Sijaisopettaja solvasi lapsia, vanhemmat haki lapsiaan
pois koulusta kesken päivän.
Mitä mieltä tästä jupakasta?
http://www.vartti.fi/artikkeli/548f38f6-ce71-4d10-aab9-6d037b74c5ea
Sijaisopettaja solvasi lapsia
Opettajien lyhytaikaisia poissaoloja ei onnistuta läheskään aina korvaamaan pätevillä sijaisilla. T
Vihaiset vanhemmat hakivat järkyttyneitä lapsiaan kotiin kesken päivän vantaalaisesta Askiston koulusta torstaina. Syynä oli kuudennen luokan sijaisena toimineen opettajan asiaton käytös.
Vantaalaisen Askiston koulun koulunjohtaja Matti Lotvonen ei kiistä tapahtunutta.
- Koululla on ollut poikkeuksellinen tilanne, joka aiheutui alalle sopimattomasta sijaisesta, hän myöntää.
Vartin saamien tietojen mukaan naispuolinen sijaisopettaja oli haukkunut oppilaita ja sanonut esimerkiksi näiden käyttäytyvän kuin puoliaivottomat apinat.
Vanhemmat on kutsuttu koululle puimaan asiaa yhdessä tällä viikolla.
- Tilanne on ei kuitenkaan enää ole akuutti. Luokanopettajan virkavapaus päättyi perjantaina. Tilanne palautuu normaaliksi toivottavasti mahdollisimman pian. Se, mitä sijaisen aikana on tapahtunut, käsitellään opettajien, vanhempien ja koulun johtokunnan tapaamisessa. Katastrofia ei ole syntynyt, Lotvonen arvioi.
Lasten hakeminen koulusta kesken päivän harvinaista
Askiston kuudesluokkalaisista valtaosa jätti koulupäivän kesken torstaina. Vanhemmat reagoivat tilanteeseen saatuaan lapsiltaan viestejä sijaisopettajan käytöksestä.
- On todella harvinaista, että vanhemmat hakevat lapsensa kesken päivän kotiin. Ei tule mieleen toista tapausta. Poikkeuksia olivat luonnollisesti Jokelan ja Kauhajoen koulusurmapäivät, muistelee Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo.
Kalon mukaan pitkäaikaisiin äitiysloma-, hoitovapaa- tai vuorotteluvapaasijaisuuksiin löytyy yleensä helposti hyviä ja muodollisesti päteviä sijaisia.
- Haasteena ovat erityisluokanopettajien sijaisuudet sekä lyhyet, parin päivän tai viikon sijaisuudet. Lyhyisiin sijaisuuksiin otetaan niin päteviä kuin saadaan. Usein ensimmäistä sijaisuuttaan tekevää seurataan pari päivää. Jos tuntuu, että hän osaa ja pärjää, hänen kanssaan jatketaan. Jos taas havaitaan, ettei henkilö sovellu työhön, häntä ei pyydetä uudelleen, Kalo kuvailee.
Kommentit (53)
liikuntatunnilla aikoinaan yksi poika oli sanonut opettajalle "vedä kätees" ja opettaja siitä suivaantuneena riisututti pojan housut pois ja kehotti vetämään käteensä siinä muiden edessä. Meille tytöille ei koskaan kerrottu mitä poika sitten teki, muuta kuin riisui kai ne housunsa, mutta muistan, että tästä nousi myös melkoinen metakka aikoinaan.
Tämä poika oli vielä tosi mukava ja yleensä hyvä käytöksinen, että en sitten tiedä mikä johti moiseen kielenkäytöön. Itse pelkäsin kys. opettajaa.
tuollaisen syyn vuoksi. Päinvastoin lapsi saisi kotona kuulla kunniansa, jos olisi käyttäytynyt sijaiselle huonosti. Jos Metro-lehteen on uskomista sijainen oli kutsunut lasten käytöstä apinamaiseksi ja varmaan aiheesta. Uskomattomia vanhempia kertakaikkiaan.
että, sijainen on haukkunut häntä täydellisesti ja mm kutsunut hänet huoranpoikaseksi - hakisin koulusta ja menisin suoraan rehtorille puhumaan. Ei ole väliä jos poikani on käyttäytynyt huonosti. Opettaja ei saa tuollaista tehdä!
tuollaisen syyn vuoksi. Päinvastoin lapsi saisi kotona kuulla kunniansa, jos olisi käyttäytynyt sijaiselle huonosti. Jos Metro-lehteen on uskomista sijainen oli kutsunut lasten käytöstä apinamaiseksi ja varmaan aiheesta. Uskomattomia vanhempia kertakaikkiaan.
te vaikutatte ihan puoliaivottomilta apinoilta, sillä ette edes tiedä koko jutusta mitään ja toi lehtijuttu oli niin kaunisteltu että teinä en menisi sanonaan mitään.
t.luokan oppilas
Niinhän tuon ikäisillä on tapana sijaisopettajan aikana käyttäytyä.
ja kun naisope kertoo että ovat aivottomia apinoita, se saa potkut
Toisaalta pieniä herranterttuja. Toisaalta kiusanhenkiä, jotka kuvittelevat olevansa fiksuja ja filmaattisia ja aikuisia ja kykenevänsä laittamaan kampoihin vaikka kenelle. Puheet ovat mitä ovat ja käytös myös ja tyhmyys oikein tiivistyy joukossa. Ja ne hiljaiset ja kiltit eivät uskalla kuin olla hiljaa.
Jos opettaja ei muuta ole tehnyt kuin sanallisesti haukkunut, niin so? Epäopettajamaista käytöstä, mutta ei vanhempien nyt tuollaisen takia olisi lapsiaan tarvinut kotiin hakea.
Kiinnostaisi tietää mitä nämä lapset ovat suustaan päästelleet tälle sijaiselle.
On mahdollista että opettaja on kelvoton sitä en kiellä mutta jos vain noista sanoista saa potkut tuntuu oudolta.
Kuudesluokkalaiset just on aivottomia apinoita. (ei edes puoliaivottomia).
Vanhempana kyllä hävettäis, että lapset on käyttäytyneet noin huonosti koulussa.
Muutan mielipidettäni, mikäli käy ilmi, että ko. lapset istuivat hiljaa paikoillaan ja tekivät annettuja tehtäviä. Mut joo, tuskin mun tarvitsee...
Vartti tekee juttujaan ihan omasta näkökulmastaan. Vielä pahemmin kuin ip-lehdet.
Koulussa on ollut pakko sattua jotain muutakin, sillä en minä vanhempana hakisi lastani koulusta opettajan sanomisten vuoksi. Itse sijaisuuksia tekevänä tiedän, että luokka voi sijaisen aikana käyttäytyä kuin lauma eläintarhan eläimiä. Haluaisinpa siis lisäinfoa, mitä koulussa on oikein sattunut.
Oman tokaluokkalaiseni viime syksyn kokemus aukaisi omat silmäni, sen vuoksi ei tehnyt lainkaan vaikeaa uskoa että tässäkin jutussa olisi jotakin mätää.
Lapseni kertoi viime syksynä että sijainen oli satuttanut häntä kun olivat koristelleet joulukuusta. Ajattelin että "vahinkoja sattuu" ja että oma lapseni oli töpeksinyt jotain. Seuraavana aamuna kuulin samantyyppisiä asioita myös lapseni koulukavereilta, muitakin lapsia oli kohdeltu kovakouraisesti. Pikasoittokierros tutuille vanhemmille, lisävahvistusta asiaan, soitto rehtorille ja sijainen ulos.
En ihmettelisi vaikka kyseessä olisi sama tyyppi pääkaupunkiseudulla kierroksessa...