Koiran kynsien leikkaaminen- tuloksia
kyselin viime viikolla ohjeita kun koira ei antanut leikata kynsiä.
Noudatin ohjeita ja nyt on kaikki kynnet leikattu. Ensin kokeilin, kutittelin, koputin saksilla koiran kynsiä monta monta kertaa päivässä ja sitten aloin vähitellen leikkaamaan yhden kynnen kerrallaan ja palkitsin aina nakilla (suurinta herkkua). Vaikka kaikki kynnet on jo leikattu, pyrin siihen että kerran päivässä ainakin olen leikkaavinani, jotta koira tottuu siihen niin hyvin että kaikki kynnet voi leikata kerralla.
Mitä tulee näykkimiseen, sekin on vähentynyt. Ennen koira alkoi näykkimään kun kynsiä yritti leikata: minä tietenkin kiskaisin käden pois ja kiljaisin---> yritti näykkiä uudelleen ja hampaista jäi jälki käteen kun vedin kättä pois. Joku sanoi että kun koira näykkii, sano tiukasti ei ja älä vedä kättä pois, ei se koira pure. Ei niin. Nyt jos yrittää näykkäistä, jätän käden paikalleen ja en vedä sitä pois. Eipä enää edes yritä näykkiä
Kommentit (2)
Ykköselle: Olen ihan samaa mieltä. Loistavaa, että tällaisia tuloksia saadaan palkitsemismenetelmillä.
Mutta jos johtajuus on hukassa ja koira protestoi sen takia, niin silloin ei valitettavasti namit auta. Niitä keinoja ei mielestäni pitäisi suositella av-palstalla laisinkaan, vaan ottaa aina yhteyttä ammattilaiseen eli ongelmakoirakouluttajaan.
Olit ehkä se kyselijä, jolle minäkin vastailin. Jokuhan ehdotti, että koiran kynnet pitäisi leikata väkisin sen sijaan, että totuttaisi koiran hyvällä leikkaamiseen. Toivottavasti tämä neuvoja näkisi nyt viestisi.
Koiran pitää toki totella ehdoitta ihmistä, mutta kynsien leikkuussa on kyse siitä, että koira pelkää koko operaatiota, ja mehän tiedämme, mitä pahimmillaan seuraa siitä, että koiran pelkoon suhtautuu vihaisesti ja aggressiivisesti - koirasta tulee vihainen, joko avoimesti, tai sitten piilovihainen.
Minusta tärkein "ase" koiran kouluttamisessa on kärsivällisyys. Asiat täytyy saada perille koirantajuisesti. Minusta pakotetut koirat ovat arvaamattomia. Toki eri rotujen kouluttamisessa on eroavaisuuksia, toisille pitää olla paljon napakampia. Mutta on paljon helpompaa, että koira huijataan tekemään asia vapaaehtoisesti, kuin että se pitää pakottaa.