Alkää hullut laittako lastanne viikko-viikko systeemillä asumaan!
Suututtaa niin helvetisti aina ku täällä tästä asiasta puhutaan. Mina, aikuinen nainen, olen tuolla systeemillä asunut. Ja kerron ettei sillä tervepäistä lasta kasvanut.
Koko elämä kahtiajaettu, kamalat ristiriitaisuudet, täysin kykenemätön elämään yhtä elämää. Jos on kaksi kotia, kaksi perhettä, kahdet synttärit jne. niin miten te kuvittelette että lopputuloksena olisi YKSI ihminen. Ei ole.
Uhratkaa oma elämänne ja jakakaa se kahtia.
Kommentit (46)
systeemillä. Sisarukset näkevät toisiaan liian vähän.
Ovat aina äidillä tai isällä, mutta koskaan en kuule heidän puhuvan, että olisivat kotona :(
Ap
joilla lapsi selkeyttää paikkoja: isin luona, äidin luona. Meillä oli vko-vkosysteemi, kunnes lapset aloittivat koulun -> poika isälle, tytär äidille (sopiva ratkaisu heille, eivät tulleet eivätkä tule edelleenkään kovin hyvin toimeen keskenään, kun toinen kuusta ja toinen maasta), lapset tapaavat etävanhempaansa joka toinen viikonloppu, loma-aikoina vko-vkosysteemi, vuorojoulut jne.
Vko-vkosysteemissä puhuttiin lapsille selkeästi: isin luona, isille, äidin luona, äidille. Nyt puhumme tyttären kanssa meidän kodistamme kotina, mutta kuulen hänen tottumuksen voimasta puhuvan kavereilleen joskus myös "äidin luona", vaikka tämä on hänen kotinsa ja hän käy isänsä luona viikonloppuisin. Big deal...NOT.
Elämässä on loppuviimein kyse teoista, ei pilkunviilaamissanoista. Kyllä lapsi, sanoo sitten mitkä sanat hyvänsä, tietää, missä hänen kotinsa on. Sen vain tuntee. Ja jos se on kahdessa paikkaa, niin eihän kukaan tervejärkinen voi sanoa: "kotona", jos se koti sydämessä on sekä isän että äidin LUONA. Eihän kukaan voi tietää, mistä kodista lapsi kulloinkin puhuu, jos hän ei tarkenna!
Minä ainakin kärsin valtavasti siitä, että lapseni joutuvat hiissaamaan tavaroitaan ja ohjelmoimaan muistiaan vuoroviikko-systeemissämme.
Kaikkeni tein ja sinnittelin, ettei tähän olisi tarvinnut mennää, siis erota, mutta kun väkivaltaa alkoi olla fyysisestikin sietämättömiä määriä, oli pakko.
Ehdotin, että antaa lasten asua yhteisessä kodissa, muutellaan me aikuiset edestakaisin, mutta eihän se eksälle sopinut. Niimpä ainakin 3 vuotta kuskasin lapset koulusta kotiinsa (isänsä koti), laitoin ruuat, pesin pyykit, siivosin, ja kun isänsä tuli töistä, minä läksin omiin töihini ja kotiini.
No hieno systeemi se oli siihen saakka, kunnes alkoi tulla ajatuksia uuden puolison hommaamisesta, sitä kun ei tommoseen järjestelyyn niinvaan istutetakaan.. Minä toki pystyin tapailemaan ketä huvittaa, koska en viettänyt lasten luona öitä (tämä oli eksän puolelta ehdottomasti kielletty), mutta eksä alkoi kaipaamaan omaa aikaa, joten vaihtoehtona oli lasten viikonloppuvisiitit mun pikkukämpässäni..
Aikaamyöten tilanne meni siihen, että hommasin isomman asunnon ja viikonloput alkoivat venyä viikoksi, jossain vaiheessa sain tapeltua lapset virallisesti luokseni asumaan.
Nyt vikko-viikko tai puoltoista, joka kerran kun lapset tulevat luokseni, saan kuulla isänsä saaneen edellisenä päivänä sairaskohtauksen, uhanneen talon myynnillä tai muuta vastaavaa, ovat itkuisia ja levottomia muutaman päivän, kunnes arki taasen tasaantuu, vietetään rauhallista, normaalia elämää muutama päivä, ja sitten alkaa jänskätys isän luokse palaamisesta, asuukohan siellä uusi tyttöystävä, onkohan koira vielä hengissä yms..
Isänsä luona ollessaan tuskin uskaltavat puhua kanssani puhelimessa, ettei isä suutu, nuorimmainen ei voi halata minua isän nähden!
Kuitenkin he rakastavat isäänsä, haluavat mennä sinne, enkä voi sitä suhdetta heiltä kieltää, vaikka pahaa tekeekin..
Mitä neuvotte mammat, mikä tässä tilanteessa olisi lapsille paras ratkaisu?
lapset asuivat viikko-viikko systeemillä. Jossain vaiheessa huomasin, että lapset aina kysyivät "koska mennään äidin luokse, koska isän luokse", heidän sanavarastoonsa ei kuulunut sana KOTI. Siinä vaiheessa tajuttiin, ettei tämä voi jatkua näin. Nyt lapsilla on pysyvä koti, ei tarvitse enää joka päivä murehtia, kuka tulee tänään hakemaan päiväkodista. Lapset ovat nyt hyvin tasapainoisia ja onnellisia verrattuna aiempaan.
Parempi on siis asua omassa KODISSAAN, ja käydä sitten etävanhemman luona KYLÄSSÄ joka toinen viikonloppu.
Toki laput sun muut on välillä hukassa yhden kodin lapsiltakin, mutta kyllä vaan huomattavasti useammin niiltä, jotka seilaavat kahden kodin väliä. Ja irrattomia ovat, valitettavasti. Ovat aina äidillä tai isällä, mutta koskaan en kuule heidän puhuvan, että olisivat kotona :(