Alkää hullut laittako lastanne viikko-viikko systeemillä asumaan!

on se, että jos tuo tutkimus on asiallisesti tehty, niin suurempi osa vuoroviikkolapsista (ainakin Ruotsissa) hyötyy kuin kärsii vv-systeemistä. Eli tutkimuksen perusteella vv-systeemi lisää hyvinvointia. Mutta tietysti sinunkin kokemuksesi on todellinen ja olisi varmasti tarpeen tutkia tekijöitä, jotka muokkaavat vv-systeemin ja hyvinvoinnin välistä suhdetta (esim. lapsen ikä - ei sovi pienille; vanhempien resurssit - ei sovi, jos toinen kyvytön hoitamaan; lapsen temperamentti - voisi myös vaikuttaa jotenkin).

En siis ole tuo aiempi tutkimuksesta kirjoittaja enkä ole lukenut alkup. tutkimusta.

on keskustelupalsta, jonka kirjoitukset usein lähentelevät mielipidekirjoitusta. Ilmaisin mielestäni selkeästi tämän olevan yksittäisen ihmisen omakohtaiseen kokemukseen perustuva mielipide, en tieteellinen tutkimustulos.

Ei tämä palsta ainakaan mikään akateemisten tutkimustulosten esittelypalsta ole? Ja jos meinasit noi omat tietos yleistää, niin kerro toki tutkimuksen tekijä, miten tutkittu, millä aikavälillä, miten määritellään "täyspäisempi kun meikäläisellä systeemillä". Ja jos sen vertailun toisena kohteena oli toisen vanhemman kanssa asuva lapsi joka tsägällä joskus tapaa lastansa, niin tiedät itsekin, etten sitä tarkoittanut.

Kai niitä vaihtoehtoja on muitakin? Mutta jos se kahdessa kodissa asuminen on niin helppoa, niin miksiköhän niin harvat aikuiset sitä haluavat tehdä?

ettei se saisi olla se itsestäänselvin käytäntö erottaessa vaan tilanne pitäisi katsoa tapauskohtaisesti. Meillä on niin, että erossa jaoimme lapset ja siinä otettiin huomioon nimenomaan lasten tahto ja heidän paras, mutta meillä ei ole mitään viikko- viikko systeemiä, koska meidän tapauksessa se olisi ollut liian rankkaa lapsille.

se, että vanhemmat eivät yleensä vaihda asuntoa kaatuu monesti varmasti taloudellisiin syihin. Kuinka monella on varaa ylläpitää kahta asuntoa? Maksaa puolet siitä lapsen kodista ja kokonaan oman asuntonsa menot. Ja nyt joku fiksu varmasti ehdottaa, että voihan sitä jakaa sen "lapsettoman" kodin exän kanssa. Jokainen voi miettiä itse jos on erottu halutaanko sen jälkeen jakaa vielä kaikki taloudelliset ja kodinhoidolliset työt vielä exän kanssa. Tästä lapsen kodista on ollut toisella palstalla pitkä asiallinen keskustelu ja monet joilla on asiasta kokemusta kertoivat ettei se ole niin hyvä ajatus kun monesti kuullostaa. Lapset ovat olleet sekaisin siitä kuka tulee tänään, tuleeko töistä iskä vai äiti kotiin, miten samassa kodissa voi olla eri säännöt eri päivinä/viikkoina, mihin äiti/isä menee silloin kun ei asu "kotona".



En ole kovinkaan rikas äiti ja silti minulla samoin kuin isällä on varaa antaa pojalle omat huoneet molemmissa kodeissa. Isä asuu kaksiossa, jossa makuuhuone on pojan, me puolestaan pojan kanssa kolmiossa (pienessä) jossa molemmilla on omat huoneet, 2v. asuin olohuoneessa, jotta pojalla on oma huone.

vaikkei omakohtaista kokemusta olekaan. Itsestäni olisi kamalaa vaihtaa kotia vähän väliä, joten helposti pystyn kuvittelemaan, että lapsestakin olisi.



Minusta erotilanteissa lapsen pitäisi saada jäädä asumaan jomman kumman vanhemman kanssa pääasiallisesti. Se olisi kaikken parhain ratkaisu lapsen kannalta.

Eihän lapsella ole silloin yhtään oikeaa kotia, jossa saa olla ja levätä juuri niin kuin haluaa..!

Pahimmassa tapauksessa toisen vanhemman luona on vielä uusia sisaruksia (joilla omat huoneet) ja erolapsella vain nukkumasoppi olohuoneen nurkassa.

Miksei aikuiset ihmiset osaa elää ihmisiksi niin että lapset saisi pitää kummankin vanhempansa ihan joka viikko?

Onpa kamalaa tämä kiintymyksen jakaminen...

lapsen on jaettava kiintymyksensä kahtia.

Mutta tunne-elämältään normaali ihminen ei kiiinnykään moniin tavaroihin, vaan ihmisiin.

eikä se häirinnyt. Oli kaksi paikkaa jossa sai olla kotona eli omana itsenään ja rennosti.



Ihminen on sopeutuva otus. Ihmisen eniten mielenterveyttä tukeva asia lienee hyväksyvät ja lempeät ihmissuhteet. Jos nämä ihmissuhteet toteutuvat kahdessa eri paikassa, niin ei se kahden paikan logiikka sinällään tuota rikkinäisiä ihmisiä. Ne on ne ihmissuhteiden verkostot jotka vaikuttavat...

että se vanhempien muuttaminen edestakaisin olisi järkevää. Siitä olen ihan samaa mieltä. Lähinnä kyseenalaistin sillä juuri sen, että jos se on aikuiselle mahdotonta, niin ihmeen yksinkertaisena se nähdään kuitenkin lapsen näkökulmasta.



Ja vähän taustaa tälle näkökulmalle:



JOS vanhemmat eivät kommunikoi ja ovat riitaisat, elämä jakaantuu oikeasti kokonaisuudessaan kahtia.



JOS vanhemmat haukkuvat jne toisiaan lapselle, tai millään epäkypsällä tavalla syyllistävät toista vanhempaa, lapsi "kokee syyllisyyttä" toisen vanhemman luona olemisesta, toisen vanhemman rakastamisesta jne. Tätä ristiriitaa ei ydinperheessä ole, jossa äiti ja isä ovat valinneet toisensa elämänkumppaniksi ja rakastavat toisiaan. Sen sijaan, jos sitä toista osapuolta vihataan, niin lapsen on huomattavasti vaikeampaa pitää yllä kiintymyssuhdetta molempiin ilman ristiriitaa.



Ja kaikilta vv-järjesteljijöitä ja niiden kannattajilta pyydän anteeksi provosoivaa ja kärkkäästi esilletuotuja mielipiteitä.

Mielenkiintoista ajatella, että joku saattaa pitää meidän perhe-elämää pahana tapauksena... eli meillä on "toisen vanhemman" luona uusia sisaruksia (no oma huone on että sikäli ei ole olohuoneessa nukkumasoppia...) ja kun katson sitä onnea mitä sisaruksilla on toisistaan, niin omakin sydän siitä pakahtuu. Nämä rakastavat toisiaan ihan täysillä! Sisaruksen syntyminen sinne "toisen vanhemman" kotiin on ihan yhtä upea asia kuin ns. ydinperheessä.

Eihän lapsella ole silloin yhtään oikeaa kotia, jossa saa olla ja levätä juuri niin kuin haluaa..! Pahimmassa tapauksessa toisen vanhemman luona on vielä uusia sisaruksia (joilla omat huoneet) ja erolapsella vain nukkumasoppi olohuoneen nurkassa.

Ydinperheissäkö aikuiset rakastavat varmasti toisiaan? Mitä ikävää se tuottaa lasten tunne-elämälle, jos joutuu elämään isän ja äidin kanssa samassa kodissa jossa ei anneta esimerkkiä rakastavasta parisuhteesta? Eikö silloin saata olla peräti parempi antaa kaksi esimerkkiä rakastavasta perheestä?

että se vanhempien muuttaminen edestakaisin olisi järkevää. Siitä olen ihan samaa mieltä. Lähinnä kyseenalaistin sillä juuri sen, että jos se on aikuiselle mahdotonta, niin ihmeen yksinkertaisena se nähdään kuitenkin lapsen näkökulmasta. Ja vähän taustaa tälle näkökulmalle: JOS vanhemmat eivät kommunikoi ja ovat riitaisat, elämä jakaantuu oikeasti kokonaisuudessaan kahtia. JOS vanhemmat haukkuvat jne toisiaan lapselle, tai millään epäkypsällä tavalla syyllistävät toista vanhempaa, lapsi "kokee syyllisyyttä" toisen vanhemman luona olemisesta, toisen vanhemman rakastamisesta jne. Tätä ristiriitaa ei ydinperheessä ole, jossa äiti ja isä ovat valinneet toisensa elämänkumppaniksi ja rakastavat toisiaan. Sen sijaan, jos sitä toista osapuolta vihataan, niin lapsen on huomattavasti vaikeampaa pitää yllä kiintymyssuhdetta molempiin ilman ristiriitaa. Ja kaikilta vv-järjesteljijöitä ja niiden kannattajilta pyydän anteeksi provosoivaa ja kärkkäästi esilletuotuja mielipiteitä.

eron jälkeen uusperheessä kaikki rakastavat toisiaan ja ovat tasapainoisia ja ihania ja kaikki on hyvin? Joskus voi tietysti olla niin, että vanhempien kaikki ongelmat ratkeaa siihen että tulee ero ja pääsee hullusta exästä eroon ja sitten yhtäkkiä kumpikaan ei enää ole hullu, mutta mitäs jos niin ei käykään ja on kaksi katkeraa vanhempaa ja tuurilla vielä pari pahansisuista äiti- ja isäpuolta ja mustasukkaista sisaruspuolta ja vielä suuri suku joka pistää kapuloita rattaisiin minkä kerkiää?

Ydinperheissäkö aikuiset rakastavat varmasti toisiaan? Mitä ikävää se tuottaa lasten tunne-elämälle, jos joutuu elämään isän ja äidin kanssa samassa kodissa jossa ei anneta esimerkkiä rakastavasta parisuhteesta? Eikö silloin saata olla peräti parempi antaa kaksi esimerkkiä rakastavasta perheestä?

Erolapsena sanon että puhdasta PASKAA! :D



Ensinnäkin: te ette vaan halua sitä lasta isälleen! Perustelu: koska jos lapsi on joka toinen viikonloppu isällään ja joka toinen äidillä, arjet äidillä niin tämä on riistoa isältä.



Jos lapsen "tarttee" SILTI mennä isän luokse niin siinä tulee tämä teidän suuri ristiriita kodista kuitenkin! :)



Itse olin niin onnettomassa tilanteessa että muutin äidin luo ja isälle pääsin joka toinen viikonloppu. SE jos joku on epäreilua!



Kyllä minä pidin isän kotia myös omana kotinani. Vaikka asuin äidin luona.



Ei ero tee lapselle mitään kahtiajakautumista tunteista isän ja äidin välille. Se on ihan kaikilla joilla on äiti ja isä. Kun kaksi aikuista tappelee, silloin tulee kahtiajako.



Joku pitää huonona että juhlitaan kahteen kertaan synttäreitä? Pliis, todella heikko provo! :D

Meillä ydinperheessä lapset ainakin tykkäsi juhlia vaikka viiteen kertaan synttäreitään.



Minusta ristiriitaa tuo ainoastaan vanhempien lapsellisuus ja kyvyttömyys toimia lapsensa parhaaksi. Se, että riidellään ja haukutaan entistä kumppania.

Ei todellakaan se että vanhemmat haluaa olla lapsen kanssa.



Ette te pystyisi antamaan lasta isälleen, te ihmiset haluatte vaan ja ainoastaan estää miestä osallistumasta lapsen elämään!

Eli kyykkyyn te kaikki jeesustelijat jotka ette todellakaan tiedä mistä puhutte! - Ap:n kirjoitus oli aloituksena ihan kiinnostava, senkin kokemusperäinen. Siitä kyllä loisti läpi kuitenkin se että perusongelma ei tainnut olla kahden kodin olemassaolo, vaan muut ristiriitaisuudet, vanhempien huonot välit ja ilmeisen huono viestintä. Lopputuloksena risainen aikuinen, tietysti.



Eron jälkeen avainasia ei ole se, miten asiat käytännössä järjestetään, vaan se miten pitkälle lapsen etua ajatellaan. Onko teistä kommentoijista tosiaan yksi koti (plus jokin viikonloppuleiri isän luona) kategorisesti tärkeämpi kuin kaksi tasa-arvoista vanhempaa????????

Ja toimii erittäin hyvin. Välimatkaa meillä on n.1,5km ihan lasten takia. Ero lapsille on jo rankka kokemus ja halusimme pitää koulun lähellä, kaverit ja harrastukset myös. Välit lasten isään on loistavat, niinkuin myös hänen uuteen puolisoon ja päinvastoin. Mitä sääntöihin ja arvoihin tulee niin ne ovat meillä edelleen samat. Lasten asiat hoidetaan yhdessä vaikka osoitteet on eri. Tavaroita ei oikeastaan kuljetella edestakaisin, koska esim. vaatteet ovat molempien luona. Kaikilla lapsilla on omat huoneet molempien luona jne. Miksi me tähän ratkaisuun päädyimme oli se että kumpikaan ei halunnut olla se ns. viikonloppu vanhempi vaan molemmat haluamme olla lasten arjessa mukana. Synttäreitä meillä ei kahtia ole, koska se menee jokatoinen vuosi metodilla. Mun puolen sukulaiset on myös kutsuttu lasten isän kotiin näitä viettämään ja päinvastoin. Mielipiteitä taitaa kuitenkin olla niin monta kuin meitä ihmisiäkin.

ja siinä oli seurattu lapsia murrosiän yli, mutta kaikki lapset ei tietty olleet ehtineen vielä aikuisiksi asti. Ja metodi meni jokseenkin niin, että otetaan tilastoon kaikki lapset, jotka ovat käyneet läpi avioeron ja jaetaan nämä asumis- ja tapaamisjärjestelyitten mukaisiin ryhmiin ja katsotaan, että miten päljon nämä lapset ovat sittemmin tarvinneet mielenterveyspalveluita, erityisopetusta ja muuta sairaanhoitoa ja miten ovat sijoittuneet jatko-opintoihin. Tätä dataahan järjestelmä tuottaa jo valmiiksi ja ristiinajoon ei tarvita yksilöiden suostumusta, jos ja kun ettiinen toimikunta antaa luvan siihen ( ja sehän antaa, koska ristiinajossa voidaan poistaa henkilötiedot). Lisäksi osaa on haastateltu tarkemmin tilaston relevanteissa kohdissa. Nii nettä kyllä se aika relevantti tutkimus on. Suomalaiset äidit ei vaan siedä ajatusta, että lasten kannalta he yksin eivät riitäkään. Mitä tulee noihin erään aikaisemman kirjoittajan rakastaja-juttuihin, niin ne eivät ole sama asia. Rakastajaa peitellään ja hävetään, vanhempiaan ei. Jos lapsi asuu vuoroviikoin isänsä ja äitinsä luona, nämä voivat hakea häntä koulusta ihan yhtä luonollisesti vuorotellen kuin silloinkin kun olivat vielä naimisissa keskenään. Ja lapsi ei tietenkään pakkaa viikottain, vaan hänellä on omat tavarat ja huoneet kummassakin kodissa. Vain rakkaimpia tavaroita, unilelua ja päiväkirjaa on pakko kuljetella. Mutta tunne-elämältään normaali ihminen ei kiiinnykään moniin tavaroihin, vaan ihmisiin.

Nimittäin vuoroviikkoryhmässä on paljon enemmän lapsia, joilla on kaksi vastuullista ja osallistuvaa ns. täyspäistä vanhempaa. Jo se tekee paremman ennusteen lapsille riippumatta, miten ero hoidetaan. Jos taas toinen vanhemmista on aivan kelvoton huolehtimaan lapsesta, ei vuoroviikkosysteemiä voi harkita. Silloin lapsi kärsii usein muullakin tavalla. Lisäksi taipumus mielenterveyspalveluiden tarpeeseen, oppimisvaikeudet jne. voivat olla periytyviä ja haitata vanhemman kykyä/halua vuoroviikkojärjestelyyn.

Tämä tosiaan on ikuisuuskysymys ja joka kerta te jaksatte tapella tästä. Katsokaa peiliin.



Miksi ei voi mennä jakeluun että viikko-viikko systeemi voi toimia/isän ja äidin välit voivat olla hyvät/lapsi ei välttämättä joudu vaihtamaan kertaakaan hoitopaikkaa/koulua jne? Miksi? Niin, kun ollaan Suomessa, eihän täällä sovi erota millään tavalla siitä mihin ollaan "totuttu" tai muutoin leimataan outolinnuksi.. voi pyhä sylvi!



Minulla on lapsi joka on 6 vuotta asunut viikko-viikko! Minun ja exäni välimatka on noin 600m, sama koulu, aikoinaan koko päiväkoti-iän sama päiväkoti, samat kaverit, kaikki muutoin aivan samalla tavalla kuin ikätovereillaan paitsi että asuu vaan viikon meidän luona ja viikon isän luona. Siis kamalaa, EIKÖ?!? Me olemme jopa loistavissa väleissä lapsen isän kanssa, miehenikin on ja minä hänen uuden vaimonsa kanssa. Menee siis vielä oudommaksi, EIKÖ?



Tätä ei kyllä missään nimessä voi suositella jos taustalla kytee mustasukkaisuus tai katkeruus tai muuten vaan lapsellinen selkäänpuukotus jota usein eron jälkeen saattaa olla (huom. EI aina).

Tämä sopii jos lapsen isä ja äiti ovat valmiita sitoutumaan eronsakin jälkeen toisiinsa hyvinkin pitkäksi aikaa, koska tämä jos mikä vaatii tiimipelitaitoja ja OIKEAA asennetta :)



Ja voin sanoa teille kaikille kauhistelijoille, että mä olen pirun ylpeä pojastani joka on pärjäävä ja hienosti käyttäytyvä sosiaalinen ja reipas koululainen, lapsen isästä, hänen uudesta vaimosta, itsestäni ja minun miehestäni, puhumattakaan lukuisista pikkusisaruksista joita tuolla esikoisellamme on, ja koko viikko-viikko systeemistä!



Annetaan kaikkien kukkien kukkia, myös siellä kireissä kukkahatuissanne, eikös mammat ;)

miksi ihmeessä ette itse muuta joka toinen viikko muualle asumaan?

Olen opettaja, ja olen huomannut että nämä viikkolapset ovat aina vähän irrallaan kaikesta, toisaalta ihan yliskarppeina pärjäämässä ja muistamassa asioita ikään kuin varmistamassa, että heistä ei vaan ole mitään riesaa, mitään ei unohdu, asioita on pakko pohtia koko ajan siitä perspektiivistä missä kulloinkin on ja missä tulevalla viikolla on ... läkähdyttävää...

"Äiti unohti kirjoittaa nimen ja koe jäi sinne, luistimet on isällä, sukset jäi varmaan vaarin suksiboksiin, en muista olenko ehkä sittenkin äidillä kun olis iskäviikko mutta tuli muutos, olis äiskä viikko mutta siel on oksennustautia niin oon iskällä mut se ei ollu varautunu että me ollaan siellä niin ... ja mun piti antaa avaimet iskän uudele tyttöystävälle niin en päässyt kotiin ja en voi nyt olla luokkakavereiden kanssa kun oon isällä ja olen äidillä niin on ikävä meidän koiraa jne jne

Tarvitaanko tutkimus siihen, että huonosti tulee menemään jos vaikka isä piutpaut välittää lapsistaan? Entäpä jos tutkittaisiin vain sellaiset perheet, joissa vastuu jakautuu tasaisesti, lapsista välitetään, kummat voivat paremmin se jotka ovat saaneet asua yhdessä paikassa mutta ovat saaneet myös luoda hyvn suhteen etävanhempaan vai nämä viikkosiellätoinen täällä lapset?

Ja miten se sun ammattisi tähän liittyy?



Voi olla vanhemmat aviossa, elää yhdessä ja silti laput kadoksissa ja luistimet kotona eikä tule mukaan kouluun!

Tosin jos vanhemmat osaa hoitaa tehtävänsä vanhempina niin erotessakin ne luistimet löytää sinne lapsen luo.

Miten tollanen liittyy mihinkään muuhun kuin että perhe on kaaoksessa? Sekö ratkaisee että ollaan viikko toisessa osotteessa ja viikko toisessa? :)



Äidillä ikävä koiraa?? -Mitä sää ihminen hourailet? Todellakin olet miettinyt asioita monesta eri perspektiivistä. Huhhuh.



Luistimet voi unohtua vaikka mummolaan ydinperheessä. Mitä pahaa siinä on?

Kuulostaa enempi "opettajan" omalta ongelmalta suhtautua ihmisiin ja heidän tekemisiin; onhan se kamalaa että lapsi sää olla isän luona enempi kuin joka toinen viikonloppu!



34

Osoittaa kypsymättömyytensä juuri tuossa letkautuksessa että muuta ITSE!?



Jos vanhemmat eroaa niin silloin luonnollisesti muutetaan erilleen.

Ja lapsi jota kaksi rakastaa haluaa luokse.



Eikö "parasta" olisi tarjota "ydinperhe" ja laittaa lapsi suoraan adoptioon niin ei tartte seikkailla ollenkaan vaan se perhe on sielä neljän seinän sisällä!



Ei minua haitanut mennä isän luo äidin luota ja päinvastoin: ainoastaan se että ei nähnyt tarpeeksi isää.



34