Ujojen lasten vanhempia?

Poikani on juuri kuusi täyttänyt tuleva eskarilainen, ja luonteeltaan minulle edelleen täysi mysteeri..



Poika ei juttele eikä vastaa vieraille aikuisille, mutta ei juuri tutuillekkaan, kotona puhuu ja kiukuttelee avoimesti.

Hän inhoaa keskipisteenä olemista, esim. synttärikakun kynttilän puhallus, valokuvaus yms. ei onnistu..

Hän ahdistuu tungoksessa, ja hänen ollessaan nuorempi käydessämme esim. lasten konserteissa, jotka järjestettiin sisätiloissa, itki ensimmäiset kymmenen minuuttia haluavansa kotiin. sitten kyllä rauhoittui ja nautti esityksistä.

On kova huolehtimaan asioista: eihän pikkusisko eksy, onhan uuni pois päältä, eiväthän ovet mene lukkoon yms.



Toisten lasten kanssa tulee hyvin toimeen, ja on kaiketi ihan pidettykin, on kotihoidossa, kerho kolme kertaa viikossa.

On kohtuullisen lahjakas motorisesti, pyöräily, luistelu yms. onnistuvat hyvin. Ja kaiketi ihan ikäisensä tasolla visuaalisessa hahmotuksessa yms.



Joten ongelmana on lähinnä se, kuinka voin itse sosiaalisena höpöttäjänä tukea ja ymärtää häntä parhaiten. Ja kuinka eskari alkaa sujumaan?



Sen olen huomannut, että monet aikuiset pitävät isoa poikaa uhmaajana ja kiukuttelijana ( ei kotikasvatusta ), kun ei kiitä, ei tervehdi..