Lue keskustelun säännöt.
Tuhoon tuomittu suhde(ko)? Mieheni kuolemasta reilu vuosi...
14.02.2010 |
Olen reilun vuoden elellyt yh:na mieheni kuoltua taisteltuaan pari vuotta sairautensa kanssa.
Nyt täysin yllättäen tapasin jokin aika sitten miehen, jota olen vajaan parin kuukauden ajan tapaillut. Ihan tutustumisasteella tämä vielä on ja olen itsekin aika yllättynyt tunteistani. Kuitenkaan varsinaisesta suhteesta ei vielä voi puhua, mutta molemmista tuntuu, että jossain vaiheessa tämä voisi sellainen olla.
Ystävät ja muut, jotka tästä tietää, niin ovat ihmetelleet, että miksi näin pian uusi mies, vaikka eihän tämä vielä ole seurustelua, aika näyttää tuleeko tästä sitä koskaan.
Mietin kuitenkin, että onko ystävät ja muut oikeassa, että pitäisi odottaa? Lapsia emme ole tähän vielä "sekoittaneet" eikä ole tarkoitus tehdä sitä vielä vähään aikaan, kun tulevasta ei tiedä vielä varmaksi.
Kommentit (14)
miehesi kuolemaa niin tehokkaasti kuin sinä ja heidän on vaikea asennoitua tähän tilanteeseen. Paras on, että kuuntelet nyt omaa sydäntäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä se kenellekään kuuluu kuinka pian tapailet miehiä?
he eivät elä sinun elämääsi. He eivät ole kokeneet surua, jota sinä olet. He eivät ole sairastaneet vuosia.
Sinulla on OIKEUS nauttia elämästäsi eikä se ole väärin! Kesti tuo suhde sitten tai ei niin nauti siitä!
Samaa mieltä yhden kirjoittajan kanssa että lapsia ei tarvitse sekoittaa ihan pian suhteeseen ts. ei tarvitse kertoa että sinulla on suhde. Nauti elämästäsi!
tietää itse oman tilanteensa parhaiten ja miltä tuntuu. Osaat varmasti edetä ihan siihen tahtiin, mikä sopii sinulle.
Itse toisalta toivon, että olisin tavannut jo aiemmin jonkun uuden miehen. Minun mieheni kuolemasta on kohta 3,5v. Nyt tuntuu, etten enää edes halua ketään tähän. Kun on niin "kauan" jo tätä rumbaa lasten kanssa vetänyt yksin ja muotoutunut ihan uudet kuviot, en enää haluaisi tähän ketään "sotkemaan" asioita.
Jos oisin aiemmin tavannut jonkun, oisin ajatellut silloin toisin. Yhdessä vaiheessa oli hirveä kaipuu parisuhteeseen. Silloin ei kuitenkaan sattunut mitään kohdalle. En osaa kuvitella, miten tuossa olisi voinut käydä sitten...
Toisaalta hurjasti on itsessä tapahtunut kasvua vielä viime aikoinakin ja on tullut tietoisemmaksi, mitä itse haluaa ja minkälaista haluaa. Näin tarkkaan en oisi tiennyt vielä pari vuotta sitten.
Mutta jokaisen kohdalla nämä menee niin erilailla, ettei niitä voi verrata keskenään. Ei etenemistahtia surun kanssa, ei uuden parisuhteen mahdollisuutta...
Kenellekään toiselle ei kuulu se miten pian tai myöhään puolisonsa menettänyt löytää uuden parisuhteen. Se on jokaisen täysin henkilökohtainen asia, ja jokaisen pitäisi se osata hyväksyä, eikä ainakaan alkaa arvostelemaan.
Oli minullakin jossain vaiheessa näitä "laastarisuhteita", mutta sen tiesi, että ne on vaan niitä, eikä niistä koskaan mitään tule. Ihan vaan semmoista "huvia", tavallaan kuin olisi elänyt uudelleen jotain villiä nuoruutta ;D
Kaikkea hyvää sinulle ja tapaamallesi miehelle. Itse tiedätte, miten etenette :)
Ota elämältä se hyvä mitä se nyt tarjoaa! Olet varmasti surrut ihan riittävästi viimeisenä kolmena vuotena.
Rauhallisesti katselleen eteenpäin omiin tunteisiisi luottaen,älä kuuntele muita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on lapset, joiden on mentävä todellakin kaiken muun edelle! Omien himojen ja halujen määräämänä ette todennäköisesti pysty ajattelemaan lastenne parasta.
Minä yhdyn näihin, jotka sanoivat, että anna suhteen jatkua (hitaasti) ja katso mihin se johtaa.
Minä olin samassa tilanteessa, etenimme todella hitaasti ja nyt meillä on yhteistä elämää takana kohta 10v
Teillä on lapset, joiden on mentävä todellakin kaiken muun edelle! Omien himojen ja halujen määräämänä ette todennäköisesti pysty ajattelemaan lastenne parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enemmänkin kuin vuosi - kirjoitit, että miehesi sairasti pari vuotta ja oletan, että jo sinä aikana olet käynyt kuolemaan liittyviä ja miehestä luopumiseen liittyviä tunteita läpi? Näin ollen en pidä tuota vuotta mitenkään liian lyhyenä aikana, luultavasti olet tehnyt surutyötä jo miehen sairauden aikana.
Edetkää hitaasti ja ennen kaikkea ota lapset huomioon.
Vuosi surutyölle on ihan hyvä aika.
Minä itse ottaisin lapset aika pian "kuvioon" mukaan, että näkisin miten mies tulee toimeen lasten kanssa. En voisi jatkaa suhdetta jos näkisin, että miehestä ei olisi kunnon kumppaniksi ja isäksi lapsille. Toki lasten kannalta on riski, että kiintyväät uuteen tuttavuuteesi ja pettyvät jos siitä ei tulekaan mitään syvempää.
Mutta elämässä ja rakkaudessa pitää ottaa pieniä riskejä, niin elämä voi näyttää myös ne ihanimmat ja huumaavimmat puolensa.
Itse olen mennyt lesken kanssa naimisiin. Hänellä oli tutustuessamme 5-vuotias poika ja vaimon kuolemasta oli aikaa 3.5 vuotta. Oli hänellä kai jo pidemmän aikaa ollut kaipausta löytää uusi kumppani, mutta elämäntilanteessa ei ollut aikaa olla haku päällä (uusi kaupunki, uusi työpaikka, vaativa työ)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieheni viimeinen vuosi meni käytännössä odotellessa hänen kuolemaansa. Tottakai sitä toivoi, että tapahtuisi ihme ja mies selviäisi, mutta jo tuon vuoden aikana työstin miehen kuolemaa ym. Vaikka kyllä se oli silti vaikeaa sen jälkeen kun mies oli oikeasti kuollut.
En usko, että lapseni tästä kärsivät, ovat mieheni kuoleman jälkeen olleet 2-4iltaa kummeillaan hoidossa, jotta minulla on omaa aikaa välillä. Tällöin olen tapaillut tätä miestä eli se ei ole lapsilta mitenkään pois. He ovat minulle edelleen ne tärkeimmät.
Ainakin vielä muutaman kuukauden pidän lapset erossa tästä, sitten mahdollisesti mies voisi tulla meille kahville tmv, mutta tämän näkee aikanaan päästäänkö noin pitkälle.
Eihän se tietenkään kuulu tutuilleni millon tapaan uuden miehen ym. ja jossain määrin osaan noita puheita suodattaa, koska sillon kun mieheni sairasti niin välillä arvostelivat kun olin liikaa sairaalassa miehen luona ja liian vähän lasten kanssa ja välillä taas olin heidän mielestään liikaa lasten kanssa.
ap
enemmänkin kuin vuosi - kirjoitit, että miehesi sairasti pari vuotta ja oletan, että jo sinä aikana olet käynyt kuolemaan liittyviä ja miehestä luopumiseen liittyviä tunteita läpi? Näin ollen en pidä tuota vuotta mitenkään liian lyhyenä aikana, luultavasti olet tehnyt surutyötä jo miehen sairauden aikana.
Edetkää hitaasti ja ennen kaikkea ota lapset huomioon.
Muuttuu vaan ja muuttaa muotoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta uskon silti, että sun on käytävä ja koettava se läpi. Nämä ensimmäiset suhteen puolison kuoleman tai eron jälkeen ei kestä juuri koskaan. SE johtuu siitä, että silloin se edellinen puoliso on vielä liikaa mukana kuviossa omissa ajatuksissa. Ei sitä se uusi kumppani kestä, ellei ole ihan poikkeuksellisen ja yli-inhimillisen kovaa kamaa. Mut silti se on käytävä läpi, koska joka tapauksessa joku suhde on se ensimmäinen ja siihen eteenpäin pääsemiseen tarvitaan nimenomaan suhde. Se ei käy millään suruprosessilla tai terapialla. SIksi sanoisin, että elä tuo sen mukaan, mitä elämä eteen tuo, mutta älä kiinnitä siihen liikaa toiveita tai liikaa itsestäsi ja itsetunnostasi: vaikka tämä menisi pieleen, tulee vielä uusia ja parempia tilaisuuksia.
ja mistäs sinä tiedät, jos tämä ap:n suhde on kestävää laatua. Ei se uusperhe-elämä varsinkaan alkuun ole mitään helppoa, mutta jos siitä selviää, niin aika varmasti suhde kestää.
Minulla oli mieheni kuolemasta aikaa 8kk kun tapasin nykyisen mieheni. Edettiin rauhassa (meillä molemmilla oli lapsia) tyyliin päivä kerrallaan ja katsottiin mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Saman katon alle muutettiin kun tapaamisesta oli 3v ja nyt yhteenmuutosta on aikaa kohta 9v.
mutta uskon silti, että sun on käytävä ja koettava se läpi. Nämä ensimmäiset suhteen puolison kuoleman tai eron jälkeen ei kestä juuri koskaan. SE johtuu siitä, että silloin se edellinen puoliso on vielä liikaa mukana kuviossa omissa ajatuksissa. Ei sitä se uusi kumppani kestä, ellei ole ihan poikkeuksellisen ja yli-inhimillisen kovaa kamaa. Mut silti se on käytävä läpi, koska joka tapauksessa joku suhde on se ensimmäinen ja siihen eteenpäin pääsemiseen tarvitaan nimenomaan suhde. Se ei käy millään suruprosessilla tai terapialla. SIksi sanoisin, että elä tuo sen mukaan, mitä elämä eteen tuo, mutta älä kiinnitä siihen liikaa toiveita tai liikaa itsestäsi ja itsetunnostasi: vaikka tämä menisi pieleen, tulee vielä uusia ja parempia tilaisuuksia.
Hienoa, että olet tavannut mukavan ihmisen.
Suosittelen etenemään toisaan hitaasti, ilman, että lapsia sekoitetaan mukaan. Mutta varmasti tulevaisuus näyttää suunnan. Hiljaa hyvää tulee. Vuosi on toisaan lyhyt aika taaksepäin katsottuna. Mutta toisaalta, jos nyt hiljalleen katsot mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, menee sekin tosi äkkiä.