Taas riitaa miehen lapsesta.
Miehellä lapsi, joka täyttää kohta 18 v. Käyttäytyy sikamaisesti muita ihmisiä kohtaan. Siis todella törkeesti.
Minä aikoinaan yritin ja yritin ja yritin ja sitten en enää jaksanut yrittää. Ilmoitin, että en halua olla lapsen kanssa tekemisissä muta isä tavatkoon lasta niin paljon kuin haluaa. Minulla on mieheni vanhempien ja siskon sekä veljeni ja kälyni tuki päätökselle. He ovat nähneet ja kuulleet riittävästi näitä tilanteita.
Mieheni ei saa lapseen otetta ja on aivan tossu tuon lapsen käsittelyssä. Ja lapsi käyttää tuon sumeilematta hyväkseen ja kertoo aina sopivasti jollekin, että nyt on isää ikävä ja isä pomppii. Lapsi on manipuloinnin mestari. Anoppi ei voi kuin pyöritellä päätään millaisia viestejä hän saa lapsenlapseltaan mutta isä on täysin sokea.
Joka kerta isä saa paskaa niskaansa tapaamisissa ja on todella surullinen mutta sama peli jatkuu.
Isä menossa torstaina tapaamaan lasta ja oli taas kuullut serkultaan kuinka lapsella on ikävä. Tiedän jo nyt, että mieheni tulee taas kyyneleet silmissä kotiin. Hän ei suostu näkemään lapsessaan mitään "vikaa" tai oikeammin lapsen käytöksessä.
Tuon ikäinen lapsi kuitenkin jo tietää, milloin loukkaa ja milloin ei. Mielestäni tuo lapsi on jo lähes aikuinen siltä osin, että osaa leikkiä kyllä toisen tunteilla.
Millä saan mieheni silmät avautumaan, että lapsen käytös on ongelmaista ja siihen pitää puuttua? Lapsen äiti on lapsen tossun alla ihan kokonaan.
Kommentit (61)
mieheni totesi exälleen, että nuoren kanssa olo on yhtä helvettiä mutta nuorelle ei saanut silloinkaan sitä sanotuksi.
Tämä nuori meni kerran kummipoikani lautaselle aterimineen kun olimme ravintolassa syömässä. Kummipoikani sanoi, että osaa itsekin paloitella ruokansa, ei reaktiota. Minä sanoin, että kummipoikani osaa paloitella itse ruokansa, ei reaktiota. Isänsä istui hiljaa ja söi eikä puuttunut tilanteeseen millään tavoin.
ap
ei voi kuin ihmetellä miten jotkut osaavat jo noin nuorena. toi 15v vois mennä viel murkkuiän piikkiin mut 18 vuotiaana pitäs osata jo käyttäytyä. Lapsella on emotionaalisia ongelmia selvästi, jokin vaihe jäänyt lapsena kokematta tai jokin trauma, tai edes aivokasvain tai jokin tumake puuttuu aivoista.
Siinä mun veikkaukset.
Mutta itse ongelmaan, miten saada tajuamaan, en osaa sanoa. Eikö puhuminen miehesi kanssa auta? Sääliksi käy miestäsi. Itse olin murkkuna rankka vanhemmilleni mutta näin vanhempana olen pyytänyt anteeksi ja korvannut kyllä käytökseni.
ei kykene tuon vertaa pojalle kuria pitämään.
Olen miehelleni yrittänyt puhua mutta se päättyy aina riitaan; mieheni ei halua jostain syystä avata silmiään ja ottaa tyttö "niskastakiinni". Aina vaan pelkkää lässytystä ja päähän taputtelua.
ap
tärkeyden tunteen kaipuu
siinä mun veikkaukset
Pysyisin mahdollisimman kaukana tuosta nuoresta mutta antaisin miehen tavata tätä aikansa- kyllä se jossain vaiheessa vielä loppuu.
tärkeyden tunteen kaipuu
siinä mun veikkaukset
ja tökeröä että vuoden ainoa harrastuskurssipäivä järjestetään just isänpäivänä. Kas kun ei jouluaattona.
. Miehelläni on yksi ainoa harrastus ja tähän harrastukseen kuulu yksi ainoa viikonloppukurssi vuodessa. No, mieheni ehdotti, että tapaisivat klo 15 eli 4 h myöhemmin. Se ei nuorelle sopinut, koska silloin hän menee äitinsäisän luo. Tämä ukki asuu 10 min ajomatkan päässä. Nuori ilmoitti, että jos isälle ei klo 11 sovi, niin sitten ei tavata. Ja kun mieheni oli kurssilla, jonka oli maksanut, niin nuori ilmoitti tekstiviestein appivanhemmilleni, kuinka huono isä hänellä on ja kuinka huonosti he ovat poikansa kasvattaneet. ap
Pysyisin mahdollisimman kaukana tuosta nuoresta mutta antaisin miehen tavata tätä aikansa- kyllä se jossain vaiheessa vielä loppuu.
ja kanssamme vietetty hetki söivät voimani täysin ja aloin jo pelkäämään sitä kun hän tulee meille. Onneksi mieheni tajusi ahdistukseni eikä pakottanut minua enää näihin tilanteisiin.
Sydäntäni repii kun tiedä, mitä torstaina on taas odotettavissa; surullinen ja hiljainen hän on tulleessaan illalla kotiin. Kauanko hän jaksaa?
ap
laittaako se teidän yhteisille lapsillekaan mitään rajoja?

ympäri Suomea vetämässä kursseja eikä vuodessa ole kuin 52 viikonloppua ja kansalaisopistoja rutkasti paljon enemmän...
ap
Pysyisin mahdollisimman kaukana tuosta nuoresta mutta antaisin miehen tavata tätä aikansa- kyllä se jossain vaiheessa vielä loppuu.
ja kanssamme vietetty hetki söivät voimani täysin ja aloin jo pelkäämään sitä kun hän tulee meille. Onneksi mieheni tajusi ahdistukseni eikä pakottanut minua enää näihin tilanteisiin.
Sydäntäni repii kun tiedä, mitä torstaina on taas odotettavissa; surullinen ja hiljainen hän on tulleessaan illalla kotiin. Kauanko hän jaksaa?
ap
lipsuta.
Tämä lepsuus koskee vain ja ainoastaan tätä tyttöä. Miehelläni on hänen seurassaan melkein kuin toinen persoona vaikka onkin kyllä psyykkisesti ihan terve.
ap
kumpikin olette noin poissaolevia vanhempina huonosti käyttäytyvälle nuorelle.
lipsuta.
Tämä lepsuus koskee vain ja ainoastaan tätä tyttöä. Miehelläni on hänen seurassaan melkein kuin toinen persoona vaikka onkin kyllä psyykkisesti ihan terve.
ap
tämän etälapsen osalta? Olisin todella kiitollinen.
ap
Munkin mielestä kyllä kuulostaa siltä, että lapsi kipuilee murrosikäänsä ja on vailla rakastavaa vanhempaa. Haluaa huomiota ja rakkautta.
Piti jatkaa vielä, että kuinka joku vastuullinen aikuinen voi tehdä päätöksen, että sulkee lapsensa pois elämästään kun siitä tulee paha mieli. Lapsihan se puolison lapsikin on sulle ap, kun olet uusperheen perustanut.
Kuinka joku vanhempi voi käyttäytyä noin? Mieti nyt itsekin. Lapsi kipuilee murrosikää ja haluaa huomiota. Sinun ratkaisusi on hylätä lapsi.
Todellakaan mikään pakko ole tavata, jollei osaa käyttäytyä. Monet tuon ikäiset asuvat omillaan, eikä heitä muutenkaan kokoajan olla tapaamassa.
Piti jatkaa vielä, että kuinka joku vastuullinen aikuinen voi tehdä päätöksen, että sulkee lapsensa pois elämästään kun siitä tulee paha mieli. Lapsihan se puolison lapsikin on sulle ap, kun olet uusperheen perustanut. Kuinka joku vanhempi voi käyttäytyä noin? Mieti nyt itsekin. Lapsi kipuilee murrosikää ja haluaa huomiota. Sinun ratkaisusi on hylätä lapsi.
kuin mieheni lapsi. Ja todellakin mentiin jo niin rajalle. En tehnyt päätöstä yhdessä yössä enkä piruillakseni vaan oman terveyteni tähden ja sen tajuavat ja ymmrätävät kaikki ne, jotka näkivät näitä tilanteita ja tietävät asioista.
ap
silmälasit päähän. Nuori osoitti mieltään 2 h ajan, koska hänen mielestään meidän olisi pitänyt laittaa piilolinssit.
Olimme Tallinnassa ja istuimme kahvilassa; nuori otti mehun ja leivän ja me mieheni kanssa siiderit. Nuori otti mieheni siiderin ja aikoi juoda siitä. Estin sen ja tällöin nuori huusi: voi vittu sunkin kanssa. Oli silloin 15 v.
Miehelläni oli synttärit ja koska hän täytti pyöreitä vuosia, pidimme muodolliset juhlat. Juhlissa nuori haukkui isäänsä tavalla tai toisella koko ajan. Juhlat jatkuivat lapsettomina klo 20 alkaen ja siitähän saimme silmät ja suut täyteen kaikkien kuullen.
Isänpäivänä olivat sopineet tapaavansa klo 11. Miehelläni on yksi ainoa harrastus ja tähän harrastukseen kuulu yksi ainoa viikonloppukurssi vuodessa. No, mieheni ehdotti, että tapaisivat klo 15 eli 4 h myöhemmin. Se ei nuorelle sopinut, koska silloin hän menee äitinsäisän luo. Tämä ukki asuu 10 min ajomatkan päässä. Nuori ilmoitti, että jos isälle ei klo 11 sovi, niin sitten ei tavata. Ja kun mieheni oli kurssilla, jonka oli maksanut, niin nuori ilmoitti tekstiviestein appivanhemmilleni, kuinka huono isä hänellä on ja kuinka huonosti he ovat poikansa kasvattaneet.
ap