km takana, mies haluaa sterilisaation

v. 08 onnistunut raskaus ja tyttövauva. Viime syksynä rv 13+ ultrassa shokkina kuollut sikiö rv 6. Kamala suru ja pettymys omaan ruumiiseen. Raskausoireet oli silloin vähitellen vaimentuneet ja lopuneet rv 12 mennessä.



Kovasti yritettiin uutta raskautta ja onnistuttiinkin 5kk jälkeen. Nyt rv 7+0 ja raskausoireet loppuneet lähes täysin lukuunottamatta rintojen aristusta. Yksityiselle olen menossa ultraan, mutta pelottaa ja jotenkin tunne, että kaikki ei ole hyvin, vaikka oireiden loppuminen ei aina km tarkoitakaan.

Itkettää ja suututtaakin jo valmiiksi, kun mies on jo kypsynyt näihin raskauksiin. (Minä olen aina ollut aivan lopen uupunut ja pahoinvoiva koko alkuraskauden ja hän on joutunut hoitamaan tyttöä ja taloutta varsin paljon) Lisäksi hän on huomattavasti minua vanhempi ja kokee että ei halua lasta enää yhtään vanhempana kuin nyt on. Toista lasta hänkin siis toivoi ja toivoo, mutta on aina ollut sitä mieltä, että hänellä ns. yläikäraja lastensaannille ja se ikä meni jo vuosi sitten. Nyt hän ei enää halua yrittää vaikka tämä raskaus menisi kesken ja haluaa sterilisaation.



En tiedä miten kestän, jos tämäkin menee kesken eikä uutta yritystä tule.