Ujojen lasten vanhempia?

Meidan tytto on aika paljon tuollainen on melkein 6v.

Oletko tutustunut esim .Keltikangas-Järvisen temperamennttiä käsitteleviin kirjoihin? Voisit saada sieltä hieman näkökantaa näihin asioihin. Myös siitä, kun lapsen ja vanhemman temperamentit eivät kohtaa.

kyselee ap..

Hän on kaksossiskoaan huomattavasti ujompi ja arempi, on aina ollut. Sisko on vahva persoona ja ehkä poika on kulkenut siinä siivellä siskon suojeluksessa, en tiedä. Nyt kun he ovat eri eskariryhmissä, pojan ongelmat ovat alkaneet. Hän ei vastaa kysyttäessä, inhoaa kaikkea huomiota ja menee lukkoon eri tilanteissa. Kavereita hänellä kyllä on ja leikit sujuvat pienessä porukassa. Eskariopettaja on jo leimannut poikani tyhmäksi, se asenne paistaa hänen kaikista lauseistaan ja kirjoituksistaan... Poika ei ole tyhmä, se on ihan tutkimuksillakin todettu (3 eri psykologia) ja tottakai minä nyt äitinä tiedän, mitä poika osaa ja mitä ei.

ja ne temperamentti-kuvaukset kyllä selittävät hyvin eri asioita. Kuvaus "hitaasti lämpiävästä" temperamentista osuu omaan poikaani.



-5-

lapsena ehkä tehtiin karhunpalvelus, kun olin niin ujo, etten voinut käydä yksin edes kaupassa, saatika aloittaa mitään harrastusta, nyhjötin sitten vuosikaudet kotona tai yhden kaverin kanssa. Tai siis olisihan se ollut kiva, jos joku olisi rohkaissut menemään vaikka pianotunneille, joille halusin, mutten uskaltanut mennä.

itseasiassa eräs elto jolle puhuin pojastani, suositteli samaa. Maanantaina kirjastoon.



Kävin myös googlettamassa tuon selektiivisen puhumattomuuden. Hmm, miksi ei, mutta poika kuitenkin puhuu toisille lapsille, isovanhemmille ja kotona ilman ongelmia, joten en ihan allekirjoittaisi.

Pitänee kuitenkin kysyä terveydenhoitajan mielipidettä kuusivuotis-neuvolassa.



-ap-

itseasiassa eräs elto jolle puhuin pojastani, suositteli samaa. Maanantaina kirjastoon. Kävin myös googlettamassa tuon selektiivisen puhumattomuuden. Hmm, miksi ei, mutta poika kuitenkin puhuu toisille lapsille, isovanhemmille ja kotona ilman ongelmia, joten en ihan allekirjoittaisi. Pitänee kuitenkin kysyä terveydenhoitajan mielipidettä kuusivuotis-neuvolassa. -ap-

Meidan tytto on siis diagnosoitu selektiivisesti mutistiksi viime kesana, vaikka puhuu kavereille ja jopa eskarissa aikuisille, mutta ei kaikille heista. Jos joku vaikka kaupassa kysyy hanelta jotain ei takuu varmasti suu aukea. Jotkut sukulaiset voivat olla kylassa muttei ole koskaan puhunut heille. Kotona taas perheen kesken on kuin papupata ja yrittaa komennella siskoaan minka ehtii. Mutta jos mennaan jonnekin niin on aivan mykkana jos epailee etta joku saattaisi kuulla.

Olinkohan 2

ja siellä ei kukaan hoitajista ottanut puheeksi puhumattomuutta, joten nyt jälkeenpäin en edes tiedä puhuiko kellekkään aikuisista siellä.. Kunhan meni joukon jatkona raukka..

Viisivuotis-testi tehtiin kolme kertaa, ja kertaakaan ei poika suoriutunut kaikista tehtävistä, vaikka tiesin hänen niistä hyvinkin suoriutuvan.

olisiko ollut aihetta neuvolan puuttua?



Miten selektiivista mutismia lähdetään tutkimaan ja miten lapsen ja perheen elämä diagnoosista muuttuu/helpottuu?



-ap-

juttu meilläkin. Kohta 6v tyttö eikä puhu päiväkodissa kuin lapsille. Kysyttäessä vastaa kyllä, mutta ei muuten puhu aikuisille. Lääkäri sanoi ettei siitä tarvisi olla huolissaan. Mutta olen silti.. :(

udella muttei inahtanutkaan. Mutta onneksi sitten suostui edes niin jotenkin kommunikoimaan etta laakari antoi liidut ja paperia ja pyysi piirtamaan aidin ja aidille suun, silmat ym yksityiskohtia ja suoriutui niista ihan hienosti.



Meidankin lapsi oli hoidossa/kerhossa 2,5v-4v ja siella ei huomattu mitaan sen "kummempaa" kuin etta oli hiljainen ja ihmettelivat tata diagonoosia jonka sai 5v.



Ei meilla ole toistaiseksi helpottunut elama oikeastaan millaan lailla, on vain vaikeutunut lapsen kannalta kun alkaa ymmartaa etta on "erilainen" ja ei VOI puhua aina kuin haluaisi. Uusimpana on ollut jonkin aikaa kestanyt erittain arhakka kausi tytolla, tosi akainen ja kiukuttelee jatkuvasti, minka olen kuullut olevan yleista aina kausittain nailla lapsilla koska ovat turhautuneita, niin kuin meidankin lapsi paivat poissa kotoa ja sitten purkaa kotona kaiken sen minka pantannut koko paivan ajan. Tai sitten on sita 6v uhmaa jo...



Eihan sita tieda, teidan poika tosiaan voi vain olla vain ujo, hitaasti lampiava tms. mutta eihan sita niin helposti tieda...

poika kiukkuaa pienemmästäkin, mutta on kyllä kotihoidossa, paitsi kerho, ja kuusi vuotias..



Tiedän että täällä neuvola ei osaa reagoida poikkeavuuteen nopeasti. Pieni kunta, yksi neuvolantäti..



Onko lapsesi diagnoosi tehty Suomessa? Kysyn koska huomaan, että kirjoitat ilaman ääöötä : ).



Meillä maanantaina neuvola, tälläketaa jo koululla, joten aion kyllä kysyä asiaa. kiitos kovasti vinkistä.

itse ole taas puolestani miettinyt etta josko lapsella on vain "perus suomalainen" ujohko temperamentti vieraiden edessa, kun taas taalla pitaisi olla niin sosiaalinen etta!



Mutta isosisko taas on ihan ok, eli on aina uskaltanut puhua muille ja kysyttaessa. Tama neiti ei vastaa vaikka miten udeltaisiin.



Katsooko poika silmiin vieraita vai kiertaako katsetta?

Kauanko kestaa lampeneminen kylavierailuilla?



Voithan mainita neuvolassa. Mutta toisaalta voihan se olla etta eskariin mennessa on jo ihan eri poika, voi reipastua vaikka miten!

häveliäästi ja nolona kääntää katseensa jos joku häntä katselee, saati sitten puhuttelee.

Kylävierailuilla leikit sujuvat toisessa huoneessa. kahvipöydässä saattaa nyökätä jos kysytään haluaako mehua tms. mutta aikuisiin ei ota kontaktia edes poislähtiessä.



Meillä myös pikkusisko 4.5v reippaampi, tosin matkii monessa asiassa isoaveljeään..

häveliäästi ja nolona kääntää katseensa jos joku häntä katselee, saati sitten puhuttelee. Kylävierailuilla leikit sujuvat toisessa huoneessa. kahvipöydässä saattaa nyökätä jos kysytään haluaako mehua tms. mutta aikuisiin ei ota kontaktia edes poislähtiessä.

2

Esim. lääkärissä käydessä ei suostu sanaakaan sanomaan lääkärille tai edes katsomaan häntä. Jos joku luokkakaveri moikkaa nähdessään lapsemme tämä ei vastaa takaisi, ei kuulemma pysty. Jos puhuu jotain vieraille, niin vastaa yhdellä sanalla ja katselee samalla varpaitaan.

Hänellä kuitenkin on muutama kaveri ja päiväkodissa tuli hyvin toimeen kaikkien kanssa. Nyt on koulussa ollut pientä kiusaamista, johtuen ujoudesta.

Tuo kova huolehtiminen on tuttua ja aina jotenkin vähän jännittinyt, eikä osaa relata kuin kotona. Huolehtii muutenkin liikaa asioista.

Eskari sujui hyvin ja koulussa pärjää hyvin. Jos tuota pientä kiusaamista ei huomioida. Ilmeisesti kuitenkin voisi olla tunnilla aktiivisempi. Jos toiset nauraa hänen vastauksilleen, hän ei oikein siedä sitä. On aika herkkä luonteeltaan.



Olen itse myös ujo ja ymmärrän lastani, mutta tämä yhteiskunta ei kauheasti ymmärrä ujoa lasta ja olen kyllä itsekin saanut paljon paskaa niskaani ujouteni vuoksi. Kun sanat jää kurkkuun, niin ei sille mahda mitään.



Isäni suvussa on mutismia, mutta mitään mutismi diagnoosia lapsemme ei ole saanut, vaikka tällä oli n. 3-4 vuotiaana vaihe ettei puhunut kenellekään muulle kuin perheemme jäsenille jotain. Edes tutuille isovanhemmille ei sanonut sanakaan, puhumattakaan muista ihimisistä ja lapsista. Tämä meni kuitenkin onneksi ohi, kun aloitti hoidon 4,5 vuotiaana. Sitä ennen kävi kerhossa. Tosin puheen kehityskin oli myöhässä. Muuten on normaalisti kehittynyt.

Meillä ujo tyttö jolla selektiivistä mutismia (ei diagnoosia) ja on lisäksi SI. Kuvauksesi sopii tyttömme ujouteen ihan yksi yhteen.



Tyttö oli 1-2v. iässä päiväkodissa josta kommentti että on ujo mutta ei muuta. Samoin oli reilu 3v. iässä muutaman kk päiväkodissa ja silloin samat kommentit. Ei siis puhunut juuri aikuisille mutta kylläkin muille lapsille ja tuli lasten kanssa hyvin juttuun. Muuten tyttö hoidettu kotona.



Tyttö on tosi ujo kun on aikuisia (tuttuja tai vieraita) paikalla. Vielläe skari-iässä saattoi piiloutua vanhempien seläntaakse ja omien pitkien hiustensa taakse. Jos joku puhutteli käänsi tai painoi katseensa. Saattoi nyökätä mutta ei muuten vastannut puhutteluun mitenkään. Kavereiden vanhemmat ihmettelivät eikö tyttö puhu koskaan mutta kaverit olivat hämmästyneitä sillä on kavereiden kanssa todella puhelias ja vilkas eikä mitenkään arka.



Tilanteet joissa joutuu olla esillä on vaikeita. Tyttö ei tykkää että häntä valokuvataan ja hänelle on vaikea ottaa esim. lahjoja tai kehuja vastaan. Ei halua olla esillä vaan vetäytyy sivuun kun on vieraita ihmisiä paikalla.



Tästä huolimatta tyttö on sosiaalinen ja pärjää hyvin koulussa ja kavereiden aknssa. On nyt kolmannella luokalla ja kävi aikanaan koulukypsyystesteissä juurikin tuon arkuuden takia osittain. Mitään estettä koulussa pärjäämiselle ei ollut muuta kuin että psykologi totesi lausunnossaan että vaatii opettajalta paljon motivointia ja persiille potkimista jotta tyttö ei vetäydy omaan maailmaansa. Ja hyvän opettajan avulla tyttö on ruvennut avuatumaan koulussa. Kotona ollaan rohkaistu tyttö sosiaalisissa tilanteissa ja ne eivät ole enää hänelle niin vaikeita. Tutut aikuiset tilevat jo kertomaan että teidän tyttö oli kylillä tullut tervehtimään ja jopa katsonut silmiin. Eli huima kehitys tässä neljässä vuodessa tapahtunut.



En siis aloittajana olisi turhaan huolissani jos lapsi muuten pärjää hyvin ja on tyytyväinen elämäänsä. Paljon vain rohkaisua ja vahvistusta ja lapselle osoitettava että hän on hyvä sellaisena kuin on ja vahvistettava lapsen itsetuntoa niin paljon voi tapahtua jo eskarin kuluessa.

Miten te muut ujojen vanhemmat reagoitte, kun huomaatte aikuisissa paheksuntaa kun ei saa vastausta tai edes katsetta lapseltanne?



Itse olen joutunut yhdelle "kaverilleni" sanoa, että poikani pelkää häntä. On ollut pojalle tosi tyly, ja muunmuassa todennut ivallisesti pojan kuullen " Onpas napanuora lyhyt", poikani liimautuessa minuun. Tämä pelko oli kaverin mielestä lähinnä huvittavaa. Nykyään välttelen tätä ihmistä, sattuneista syistä..



Jotenkin tämä yhteiskunta tuntuu niin tylyltä näille ujoille ihmisenaluille, ja toki huomaan myös itse aikaajoin turhautuvani pojan käytökseen, joten kasvun paikka minullakin..



-ap-

on ap:n pojan tyylinen 5v. poika. Tosin motorisilta taidoilta hieman kömpelö. Nyt sekin asia parantunut kun sai silmälasit viime syksynä.



Poika aloitti nyt tammikuussa päiväkodissa. On neljänä päivänä viikossa 4 tuntia kerrallaan. Ihan tähän "ongelmaan" liittyen nyt. Haluan selvittää nämä asiat ennen eskarin ja koulun alkua. Tässä kevään mittaan käy sitten lasten psykologi päiväkodissa seuraamassa poikani toimintaa ja käyttäytymistä ryhmässä. Katsotaan, mitä siitä saadaan sitten irti.



Olen iloinen, että minut otettiin huolineni tosissani ja pojalle järjestettiin tämä paikka ihan seurantaa ja tilanteen selvittelyä varten.



Minulla on myös kaksi tyttöä, 6v. ja 4v. jotka ovat super-sosiaalisia. Poika varmasti tuntuu siskoilleenkin aina "häviävän" ja siskot toimivat usein pojan "äänitorvena". Tätä olen sitten tytöille puhunut, että eivät saisi veljensä puolesta vastailla...



Katsotaan, miten tilanne etenee. Kyllä äitinä on kova huoli pojasta :( Itse olen ollut todella arka ja ujo lapsena. Se ahdisti. En uskaltanut koulussakaan tunnilla puhua mitään. Oli kamala paikka kun opettaja sitten nimesi tietysti välillä minutkin vastaamaan. Esitelmien pitäminen oli ihan painajaista ja niistä aina koitin luistaa ties millä keinoilla. Minua kiusattiin ujouden takia jne... En ikinä halua lapselleni sitä helvettiä läpikäytäväksi. :(

.. ja sen neuvon voin omasta puolestani sanoa, että inhottavaa oli, kun asiaa kommentoitiin ääneen. Muistan monet kerrat esim. kyläillessä tai jos meillä oli vieraita ja olin oma itseni eli en kovin puhelias mutten mielestäni erityisen hiljainenkaan ja sitten joku aikuinen (vieras, oma mummo tai oma vanhempi) kommentoi tyyliin "kerropas nyt Mari mitä sulle kuuluu, kun olet ollut niin hiljainen koko illan" tai muuta vastaavaa ja näistä tuli aina tosi paha mieli! Sama kuin joku kommentoisi että oletpas lihava/Meidän poika on vähän ylipainoinen tai lihavampi kuin Jesse jen. Koin tulevani leimatuksi ja että minun pitäisi olla toisen lainen, samanlainen kuin toiset reippaammat lapset. Vaikka eivät aikuiset koskaan mitään pahaa tarkoittaneetkaan mutta tuollaiset kommentit saivat minut vain yhä enemmän lukkoon ja tulivat osaksi omaa identiteettiä ns. turhaan.



Eli suosittelisin välttämään lapsen kuulleen kaikkea vastaavaa kommentointia "meidän paavo on hieman ujo" ellei nyt tosiaan ole akuutti tilanne jossa toinen on loukkaantumassa kun ei tervehditä ym. Minusta ainakin tuntui, että tuollaiset toteamat muuttuivat itseään toteuttaviksi/ruokkiviksi ennusteiksi. Sen sijaan jos joku jossain tilanteessa sanoi minun olevan puhelias/reipas (vaikken ehkä edes erityisen puhelias olisikaan ollut) niin minulle tuli heti paljon vapautuneempi olo ja oli sen vuoksi yhä puheliaampi.



Eli kehukaa ujojen lastenne reippautta vaikka ihan pienistä jutuista "olit tosi rohkea kun katsoit tätiä silmiin kun oltiin kylässä" ym. sen sijaan että yrittäisitte rohkaista toimimaan toisin kuin toimii "puhu vaan rohkeasti enemmän" -> tulee epäonnistunut olo jos ei pysty.