Olenko outo: ei tarvetta viettää enempää aikaa lapsen kanssa?

Tosin minulla ON lapsuudentraumoja ja vaikeuksia mm. empatian osoittamisessa. En oikein pidä ihmisistä ja tahdon olla päivittäin erossa miehestä + lapsesta edes tunnin. Ahdistaa viikonloput, ei jaksaisi uhmaikäisen riehumista ja huutoitkua pienimmästäkin jutusta. Tietysti hoidan tilanteet kuin kuka tahansa aikuinen, mutta silti se raastaa hermoja...



Enpä tiedä tarvitseeko olla "tunnevammainen" kaivatakseen aikaa pois perheensä luota. Nykyaikana ihannoidaan tapaa "elää vain perheellensä", etenkin naisia suorastaan sullotaan tähän 50-luvun kotirouvan rooliin. Uskotellaan että jokapäiväisen kävelylenkin voi tehdä yhtä rentouttavasti lapsen seurassa ja että on suurta itsekkyyttä tehdä muuta kuin nököttää kotona lapsen vieressä.

enemmän lapsieni seurasta kuin yksin olosta työpäivien jälkeen.

lapsuudentraumoja tai muita psyykkisiä ongelmia?

etten viettäisi tarpeeksi aikaa lapsen kanssa.



Lapsi on hoidossa riippuen työvuoroista 3-4 päivää viikossa, hoitopäivät on 5-10 tunnin mittaisia. Muuten ollaan koko ajan yhdessä, mulla ei omasta ja miehen vuorotyöstä johtuen voi olla kodin ulkopuolisia harrastuksia. Kolme yötä lapsi on ollut eläissään "yökylässä", meillä ei oikein ole paikkoja mihin voitaisiin lapsi viedä hoitoon.



Lapsi täyttää parin kuukauden päästä 6 vuotta.

psyykkisiä sairauksia tai muuta. Olen todella hyvinvoiva ja "normaali" nainen, joka nauttii muistakin asioista kuin lapsen kanssa olosta.



Meillä molemmilla vanhemmilla on siis omaa aikaa töissä käynnin lisäksi tuo yksi ilta & pari tuntia viikonlopun aikana. Kahdestaan käydään ehkä joka toinen kuukausi 4 tuntia ulkona (siitäkin ajasta lapsi nukkuu yleensä puolet). Lapsi on siis viikossa ilman jomman kumman vanhemman läsnäoloa noin 32 tuntia. Enemmän näyttääkin ihmetystä herättävän se, että äiti (eli minä) voi tehdä joskus jotakin yksinkin töissäkäynnin lisäksi.



Ap

Olisi kiva kuulla sinulta, joka leimaat minut tunnekylmäksi, mikä olisi mielestäsi sopiva aika 3-vuotiaalle olla muualla kuin jomman kumman vanhemman kanssa? (Jos 32 tuntia on liikaa.) Vai onko ongelmana se, että tykkään muustakin olemassaolosta kuin lapsen kanssa olosta?



Ap

Minunkin 3-vuotiaani on hoidossa vain 4 päivää viikossa erossa noina päivinä 6-9h päivässä minusta. Pidän työstäni ja koen tekeväni hyödyllistä työtä, vaikka palkka onkin pieni. (ja vielä pienempi osittaisen hoitovapaan ansiosta) Omassa harrastuksessani käyn pari kertaa viikossa.



Niinä viikkoina kun lapsi on minun kanssani viikonlopun, en kaipaa lapseni seuraa sen enempää. Mutta silloin kun on isä viikonloppu, tulee välillä ikävä. Samoin haluan silloin enemmän yhteistä aikaa, jos on ylitöitä.



Luulen, että me "tunnekylmät" olemme järjestäneet sekä työmme että kotiolomme niin, että lapsemme saa mahdollisimman paljon jo nyt meidän seuraamme. Ei siis tarvitse potea huonoa omatuntoa, vaan voi aidosti nauttia kaikista elämänsä osa-alueista.

Sen lisäksi on sitten kaikki muu jo ihan turhaa.

tekemista kuin perhe! Lapsellahan on myos isa jonka kanssa voi tehda juttuja ja olla omaa isa-aikaa ilman aitia.



Oma vapaailta antaa kummasti taas virtaa perhe-elamaankin!



Kuulostaa ihan kohtuulliselta.

En ymmärrä nyt tätä asettelua..

Toi ap:n ajankäyttöhän on ihan normaalin työssäkäyvän naisen ajankäyttöä! Ainakin mulla on noin enkä pode asian suhteen minkäänlaista huonoa omaatuntoa tai tunnetta "voi voi mun pitäs nytkin olla kotona lapseni kanssa".



Jos kyseessä olisi sylivauva, voisi puhua tunnekylmästä ihmisestä.



Itselläni on kolmevuotias lapsi, joka on ihan tyytyväinen oloonsa, minä olen tyytyväinen ja isä on tyytyväinen. Vietämme tavallista tasapainoista perhe-elämää. Tykkään silti tosi paljon käydä töissä tai esim. ystävän kanssa kahvilla ja tykkään myös tosi paljon käydä lapseni kanssa vaikka uimassa tai olla vaan kotona.

Lapsi suukottaa ja halaa jos lähden jumppaan ja suukottaa ja halaa kun tuun. Ei tähän mitään dramatiikkaa liity -tavalliseen arkeen!

Liian pitkät hoitopäivät?? Siis häh??



Meillä on kolmen vanha ollut aitiysloman loppumisen jälkeen -oliko silloin 10kk- 8,5 tunnin hoitopäiviä 5pv/vkossa.

Työpäivä kun on ton 8h.



#10

Ap:n lapsellahan on lyhyehköt päivät, monella tulee paljon pidemmiksi jo vanhempien työmatkojen vuoksi. Toisekseen ap:han on töissä vain 4 päivää viikossa. Yleensä ollaan 5 päivää.

Sen lisäksi on sitten kaikki muu jo ihan turhaa.

haluaa muutaki elämää ku lapsen kanssa olemisen. Kaikki nyt ei vaan ole näitä "minä olen äiti ja muuta en halua" ihmisiä. En minäkää ole.

itse tosin huomasin, että kuin nyt äitiyslomn takia olen ollut esikoisenikin kanssa enemmän, niin myös alan kiintymään hänen seuraansa eri tavalla kuin silloin, kun pakosta on työn takia poissaoloja plus vielä harrastukset jne. siihen päälle.



Olen ollut monen viikon työmatkoillakin, kun lapsi oli pienempi eikä ne tuntuneet minusta kovin pahoilta, koska syy oli hyvä ja keskityin töihin. Nyt kun olen koko ajan kotona, yksi ilta erossa lapsista tuntuisi kamalalta. Voi olla hormonaalistakin, kun on uusi vauva jne.

Aikuiselle nuo on ihan normiaikoja ja aika monelle lapsellekin. Itse kuitenkin kokisin huonoa omaatuntoa ja mietin lapsen näkökulmasta mikä on sopiva aika olla erossa vanhemmista. Minä kyllä kestän ja viihdyn, mutta lapsi voisi kaivata vanhempiaan.



Jos mies hoitaa lasta silloin kun äiti jossain, niin ei siinä silloin mitään olekaan. Eniten mietityttää se kun lapsi on erossa vanhemmistaan, eli hoidossa.



Meillä ollaan päädytty siihen että 8h hoitopäivät on liian pitkiä (tiedetään että monilla normaaleja) ja meillä ollut silloin aikanaan 16päivää kuussa 5-7h hoitopäiviä. Toisaalta kolmas lapsemme on ollut ainoa joka oli hoidossa 3v:na, isommat oli kotihoidettuja.



t: Ei aikaisemmin keskusteluun osallistunut

Minäkin töissä 4 päivää viikossa, jolloin lapsi ( reilu 1-vuotta)on mummon kanssa n. 9 tuntia päivässä. Lisäksi käyn kerran tai pari viikossa harrastamassa, ja ehkä v-loppuna itsekseni kaupoilla. Nuo ajat lapsi on isän kanssa kotona.



Kyllä minulle ikävä tulee aina poissa ollessani, mutta en varsinaisesti kaipaa aikaa enempää tai ole huolissani, sillä tiedän, että sekä mummo että isä hoitavat lasta loistavasti, ja lapsi jää molempien kanssa niin mielellään, että iloisena vilkuttaa vaan kun lähden.

itse tosin huomasin, että kuin nyt äitiyslomn takia olen ollut esikoisenikin kanssa enemmän, niin myös alan kiintymään hänen seuraansa eri tavalla kuin silloin, kun pakosta on työn takia poissaoloja plus vielä harrastukset jne. siihen päälle. Olen ollut monen viikon työmatkoillakin, kun lapsi oli pienempi eikä ne tuntuneet minusta kovin pahoilta, koska syy oli hyvä ja keskityin töihin. Nyt kun olen koko ajan kotona, yksi ilta erossa lapsista tuntuisi kamalalta. Voi olla hormonaalistakin, kun on uusi vauva jne.

Kun esikoinen jäi perhepäivähoitoon olin oikein tyytyväinen ja ajattelin että sama kai se kuka sitä hoitaa, kuhan hoitaa hyvin. Nyt kun tuli toinen ja esikoinen oli aluksi puolipäivää (nyt ei sitäkään) enää hoidossa, alan ihmetellä kuinka kylmästi olen oman lapseni voinut jättää hoitoon niin pitkäksi aikaa päivittäin.