Lue keskustelun säännöt.
Ystävän lapsi ärsyttää, voiko minusta tulla hyvä äiti?
13.01.2009 |
Odoan esikoistani. En ole koskaan halunnut lapsia, mutta kolmenkympin korvilla viimein pyörsin puheeni ja päätin, että yksi lapsi saa tulla. En kuitenkaan potenut mitään vauvakuumetta, enkä erityisesti pidä lasten seurastan, etenkään sellaisten, jotka eivät vielä osaa puhua.
Eilen meilä kävi vieraisilla lapsiperhe ja jäi askarruttamaan: millainen äiti minusta oikein voi tulla? Huomasin, etten edelleenkään jaksa innostua kaverin lapsista, en pienemmistä enkä vanhemmista, enkä varsinkaan pienemmistä. Minusta se (vähän yli 1 v) lapsi oli lähinnä rasittava. Tuijotti vaan ja kompasteli huojuen. Sotki kaiken. Rikkoi kaiken, minkä käsiinsä sai. Komensi kissojamme. Komensi äitiään eli hetikun lapsi rääkäisi (ja kovalla äänellä muuten miksi pikkulapsilla on niin helvetillinen ääni?), äitinsä riensi hätiin että mikä hätänä haluatko tämän tädin korulippaan? haluatko sipsejä? haluatko jotain?
Minua alkoi vierailun aikana vain enemmän inhottamaan koko kakara. En jaksa tuijottaa sitä ihaillen, vaikka vanhempansa sössöttävätkin miten täydellinen lapsi on ja miten se teki sitä ja tätä. Kun lapsi kiusasi kissojamme vanhemmat vain nauroivat.
Voiko tällaisesta tulla hyvä vanhempi? Ärsyynnynkö omastakin tenavasta?
Kommentit (32)
eikä sun tartte olla sellainen äiti, joka juoksee lapsen perässä ja antaa sielle kaiken mitä lapsi haluaa, jos vähänkään ääni nousee. se tietysti vaatii pitkäjänteisyyttä ja hermoja.
yleensä omista lapsista tykkää :) ja sitten alkaa ehkä nähdä myös muiden lapsia yksilöinä, erilaisina pieninä ihmisinä, jolloin niistä on helpompi pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kyllä se ymmärrys lapsia kohtaan kasvaa kun saat sen oman.
Ja silti minusta tuli hyvä ja rakastava äiti omille lapsilleni!
Kiitos vertaistuesta :) Noin toivonkin tässä käyvän - olisi kauheaa inhota omaa lastaan.
Kysymys teille fiksummille: voiko tuollaista vuoden ikäistä ylipäätään komentaa/kasvattaa? Tuota tapausta ei ainakaan komennettu ollenkaan, vaan kiirehdittiin heti paapomaan kun kakara rääkäisi. Ainut sana mitä se osasi sanoa oli annaannaanna... Raivostuttavaa. Tosin samaisen perheen isommatkin lapset (3 -v ja 10 v) ovat todella kurittomia.
Itse en ole koskaan pitänyt lapsista. Enkä pidä vieläkään! Paitsi omistani, ja niitä onkin 4 kpl :) Ja mielestäni olen hyvä äiti ja tekisin mitä tahansa lasteni puolesta!
Mutta muista kakaroista en tykkää. Voisinpa melkein väittää vihaavani lapsia.
Ärsyttää just tuo itsekkyys ja huono käytös!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sinusta ihan hyvin voi tulla - ja varmasti tuleekin - hyvä äiti lapsellesi. Minulla on neljä lasta, omasta mielestäni aivan ihania (enimmäkseen). Juuri eilen illalla miehen kanssa puhuttiin, että vaikka omat on "ihania" niin miksi usein kavereiden lapset tuntuvat tosi ärsyttäville. Eivä tietenkään kaikki, on niitä mukaviakin lapsia, mutta eivät kaikki ystävien ja sukulaisten lapset ole automaattisesti ihania. Eli en todellakaan ole mikään "yleislapsirakasihminen" ja esim. siskonpoikani on mielestäni todella ärsyttävä tapaus. Mutta omiani rakastan yli kaiken. Toki hekin toisinaan ärsyttävät, mutta sitä hyvää on kyllä PALJON enemmän kuin ärsyttävää :)
Toivon kuitenkin että harkitset vielä, josko lapsesi saisi sisaruksenkin. Ihan jo siksikin, että kun lapsella on sisarus, niin loppujen lopuksi olet itse paljon vähemmän siinä lapsessa kiinni. Sisarukset ryhtyvät aika pian puuhaamaan keskenään. Ainut lapsi on usein koko ajan lahkeessa kiinni, kinuu tekemistä ja kaveria.
Olen itse lto ammatiltani, ja minua joskus sieppaa kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että minun pitäisi suorastaan rakastaa kaikkia maailman lapsia ammattini takia. Toki oman ryhmäni lapsista pidän valtavasti, kun olen oppinut heidät hyvin tuntemaan, mutta en hihku onnesta jokaisen lapsen kohdalla. Enkä rakasta hoitaa muiden lapsia vapaa-ajallani, vaikka lapset ovatkin vanhempiensa mielestä niin ihania että riemukseenhan niitä palkatta katsoo.
Mutta riittää kun rakastaa omaa lastaan. Sinusta tulee varmasti tosi hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sisaruksen tekemisestä: tuttavapiirissäni on vain sellaisia lapsiperheitä, joiden lapset tappelevat keskenään 24/7. En siksikään halua kahta lasta. Saa luvan naapureiden penskojen seura riittää.
joku ei todellakaan välttämättä pidä juuri sinun lapsistasi/lapsestasi eikä sitä sitten tarvi ihmetellä tai siitä loukkaantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oman lapseni ikäisiin ja nuorempiin lapsiin, jotka käyttäytyvät hyvin, mutta huonosti käyttäytyvät mukulat ja varsinkin villit pojat (itselläni tyttö) saavat minut edelleen sanomaan varsin kollektiiviseen sävyyn, että en pidä lapsista. Ja koska en pidä kaikista lapsista, ja varsinkaan pojista, en ole halunnut kuin yhden lapsen, koska voin varmuudella sanoa vain tästä ainokaisestani, että hänestä pidän ja häntä rakastan. Mitä jos saisin toisen lapsen, ja se olisi villi riehupetteri??? (Joo, joo, tiedän toki, että useimmat vanhemmat rakastavat kaikkia lapsiaan, mutta jotenkin en vaan osaa kuvitella rakastavani ketään muuta lasta kuin tuota ihanaa, kilttiä, fiksua ja rauhallista tytärtäni...)
Sanoitko olevasi kolmekymmentä? Eipä uskoisi!
Kiitos vertaistuesta :) Noin toivonkin tässä käyvän - olisi kauheaa inhota omaa lastaan.
Kysymys teille fiksummille: voiko tuollaista vuoden ikäistä ylipäätään komentaa/kasvattaa? Tuota tapausta ei ainakaan komennettu ollenkaan, vaan kiirehdittiin heti paapomaan kun kakara rääkäisi. Ainut sana mitä se osasi sanoa oli annaannaanna... Raivostuttavaa. Tosin samaisen perheen isommatkin lapset (3 -v ja 10 v) ovat todella kurittomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On myös monenlaisia tapoja olla hyvä äiti. Toiset eivät oikein koskaan opi leikkimään (mielikuvitusleikkejä) lapsensa kanssa, mutta tykkäävät vaikka hiihtää, leipoa, maalata tai laulaa lapsensa kanssa. Toisissa perheissä ollaan vauhdikkaita ja temperamenttisia, niin lapset kuin aikuisetkin, toisissa taas rauhallisia ja kuuntelevia. Ei nainen voi muuttaa koko persoonaansa tullessaan äidiksi, vaikka tietysti se ihmistä ja arkea muuttaakin ja mm. sitoutumista ja vastuullisuutta vaatii.
Itseänikin ärsyttää usein sukulaislapsi, jolla ei ole kuria; tosin oman lapsen saamisen jälkeen on alkanut lähinnä ärsyttää ne vanhemmat, kun eivät pidä kuria lapselleen, eihän se lapsi sille mitään voi.
Vaikka minulla olikin vauvakuume ja olen aina halunnut äidiksi, vannoin silti, ettei elämäni koskaan ala pyöriä vain lapsen ympärillä. Toki olen pyrkinyt ottamaan omaakin aikaa, mutta kyllä se vaan yllätti, kuinka intensiivisesti sitä omansa kanssa haluaa etenkin tän ekan vuoden ollakin.. : )
Ehtii/pääsee kaikkialle ja osaa jo näppärästi tuhota mitä käsiinsä saa. Kuitenkaan ei vielä kunnolla tottele tai ei ainakaan osaa hillitä impulssejaan. 2-vuotiaasta eteenpäin alkaa kasvatus näkyä paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastathan lastasi ehdoitta, silloinkin kun/jos hän ei ole ihana, fiksu ja kiltti?
Paljon on kasvatuksesta kiinni, mutta useimmilla lapsilla on myös niitä uhmavaiheita ja ne ovat lapsen kehitykselle tärkeitä oman tahdon ja rajojen koettelun vaiheita. Vaikka vanhemmat tehtävä on ne rajat luoda, tulisi lapsen myös saada näyttää negatiivisia tunteitaan ja kokea olla rakastettu myös kiukkuisena. Meillä jokaisella on huonoja päiviä, mutta tietysti sitä pahaa oloa ei saa purkaa miten vaan. Itse olen kärsinyt siitä, kun olen kokenut, että äitini rakasti minua vain kilttinä. En osannut käsitellä tai näyttää pahaa oloani mitenkään.
Ja ap:lle: Kyllä jo 1-vuotiasta voi opettaa, mitä saa tehdä ja mitä ei. Tosin on myös hyvä muistaa, että jos mennään sellaiseen kyläpaikkaan, jossa ei ole mitään leluja tai mielenkiintoisia tavaroita joihin saisi koskea, niin tokihan 1-vuotias lapsi kyllästyy. Ei sen ikäistä voi myöskään vaatia istumaan paikoillaan kahta tuntia hiljaa kun aikuiset juttelevat. Siksi lapselle on hyvä etsiä jotain esineitä, joita hän saisi tutkia, naposteltavaa jne.
t. 14
Omamme on 1-vuotias uhmailija ja vaikka kiukkuaa paljon, on pohjimmiltaan todella suloinen tapaus ja hyvinä päivinä on kuin enkeli. Kaverimme kauhistelevat pikkuisen raivareita vaikka oma, nyt tosin 2-vuotias, lapsensa oli vielä pahempi samassa iässä.
että se rakkaus omaan lapseen ei välttämättä pamahda heti siinä synnytyssalissa. Se rakkauden kehittyminen voi olla hitaampaakin, ja lapsi voi olal vaikka vuoden ikäinen, kun huomaat, että sinähän rakastat tuota taapertajaa.
Ja kasvattamisesta minä ajattelen, että alle vuoden ikäistä ei kyllä juurikaan vielä kasvateta, sitä vaan hoivataan ja pidetään tyytyväisenä. Mutta kyllä se kasvattaminen siitä about vuoden iästä sitten kuitenkin lähtee. Viimeistään 1½ - 2-vuotiaalla pitäisi jo olla jonkin verran sääntöjä, vaikka siinäkään iässä lapsi ei vielä välttämättä tajua niitä eikä muista niitä aina noudattaa.
työkaverini sai vuosia sitten lapsen ja näin häntä ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen kaupungilla vaunujen kanssa. Juteltiin niitä näitä eikä tullut mieleen vasta kun jälkeenpäin, että olisi pitänyt kurkistaa vaunuihin tai edes kysyä jotain vauvasta :(
Ja tiedän kyllä kaikkien naapureitten koirien ja kissojen nimet, mutta yhdenkään lapsen nimeä en tiedä/muista.
Eikä edes läheisen ystäväni lapset jaksaneet kiinnostaa, toiselle olen jopa kummi enkä muista minä vuonna hän on syntynyt. Ärsyttäviä kakaroita, huutavat ja sotkevat. Ja äitinsä mielestä ihannelapsia..
Epäilin minäkin äidillisiä taitoja. Pelkäsin, että varmasti unohdan lapseni jonnekin tai muuten olen vastuuton vanhempi. No kaikki muuttui, kun sain vauvan syliin.. ei ihan heti, mutta parin viikon jälkeen tajusin, etten koskaan aiemmin ollut tuntenut vastaavanlaista tunnetta :)
fanny
Jos kotona ei ole pianoa, niin miten lapsi olisi oppinut, ettei pianoon saa koskea. Sitten kun mennään ekan kerran (lapsen kävelytaidon aikaan) sellaiseen kyläpaikkaan, jossa on piano, niin silloin vasta voidaan alkaa sen asian opettaminen. Eikä se lapsi siinä yhden illan aikana sitä vielä välttämättä opi.
Tästä on hyvä keskustella.
Otsikon kysymykseesi vastaan että voi.
Tarkemmin kun mietin en minäkään pitämällä pidä kaikista lapsista ja osa on tosi rasittavia ja ärsyttäviäkin. Suurin osa sentään mukavia osa jopa ihania muutkin kuin omani.
Oma lapsi on jotain niin mahtavaa että sitä on ennen syntymää vaikea edes käsittää. Minulle heräsi luontaiset äidinvaistot heti ensimmäisen synnyttyä. Ensimmäisen odotusaikana ei vielä oikein osannut luoda erityisiä odotuksia. Lapsi myi itsensä minulle välittömästi.
Olin yllättynyt siitä että hoito sujui kuin luonnostaan niin kuin sitä olisi ennenkin tehnyt samoin imetys.
En tykästynyt muiden lapsiin samoin kuin omaani. Tunne on aivan toisenalinen.
Seuraavassa raskaudessa odotusaikakin oli erilainen koska oli jo kokemusta äitiydestä jne. kiinnyin vauvaan jo odotusaikana ja kun syntyi olimme sympioosissa.Kolme lasta on kaikkiaan.
Nyt heillä on kavereita ja ovat miellyttäviä, pidän heidän koulukavereista. Pihapiirin lapsissa on todella ärsyttäviä tapauksia ja ärsytys johtuu juurikin huonosta käytöksestä.
Jos olen kokenut lapsen vastenmieliseksi niin kyllä siihen on liittynyt sen lapsen ilkeys, että lapsi lyö tai kiusaa tai hänelle ei ole opetettu kohteliaita käytöstapoja. Itsekkäät ja ylpeät lapset ovat epämiellyttäviä. Jos perusolemuksessa on jotain agressiivista ja inttävää yms. en pidä.
Oma lukunsa on sitten lapset jotka on vastenmielisiä koska vihreä räkä valuu ja naama räässä - ne yököttää. Eivät kutsu luokseen.
Joten kasvatuksella on iso merkitys mielikuviin muista lapsista. Itse olen saanut kiitosta siitä että lapset käyttäytyvät hyvin niin päiväkodissa kuin lähikaupassakin. Nyt lapset ovat jo kouluikäisiä ja koulussa ei ole ollut mitään ongemia.
Joten kasvatus hyviin tapoihin jo pienestä alkaen on tärkeää. Täytyy muistaa että lapsen ikä vaikuttaa minkälaista käytöstä voi odottaa ja jotkut hankalat asiat kuuluu tiettyihin kehitysvaiheisiin. Neuvolan kasvu- ja kehitysvihkoset kannattaa lukea ajatuksella ja hankkia muutakin tietoa ettei vaadi lapseltaan liikaa ikätasoon nähden.
Toki ei sanan käyttö aloitetaan silloin kun lapsi alkaa liikkua kohti tavaroita joihin ei saa koskea ja kun toistoa on riittävästi niin uskovat. Meidän lapset ei ole koskaan hyppineet kenenkään sohvalla, juosseet ruoka kädessä ympäri huushollia yms. Kyläpaikoissa kehuttiin kun olivat pieniä ihaniksi lapsivieraiksi.
Syötiin pöydän ääressä ja kädet pestiin ennen ja jälkeen.
Meillä oli sellainen systeemi että jos kyläilimme niin yhdessä siivottiin lelutkin pois leikkien jälkeen. Samaa noudatettiin meillä kotona. Kylläpä innostuin ohi aiheenkin.
kuin itseni kirjoittama koko juttu. Mutta kun omaa tulee niin kyllä se mieli siitä muuttuu, oma on tietysti aina se maailman ihanin. =)
Ja toki minä opetan lapselle juuri niitä tapoja mitä odottaisin muiltakin, esim pöytätavat, eläinten kohtelu jne. En todellakaan halua omastani samanlaista huonotapaista muksua kun kaverilla on.