Raskaana olevat: Mitä haaveilette tekevänne kunhan vauva on syntynyt?
Mun haaveet ei liity esim. alkoholiin, vaan haluan a) laihduttaa ja b) hoitaa kauhean epäpuhtaan ihoni kuntoon.
Mikäänhän ei mua estäisi aloittamista noita molempia jo nyt, mutta jotenkin olen motivoinut itseni siihen, että pistän elämäntavat uusiksi kun en enää ole raskaana.
Kommentit (30)
Mäkin haaveilen mahallaan nukkumisesta, liikunnan aloittamisesta ja laihduttamisesta.
Haaveilen myös vauvan tuoksusta (siitä kun saa nuuskutella niitä untuvaisia hiuksia :)) ja imetyksen ja vauvanhoidon onnistumisesta.
Siitä kun pikkuhiljaa alkaa taas mahtua omiin vaatteisiin, eikä kumartelu ja kyykistely ole hankalaa.
Haaveilen maksalaatikosta ja ehkä myös vähän saunaoluesta.
Seksielämän aloittamisesta.
- mahallaan nukkumisesta (tosin sekään ei onnistu sitten kun maito on kunnolla noussut tisseihin)
- imetyksestä
- kävelylenkeistä
- 1,5-vuotiaan sylittelystä ilman että valtava vatsa on tiellä
- normaalien vaatteiden pitämisestä
- touhuamisesta isompien lasten kanssa
- saunaoluesta
Rv 37 (kaksoset masussa)
syntymän jalkeen join lasillisen keskiolutta ja homejuustoakin on tullut syötyä ilman rasittavia mietteita. Niin ja makasin selälläni :)
Seuraavaksi aion alkaa tehdä kävelylenkkejä, joita oli raskas tehdä ihan viimeisinä viikkoina. Ja syodä graavia kalaa, mätiä ja verisiä pihvejä. Ai niin ja lasillinen punkkua jossain vaiheessa.
mietityttää imetyksen onnistuminen, käykää paikkakuntanne imetystukiryhmässä. Siellä voi käydä jo raskaana ollessa tutustumassa, ja tukihenkilöille voi soittaa tapaamisten ulkopuolellakin, jos on ongelmia.
http://www.imetystukilista.net/ryhmat/
Olisihan se ihanaa kun voisi vielä katsella jotain liharuokaa ilman että pelkkä sen hajukin oksettaa. Pitkään kestänyttä kamalaa kuvotusta ollut kaikissa raskauksissani. Maksamakkaraa tekisi mieli, mutta ei sitä uskalla edes vilkaista ettei sekin herkku vaan haisisi pahalle.. Ja jospa se kahvikin vielä joskus maistuisi hyvälle kuten ennen? Tai että voisi harrastaa liikuntaa, vaatteet ei kiristäisi..
olivat aivan järkyttävän turvonneet, nilkatkin olivat kuin greipit! Haaveilin voivani pitää muitakin kenkiä kuin lenkkareita, joissa viimeiset 3kk tallustelin.
odtan jo innolla sitä, että saan juoda lasillisen (yksi riittää) punaviiniä ja syödä kunnon juustoja. Ja graavilohta.
Vaikka kyllä joulupöydässäkin söin sekä kylmäsavulohta että graavilohta ja vielä tuorejuustoa sisältävää porohyydykettä ja tietty katkarapumätihyydykettä. Toivottavasti mitään ei tullut, mutta jos tuli, niin se on elämää. Hyvin tuo lapsi on kasvanut masussa. En siis ole ollut ihan nin tarkka kuin ekan kanssa, mutta kohtuullinen vielä.
Minulla myös ihme himo maksaan! Kaksi lasta on ennestään, ja kummankin syntymän jälkeen on maksalaatikko maistunut. Nyt sama juttu, mutta enemmän tekee mieli hyviä maksapihvejä *lurps*
Toinen haave on päästä vaunujen kanssa pitkille lenkeille. Nyt liikuntaa ei juurikaan tule harrastettua, lonkat ja selkä ovat niin kipeät.
treenaamisesta, omaksi itsekseni tulemista, siitä että voin laittaa kengät jalkaan ilman et maha tiellä. Haaveilen myös kieltämättä ihanasta illasta ystävien kanssa,johon kuuluu ehkä saunominen , pari siiderii ja jopa reissu tanssimaan. Siis näistä haaveilen vaan itselleni. Nyt ei ajatella vauvaa täs. Mut siihen menee joku tovi synnytyksen jälkeen. Mut kiva haaveilla.
On tietty ihan kiva päästä myös eroon tästä tukalasta olosta ja liitoskivuista, mutta päällimäisenä on kyllä se että saan taas syliini ihanan pikkuisen nykerön.
Toivottavasti ei mee mitään puolta vuotta kunnes paikat kestää :)
Haaveilen siitä, että mieheni olisi taas kiinnostunut seksistä minun kanssani.
siitä että saan syödä tolkuttomasti maksalaatikkoa. Se on lempiruokani,olen ollut ilman maksalaatikkoa ja maksapasteijaa 9kk! Ostan synnärille kyllä sellaiset maksalaatikkovarastot että oksat pois :)
Minäkin haluan taas nukkua mahalleen,en osaa nukkua hyvin missään muussa asennossa.
imettäjä voi vetää tolkuttomasti maksaa..
--- siis haaveilen siitä että kurottamiset, housujen jalkaan vetämiset, kenkien sitominen etc. olisi jälleen mahdollista...
rv36+ sekä val-ta-va vatsa
ja imettää. Haluan olla kotona täydestä sydämestäni ja haluan muistuttaa itseäni joka päivä, miten onnellinen saan lapsistani olla!
Haluan nukkua päikkäreitä vauva kainalossa ja imettää. Haluan olla kotona täydestä sydämestäni ja haluan muistuttaa itseäni joka päivä, miten onnellinen saan lapsistani olla!
rv 24+6
Esikoisen kanssa se ei onnistunut, mutta nyt olen "opiskellut" asiaa ja uskon olevani viisaampi..
ja selvitä hengissä ja järjissäni kaikesta muusta.
ihania seksikkäitä alusvaatteita ja virkistäväni niillä aivan untenmailla olevaa seksielämäämme (raskausaika ei ole nyt eikä aiemminkaan ollut minulle tai miehelle mitään kovin seksikeskeistä aikaa...) ;)