Vaikea äiti-tytär suhde

Olen 48 -vuotias kahden aikuisen lapsen äiti. Minulla on tytär ja poika. Olen eronnut 8-vuotta sitten. Jäimme silloin lasteni kanssa yhdessä asumaan taloomme. Mieheni oli ja on edelleen alkoholin suurkuluttaja ja hänellä oli useita naissuhteita avioliittomme aikana. Ennen eroa sain kohdata kiristystä, uhkailua ja lapsien kautta loukkaamista. Tyttärelleni isä on ollut ihailun kohde. Minusta on hyvä, että suhteet isään ovat kunnossa alkoholismista huolimatta.

Tyttäreni on murrosiästä alkaen suuttunut minulle milloin mistäkin syystä. Lähtenyt kotoa, ei vastaa puhelimeen, ja kun vastaa haukkuu minua, uhkailee, mitätöi nykyistä miesystävääni, ammattiani. Teen kaiken hänen mielestään väärin. Minä olen tähän mennessä tehnyt aina aloitteen, jotta suhteemme olisi edes jollain tasolla.



Muutaman vuoden välimme olivat mielestäni jo hyvät. Kunnes entinen mieheni aloitti jälleen juomisputken. Hän oli kadoksissa kolme päivää. Tyttäreni soitti asiasta minulle ja kuuntelin hänen tuskaansa. Yritin lohdutella ja antaa voimia. Poikani löysi entisen mieheni kotoaan aivan kännissä. Poikani on vuosien varrella yrittänyt saada entistä miestäni hoitoon, hälyyttänyt ambulanssia, mutta huomannut että miehen pitää itse hakeutua hoitoihin.



Tyttäreni asuu eri paikkakunnalla kuin entinen mieheni ja poikani. Tyttäreni kritisoi omaa veljeään nyt siitä, että ei auta isää lähtemään hoitoon. Hän kertoi asian myös minulle puhelimessa. Kerroin, että jokainen käsittelee alkoholistin auttamisen omalla tavallaan, mutta lopulta alkoholistin on itse tehtävä päätös.



Tyttäreni mielestä olen puolueellinen. Hän ilmoitti minulle, että haluaa olla rauhassa eikä halua olla minun kanssa missään tekemisissä.



Tällä kertaa en enää jaksa tehdä aloitetta. Nyt odotan, että aikuinen tyttäreni tekee itse aloitteen. Toivon todella että se joku päivä toteutuu.

Vai mitä tarkoitat?

ap

vaikea äiti-suhde, ollut koko elämäni ajan.

Itse olen saanut vertaistukea keskustelupalstalta.

Käy ihmeessä katsomassa

www.narsistienuhrientuki.info olisiko siellä

sinulle mielenkiintoista tietoa.

pyrit setvimään ja vatvomaan vanhoja asioita tms.? Luuletko oikeasti, että tuollaisen ihmisen kanssa voi käydä rakentavaa keskustelua?



Joulukortti kerran vuodessa tai välit poikki.



2

Tekstisi alkuosa oli kuin kopio elämästäni.



Minullakin hyvät välit isäni kanssa. Mutta äidin kanssa ollut ongelmallista siitä teini-iästä asti. Vaihdellen.



Mitään ratkaisua en ole löytänyt. En jaksa olla se fiksu ja ymmärtävä aina. Esim äitini voi lyödä luurin korvaan monta kertaa kun keskustellaan puhelimitse jostain asiasta, ja minun pitää olla se fiksu joka aina soittaa takaisin ja yrittää. minulla ala-ikäisiä sisaruksia joiden vuoksi yritän, ja osittain omien lasteni vuoksi.



Olen aina hoitanut paljon sisaruksiani, äitini vain muutaman kerran minun lapsiani.



Olen katkera monista asioista. Helpottaisi jos niistä voisi puhua, ja antaa anteeksi, mutta ei onnistu.

vaikea äiti-suhde, ollut koko elämäni ajan. Itse olen saanut vertaistukea keskustelupalstalta. Käy ihmeessä katsomassa www.narsistienuhrientuki.info olisiko siellä sinulle mielenkiintoista tietoa.

..Tiedosta.

Kyllä oikeasti sinä, joka kehoitat laittamaan välit poikki tai joulukortti kerran vuodessa olet myös tavallaan oikeassa. Jos meillä ei olisi lapsia, jotka joskus mummoaan haluaisivat nähdä, niin näin oisin jo tehnytkin. Ja oikeassa olet, ei noita vanhoja hänen kanssaan voi puhua. Aina vaan ajattelen, että jos hän olisi nyt kasvanut itse ihmisenä niin, että nyt voitaisiin puhua. Mutta aina petyn.

Kaikista pahinta on kun hän kertoo, miten hänestä tykätään töissä ja miten opiskelijat häntä aina kehuvat, hän kun on opettaja.

Tekstisi alkuosa oli kuin kopio elämästäni. Minullakin hyvät välit isäni kanssa. Mutta äidin kanssa ollut ongelmallista siitä teini-iästä asti. Vaihdellen. Mitään ratkaisua en ole löytänyt. En jaksa olla se fiksu ja ymmärtävä aina. Esim äitini voi lyödä luurin korvaan monta kertaa kun keskustellaan puhelimitse jostain asiasta, ja minun pitää olla se fiksu joka aina soittaa takaisin ja yrittää. minulla ala-ikäisiä sisaruksia joiden vuoksi yritän, ja osittain omien lasteni vuoksi. Olen aina hoitanut paljon sisaruksiani, äitini vain muutaman kerran minun lapsiani. Olen katkera monista asioista. Helpottaisi jos niistä voisi puhua, ja antaa anteeksi, mutta ei onnistu.

Olen myös itse hoitanut aina paljon sisaruksiani. Olen esikoinen. Kyllä mulle usein tulee sekin ajatus, että olenko itse se "hullu"..

että heidät altistetaan samaan, jonka itse olet kokenut?



Jos laitat välit etäisiksi tai poikki, teet lapsillesi vain palveluksen.



2

että minun äitini täyttää kohta 80 ja olen lakannut odottamasta, että hän kasvaisi viisivuotiaan tasolta aikuiseksi. Sitä ei nimittäin ikinä tule tapahtumaan.

että minun äitini täyttää kohta 80 ja olen lakannut odottamasta, että hän kasvaisi viisivuotiaan tasolta aikuiseksi. Sitä ei nimittäin ikinä tule tapahtumaan.

..Niin olet kyllä varmasti oikeassa siinä, että on turha odottaa..

ap

Minun äitini on sitä mieltä, että hän oli loistava äiti. Unelma suorastaan.



Joten mitäpä sitä sitten olisi anteeksipyydettävää?



2

miksi väkisin halutaan olla tekemisissä tuollaisten ihmisten kanssa? Ja miksi tosiaan vielä laittaa omat lapset kokemaan samaa?



Omalta äidiltäni on ainakaan turha odotella mitään anteeksipyyntöjä, enkä niitä oikeastaan kaipaakaan (eivät muuttaisi tilannetta mihinkään suuntaan). Ja nyt kun olen itse äiti ja tiedän mitä rakkaus omaan lapseen on, pystyn vielä vähemmän ymmärtämään häntä ja hänen käytöstään ja tekojaan.

Tuo joulukortti-neuvo oli hyvä. Turhaan kiusaat itseäsi ja anelet jotain anteeksipyyntöjä/katumusta.

Isäni oli muuten samanlainen kuin äitini ja jouduin yhden käytännön asian vuoksi käydä katsomassa häntä kuolinvuoteellaan, niin haukkui minut vielä siinäkin niin pahasti, että lähdin itkien pois. Kuoli siitä kahden päivän päästä. Että anna olla vaan.

Minä olen ja tuntuu myös siltä, että minä olen se aikuisempi tässä suhteessa :(. Joskus olisi tietyti kiva saada äidiltä tukeakin eikä aina vaan haukkuja, mutta minkäs teet.



En ole katkaissut välejä, mutta säännöllisin väliajoin otan etäisyyttä. Äitini käyttäytyy kuten teini - möksähtelee, iske luurin korvaan yms., mutta jonkun ajan päästä taas aloitetaan puhtaalta pöydältä (asioista ei kuitenkaan puhuta, mutta olen lakannut odottamasta ihmettä).



Itse ajattelen niin, että äidilläni ei ole voimia käydä noita asioita läpi. Joten miksi kuormittaisin häntä, kun voin käydä asiat läpi myös terapeutin kanssa.

vaikka se olisi oma äiti. Mä soitan omalle vastaavalleni äitienpäivänä ja sen syntymäpäivänä, kerron missä olen töissä ja mitä lapsille kuuluu. Niin ja joulukortin laitan.



Paljon helpompaa näin! Suosittelen.

Että niin monilla on tällaisia kokemuksia. Mieheni on kyllä minulle sanonut, että hänestä on parempi, että mitä vähemmän meidän lapset ovat äitisi kanssa tekemisissä sen parempi. Hän on myös sitä mieltä, että äitini ei tule yhtään katsomaan sitä sotkeeko meidän lapset näihin juttuihin. En vaan ole halunnut uskoa sitä. Yksi päivä sitten äitini soitti vanhimmalle pojalleni ja uteli kaikkea puhelimitse häneltä. Hiihtolomasuunnitelmia, minne menette, kenen kanssa jne. Tuleeko isin äiti, siis anoppini mukaan. Jne. Kun äidissäni on vielä se piirre, että on mustasukkainen. Kuuntelin puhelua vierestä ja poikani oli ihmeissään, kun mummi kyseli. Täytyy tätäki puolta ruveta sitten vahtaamaan, ettei lapsiamme sotketa kuvioihin. Ja tarvittaessa puuttua siihen. Sitä en halua, että lapsemme sotketaan. Lapsena kokemani ahdistus oli niin suurta.

ap

T. Ap

Mutta niin tutulta kuulostaa. Meilläkin soittaa ja laittaa tekstaria 10v pojalle.



Ja 50v mummu. Pitäisi olla järki päässä, ei vielä vanha höppänä, mutta aikuinen pitäisi olla.



Kaikille tutuilleen kyllä kertoo kuinka hoitaa lapsenlapsiaan jne.

Mutta niin tutulta kuulostaa. Meilläkin soittaa ja laittaa tekstaria 10v pojalle. Ja 50v mummu. Pitäisi olla järki päässä, ei vielä vanha höppänä, mutta aikuinen pitäisi olla. Kaikille tutuilleen kyllä kertoo kuinka hoitaa lapsenlapsiaan jne.

..Kertoi ystävilleen, että hänellä on yksi lapsi, tytär, siskoni uudesta liitostaan. Siis isäpuoleni lapsi. Minusta ja veljestäni ei puhunut mitään. Asia paljastui, kun veljeni vaimon täti ihmetteli ääneen asiaa. Siskopuolemme ei nähnyt asiassa mitään pahaa..

Itse olin silloin, että ihan sama. Veljeni vetäisi silloin ison herneen nenään ja otti etäisyyttä äitiini aika pitkäksi aikaa. Äitini itki minulle, kun ei voi nähdä veljeni lapsia. Sen hän myös osaa, olla niin surkee että!

ap

Itse pääsin tilanteesta eteen päin käsittelemällä asioita terapeutin kanssa. En odota isältäni mitään. En odota että voisimme "selvittää" asioita tai että hän muuttuisi. Terapeutin avulla pääsin stressistä jota isän tapaaminen aiheutti ja pystyin näkemään hänessä jotain hyviä puolia ja nauttimaan niistä. Opin paremmin vetämään rajat suhteessa isääni. Pystyn suhtautumaan rauhallisesti hänen huonoihin puoliinsa.



Pidän etäisyyttä emmekä näe kovin usein, mutta tapaamiset ovat ihan ok silloin kun niitä on. Lapsilleni en isoisää hauku tai arvostele, heillä on oikeus muodostaa häneen ihan oma suhde.



Minunkin isäni kertoo jatkuvasti ja monisanaisesti miten hänen uuden vaimonsa jälkikasvu kehuu häntä ja miten paljon ovat tekemisissä. Välillä se harmittaa kun hän on niin kovin vähän läsnä omien lastenlastensa elämässä. Silloin koitan miettiä että onneksi lapsillani on muita tärkeitä ihmisiä ympärillään, mieheni ihanat vanhemmat sekä oma äitini puolisoineen.



Suosittelen käyntiä terapeutilla! Se ei tee sinusta hullua vaan päin vastoin voit saada paljon lisää voimia omaan ja perheesi elämään!

siitä kovinta meteliä!