Kertokaa, mitä mulle viime yönä tapahtui!
Olin siis käymässä nukkumaan, ja olin varmaan jo jonkun aikaa nukkunutkin. Kuitenkin havahduin siihen, että aloin suudella toisen naisen kanssa. Kaikki tuntui hyvin todenmukaiselta, suudelmat ja kosketukset, vaikka yksin sängyssä nukuinkin. Koko ajan tiesin olevani ainakin puolittain unessa, että unta tämä kaikki on.. Mutta silti en pystynyt siitä heräämään, enkä kyllä halunnutkaan, tuntui se sen verran hyvältä.
Todella vaikea selittää tuntemusta, mutta voin kertoa etten koskaan aikasemmin ole kokenut mitään tuollaista. Märkiä unia toki olen nähnyt, mutta mikään ei ole koskaan tuntunut noin todelliselta. Aivan kuin oikeasti olisin harrastanut seksiä! Viime yö kyllä tosiaan peittosi kaikki huonoimmat seksikokemukset..
Kommentit (18)
Mä muistan nähneeni useinkin sellasia unia, jossa tiedän olevani unessa, ja juuri siitä syystä voivani tehdä mitä vain. Voi tehdä melko villejä juttuja silloin. Vähän hankala selittää.
näytti lukevan että tollasta voi treenatakin. Jos treenaamattaki kokee jotain noita huimia tuntemuksia niin mihinhän sitä pystyis harjoittelemalla.
Kuulostaa ihan selkounelta .Ihminen tiedostaa olevansa hereillä ja voi vaikuttaa unen kulkuun.
siis tuttua juttua :)
Itsekin olen nähnyt seksi unia paitsi olen herännyt kirjaimellisesti orgasmiin.
Saanut siis unen aikana orgasmin vaikken ole itseäni kosketellut mitenkään vaan se on tullut tämän kiihottuneen unen takia
unihalvaukselta kuulostaa. Ole onnellinen, että ihollasi ei kävellyt hämähäkkejä..
Minulla oli lapsena noita enemmän tai oikeastaan lähes ainoastaan. Monesti nämä tulivat kun menin aamulla mummon luokse ennen koulua hoitoon (siis vanhemmat menivät töihin)ja ehdin nukkumaan siinä. Nyt kyllä en muista pystykö ap hallitsemaan untansa, mutta itse taisin nähdä painajaisia, joista en saanut herätettyä millään itseäni.

siitä ufokokemusten selitys. sama
Olin siis käymässä nukkumaan, ja olin varmaan jo jonkun aikaa nukkunutkin. Kuitenkin havahduin siihen, että aloin suudella toisen naisen kanssa. Kaikki tuntui hyvin todenmukaiselta, suudelmat ja kosketukset, vaikka yksin sängyssä nukuinkin. Koko ajan tiesin olevani ainakin puolittain unessa, että unta tämä kaikki on.. Mutta silti en pystynyt siitä heräämään, enkä kyllä halunnutkaan, tuntui se sen verran hyvältä.
Todella vaikea selittää tuntemusta, mutta voin kertoa etten koskaan aikasemmin ole kokenut mitään tuollaista. Märkiä unia toki olen nähnyt, mutta mikään ei ole koskaan tuntunut noin todelliselta. Aivan kuin oikeasti olisin harrastanut seksiä! Viime yö kyllä tosiaan peittosi kaikki huonoimmat seksikokemukset..
kuten minäkin pienenä painajaissani. Unen ja valveen rajamailla. Näin selitetään ufokokemuksetkin.
Googlasin unihalvauksen ja selkounen ja nyt mua pelottaa kauheasti! Unihalvaukset on monesti painajaisia ja voi olla todella ahdistavia ja pelottavia! Selkouni on myös pelottava asia, sitä voi harjoitella tekemällä "todellisuustestejä" niin että unessa tietää onko unessa. En uskalla mennä nukkumaan jos joudun selkounitilaan!

tuo pienenä painajaiseten näkijä. Kuitenkin illalla väsyttää niin hyvin, että pakko käydä nukkumaan! :)

ruumiin ulkopuoliseen kokemukseen. Selkounen aikana on mahdollisuus irtaantua ruumiistaan.
ja kävellä seinien läpi ym ym muuta hauskaa.
tajusin että olen unessa. Pikku hiljaa opin herättämään itseni. Tein sen jalkoja heiluttelemalla/potkimalla.
Osoittaa pientä junttimaisuutta tollanen lepakoksi haukkuminen. Ja mitä väliä vaikka olisikin "lepakko"? Eipähän ainakaan vie sun miestäs, jos sulla nyt sellasta sattuu edes olemaan.
Ei, en itse ole lesbo, jos sellaista meinaat seuraavaksi mennä väittämään mutta eipä mulla ole homoja vastaankaan mitään!
Aiheen vierestä meni, pyydän anteeksi.
Ihminen tiedostaa olevansa hereillä ja voi vaikuttaa unen kulkuun.
huohottamaan liki O***:n partaalla kun näin unta että mun etäihastus tulikin tykö ja ---otti kainaloon ja rutisti.
tosi eroottista, joopa joo, mutta se tunne! Ja sama juttu, en olis halunnut herätä.
Eiköhän alitajunnassa muhi kaikenlaista itse kullakin.