Äitipuolet ovat aina samanlaisia vikisijöitä!

isäpuolet vasta kamalia on!!

meillä mies ainakin on todella ihana näitten minun lasteni kanssa. ottaa heidät mukaan kaikkialle ihan vain siksi, että on niin ylpeä siitä, että voi näyttää olevansa "isä" pienilleni. hän on jotenkin hellyttävän onnellinen siitä, että saa taas olla pienten kanssa, hänen omat lapsensa ovat jo aikuisia. nuorin tyttäreni on aivan rakastunut häneen. :DD

jos joskus ajattelisin eroa, niin pakittaisin varmaan ainakin ihan vaan sen vuoksi, ettei lapsilleni tulisi jotain kamalaa äitipuolta.

ajattele tilannetta siltä kannalta, kuinka itse kohtelisit tulevan miehen lapsia, jos tuollainen tilanne eteesi tulisi. emme me oikeasti ole kaikki kamalia. ainakin minä yritän kovasti toimia siten, että mieheni lapset voivat hyvin kanssamme.

ei kiinnosta kilpailla exien kanssa, elävät hetkessä, toisin kuin nämä äitipuolet jotka ajattelevat vaan sitä että lapset on "sen naisen" ja minähän en sitä naista sulata.

jonka nyt aikuisikään ehtineestä poikapuolesta kehittyi rikollinen ja huumeiden käyttäjä. Avioerossa pojan isä ja äiti kilpailivat siitä kumpi saisi olla se "kiva" vanhempi. He antoivat pojalle kaiken mitä hän ikinä tahtoi ja vähän enemmänkin, pojasta tuli mestari manipuloimaan kumpaakin toisiansa vastaan, kummankin vanhemman luona ollessa toista vanhempaa mustamaalattiin oikein olan takaa. Meillä kotona kerrottiin omituisia juttuja pojan biologisesta äidistä, poika ei muka saanut ruokaa siellä ollessa, ei maksanut laskuja, näitä juttuja esitettiin päivittäin, isänsä näytti nielevän kaiken mutta vähitellen alkoi välttelemään pojan kanssa yhdessä olemista, hänet sysäistiin minun niskoilleni yhä useimmin. Lähdin pois, koska tilanne oli minulle ahdistava, poika pystyi täysin manipuloimaan isäänsä ja näyttää yhä tänäänkin olevan pojan tossun alla, tosin on saanut pojan muuttamaan omaan asuntoon, mutta taaskaan kukaan ei tiedä kuinka kauan sitä kestää, yleensä onnistuu sotkemaan asiansa niin että ei ole muuta keinoa kuin että isä tulee apuun ja maksaa pojan asumiset tai ottaa tämän kotiinsa asumaan, sitten alkaa taas kotihelvetti johon kuuluu pojan huumeet, kaikenlainen siipeily ja sotkeminen, ym muuta mukavaa.



En pysty tajuamaan miten normaalisti ihan täysjärkisinä pidetyille vanhemmille tulee tuollaista kauheaa taantumista vain avioeron johdosta, tuntuu kuin lapsen tasolle taantuneet vanhemmat olisivat yrittäneet kasvattaa lasta, tuloksena täysi katastrofi.

vanhemmat käyttäytyvät joskus eron jälkeen ihan kuin pienet lapset tai pahemminkin. Mutta lisämaustetta soppaan tuovat välillä iki-ihanat mummot ja vaarit, joiden tunteita on myös verisesti loukattu, ja jotka vasta kypsän iän tuomalla katkeruudella pystyvät manipuloimaan tosi taitavasti. Lisäksi lapsille on jatkuva limsa- ja sipsitarjoilu taattu (täytyyhän niillä raukoilla sentään jossain kivaa olla!).



Ja vielä siitä äitipuolen roolista. Kuten joku sanoi, useimmiten äiti- ja isäpuoli tulevat tilanteeseen, jossa lasten vanhemmat ovat elossa, eli lapsilla on jo kaikki vanhemmat! Äiti- ja isäpuolelta on kohtuutonta vaatia samaa vastuuta lapsista mikä vanhemmille kuuluu. Mutta ongelmatontahan se ei käytännössä ole. Uusperhe on oikeasti perhe, jossa toinen vanhemmista ei voi vaikkapa joka toinen viikonloppu heittäytyä neliraajahalvaantuneeksi lapsille, jotka tulevat kotiinsa (eivät kylään). Tällainen malli olisi tosi kumma pariskunnan yhteisille lapsillekin.



Mutta aikamoista kypsyyttä vaadittaisiin kyllä niiltä vanhemmiltakin: kantaisivat suoraselkäisesti vastuun ja hoitaisivat lapsiaan, eivätkä tästä laistaisi heti, jos äiti- tai isäpuoli tekisi jotain lasten hyväksi. Usein hommat luisuvat heti ainakin äitipuolelle, jos tämä jotakin tekee.

Ei pidä paikkaansa ainakaan täällä!



Mies ja hänen exä olivat eronneet lapsen ollessa 3v, ja minä tulin kuvioihin mukaan kun täytti 7v joten en todellakaan rikkonut perhettä.



Tiesin että hänellä on lapsi, ja tutustuin lapseen aika alussa kun päätettiin miehen kanssa että ollaan vakavasti sitoutumassa. Oltiin heti kuin paita ja peppu, mieheni onkin naureskellut että tulen paremmin toimeen muksun kanssa kuin hän itse.



Nyt meillä on yhteinenkin lapsi, eikä mikään ole muuttunut. Yhdessä hoidettiin vauvaa ylpeän sisarpuolen kanssa, kertoilee mulle asioita joista ei isällensä viitti puhua, ehkä ei puhu niistä äidillensäkään...



Mitä järkeä olla välinpitämätön miehensä lasta/lapsia kohtaan? Eihän se niiden vika ole jos vanhemmat ovat eronneet!

pitää aina muistaa, että lapset ovat pieniä ja manipuloitavissa vain hetken. sen jälkeen kun he osaavat ajatella omilla aivoillaan mitataan äidin ja äitipuolen todellinen merkitys!



mutta jos äitipuolella ei ole aikomustakaan katsella miestä muutamaa vuotta eteenpäin niin tuskin kannattaa miettiä tulevaisuutta vähänkään vertaa.

ovat aikanaan osanneet hoitaa eronsa fiksusti ja miehen exä on varsin mukava ja järkevä tapaus. miehen lapsen kanssa menee hyvin

Joskus äitipuoli voi olla jopa lapsen pelastus. Ainakin meidän tapauksessa näin kävi.



Otin 1- ja 3-vuotiaat lapset kokonaan hoidettavakseni, koska bio äitiä ei enää kiinnostanutkaan. Ja ei, en tullut rikkomaan parisuhdetta, emme edes tunteneet mieheni kanssa, kun nainen jätti hänet.

Minun äitipuoleni on t o d e l l a rasittava. Lellii vain omia pikku lapsosiaan(11 ja 13) ja kohtelee minua ja minun muita biologisia sisaruksia ihan miten sattuu. On saanut isänikin manipuloitua niin, että minun oma isäni ei enää juttele meille niinkuin ennen tai tee enää mitään tämä nimeltämainitsematon äitipuoli on kuin joku prinsessa. Häntä pitää kohdella hyvin yms yms. Isäni ja tämä tekevät aina yhdessä kaikkea kivaa äitipuolen lasten kanssa, shoppailevat, käyvät ulkona yms... en isälleni viitsi valittaa kun rakastaa tätä niin paljon..

Äitipuolen elämä ei ole helppoa, jos tulee hankala lapsi ja exä kuvioihin. Aikuisen pitää tukea isän ja lapsen sihdetta. Ei yrittää omia miestä vain itselleen.