Räikköset ja lapsettomuus?
Vuosia jo naimisissa ja lasta ei vain kuulu. Moni muukin urheilija on paljon pois kotoa esimerkiksi NHL-jääkiekkoilijat, joten Kimin työ ei varmaankaan ole syynä.
Kommentit (32)
on jo yks keskenkasvunen paapottavana.
mitään muuta sisältöä kuin lastenteko? Me olimme 8 vuotta naimisissa ennen kuin kävi edes mielessä, että haluaisimme vaihtaa mielenkiintoisen elämämme lapsiperheen kakkavaippa-yövalvomis-arkeen.
Vuosia jo naimisissa ja lasta ei vain kuulu. Moni muukin urheilija on paljon pois kotoa esimerkiksi NHL-jääkiekkoilijat, joten Kimin työ ei varmaankaan ole syynä.
Rallikuski Kimi Räikkösen isä Matti Räikkönen viettää mielellään aikaa lapsenlastensa kanssa. Toistaiseksi jälkikasvua on vain hänen vanhemmalla pojallaan, niin ikään rallia ajavalla Ramilla. Kysyttäessä, toivoisiko isä-Räikkönen perhenlisäystä jo nuoremmalle pojalleenkin, hän innostuu. – No mikä ettei. Olisihan se kiva. Toivon mukaan hän osaa ainakin harjoitella hyvin, Räikkönen naureskelee MTV3.fin Viihdeuutisille. Matti Räikkösen mukaan perheen elämä ei ole juuri muuttunut sen jälkeen, kun Kimi vaihtoi F1:stä ralliin. Vanhemmille voi olla luvassa tapaamisia kuitenkin aiempaa enemmän. – Menen varmasti paikalle ainakin Jyväskylässä ajettavaan ralliin ja voi olla että lähden käymään joissakin ulkomaan kisoissakin, hän tuumailee. Matti tapaa Kimiä omien sanojensa mukaan lähinnä silloin, kun kiireinen nuori mies ehtii Suomeen. – Viimeksi olemme nähneet Hankirallin aikaan. En ole vielä ehtinyt käydä heidän uudessa kodissaan Zugissa, mutta vaimoni Papu on siellä vieraillut, Räikkönen kertoo Kimin keväällä 2009 ostamasta talosta. (MTV3–ANULIINA TULLA) <a href="http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/plustv/ohjelmatmoo…" alt="http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/plustv/ohjelmatmoo…">http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/plustv/ohjelmatmoo…;
ja sitten tekstissä sanoo että "mikäettei".
Tod näk jompikumpi tai kummatkaan ei halua lapsia, tai odottavat että Kimin ura rauhoittuu.
sen käsityksen, että vaimo ei tuossa liitossa niitä lapsia vielä halua. On haastatteluissa sanonut, että tällä hetkellä ura hevosten parissa on etusijalla (mistä syystä ei Kimin mukana kilpamatkoillakaan ole ollut) ja lapset tulevat sitten vasta myöhemmin.
tai sitten eivät vain halua lapsia vielä. Eiväthän he nyt vielä kuitenkaan kovin vanhoja ole, Kimi 30 ja Jenni 28.
Rallikuski Kimi Räikkösen isä Matti Räikkönen viettää mielellään aikaa lapsenlastensa kanssa. Toistaiseksi jälkikasvua on vain hänen vanhemmalla pojallaan, niin ikään rallia ajavalla Ramilla. Kysyttäessä, toivoisiko isä-Räikkönen perhenlisäystä jo nuoremmalle pojalleenkin, hän innostuu. – No mikä ettei. Olisihan se kiva. Toivon mukaan hän osaa ainakin harjoitella hyvin, Räikkönen naureskelee MTV3.fin Viihdeuutisille. Matti Räikkösen mukaan perheen elämä ei ole juuri muuttunut sen jälkeen, kun Kimi vaihtoi F1:stä ralliin. Vanhemmille voi olla luvassa tapaamisia kuitenkin aiempaa enemmän. – Menen varmasti paikalle ainakin Jyväskylässä ajettavaan ralliin ja voi olla että lähden käymään joissakin ulkomaan kisoissakin, hän tuumailee. Matti tapaa Kimiä omien sanojensa mukaan lähinnä silloin, kun kiireinen nuori mies ehtii Suomeen. – Viimeksi olemme nähneet Hankirallin aikaan. En ole vielä ehtinyt käydä heidän uudessa kodissaan Zugissa, mutta vaimoni Papu on siellä vieraillut, Räikkönen kertoo Kimin keväällä 2009 ostamasta talosta. (MTV3–ANULIINA TULLA)
Ketä kiinnostaa, että Räikkösen isä haluaa lapsenlapsia?
Ja ketkä Heikki ja Kata? Keitä ne on? :O
Kattelee vaan sormien välistä ja juo samppanjaa.
Muistan lukeneeni Kimin haastattelun, jossa sanoi ettö haluaa lapsia mutta vasta kun on ajonsa ajanut, koska ei ehdi olla juuri kotona.
anorektikot eivät saa lapsia vaikka kuinka haluaisivat
Järkeviä ovat. Ei heidän elämään lapset sovi, ei ainakaan vielä.
Jenni: "Tehdäänkö lapsi"
Kimi: "Emmä tiiä emmä tiiä"
kunei sitten miiiilläään voi käsittää, että kaikki ei ihan oikeasti välttämättä halua vielä lapsia, vaikka olisi jo yli kolmekymppinenkin.
Terv. 33-vuotiaana esikoisensa saanut,joka ehti olla sitä ennen 7 vuotta naimisissa. Ja lasta ehdittiin yrittää 5kk, sitten tärppäsi.
Ja arvatkaa vaan, mitkä spekulaatiot ja säälit meidän "lapsettomuudesta" oli ympäristöllä, kun eivät voineet käsittää, että ei tosiaan vaan ennen haluttu.
Kattelee vaan sormien välistä ja juo samppanjaa.
Ja mitä sitten vaikka kärsisivätkin lapsettomuudesta? Mekin oltu naimisissa pitkään ja alusta asti haluttiin lapsia. Ei olla saatu, mutta ollaan muista syistä yhdessä.
ja molemmilla omat menot, ei niihin taida lapset mahtua.
Ei kai naimisiin mennä sen vuoksi, että heti tehdään lapsi?
Me oltiin naimisissa vuosia ennen kuin päätimme edes lasta yrittää, kyse oli siis ehkäisystä ei lapsettomuudesta.
ei siitä raskaaksi tule, jos ei koskaan nai
Yrittääkö ne ees oikeesti lasta saada? Ei naimisissa olo tarkota sitä et pitäs edes kersoja hommata.
Rallikuski Kimi Räikkösen isä Matti Räikkönen viettää mielellään aikaa lapsenlastensa kanssa. Toistaiseksi jälkikasvua on vain hänen vanhemmalla pojallaan, niin ikään rallia ajavalla Ramilla.
Kysyttäessä, toivoisiko isä-Räikkönen perhenlisäystä jo nuoremmalle pojalleenkin, hän innostuu.
– No mikä ettei. Olisihan se kiva. Toivon mukaan hän osaa ainakin harjoitella hyvin, Räikkönen naureskelee MTV3.fin Viihdeuutisille.
Matti Räikkösen mukaan perheen elämä ei ole juuri muuttunut sen jälkeen, kun Kimi vaihtoi F1:stä ralliin. Vanhemmille voi olla luvassa tapaamisia kuitenkin aiempaa enemmän.
– Menen varmasti paikalle ainakin Jyväskylässä ajettavaan ralliin ja voi olla että lähden käymään joissakin ulkomaan kisoissakin, hän tuumailee.
Matti tapaa Kimiä omien sanojensa mukaan lähinnä silloin, kun kiireinen nuori mies ehtii Suomeen.
– Viimeksi olemme nähneet Hankirallin aikaan. En ole vielä ehtinyt käydä heidän uudessa kodissaan Zugissa, mutta vaimoni Papu on siellä vieraillut, Räikkönen kertoo Kimin keväällä 2009 ostamasta talosta.
(MTV3–ANULIINA TULLA)
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/plustv/ohjelmatmoo…