Haikea olo, mutta en jaksa toista lasta
Meillä on yksi 3-vuotias poika, joka on ollut ikänsä helppo ja mukava lapsi. Olemme paljon pähkäilleet miehen kanssa, jaksaisimmeko toista lasta ja itsestä tuntuu entistä vahvemmin, että en jaksaisi.
Minulle ongelma ei olisi raskaus eikä edes vauvavaihe, vaan lähinnä elämä siitä eteenpäin. Olen aika mukavuudenhaluinen, en ole luontaisesti kiinnostunut esim. ruuanlaitosta, piirtämisestä, askartelusta tai lapsen kanssa ulkoilusta. Toki teen kaikkia noita silti nyt lapseni kanssa.
Olen ollut aina hyvin vahvasti ns. älyllisesti suuntautunut, en ole kovin käytännöllinen tyyppi enkä jaksa innostua suuresti sellaisista asioista - ja ne ovat kuitenkin jollakin tavalla "vanhemmuuden ytimessä". Kaipaan tähän liittyen myös omaa aikaa (töissä, opiskeluissa) ja olen ajatellut, että kahden lapsen äitinä en jaksaisi varmaan paneutua perheeseen riittävästi. Maailmassa on niin paljon muitakin mielenkiintoisia haasteita!
Silti on haikea olo. Itselläni on monta, ihanaa sisarusta. Tykkään myös lapsista sinänsä - itse en vain oikein istu puuhaavaan, käytännölliseen äidin malliin.
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?
Kommentit (27)
Toivottavasti sellaiset ihmiset jotka juuri miettivät lapsen hankintaa, lukevat myös tämän. Jos on tunne, että on suuntautunut erityyppisiin asioihin kuin lapset ja perhe, kannattaa todella miettiä hankkiako edes sitä yhtä lasta.
Minulla on kaksi lasta ja tykkään, että tämä on helpoin vaihtoehto.
Lapsilla on aina leikkiseuraa ja koko juttu menee omalla painollaan.
Veljelläni on yksi lapsi ja kyllä on paljon enemmän joutunut näkemään vaivaa, että lapsella on tarpeeksi tekemistä. Mökille pitää aina buukata kaveri jne.
Kuinka paljon sinulla on omaa aikaa? Entäpä kahdenkeskistä aikaa miehesi kanssa? Kuinka paljon jakamatonta huomiota voit antaa kullekin lapsellesi?
Minulla on omaa aikaa PALJON. Lapsella on paljon kavereita, joiden kanssa hän leikki iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi isovanhemmat ottavat hänet mielellään hoitoon (koska yhtä on niin helppo hoitaa), joten saamme miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa niin usein kuin haluamme. Tosin isovanhempien hoitoapuakaan ei enää niin usein tarvita, kun lapsi viihtyy kavereidensa kanssa niin paljon. Lapsi nukkuu viikonloppuisin ja lomilla aamulla pitkään ja jos herääkin aikaisin, niin nousee herättämättä meitä ja menee katsomaan lastenohjelmia telkkarista. Kun me heräämme virkeinä, meillä aikaa ja energiaa keskittyä lapsen tarpeisiin. Jos nyt tekisimme toisen lapsen, joutuisin luopumaan isosta osasta omaa aikaa, parisuhdeaikaa ja pitkistä aamu-unista. Olisimme väsyneitä ja kiukkuisia, eikä kumpikaan lapsistamme saisi parasta mahdollista hoitoa vanhemmiltaan. Lisäksi urani on sellaisessa vaiheessa, että jääminen äitiyslomalle olisi iso askel taaksepäin. En todennäköisesti pääsisi palaamaan nykyiseen työhöni, enkä varmaan pystyisi tätä pienen lapsen äitinä edes hoitamaan.
Terv. numero 12
sen huomaa kysymättä..
Ja tuon tampion pettymykseksi totean, että en ole maho (2 lasta sen todistavat..), enkä idioottikaan, vaan sanon mielipiteeni, kun sitä kaivataan.
7
täällä, yhden lapsen äitinä olen hyvä, mutta useampaa en jaksaisi. En ole koskaan tuntenut asiasta haikeutta, koska olen aina tiennyt tekeväni vain yhden lapsen (joka onneksemme meille suotiin). Ja elämä on helpompaa näin, ainakin kun vertaan lähipiirin monilapsisiin perheisiin.
Nyt minulla on kaksi lasta ja hyvä näin:) Vaikka ajattelinkin kuten sinä, silti se toinen lapsi oli mielessä ja jotenkin "pienenä pakkona" mielessä. Ja on ihan hyvä, että on kaksi lasta. Se vaan on (valitettavasti) asia, jota ei voi korjata sitten esim. 50 vuotiaana.
Minäkään en ole mikään suuri arkastelija-kodinhengetär ja hyvin tässä. Kuten joku kirjoitti, on hyvä olla läsnä. Lapset kyllä touhuavat ja keksivät kaikenlaista tekemistä. Ja kun heitä on kaksi, leikkivät välillä yhdessäkin.
Mietin välillä ihan samalla tavalla kanssasi. Meille oikea lapsiluku on kaksi, haluan myös omaa elämää, enkä ole mitenkään täydellinen :)