11-vuotiaan paniikkikohtaukset

Oma lapseni alkoi saada paniikkikohtauksia 10-vuotiaana pahan koulukiusauksen (opettajat mukana ja kaikkea) takia. Hän kävi tuolloin psykologilla, koulukiusauksen ja niin edelleen takia oli muitakin syitä. Psykologi sanoi silloin paniikkikohtauksista, että niin kauan kuin lapsi selviää niistä itse, niihin ei kannata kiinnittää kovin paljon huomiota, koska se huomio voi saada lapsen pelkäämään ja odottamaan kohtauksia ja tunnustelemaan, että koska seuraava on tulossa ja se pelkääminen ja odottaminen taas luo lisää kohtauksia ja sitä kautta kohtaukset muuttuvat todelliseksi paniikkihäiriöksi, joka jo haittaa elämää, kun ei uskalla tehdä sitä eikä tätä kohtausten pelossa.



Psykologi ja lapsi kuitenkin puhuivat lyhyesti juuri erilaisista tavoista päästä kohtauksen yli. Ne lienevät yksilöllisiä, meidän poika hengitteli syvään, pyrki syömään jotain, joskus myös nipisti itseään sen verran, että kipu toi "todellisuuden" takaisin (tätä pidin itse aika pelottavana, koska mekanismi on jokseenkin sama kuin viiltelyssä, mutta pieni nipistys tietysti paljon pienempi juttu). Lukeminen oli hyvä, mutta sitä ei voi tehdä koulussa välitunnilla... Siis korostaen sitä, että kohtaukset eivät ole vaarallisia ja niistä pääsee yli.



Paniikkikohtaukset on kuitenkin sen verran raju juttu, että ihan pelkän murrosiän piikkiin en itse niitä laittaisi. Sun kannattaa tarkistaa, ettei selkäsi takana, esim siellä koulussa, tapahdu pojallesi jotain tosi ikävää.

alkanut saamaan pyörrytys/pahoinvointi kohtauksia ennen kokeita. Varasin ajan koulupsygologille. Olemme puhuneet asiasta paljon. Huomasin yks päivä että kun lapsi vaan soitti minulle niin jo helpotti ja pystyi menemään kokeeseen. Olen sitä mieltä että lasta ei saa jättää yksin tilanteeseen, se pelottaa.

Toivottavasti on vaan ohimenevä ilmiö.

Aluksi epäilinkin että kyse on sittenkin jonkinlaisesta astmakohtauksesta (pojalla lievä astma siis), mutta kyllä se enemmän liittyy kuitenkin jännittämiseen. Poika kieltämättä lietsoo itseään tuohon paniikkiin, ja nimenomaan silloin kun minä olen paikalla. Täytyy ehkä olla jatkossa sillä lailla jämäkämpi, että käsken heti juoda sen lasillisen vettä tai syödä jotain pientä enkä ala kysellä, että mikä sinua nyt oikein jännittää...



Tunnen onneksi hyvin pojan kaverit ja näiden äidit ja tiedän että luokalla on hyvä henki ja lapsella kavereita. Pahaa kiusaamista en siis pelkää, mutta toki jotain pientä on voinut olla, joka herkän lapsen meltä sitten jää painamaan. Ulkonäköpaineita hänellä ainakin on, sen tiedän :-( Täytyy taas jutella kaikesta joskus rauhallisella hetkellä.

Jatkan vielä, että pojalla on aina ollut univaikeuksia eikä hän ole ollut mikään helppo ja yksioikoinen luonne. Tyhmää kai oli luullakaan että hänestä tulisi leppoisa teini...

up

koulu painosti psykologille, vaikka en halunnut käydä siellä. En kokenut siitä olevan mitään hyötyä. Psykologi suhtautui minuun kuin lapseen ja lähti purkamaan ongelmaa leikin kautta, vaikka näin jälkikäteen alkaen hän olisi voinut keskustella oireista ja pitää minua aikuisempana ja kypsempänä. Itse ajattelen, että minulla kyseessä oli aivojen kemiallinen häiriö, serotoniinin puute tms. Ei minun elämässäni ollut mitään traumoja tai vaikeuksia, mikä paniikkikohtaukset olisi selittänyt. Ajattelen näin jälkikäteen, että olisin tarvinnut lääkityksen jo tuossa iässä. En kuitenkaan tiedä, voiko niitä lääkkeitä määrätä tuon ikäisille. Sain lääkityksen vasta aikuisena, mutta paniikkihäiriö oli ehtinyt jo tuolloin kroonistua. Apua niistä oli kyllä silloinkin.

koulu painosti psykologille, vaikka en halunnut käydä siellä. En kokenut siitä olevan mitään hyötyä. Psykologi suhtautui minuun kuin lapseen ja lähti purkamaan ongelmaa leikin kautta, vaikka näin jälkikäteen alkaen hän olisi voinut keskustella oireista ja pitää minua aikuisempana ja kypsempänä. Itse ajattelen, että minulla kyseessä oli aivojen kemiallinen häiriö, serotoniinin puute tms. Ei minun elämässäni ollut mitään traumoja tai vaikeuksia, mikä paniikkikohtaukset olisi selittänyt. Ajattelen näin jälkikäteen, että olisin tarvinnut lääkityksen jo tuossa iässä. En kuitenkaan tiedä, voiko niitä lääkkeitä määrätä tuon ikäisille. Sain lääkityksen vasta aikuisena, mutta paniikkihäiriö oli ehtinyt jo tuolloin kroonistua. Apua niistä oli kyllä silloinkin.

ed

esim. ennen ulkomaan matkaa?



Meillä saman ikäinen alkoi pelätä iltaisin kuolemaa ja muuta, itki hysteerisesti ja monesti öisin alkoi tulla pakonomaisia soittotarpeita jollekin, että joku asia on jäänyt vaivaamaa.



Lääkäri sai tietää keskustelussa että lapsella oli ollut malarialääkitys vaikkei samaan aikaan paniikin kanssa. Lääkitys voi aiheuttaa paniikkikohtauksia, kertoi lääkäri.

Enkä kovin herkästi lähtisi mitään rauhoittaviakaan antamaan näin nuorelle. Täytyy kai vaan yrittää opettaa poikaa katkaisemaan nouseva paniikki ja toivoa että tilanne ei pahene.



ap

alkoi ensimmäinen paniikkikohtaus 11vuotiaana, se johtui kuolemanpelosta ja niitä tuli yleensä nukkumaan mennessä..minulla auttoi yleensä se että katsoin jonkun piirretyn ennen nukkumaan menoa.. sitten oli pitkään aikaan pois kunnes sain ajokortin ja yksin ajaessa rupesin miettimään mitä jos pyörryn ym.. ja sitten se kohtaus alkoi, yleensä olin yksin kun näitä kohtauksia tuli.. nyt ei ole moneen vuoteen ollut kohtauksia olen jotenki ruvennut hasllitsemaan näitä.. ajattelen et no jos mä pyörryn niin kyl joku mut siitä sit korjaa johki.. yleensä on tärkeää että elämä on säännöllistä ja päivissä on jotain rutiineja sellaisille ihmisille joilla paniikkihäiriö..

todettiin ja hoidettiin liian myöhään. Eli koulunkäynti ehti kärsiä jo kovin.



Psykologilla ei ole koskaan käynyt, ihan yleislääkäri totesi ja nyt on lääkitys päällä. Siis ennaltaehkäsevänä syö.



Minäkin luulin, että on jokin lääke, joka otetaan kohtauksen iskiessä, mutta tuo lääkitys on tasainen jatkuva lääkitys.



En kyllä minäkään haluaisi noin pienelle pojalle lääkkeitä antaa, mutta jos se on ainut vaihtoehto, miksi ei. Pidä huoli, ettei koulunkäynti kärsi.