Elän unelmaelämääni - miksi se ärsyttää niin monia?

mutta ihmettelen hiukan sitä että aina kritisoidaan kun yhteiskunnan tukia / maksamisia arvostellaan. Mielestäni pitäisi muistaa se, että jos kaikki naiset valitsisivat uran ja vain tekisivät aina töitä niin syntyvyys todennäköisesti putoasi aika paljon. Ja sitten parinkymmenen vuoden päästä se alkaisi näkyä veronmaksajien määrässä (jopa enemmän kuin nyt).

Aika harva nainen on kuitenkaan koko elämänsä eläkeikään saakka kotona. Vaikka sen kodin ja lapset hoitaisikin niin äkkiäpä ne lapset kasvaa ja nainen on taas "vapaa" tekemään jotain muuta. Vaikka töitä :)

teki niin tai nain niin aina on vaarinpain. Tama aiti hoitaa lapsensa kotona=vaarin. Sama aiti menee toihin, lapset hoitoon=vaarin. Antakaa jo ihmisten olla! On muuten tutkittua tietoa etta koulutettujen aitien lapset parjaavat paremmin elamassa kuin kouluttamattomien. Koulutus ei koskaan mene "hukkaan".

itsen tai perheen näkökulmasta. Mutta sen korkeakoulutksen on maksanut Suomen valtio, jonka soisi siitä myös hyötyvän. Yhdysvalloissa maksetaan opiskelut itse ja moni jääkin kotiin lasten kanssa, mutta silloin tappio sijoituksesta tulee itselle. Suomen tilanteessa se tulee valtiolle, joka on satsannut sinuun eikä saa yhtään veroeuroa takaisin.

Aika harva nainen on kuitenkaan koko elämänsä eläkeikään saakka kotona. Vaikka sen kodin ja lapset hoitaisikin niin äkkiäpä ne lapset kasvaa ja nainen on taas "vapaa" tekemään jotain muuta. Vaikka töitä :)

Urasta lienee enää turha puhua, jos on kymmenkuntakin vuotta oltu poissa.

Jos se unelma ei ollut ura vaan jotain muuta?

Urasta lienee enää turha puhua, jos on kymmenkuntakin vuotta oltu poissa.

Olen vähän yli kolmekymppinen, korkeasti koulutettu akateemisesta perheestä tuleva nainen, kolmen lapsen äiti (pienin ihan vauva), joka jätti oman työnsä ja urahaaveensa esikoisen synnyttyä ja on ollut siitä asti kotona. Viimeiset 1,5 vuotta miehen mukana täällä ulkomailla. Olen perheen huoltaja, kokki ja äiti, ja miehelleni paras ystävä ja rakastaja, ja nautin suunnattomasti elämästäni. SILTI perheeni on tyytymätön (etenkin isäni on lähes vihainen kun en ole ollut töissä moneen vuoteen) ja ystäväni halveeraavat ja säälivät minua. Miksiköhän?

miksi sitten hankit korkeakoulutuksen? Kuka maksoi elämäsi opiskeluaikana? Vanhempasi? Suoraan lukiostakin olisi tarpeeksi tietoa, että perheenäitinä pärjää. Olen samaa mieltä jonkun kanssa siitä, että akateemisen koulutuksen haaskaaminen on yhteiskunnan hyväksikäyttöä ellei työllisty koskaan. Terkuin niin ikään kolmen lapsen akateeminen äiti, joka vietti kaksi vuotta expat-äitinä USAssa, mutta sen jälkeen kiireen vilkkaa palasi omaan työhönsä ja on tyytyväinen.

Olen vähän yli kolmekymppinen, korkeasti koulutettu akateemisesta perheestä tuleva nainen, kolmen lapsen äiti (pienin ihan vauva), joka jätti oman työnsä ja urahaaveensa esikoisen synnyttyä ja on ollut siitä asti kotona. Viimeiset 1,5 vuotta miehen mukana täällä ulkomailla. Olen perheen huoltaja, kokki ja äiti, ja miehelleni paras ystävä ja rakastaja, ja nautin suunnattomasti elämästäni. SILTI perheeni on tyytymätön (etenkin isäni on lähes vihainen kun en ole ollut töissä moneen vuoteen) ja ystäväni halveeraavat ja säälivät minua. Miksiköhän?

miksi sitten hankit korkeakoulutuksen? Kuka maksoi elämäsi opiskeluaikana? Vanhempasi? Suoraan lukiostakin olisi tarpeeksi tietoa, että perheenäitinä pärjää. Olen samaa mieltä jonkun kanssa siitä, että akateemisen koulutuksen haaskaaminen on yhteiskunnan hyväksikäyttöä ellei työllisty koskaan. Terkuin niin ikään kolmen lapsen akateeminen äiti, joka vietti kaksi vuotta expat-äitinä USAssa, mutta sen jälkeen kiireen vilkkaa palasi omaan työhönsä ja on tyytyväinen.

nunnalupaus. Ei mitaan tukia jos aiot tulevaisuuessa hankkia perheen ja lapsia.

Kunnianhimo voi kyllä kohdistua vaikka omien lasten hoitoon ja kasvatukseen.

edes omalle perheelleen. Ei minkäänlaista omaa kunnianhimoa. Kyllä muakin säälittää jos tuommoinen kohdalle osuu.

Kunnianhimo voi kyllä kohdistua vaikka omien lasten hoitoon ja kasvatukseen.

edes omalle perheelleen. Ei minkäänlaista omaa kunnianhimoa. Kyllä muakin säälittää jos tuommoinen kohdalle osuu.

edes omalle perheelleen. Ei minkäänlaista omaa kunnianhimoa. Kyllä muakin säälittää jos tuommoinen kohdalle osuu.

Vaimo ja aiti on "palvelija". Meilla ainakin avioliitto on oy/ab. Kunnianhimoa loytyy puolin ja toisin. Talla hetkella mieheni on palkkatyossa ja mina (suurimmaksi osaksi) kasvatan lapsia menestyviksi, kunnon kansalaisiksi. Kun tama projekti lopuu tilalle tulee jotain muuta.

käytännössä lapsista tulee parempia, jos äiti pitää niitä projektina, jonka on onnistuttava täydellisesti? Mitä tällaiseen kasvatukseen kuuluu?

käytännössä lapsista tulee parempia, jos äiti pitää niitä projektina, jonka on onnistuttava täydellisesti? Mitä tällaiseen kasvatukseen kuuluu?

mutta et ymmarra lukemaasi. Missa kohtaa sanoin etta lapsista tulee parempia joiden on onnistuttava taydellisesti?

mutta et ymmarra lukemaasi. Missa kohtaa sanoin etta lapsista tulee parempia joiden on onnistuttava taydellisesti?

että kunnianhimoa on puolin ja toisin (eli sinä suuntaat kunnianhimosi lapsiin), hoidat tämän projektin ensin ja teet sitten jotain muuta, tavoitteenasi on kasvattaa lapsista kunnollisia ja menestyviä. Eli miten kunnollisia ja menestyviä niistä pitää tulla, että koet onnistuneesi projektissasi kunnianhimosi edellyttämällä tavalla?

mutta et ymmarra lukemaasi. Missa kohtaa sanoin etta lapsista tulee parempia joiden on onnistuttava taydellisesti?

että kunnianhimoa on puolin ja toisin (eli sinä suuntaat kunnianhimosi lapsiin), hoidat tämän projektin ensin ja teet sitten jotain muuta, tavoitteenasi on kasvattaa lapsista kunnollisia ja menestyviä. Eli miten kunnollisia ja menestyviä niistä pitää tulla, että koet onnistuneesi projektissasi kunnianhimosi edellyttämällä tavalla?

etta kunnianhimoni kohdistuu lapsiin. Jatan keskustelun tahan koska sinulla on oma nakemyksesi siita mita sanoin ja se tuntuu sinua jollakin tavalla kaivertavan.

että aikoo koko loppuelämänsä olla kotirouvana "leipiä voitelemassa". Loistavaa, jos jollain pää kestää. Käsittääkseni lähes kaikki kotiäidit jossain vaiheessa palaavat työelämään.



Omalla kohdallani ei talous eikä pää anna myöden tuota kodinhengettäryyttä, vaikken mitenkään kunnianhimoinen uraihminen olekaan.



Ainoa, mikä ap:n viestissä vähän kalskahtaa korvaan, on maininta urahaaveiden jättämisestä. Ilmeisesti jotain urahaaveita on joskus ollut? Ehkä perhe on tiennyt ap:lla olleen urahaaveita ja on siksi järkyttynyt, kun vapaaehtoisesti jättää haaveensa toteuttamatta. Ja todellakin tuollainen tilanne voi ulospäin näyttää alistussuhteelta.