepääsyä nelikymppisenä. Kuulemma haudassa olisi levollinen olo.
Meillä myös miehellä paha kriisi, ikää reilu 40 ja tämä kriisi päättynyt yli 20 vuoden yhteiselon jälkeen eroon. Mies on aina saanut tulla ja mennä mielensä mukaan, minä hoitanut pääosin kodin ja lapset. Mies myös ennen koronaa paljon työreissuilla ja kaikkeen olen sopeutunut. Hän ei ole omien sanojensa mukaan ollut pitkään aikaan tyytyväinen suhteeseen (meillä ei ole riidelty, on läheisyyttä jne.), kaipaa nuoruusaikaa ja uutta suhdetta elämään. Hänen käytöksensä on ollut tosi loukkaavaa, en tunne enää koko ihmistä. Ja iso suru että on rikkonut perheen. Lapset ovat ottaneet tosi raskaasti ja itsekin olen ollut ihan ihmeissäni miten toinen voi niin huonosti, kun hänellä pitäisi oikeasti olla kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Tuli koettua neljänkympin kriisi. Elämä oli liian helppoa. Työtä ja toimeentuloa ja täysi velattomuus. Aloitin sivusuhteen muutama kk ennen vuosipäivää. Se kesti pari vuotta. Toinenkin osapuoli oli naimisissa tahollaan. Suhde tietenkin paljastui ja elämä muuttui täysin. Selvisimme kriisistä ja nyt elämä on mallillaan. Tuo kriisi ja uusi parisuhde muuttivat minut täysin ja josta olemme vaimoni kanssa onnellisia. Elämä on ihanaa
Toivon todella että vaimosi löytää kiihkeän salasuhteen ja nauttii vieraan miehen kanssa pitkään. Kertoo sulle varmaan sitten, kuinka vihdoin löysi itsensä.
Minua esim. alkaa jo kyllästyttää että lähes joka kauhuelokuvassa parveilee aina 5 teiniä kaikki samannäköisiä ja lapsenmielisiä ja lapsen näköisiä.
Olisi hienompaa että kauhuleffoissa esiintyisi 5 aikuista esim. 30-60 vuotiaita.
On sangen tylsää kun monessa leffassa nakuilee ylilaihat tyttöset joilla ei ole edes kunnon tissejä saati sääriä kuten esim. monilla 30+ naisnäyttelijöillä taas paremmat.