Mikä siinä imukupin laittamisessa sattuu niin paljon ?

toisilla sattuu ja toisilla ei.



Minä en edes huomannut koko imukuppia enkä myöskään episiotomiaa. Vauva ilmeisesti painoi jotain hermoa sillä seurauksella, että jokaisella supistuksella kärsin todella pahoista hermosäryistä. Mitään muuta en tuntenut kuin sen helvetillisen hermosäryn. Aivan kuin olisi puukolla kaivettu mahaa.

Ja lääkäri vain tuumasi ystävällisesti, että tietysti synnytys sattuu =o



Onneksi toinen synnytys oli 'normaali' ja kivutkin siedettäviä vaikka en saanut kipulääkitystä.

Itse olen synnyttänyt ilman kivunlievitystä ja vauva syntyi 7 minuutissa. Katsoin raskauden aikana tuon kyseisen Sairaala-jakson ja voi sitä itkun määrää (ihan karmee se synnytys). Mieskin kielsi minulta kaikki tuollaiset ohjelmat. No niinhän siinä kävi sitten, että oma synnytys oli äärettömän helppo. Kätilöllekin sanoin salissa, että mä pelkään hillittömästi ponnistusvaihetta (imukuppia pelkäsin myös). No en muista ponnistusvaiheesta mitään :D Eli oma synnytys voi olla helppo, vaikka toisilla olisi aivan karmea.

odotan esikoista ja menossa rv32 ja katsoin myös tuon jakson. Olen aika inhorealisti muutenkin, en ihan vähästä hätkähdä eikä odotus ja mielikuva synnytyksestä ole missään määrin ruusunpunainen. Tuo ohjelma kyllä pisti itkemään, ja viime yönä eka kertaa oli sellainen olo että synnytys alkaa tosissaan pelottaa.Huh.



Sen synnytyksen alussa mainittiin että on tiedossa että vauva on iso. Kuinkahan iso se sitten lopulta oli, ei taidettu kertoa? Ei niin että pieni kokokaan tietysti helppoa synnytystä tarkoittaisi..

Ihan vapaasti voitte vaikka nyt etsiä jostain suunnilleen oman kätenne kokoisen kiekon ja tunkea sen emättimeenne. Siinä on kovan imukupin laitto. Pehmeä kuppi joustaa, mutta on kokonaisuudessa isompi, joten ei paljon lohduta. Ei se emätin ole synnytyksen aikana sen tunnottomampi kuin nytkään.



Episiotomiaa ei muuten leikata kuppia laitettaessa, joten se ei sitä kipua aiheuta. Ja tottakai sitä vauvaa vedetää kupilla kaikin voimin, mitäs iloa siitä kupista muuten olisi? Eihän se nyt yksinään sitä lasta sieltä ulos vedä.



T. imukuppisynnyttänyt kätilö

sylissä, oli aika ison näköinen veikkaisin lähelle 5 kg

Eilisen jakson imukuppisynnytys oli kyllä jokseenkin tavallista hurjemman oloinen. Synnytyssalissa työskentelen eikä äidit kyllä yleensä huuda tuolla lailla kun kuppia kiinnitetään vauvan päähän. Supistukset monella jo siihen mennessä olleet niin kipeitä että ei kupin kiinnittäminen siinä kohtaa enää tunnu paljoakaan.

Episiotomia leikataan vasta ku pää hyvin välilihaa painaa eikä siis ennen kupin kiinnittämistä. Useimmat äidit eivät edes huomaa välilihan leikkaamista vaan kysyvät vauvan synnyttyä, että tuliko repeämiä/tarvitsiko leikata?

Episiotomia leikataan vasta ku pää hyvin välilihaa painaa eikä siis ennen kupin kiinnittämistä.

No ei aina näinkään... Minulla ainakin episiotomia leikattiin ennen imukupin kiinnitystä. Vauva oli tosi ylhäällä eikä varmasti lähelläkään välilihan painamista. Kolmea erilaista imukuppia yritettiin muttei niillä vauvaa ulos saatu vaan hätäsektiolla. Lopputuloksena oli onneksi terve vauva. Seuraava synnytys sujui huomattavasti paremmin.

En tuntenut sitä ollenkaan. Meilläkin oli hätä kädessä, olimme puhuneet etukäteen, että yritetään välttää epparin tekemistä. Mutta kun tuli pakkotilanne, kätilö nappasi sakset ja leikkasi - en tuntenut mitään!



Episiotomiani oli vielä kuulemma iso kätilöiden mukaan, ja jälkikäteen kyllä todella kipeä, mutta ei tuntunut miltään siinä tilanteessa. Kudokset ovat niin tiukoilla ja venyttyneet siinä vaiheessa, että ei siinä välttämättä tunne mitään kipua, vaikka leikattaisiinkin ilman puuduttamista.

Itse olen kokenut saman tosin ilman kipua kun oli puudutuksen päällä, mutta muuten sama revittiin ja revittiin yksi painoi vatsan päältä toinen repi.... eikä sitten tullut kuitenkaan. Vauvan sydänäänet romahti hätäsektio hapenpuutetta.......



Loppu tulos minä olin revitty rikki niin alapäästä kuin vatsastakin vauva teholla. Sitten jännättiin vuoden verran jäikö jälkiä vauvalle hapenpuutteesta ei onneksi, mutta voitte kuvitella kuinka traumaattinen kokemus tuo oli.



Keskustelu apu tapahtuneesta oli seuraava lääkäri kertoi lääketieteellisessä mielessä miksi näin kävi ja myönsi virheensä, että olisi pitänyt aikaisemmin lähteä leikkaukseen. Mutta kaiken kaikkiaan meidät jätettiin ihan yksin tämän asian kanssa. Vuoden verran ravattiin seurannoissa onko lapsessa vikaa vai ei.

kun kauhuissani yritän puolustautua, niin mun mies ei kyllä todellakaan avustais siinä, vaan sais puolustaa mua ja repiä niitä ihmisiä musta irti! Pitääkin oikein palaaveertata miehen kaa ennen synnytystä toimintasuunnitelmasta.

Kyse on kuitenkin lapsen hengestä. Mulla kummassakin synnytyksessä vauvan sykkeet romahti ja tuli kiire. Kuopuksella vielä napanuora kaulan ympärillä.

Kummassakin imukuppi ja epparit samalla. Toisessa vain ei ollut puudutuksia ja se sattui niin paljon ettei voi edes kuvailla.

Lapset revittiin väkisin ulos, kummassakin oli 4 henkilöä lisäkseni tekemässä fyysistä työtä. Huusin vain ettei tämä voi näin jatkua, auttakaa, antakaa lievitystä, mutta ei niillä ollut siihen aikaa.

Vauvat piti saada ulos, kyse oli sekunneista. Pahinta olisi jos isä rupeaisi raivoamaan kätilöille ja lääkäreille äidin kiusaamisesta. Kiire olisi loppunut lyhyeen.

Molemmat lapseni joutuivat happiseurantaan, mutta ei jäänyt vaurioita.

Jotenkin pahinta tässä on se, että ekan katastrofaalisen synnytyksen jälkeen pelkäsin seuraavaa hysteerisesti. Kävin pelkopolilla ja kirjattiin asiat, että saisin oikea-aikaisen kivunlievityksen ja myös tuo raju imukuppisynnytys ja hätätilanne voitaisiin välttää.

Ja kaikki samat virheet tehtiin. Minua ei kuunneltu. Ja sama toistui, vielä pahempana. Kiitos NKL HKI.

Kolmas lapsi olisi ollut haaveissa mutta en uskalla enää synnyttää.

Minulla myös Hki ja NKL.



Meillä on toinenkin lapsi tässä oli sitten muut ongelmat mutta kaikki lopulta hyvin : )



En voisi kuvitellakkaan kolmatta lasta vaikka olisi se ollut kiva. En uskalla edes kuvitella mikä voisi mennä vikaan joten nautin kahdesta terveestä lapsesta ja höpsöttelen muiden vauvojen kanssa.

En edes tajunnut ennen tätä ketjua, että imukuppisynnytys voisi olla jotain noin kauheaa. Omani syntyi imukupin avulla sydänäänien romahdettua (napanuora kaulan ympärillä) mutta epiduraalin vaikutuksesta en tuntenut mitään ihmeellistä, epparin leikkauksen tunsin kyllä jotenkin ja sitten kun piti ponnistaa niin tunsin kun vauva lähtikin liikkeelle. Ei mitään kauheaa sanottavaa imukupista. En huomannut mitenkään sen laittamista.

olipa hirveä tarina.

Minä olisin tehnyt valituksen....

Oulussa olisin saanut sektion ensimmäiselle lapselle ihan pelon perusteella. Ilman rankkoja kokemusksia. mahtava lääkäri sai puhuttua minut ympäri lupaamalla epiduraalin HETI kun halusin, oli yö tai ei. Synnytin alakautta sitten ja todellakin piti lupauksen, kävi jopa joka välissä kyselemässä, joko ?

Positiivinen kokemus jäi imukupista, tosin vauva olikin ihan tuloillaan, mutta sen verran huonossa asennossa ja sydänäänet heikkeni, että piti auttaa imukupilla maailmaan. Ensimmäinen reaktioni oli, että "voi ei", mutta en ruennut vastaankaan laittamaan ja kätilö oli niin asiansa osaavan oloinen, että luotin hänen arvostelukykyynsä täydellisesti.



Imukupin laitto tosiaan sattui yllättävän paljon epiduraalista huolimatta, mutta itse olin jo tuossa vaiheessa niin väsynyt kun vauva oli ollut jumissa jo jonkin aikaa, että imukuppi oli helpotus.



Vastaavanlaisia kokemuksia on myös muutamilla imukupin avulla synnyttäneillä ystävilläni. Eli ei se imukuppi välttämättä paha asia ole:)

Sattuihan tuo ponnistelu, mutta en huomannut imukupin laitamisesta mitään lisäkipua ja sen jälkeen vauva tuli ulos yhdellä ponnistuksella. Kukaan ei painanut mahan päältä tai mistään. Eppari toki tehtiin. Pieni repeämä tuli emättimeen ja episiotomian takia laitetut tikit kiristää yhä. Synnytyslääkärikin sanoi, ettei vetänyt erityisen kovaa vaan vauva tuli pitkälti oman ponnistamisen tuloksena ulos. Inhottavin hetki oli, kun vauvan pää oli ulkona ja napanuora piti ottaa kaulan ympäriltä pois ja keuhkot imeä tyhjiksi. Meillä imukuppia käytettiin, kun sydänäänet oli epävakaat ja lapsivesi ollut jo pari tuntia aiemmin ihan kuravelliä.



Ja vauva nyt vasta 11 päivää eli aika ei ole kullannut muistoja. Sinänsä synnytys oli kamalaa, mutta ei se imukuppi sitä kamaluutta lisännyt ainakaan mulla! En väitä, ettei useilla olisi hirvitys tuo imukupin käyttäminen, mutta haluan kertoa vain sen, ettei se automaattisesti pahenna tilannetta äidin kannalta.

ainakaan. ei ollut mitään puudutuksia.