miten kertoa lapsille isän itsemurhasta..

yritä jaksaa.



Lapsille ehkä riittäisi kertoa isän kuolemasta, ei itsemurhasta. Voisit sanoa, ettei isä jaksanut...

Tuon ikäiset lapset tajuavat jo itsekin kysellä, eli kannattaa oikeasti miettiä tarkkaan ja olla rehellinen.



Voimia koko perheelle.

jos kuulut seurakuntaan kysy sieltä ja vaadi heitä auttamaan.Lapset on erilaisia, toinen ymmärtää 7 vuotiaana erittäin hyvin ja toinen ei, mutta kyllä mä rehellinen olisin.. Puhu ja puhu lastesi kanssa. Tuollaisessa tilanteessa lapset luulevat olevansa ainoita maailmassa, joiden vanhempi on tehnyt itsemurhan.

Voimia!

joku muukin alan ammattilainen voisi kertoa sopivan tavan kertoa. Ja myöskin arvioida olisko asiaa hyvä käydä juttelemas lapsen ammattilaisen kanssa. Minusta parempi yrittää huomioida lapset jo ennltaehkäisevästi ettei traumat kasvaisi liian suuriksi.

Sitten kun suurin suru ja shokki on väistynyt, voisit ehkä lukea heille jotakin kuolemaa koskevia lastenkirjoja...

Ohessa linkki, jota voit käydä lainaamassa kirjastossa.

http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/kuolema.htm#lasten

ei itsemurhaa voi selittäää noin pienille. Meillä kerrottiin, että emme tiedä, miksi kuoli, koska se on yhdenlainen totuus; kukaan meistä ei tiedä miksi hän lopulta tappoi itsensä.

Rahaongelmat, mielenterveysongelmat ja masennus ovat syitä joita lapsi ei ymmärrä ja joiden selittäminen on turhaa. Lapset voivat myös alkaa käyttäytymään ylikiltisti, kun luulee, että aikuiset tappavat itsensä, jos niitä itkettää, ovat surullisia jne.

ISÄ TEKI ITSEMURHAN,TAPPOI ITSENSÄ!!!



lapset kokevat sen niin,että he ovat tehneet jotain väärää,käyttäytyneet huonosti,että rakas isä tappoi heidän takiaan itsensä,kun ei enää jaksanut lapsiaan!!



kerrot vain,että isä on kuollut. se,minkälaiset sanat valitset,siihen en osaa neuvoa,kysy joltain ammattilaiselta,mutta älä nyt herranjumala sano että tappoi itse itsensä.

lapset kuulee kylältä kuitenkin että isä on päättänyt elämänsä oman käden kautta.



Yksityiskohtiin ei tarvitse mennä mitä tekotapaan tulee.



Kertoisin niin että ihmiset sairastuu muutenkin kuin fyysisesti. Joltakin menee jalka poikki onnettomuudessa ja se voidaan korjata. Toisten vammat ovat onnettomuuksissa niin vakavia että he kuolevat.



Myös mieli voi sairastua niin pahoin että sen seurauksena ihminen kuolee päättämällä elämänsä. Kerrot ettei isä osannut hakea apua/saanut apua että hänen mieli olisi voitu korjata.



On siis fyysisiä ja henkisiä sairauksia selität niin ja kaikkia ei voi auttaa.



Osanottoni!

Rehellisesti, kuulee kylältä kuitenkin että isä on päättänyt elämänsä oman käden kautta.

Yksityiskohtiin ei tarvitse mennä mitä tekotapaan tulee.

Kertoisin niin että ihmiset sairastuu muutenkin kuin fyysisesti. Joltakin menee jalka poikki onnettomuudessa ja se voidaan korjata. Toisten vammat ovat onnettomuuksissa niin vakavia että he kuolevat.

Myös mieli voi sairastua niin pahoin että sen seurauksena ihminen kuolee päättämällä elämänsä. Kerrot ettei isä osannut hakea apua/saanut apua että hänen mieli olisi voitu korjata.

On siis fyysisiä ja henkisiä sairauksia selität niin ja kaikkia ei voi auttaa.

Osanottoni!

Tämän linkin mukaan, lapsille tulisi kertoa rehellisesti mutta yksityiskohtia välttäen.

http://www.mielenterveysseura.fi/files/84/miten_kertoisin_09.pdf



Todella vaikea paikka! En tiedä, miten itse selviytyisin vastaavasta mutta totuuden kertoisin minäkin. Saavat ennemmin tai myöhemmin selville kuitenkin ja silloin suruprosessi alkaa alusta, kuten yllä olevassa linkissäkin sanotaan.

Tämän linkin mukaan, lapsille tulisi kertoa rehellisesti mutta yksityiskohtia välttäen. <a href="http://www.mielenterveysseura.fi/files/84/miten_kertoisin_09.pdf" alt="http://www.mielenterveysseura.fi/files/84/miten_kertoisin_09.pdf">http://www.mielenterveysseura.fi/files/84/miten_kertoisin_09.pdf</a&gt; Todella vaikea paikka! En tiedä, miten itse selviytyisin vastaavasta mutta totuuden kertoisin minäkin. Saavat ennemmin tai myöhemmin selville kuitenkin ja silloin suruprosessi alkaa alusta, kuten yllä olevassa linkissäkin sanotaan.

Komppaan sitä edeltävää kirjoittajaa, joka kehotti puhumaan mielen sairastumisesta. Siitähän itsemurhassa on kuitenkin kysymys. Eli isä ei VALITSE lapsensa ja perheensä sekä kuoleman välillä, vaan sairastunut mieli ja epätoivo ajavat hänet päättämään päivänsä.

Voimia roppakaupalla, kannattaa hakea perheterapiaan!

Älä salaa lapsilta asiaa. He saavat kuulla sen kuitenkin jostain myöhemmin. Pahimmillaan käy vielä niin, että isän itsemurhasta tulee sukunne vaiettu salaisuus, joka ahdistaa kaikkia mutta josta kukaan ei saa puhua. Se on minusta paljon pahempaa kuin totuuden kertominen lapsille sopivalla tavalla ja lasten tukeminen eteenpäin.



Kannattaa tosiaan kysyä neuvoa joltakin ammattilaiselta. Ja samalla voisit tiedustella, onko läheisen itsemurhan kokeneille lapsille jossakin vertaisryhmää.



Osanottoni ja voimia teille.

Pitäkää toisistanne huolta!

Minulle äitini kertoi aikoinaan, että isä kuoli autoa korjatessaan jne. jotain sellaista mikä lapsen oli helpompi hyväksyä.



Kun olin lähempänä täysi-ikäisyyttä, äiti kertoi minulle isän todellisen kuolinsyyn.



Minusta äitini toimi aivan oikein, olen siitä ollut kiitollinen.





Voimia teille valtavasti.

Äidin ja isäpuolen lapsille ei kerrottu, ei kerrota että isäpuoli päätti itse päivänsä ennen kuin syöpä olisi vienyt. Vain äitini ja minä tiedämme tästä, emme ole kertoneet kenellekään muulle, emmekä kerro.

Minulle ei silloin kerrottu koko totuutta. Mikä tuolloin oli varmasti hyvä juttu. Olisin tyhmänä höpissyt kaikille ja siitä olisi varmana seurannut kiusaamista.



Isäni nimittäin oli alkoholisti. Ei ollut koskaan mikään riehuja tyyppi tissutteli hissukseen ja tästä syytä minä en lapsena edes tajunnut totuutta. Eli minulle kerrottiin vain että isäni kuoli aivoverenvuotoon mikä olikin totta se oli se viimeinen niitti, mutta kaikki ongelmat johtuivat alkoholista ja hän olisi kuollut ilman aivoverenvuotoakin (maksa ja keuhkot paskana)



Eli jos lapsi on sen tyyppinen, että hölisee kaikelle maailmalle kaiken ja sinisilmäisyyttään joutuu sitten silmätikuksi niin tällöin hieman sievistelisin tarinaa.

oma isäni teki itsemurhan ollessani 7 v, nyt olen 30 v. ja tapahtuma on jättänyt jäljet, joita ei voi enää jälkikäteen korjata. Kerro ihmeessä lapsillesi totuus. Lasten kanssa on keskusteltava ja käsiteltävä asia, vaikka ammattiauttajien kanssa. Minulle ei asiaa kerrottu vaan sain sen tietää vuosia myöhemmin, päättelin itse asian. Traumaattinen kokemus jäi käsittelemättä ja sairastuin myöhemmin vaikeaan masennukseen. Voimia sinne ja löydä oikea tapa keskustella lastesi kanssa asia.

olisiko niin väärin sanoa, että isä oli sairas/sairastui eikä me sitä voitu ymmärtää. Tai ehkä ton ymmärtämisenkin voi jättää pois, ettei lapset syyllistä itseään. Minusta sairauteen viittaaminen ei lasten iän vuoksi ole väärin. Sitten myöhemmin voit kertoa mitä teki ja ehkä jopa miten.



Isäni on tehnyt itsarin, mutta olin jo 33-vuotias.

ja äiti tuli kännissä kuin mikäkin kotiin ja sanoi ennen sammumistaan "teidän isä on kuollut, teki itsemurhan". Siinä oli "tosi kiva" seuraava yö. En anna tuota äidille koskaan anteeksi, miten kehtasikaan

mutta myöhemmin keskustelua voi auttaa erilaiset kirjat, jotka kertovat masennuksesta tms.