joudun menemään dementia osastolle vanhainotiin pitämään "jumppaa"

huomaa kyllä että asiantuntija on tehny tän kiitti sain paljon ideoita. minä oon siivojana palvelukodissa ja oon saanu vastuuta myös vanhusten hyvinvoinnista,joten vedän myös jumppaa aina ku aikaa siivoukselta liikenee. nuo öli tosi hyviä ohjeita niille jotka istuu, ja valitettavasti moni muuki kuvittelee vaan istuvasa, minä yritän ja ykski joka osallistuu on mulle voitto.aatelkaa muutki vanhusten parissa työskentelevät näin, vaikka on raskasta ja välillä vituttais, mutta niillä ei oo muita ku me jotka ymmärtäis.omaiset on valitettavasti hakusessa

sulla mikään dementia oo, masennUKSESTA SINÄ KÄRSIT MEE KÄYMÄÄN LEKURISSA JA KERRO NOI SAMAT ASIAT SIELLÄ NIIN NE KERTOO KUIN ETENET

Hei!



Oletpa menossa haastavaan paikkaan! :) Haastavaan, jossa pienikin kontaktin saaminen kannattaa ottaa hyvin onnistuneena suorituksena :) Olen itse ollut opintojeni puitteissa tekemässä 7 kertaa (kerran viikossa) viriketoimintaa eräällä dementia-osastolla. Koin sen tuolloin tosi haasteelliseksi (kokemuksen puutteen vuoksi) mutta heti ensimmäisen kerran jälkeen antoisaksi.



Hyvä neuvo on tuo musiikki.Päivästä riippuen se saattaa herättää hyvinkin omissa maailmoissaan olevan vanhuksen hyräilemään mukana. Tuolijumppa ei välttämättä sinänsä onnistu, ellei sinulla ole mahdollista puhutella asiakkaita nimeltä ja ohjata heitä siten. Ensimmäisellä kerralla tämä ei tietenkään onnistu, kun et vielä tunne asiakkaita. Toivottavasti pääset paikkaan vielä uudestaan, jotta opit tuntemaan asiakkaita ja kanssakäynti heidän kanssaan helpottuu. Muista kuitenkin, että he ovat kuin kuka tahansa muu, tutustuminen vie aikaa. He eivät muista jälkeenpäin nimeäsi, mutta jokin olemuksessasi jää heille muistiin kyllä.



Kannattaa ottaa tavoitteeksi tuolijumpan onnistumisen sijaan kontaktin luominen. Se, että saat asiakkaisiin yhteyden on heille tärkeää, vaikka he eivät sitä sinulle osaa sanallistaa. Näet sen heidän toiminnassaan kyllä. Pään kääntäminen sinuun päin, hyräily, edes yksi sana joka jotenkin liittyy olemassaolevaan hetkeen, se on iso voitto. Menestystä matkaan, hyvin se menee! :)

Laita vanhuksille jotakin vanhaa, heidän ikäänsä sopivaa musiikkia. Moni dementoitunut saattaa muistaa vanhoja lauluja lapsuudesta tai nuoruudestaan, vaikka vaikuttaakin ensialkuun muissa maailmoissa olevalta. Jumppa itsessään voisi olla jotakin kevyttä venyttelyä, ehkä kevyillä painoilla tehtäviä liikesarjoja. Ehkä myös käsistä pitäminen, läheisyys ja toisten koskettaminen voisi tulla kyseeseen: piirileikki tms. voisi kirvoittaa hymyn huulille.

"

Asenteesi on jo ihan pilallinen valmiiksi, tuskin se muuttuisi, vaikka sulle joku selittäisi, mitä vanhusten kanssa voi ja kannattaa tehdä.

Tee palvelus ja ole menemättä!

"

-->

Asenteessa ei ole mitään väärää. Ihminen joka ei ole ollut tekemisissä vanhusten kanssa saattaa olla epäluuloinen ihan niinkuin monet jotka kohtaavat kehitysvammaisen ensimmäistä kertaa. Kyllähän monet lapsetkin pelkäävät joulupukkia parina ensimmäisenä jouluna. Asia saattaa siksi pelottaa että ei tiedä miten pitäisi suhtautua, miten vanhuksille tulisi puhua ja miten heidät pitäisi kohdata. Ne mitä koulussa opetetaan on hyvin vaikea muuttaa käytäntöön. Ja miten hän voi ikinä oppia toimimaan vanhusten kanssa jos ei koe heidän kanssaan työskentelyä.

samaa mieltä avoimin mielin uusia haasteita kohti ja, kun käyt siel vanhusten luona, ni kyl sie itte tiiät onks, se sun ala jos tuntuu epämiellyttävältä, ni sit kehittelet jotain muuta

Ryhmän ohjaaminen, saati noin haastavan ei tosiaankaan ole helppoa. Minusta opettajilta vähän kurjaakin temmata tuollainen alkuun.



Itse olin eka kertaa kentällä sh-opinnoissa työharjoittelussa vanhainkodissa, seisoin siinä keskellä ruokasalia valkoinen mekko päällä ja olin aika lailla kauhuissani. Joku hoitaja sitten vinkkasi että 'vie 'Tyyne' huoneeseen, on väsynyt'.

Siitä se sitten lähti.



Opin siellä kuitenkin kuuntelemaan ja kohtaamaan tavalla, joka on kantanut siviilielämässäkin.

Vanhainkotiosaston mottona oli 'tule sellaisena kuin olet' ja se koski myös opiskelijaa. Lähdin sieltä kyllä sitten erilaisena kuin olin tullut.



Dementikkoihin voi saada kontaktin siinä missä muihinkin vanhuksiin, jotka eivät kärsi muistisairauksista. Vaikka dementikko ei muista, hän kyllä tunnistaa teeskentelyn, ystävällisyyden, vilpittömyyden; yleensä heittämällä itsensä peliin saa hyvän vasteen. Itse olen laulanut (apua!), tanssittanut jne.



Minusta ap:lla on ihan terve, hyvä asenne. Uskon että tuolla asenteella oppii. Tsemppiä!



Tv sh joka on erikoissairaanhoidossa työssä mutta edelleen väittää oppineensa kaikkein eniten, missäpä muuallakaan kuin vanhuspuolella.

mitä vastauksia täältä taas saakaan. Tietysti sitä saa pelätä ja jännittää tuntematonta! Kaikki tarvisi osata ja tietää suunnilleen heti. Miksi niitä kouluja sitten edes käydään...? Mielestäni kanssa tehtävä on aika haastava ihan alkuun, varsinkin jos ei ole mitään aikaisempaa kokemusta vanhusten kanssa tai ylipäätänsä tälläisestä toiminnan järjestämisestä. Asenteessasi ei ole mitään väärää tai loukkaavaa.



Hyviä ohjeita olet varmasti saanut, tsemppiä paljon!