Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu etten jaksa enää olla. Menkat tulivat TAAS.
13.01.2009 |
Eli lapsettomuudesta kärsitään, ja jonkin asteisesti siihen on sopeuduttukin. Nyt veret olivat pari päivää myöhässä ja samalla hetkellä kun mietin, että olisikohan tää nyt tätä, niin eiköhän se sitten alkanut.
Tuntuu tosi paskalta. Nyt titysti erityisesti, mutta muutenkin. Ilo on elämästä kutakuinkin hävinnyt, päivästä toiseen kuljen ja päivät ovat samaa harmaata massaa. Mulla ei ole yhtään mitään syytä haluta elää enää, ei tosin syitä kuollakaan, mutta tässä välissä on aika vaikea sauma.
Olen hakenut apua, olen puhunut muille, olen kokeillut lääkkeitä. Aina vain väsyttää, joululomalla en tehnyt muuta kuin nukuin kaksi viikkoa. Olin hereillä ehkä 4 tuntia vuorokaudessa. Ei ollut syytä herätä.
Kommentit (21)
Meillä yritystä 3 ja puoli vuotta takana, selittämättömiä mekin. Eilen tehtiin kolmas ja viimeinen inseminaatio. Tiedän että kahden viikon päästä taas maailma kaataa paskaa niskaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kuukautiset on parikin päivää myöhässä, kannattaa varmaan tehdä raskaustesti, niin tietää onko edes ollut raskaana, suurin osa keskenmenoistahan tapahtuu ihan alussa. Oletko koskaan ollut edes vähän aikaa raskaana? Vika voi olla esim. limakalvon verenkierrossa ja olen kuullut, että minidisperin voisi auttaa tähän ongelmaan. Tosin minidisperiniä ei suositella niille, joilla on verenvuototaipumusta tai jotain tällaista.
En halua herättää turhaa toivoa, mutta ei se mahdotonta ole, että vielä saisitte lapsen, jos diagnoosikin on kerran selittämätön lapsettomuus.
Onhan näitä julkisuuden henkilöitäkin ollut, joiden ei pitänyt saada ollenkaan/enää lapsia, mutta sitten tulivatkin raskaaksi, Arja Korisevaa, Sari Tammista ja oli vielä muitakin.
Ihmeitä siis tapahtuu, mutta ymmärrän, jos ei jaksa uskoa, että se käsittämätön ihme osuisi omalle kohdalle ja varmaan tuollaiset ihmeet saavat vain katkeraksi, kun se tapahtuu toisten, mutta ei omalla kohdalla.
Miettikää sitä sijaisvanhemmaksi hakeutumista, sijaisperheistä on pulaa.
Sitten voisit miettiä tällaista kummilapsen ottamista jostain ulkomailta, vaikka Worldvisionin kautta.
Rukoilen, että saisitte vielä lapsen, oman tai sijaislapsen.
Alkuun tein noita testejä jos yhtään oli menkat myöhässä mutta aina negaa.
Luovutussiittiöillä ei olla kokeiltu, lähinnä sen takia, että kerran kun asioimme yhdenklinikan kanssa, niin sen paikan joku tyyppi ehdotti mulle luovutettuja munasoluja, ettei tämä mun sairaus vaan periytyisi. Se sai mut tuntemaan itseni niin epäkelvoksi, että klinikkakin vaihtui sen saman tien ja todellakin päätimme, että omilla mennään, molemmat. Me halutaan yhteinen biologinen lapsi tai sitten ihan kokonaan joidenkin toisten vanhempien. Molemmat vaihtoehdot näyttävät tällä hetkellä mahdottomilta.
Meillä onnistui vasta Felicitas-klinikalla, onneksi pääsin kokeiluun, jossa IVF:n sai puoleen hintaan.
Itse päädyin juuri luovuttamaan pakkasessa olleet alkiomme jollekin tarvitsevalle pariskunnalle, saimme luomusti lapsia hoidon jälkeen. Kamalalta tuntui luovuttaa näin omia lapsiaan, mutta en olisi pystynyt tuhoamaan niitä ja uudet hoidot on epätodennäköisiä, eikä meillä olisi ollut rahaakaan niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä kuvittelee kuitenkin joka kuukausi mahdottomia, vaikka tietää sen olevan epätodennäköistä. Tuntuu siltä, että kaikilla muilla lopulta onnistuu ja me ollaan toivottomia, joilla ei ikinä ikinä.
Meillä lapsettomuutta kesti viisi vuotta. Viimeisenä luovutin ja yritin sopeutua. Tein hulluna töitä ja urheilin. Tuntui että ainoastaan silloin, kun olin fyysisesti ihan poikki, oli edes vähän parempi olla.
Lähetän ap:lle myötätunnon rutistuksen, tuohon murheeseen ei ole lohdutuksen sanoja.
yksityisen suhteen rahat on tuhlattu eli loppu sielläkin. Selittämätön lapsettomuus.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sisällä ja kaikki meni kesken. Nyt tutkimukset käynnissä, mutta olen niin loppu, etten jaksa. Ja samalla kuulen jatkuvasti vauvauutisia kavereilta, ei oikeen jaksa iloita heidän puolestaan. Ahdistaa.
Tiedän, olen kokenut tuon tunteen. Tavallaan koen sitä edelleen. Saimme kaksi lasta hoidoilla, pitkän odotuksen jälkeen. Kolmatta en enää jaksa edes yrittää, olemme miehen kanssa kiitolisia näistä mitä on saatu. silti, yhä tunnen pettymystä siitä etten ole raskaana kun menkat alkavat.
Sun pitää löytää se ilo elämään nyt jostain muualta. tiedän, mahdotonta tai ainakin tosi vaikeaa. Itse yritin löytää ilon aikoinaan hoitamalla eläimiä. Se auttoi. Sain muuta ajateltavaa kuin lapset. Tämä auttoi myös hoitojen aikana.
On hyvä, että olet puhunut ja kokeillut lääkkeitäkin (masennukseen?). yritä ulkoilla, shoppailla ja mene Joogaan. Jooga on ehkä noista kuitenkin paras keino löytää "rauha sisältään" ja saada uusia voimia elämään....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän miltä tuntuu. Itsekin lapseton, joskin nyt vasta/jo 1,5v yritystä takana. Jokainen kerta kun se punainen, tappava basiliskin silmä kurkkaa pikkuhoususta tuntuu, että elämästä häviää kaikki.
Joka kerran ehtii toivoa, josko se nyt olisi tässä. Josko viimeinkin meillekin tulisi vauva.
Mutta tiedätkö, ystäväni oli myös pitkään lapseton. Sain lukea hänen runojaan lapsettomuudesta, kun omat hankaluuteni alkoivat. Hän sanoi myös kokeneensa ettei ole syytä elää. Mutta nykyään hänellä on aivan ihana pieni adoptiopoika. Kävin heitä katsomassa tuossa taannoin, ja hän sanoi jotain minusta tärkeää:
Hänestä oli tuntunut, että pahinta mitä hänelle voi sattua on ettei saa omaa lasta. Mutta lause tuntuu hänestä nykyään aivan absurdilta. Jos pahinta on se, että nyt saa peuhata pienen (adoptio)poikansa kanssa, ei se kamalan kurjalta tunnukaan. Eikä se minustakaan yhtään kurjalta näyttänyt. :)
Minulle tuo ajatus toimii säteenä tummimmissa päivissä. Että kun kaikki muu on käyty läpi, on vielä tuo lupaus tulevasta onnesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaksi lasta luomusti kuitenkin saanut. Voin kuitenkin jotenkin ymmärtää tuon totaalisen tyhjyyden tunteen. Voisin kuvitella, että lohtua voisi nyt tuoda, se että tarjoisitte kodin jollekin muulle kuin biologiselle lapselle. Eli mitä jos ryhtyisitte sijaisperheeksi. Se toisi täytettä omaan tyhjyyteenne ja olisi yhteiskunnallisesti sekä tämän lapsen ja hänen perheensä kannalta hieno teko.
Mulla on oireeton krooninen sairaus joka ei parane ja miehellä 8 v sitten sairastettu masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sitten ei ajatukseni adoptiostakaan lohduta. Höh.
Sijaisvanhemmuus kuulosti kanssa hyvältä ajatukselta, sekä eläimet. Meillä on kaksi kissaa, ne ovat likipitäen lapsia meille. :) Ehkä semmoinen auttaisi, kun olisi joku huolehdittavana..?
Minä en kärsi lapsettomuudesta mutta joka kuukausi seuraan sivusta sitä toivetta joka herää ja sitä hirveää pettymystä mihin se toistuvasti päättyy :(
Tarvitsisin itselleni vertaistukea jotta jaksan olla tuon rakkaan ihmisen tukena.
Voi sua ap, itkettää puolestasi. Mulla on niin paljon muistissa omista kärsimyksistä.
Ehdin yrittää mieheni kanssa lasta nelisen vuotta, kolme vuotta niistä hoidoissa. Ei tärpin tärppiä tullut, edes ivf ei toiminut meillä passeineen. Lopulta alkoi niin ahdistaa, että lopetimme hoidot ja aloimme ajatella elämää kaksin. Itketti ja olin katkera, koska syytä ei löytynyt.
Sitten, vajaata vuotta myöhemmin mieheni kuoli tapaturmaisesti. Elämältä putosi pohja kokonaan, olin niin yksin. Kun pahin tuska oli hellittänyt, suostuin ystäväni seuraksi treffeille eikä paluuta ollut. Tapasin kai sielunkumppanini tai jotain, mutta olin mennyttä naista.
Toisilla treffeillä etenimme sänkyyn saakka ja tulin raskaaksi. Nyt meillä on kolme täysin luomusti saatua lasta ja olen onnellinen. Välillä mietin, miten elämä nyt näin meni... Tuntuu niin uskomattomalle ihan kaikki.
En tiedä miksi tämän halusin sulle kertoa, mutta jotenkin tekstisi kolahti. Toivon sydämestäni sulle ap tsemppiä ja voimia!
ei lemmikki korvaa lasta, mutta voi auttaa kuitenkin surussa. Minusta on ainakin ihanaa, kun on kotona joku vastassa ja kissat tulevat kainaloon ja puskevat. Ja minä voin niitä hoitaa.
On kuitenkin mukava ajatella jotain muuta kuin lapsettomuutta välillä, lemmikit voivat irrottaa ajatuksia.
yksityisen suhteen rahat on tuhlattu eli loppu sielläkin. Selittämätön lapsettomuus.
ap
psykiatrisella puolella?
Läheiseni on vasta vuoden ollut tutkimuksissa/hoidoissa ja tuo on niin sydäntä raastavaa minullekkin. Saatika sitten hänelle ja miehelleen.
Antaisin mitä tahansa itseltäni jotta saavat vauvan. 12
Minä olen siinä mielessä onnellinen, että sain esikoisen luomusti hoitojonossa 1,5 vuoden yrittämisen jälkeen. Se oli onnellinen sattuma ja ihana asia. Melkein kolme vuotta on yritetty kakkosta ja nyt parhaillaan IVF käynnissä ja tänäänkin piikittelin taas. Tämä on tosi raskasta ja vaikka minulla on yksi lapsi, niin ei se surua vie pois. Lisäksi tämä on sellainen trauma, että jotenkin sen lapsettomuuden ottaa osakseen identetiteettiä, kun kerran kokee sen. Kun odotin esikoista, niin silti asia oli edelleen mielessä. Ei hallitsevasti, mutta tavallaan siitä ei parane kokonaan koskaan.